Vierailija
Hei. Tämän on kotisivujeni Vierailija-palsta. Täällä eri ihmiset kirjoittavat erilaisista, mutta aina ajakohtaisista aiheista.
Ajatukset ja mielipiteet ovat siis aina kyseisen kirjoittajan omia mielipiteitä eivätkä suinkaan edusta esimerkiksi aina minun henkilökohtaisia mielipiteitäni. Joskus myös niitä. Joskus ei missään tapauksessa.
Ne ovat täällä herättääkseen keskustelua, tuulettaakseen ajatuksiamme ja nostaakseen uusia asioita pintaan.
Meillä on sitten mahdollisuus aina kommentoida kyseisiä kirjoituksia. Kompata tai kampata niitä. Sen mukaan mitä kirjoituksista ja niissä esitetyistä ajatuksista olemme itse mieltä.
Aina on hyvä tuulettaa.
Timo Heinonen
Sarita Rauta
EU:n olematon talouspolitiikka
09.06.10 17:08
Eurooppalaisten näkökulmasta Kreikka on mokannut. Maa on ajanut koko euroalueen ennen näkemättömään kriisiin. Hyvin totta. Sekin on totta, että Kreikan talouden pelastaminen jäi kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja muiden euromaiden harteille. Kreikkaa tuetaan lainapaketilla. Kyse on nimenomaan lainasta Kreikalle, ei avustuksesta. Laina kuuluu t... Lue lisää
Elina Laavi, Kokoomusnaisten pääsihteeri
Äitienpäivän kolumni: Erhe- vai perhepolitiikkaa?
09.05.10 20:57
Jokaiselle lapselle pitäisi taata kultalusikka suuhun syntymänsä myötä. Se on yksinkertaisesti oikein, inhimillistä ja miljoonia kertoja taloudellisempaa kuin myöhemmin laastarilla paikkaaminen.
Pahasti joidenkin lasten lusikat olivat ruostuneet vappuna, kun muutamat vanhemmat pitivät lapsivapaan viikonlopun poliisiin putkapalveluihin luottaen. ...
Lue lisää
Jussi Lähde, kirjailija, Hikiä
Kansanedustaja, joka ei näytä väsyneeltä
21.02.10 18:12
Kansanedustaminen on kuulkaa kovaa puuhaa. Se syö naista ja miestä. Pahiten se syö syöttämällä. Ennen pitkää parlamentaariset airbagit pakkaavat paukkumaan niin poskilla kuin vyötärölläkin.
Olen itse elävä esimerkki siitä, mitä liian monen lautasen edustaminen tekee ihmiskeholle, tämä kaikki hyvin tiukasta dieetistä riippumatta. Olen näet ollut ...
Lue lisää
Sini Korpinen
Viesti opiskelijoille: Älä tee töitä!
14.01.10 10:08
Opintotuen uudistustyö ei varmasti ole helppoa – kyseessä on kuitenkin tulonsiirto, joka herättää paljon tunteita puolin ja toisin.
Opetusministeriössä asiaa on pohdittu kuluneella vaalikaudella pitkään, ja tarkoitukseen koottu työryhmä saikin ensimmäisen osan pohdinnoistaan päätökseen, kun joulukuussa julkistettiin ensimmäiset, lähinnä k...
Lue lisää
Heidi Ekholm-Talas
Ehdotettu perhevapaamalli ei tuo todellista tasa-arvoa
30.12.09 17:15
Poliitikot ovat keskittyneet perhevapaakeskustelussa täysin väärään asiaan. Todellista tasa-arvoa ei tule sillä, että molemmat vanhemmat pakotetaan vanhempainvapaalle Islannin mallin mukaan. Sen pitäisi ollajokaisen perheen henkilökohtainen valinta. Työnantajana minua ei kiinnosta se, onko isä jatkossa enemmän perhevapaalla, vaan se miten kustannuk... Lue lisää