blogi
Sivu:
67
Sunnuntai, 25.10.09
Syksyinen ilma. Ajattelin tänään vielä hieman mennä pihahommiin mökille, kun kalanteri siihen tänä viikonloppuna antaa mahdollisuuden. Tuo raitisilma ja ulkoinen reippaile tekee aina kummia.
Lueskelin mielenkiinnolla Iltalehden teettämään puolueiden puheenjohtaja-arvioita. Laajas lähes kolmentuhannen vastaajan tutkimuksessa Timo Soini ja Jyrki Katainen nousivat selkeästi puoluejohtajien kärkeen. Kouluarvosanoilla kaksikko toisistaan vain plussan sisällä nipin napin kasin alle kumpikin. Wallin, Sinnemäki, Räsäsen ja Arhinmäki sitten seiskan paikkeilla ja sitten Vanhanen ja jumbona SDP:n Jutta Urpilainen 6 miikalla. Toki tällaiset tutkimukset aina mielipiteitä ja mielikuvia, mutta ne kertovat kuitenkin paljon onnistumisesta ja tilanteesta. Minusta hyvin odotettu ja myös eduskuntaa ja siellä tapahtuvaa työtä kuvaava tulos.
Tuo Afganistanin joukkojen kotiuttamisasia alkaa saada jo surkuhupaisia piirteitä. Lauseiden välistä on helppo huomata ja ymmärtää missä tietokatkos on oikeasti ollut ja mistä epätietoisuus johtuu, mutta näköjään sitä ei haluta sanoa suoraan. Asian todellisen laidan kertoo ulkoministeri Alexander Stubbin lausunto, jossa hän painottaa, että "päätöksenteko tehtiin normaalissa järjestyksessä". Minusta nyt joku voisi aivan avoimesti selvittää mitä tässä tapahtui, oliko kaikki mukana normaalissa päätöksenteossa ja onko materiaaliin tutustuttu kaikkien osapuolten osalta. Tämä olisi varmasti nyt syytä tehdä ja jokaisen sitten pitäisi voida myöntää jos syy onkin ns. itsessään.
Mutta ikävintä tällaisessa väittelyssä on se, että tällä kiukuttelulla on luotu sellaista ilmapiiriä, että rauhanturvaajamme olisivat jollain tavalla itse tähän syyllisiä. Joukkojen kanssa tehtiin aikanaan normaalin järjestyksen mukaan sopimukset vaativasta ja rankasta tehtävästä ja he ovat sen ehdottomasti täyttäneet. Olen Stubbin kanssa täysin samaa mieltä, että "Rauhanturvaajat ovat tehneet loistavaa työtä vaikeissa oloissa, ja olen heistä ylpeä." Näin Stubb totesi ja toivoisin, että muutkin voisivat sen myöntää.
Tänään sunnuntaina siis vielä vapaapäivä vaikkakin ensi viikon asiat hieman työtä jo teettävätkin. Mutta nautitaan tästä päivästä nyt.
....
Päivä kulunut suunnitelmien mukaan. Kolme tuntia yksin aivan kaikessa rauhassa pihatöissä Pekkalan mökillä ja jälleen lehdet saaneet kyytiä. Sitten vain rauhaisaa kotioloa ja kummitytöllä iltapala. Ei paljon parempaa sunnuntaita voisi mies toivoa. Kiitos tästä.
Nyt alkuviikon töiden pariin. Vaikka eduskunnassa ei täysistuntoja olekaan niin töistä ei näytä olevan pulaa. Huominenkin jo aikalailla mukavasti täyteen buukattuna, mutta yritän kuitenkin nyt alkavalla viikolla ehtiä hieman enemmän ratsastelemaankin. Katsotaan onnistuuko se. Kiitokset myös viikonlopun yhteydenotoista. Teistä osalle olenkin jo vastaillut suoraan sähköpostilla mm. kehitysmaiden ja kehittyvien maiden osasta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja myös sähköönliittyvistä kysymyksistä. Niin ja erittäin hyviä yhteydenottoja myös liikenneturvallisuudesta ja mm. liikenteen promillerajoista. Jatketaan keskustelua niistäkin. Muutama viesti on myös tullut liittyen perusopetuslain uudistamiseen. Palaan aiheeseen laajemmin tässä alkavalla viikolla täälläkin. Tulen hieman kertomaan mistä uudistuksessa kyse. Ei se nyt aivan niin mene - ei sinne päinkään - että olisimme lopettamassa erityiskoulut maastamme muka säästösyistä. Ei ei. Uudistus on isompi ja tavoitteiltaan aivan eri luokkaa ja lähtökohdiltaan aivan jotain muuta kuin säästämistä. Ainakaan säästämistä negatiivisessa mielessä. Palaan aiheeseen laajemmin viikolla.
Noi tiivistettynä jos nyt oikaisen sun pahimman väitteen niin voisin sen tehdä toteamalla, että uudistuksessa tulemme uudistamaan erityisopetusta niin, että mahdollisimman moni lapsi voisi käydä koulunsa ns. tavallisessa luokassa. Kun lapsella havaitaan vaikeuksia niin hän tulee uudistuksen jälkeen saamaan niihin heti tukea. Ja sitten kun kaikki muut keinot on käytetty niin vasta sitten lapsi voitaisiin siirtää erityisopetukseen. Ja silloinkin vain määräaikaisesti kahdeksi vuodeksi. Uudistus on merkittävä ja lapsen edunmukainen ehdottomasti, mutta myös perheen ja opettajankin oikeusturvaa vahvistava. Tässä nyt lyhyesti ja oikaisuksi.
Mutta nyt siis hieman töiden pariin ja sitten ilta pitkästä aikaan kotona ja tv:n ääressä. Seuraillaan samalla uuden Loviisan kunnallisvaalien tuloslaskentaa. Näyttää siltä, että hyvä tulos sieltä tulossa. 2008 kunnallisvaaleihin näyttää nyt meille plussaa 1,5 prosenttiyksikköä. Demareille tässä vaiheessa kutakuinkin saman verran miinusta. Ja myös Vihreille pitkästä aikaa pitkä miinus. Nyt peräti 1,9 prosenttia edellisiin vaaleihin verrattuna. Mukana Loviisassa nyt myös uusi Piraatti-puolue. Ei uuden tulokkaan alku kovinkaan ruusuiselta näytä. Yhteensä viisi ääntä. Mutta laskenta siis vielä kesken. Seurataan. Isälle vielä syntymäpäiväonnittelut.

Lauantai, 24.10.09
Tänään mukava vapaapäivä kruunattiin HPK-Lukko-ottelulla Hämeenlinnassa. Makea 1-0 -voitto Kerholle ja samalla raumalaisten 14 tappiottoman ottelun putki katki. Hieno peli.
Eilinen Riihimäen Yrittäjäjuhla oli upean juhlava tilaisuus Linneassa. Oli kunnia saada kutsu juhlapuhujaksi ja hieno oli iltaa viettääkin jälleen yrittäjien kanssa. Näistä juhlissa yhdistyy aina upealla tavalla pitkät perinteet ja kokemus sekä uusi tekemisen ja yrittämisen riemu. En väitä, että näiltä pitkänlinjan tekijöiltä ja työllistäjiltäkään riemu ja tekeminen olisivat minnekään kadonneet. Riihimäellä yrittäjäjärjestöllä erittäin pitkät ja vahvat perinteet ja iso rooli tänäänkin ja itse uskon, että tämä tehtävä tulee olemaan vieläkin tärkeämpi kun nyt yhteiskuntamme ja yrityskenttämme käy läpi suurta rakennemurrosta. Eilinenkin ilta todisti sen, että erikoistumalla ja olemalla alallaan paras niin tulevaisuudessakin tullaan pärjäämään. Oman puheeni viestit olivat isomman verouudistuksen hahmottelu ja yrittäjyyden tukijalan kehittäminen sekä vetoomuksena yrittäjille esittämäni toive, että haasteellisinakin aikoina he tarjoisivat työssäoppimispaikkoja uuden Hyria Koulutus Oy:n opiskelijoille. Monen nuoren valmistuminen ja myös korkea-ammattitaito on nyt osaltaan kiinni siitä miten harjoittelupaikkoja löytyy. Tästä haasteen heitinkin yrittäjille. Ja sitten isona viestinä se miten Hyvinkää-Riihimäen talousalue tulee jatkossa menestymään ja pärjäämään ja oma näkemykseni on se, että vain tiivistämällä yhteistyötä ja kehittymällä yhdeksi yhtenäiseksi alueeksi. Mutta kiitokset Riihimäen Yrittäjille ja yhdistyksen puheenjohtaja Juha Tikanderille Bantra Oy:n johtajalle upeasta juhlasta. Oli kunnia saada olla mukana. Tuo puheeni löytyy kokonaisuudessaan Kynästä-sivulta ja siellä myös uusi kolumnini Kööpenhaminan ilmastokokousta silmälläpitäen.
Lämpimät onnittelut myös vielä Riihimäen Vuoden yrittäjille erikoiskoneistuksiin ja vaativiin muotinvalmistuksiin erikoistuneelle SabriScan Oy:lle . Näitä vuodenyrittäjät tarinoita on aina mukana kuulla ja sitten itse yrittäjien puheita tuon "Yrittäjyyden Oscarin" saannin jälkeen. Näin pitkä kunniataulukko sai jälleen yhden uuden yrityksen ja tekijän jatkokseen. Vuonna 1980 pitkän perinteen ensimmäisinä Vuoden Yrittäjinä palkittiin diplomi-kauppias Taisto ja Helly Vuorinen ja heidän upea ura jatkuu edelleen. Vuoriset eilenkin mukana yrittäjyyttä juhlimassa - tavanmukaan. Ja Vuoristen jälkeen Yrittäjäpalkinnon sai muuten seuraavana vuonna silloin 1981 ennen poliitikkouraansa yrittäjänä toiminut Iiro Viinanen. Sellaisia muisteloita.
Tänään vapaapäivä ja tarkoitus suunnata Pekkalan mökille ja illalla sitten veljentyttöä katsomaan.
....
Päivä saikin muutoksen, kun pikkytyttö oli tullut flunssaan. Ilta täyttyikin sitten kutsulla Hämeenlinnan HPK:n ja Lukon SM-liigaotteluun. Huikean hieno ottelu lähes täydessä hallissa ja kruununa lopuksi Kerhon makea 1-0 voitto. Tappio muuten ensimmäinen Lukolle 14 otteluun ja se tekikin Kerhon voitosta entistäkin makeamman. Hieno tunnelma ja hyvää peliä ja paljon tilanteita ja erikoistilanteitakin vaikka peli päättyikin vähämaalisiin lukuihin. Ensi viikonloppuna sitten jatketaan kotikentällä kun vastaan tulen sarjataulukon toinen ääripää tappioputkea tällä kaudella kasvatellut Jokerit. Tosin Jokereillekin tänään taisteluvoitto Saipasta. Katsotaan sitten ensi viikonloppuna kumpi ottaa pisteet Hämeenlinnassa.
Päivään mahtui myös hevosia Vaahteramäen Ratsastuskoululla ja lehtipuuhia ja pihatöitä Pekkalan mökillä. Eli sellainen voisi sanoa aikalailla täydellinen vapaapäivä. Iltakin nyt vapaa ja jännitetään vielä hetki millaisista lähtökohdista huomenna startataan rallin Mm-kauden viimeiseen kilpailupäivään. Se näyttää jo nyt varmalta, että Mikko Hirvonen tajaa-ajoasemissa, mutta millä sekunttierolla Sebastien Loebiin niin se ratkeaa pian. Niin ja urheilupäivähän sai tänään mua upeaa kuorrutusta, kun Tanja Poutiainen avasi MC-kautensa avauskilpailun voitolla. Hieno juttu.
Perjantai, 23.10.09
Verkkouutiset kirjoitti eilisen keinotekoisesta kohusta ehkä tähän mennessä parhaan ja tilannetta oikeimmin kuvaavan uutisen. Toimittaja Reino Summanen kirjoitti aiheesta paljon puhuvalla ja kertovalla otsikolla: "Halosen kanslia aiheutti nolon tilanteen". Tuo nettiuutinen löytyy kokonaisuudessaan täältä www.verkkouutiset.fi. Jos kiinnostaa niin se kannattaa sieltä ehdottomasti lukaista.
Verkkouutiset kertoo eilisen pikkukohun oikeanlaidan eli sen, että koko kohu syntyi siitä, että "tasavallan presidentin kanslia unohti kertoa presidentti Tarja Haloselle Afganistanin presidentinvaaleja turvaavan suomalaisen joukko-osaston kotiuttamisesta jo ennen vaalien toista kierrosta." Tämän johdosta tietämättömänä päätöksistä presidentti joutui noloon tilanteen Egyptin matkalla ja ehkä tätä peitelläkseen demarit synnyttivät sitten eilen aiheesta tuota pikkukohua, johon oli varsin vaikea löytää villaa tai savuakaan.
Presidentinkansliaa oli informoitu aiheesta, mutta tieto ei ollut saavuttanut syystä tai toisesta presidenttiä ja näin hän puhui vielä Kairon matkallaan täysin väärin, että maamme joukot olisivat Afganistanissa vielä nyt pitkäksi venyneen toisen kierroksen aikana.
Itse ymmärrän tehdyn ratkaisun erittäin hyvin. Aikanaan jo kesäkuussa tehtiin päätös siitä, että joukot kotiutetaan tämän aikataulun mukaan ja tämän mukaisesti myös joukoille tehtiin palvelussopimukset. Raskas ja kova urakka oli joukoilla tiedossa ja minusta sitä on kohtuullista kunnioittaa ja toisalta voi kysyä voiko sellaista edes yksipuolisesti pidentään - ei. Sotilasjohto toimi siis minusta asiassa aivan oikein. Lisäksi tiedossa oli, että Ruotsi voi viedä maahan lisäjoukkoja eli uusia joukkoja korvaamaan meidän jo tehtävänsä tehneen ryhmän.
Niin ja tuosta SDP:n savunsynnyttämisestä viimeisenkin pohjan vei eilen se minkä Verkkouutisetkin kertoo. Verkkouutisten kertoo, että "Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) puolestaan huomautti, että valiokunta, jonka jäsen Heinäluomakin on, sai jo 16. kesäkuuta ulkoministeriöltä muistion, jonka mukaan joukko-osasto kotiutetaan 25. lokakuuta. Nyt se tapahtuu 28.10., Salolainen sanoi."
Mutta tuo uutinen siis kokonaisuudessaan Verkkouutisten sivuilla ja kertoo siis hyvin asian oikeanlaidan.
Tänään myös merkittävä moottoriurheilupäivä, kun FIA valitsee uuden puheenjohtajan. Katsotaan haluaako motorsport maailman muutosta nykymenoon. Pidetään peukkuja Ari Vatasen valinnalle ja muutokselle. Sen FIA ehdottomasti tarvitsee ja ansaitsee 16 Max Mosleyn vuoden jälkeen.
Uusi aamu siis nyt käyntiin. Tänään valiokunnissa asioita valmiiksi ja kohti isonsalin lopullista päätöksentekoa. Ne ehkä nyt päivän isoimmat urakat. Sitten perjantain lyhyt istunto ja illalla Riihimäen Yrittäjien Yrittäjäjuhlaan puhumaan. Eli kohti eduskuntaa ja uutta päivää.
....
Päivä näin siis jo käynnissä. Ympäristövaliokunta jo takana ja siellä käynnistimme jo jokin aika sitten sivistysvaliokunnassa käsittelyssä olleen rakennusperinnön suojelemiseen tähtävään lain uudistamisen. Kuuleminen tänään käyntiin esittelyillä ja tarkoitus käydä laaja ja perusteellinen kuuleminen tässä isossa asiassa jolla monisyisiä vaikutuksia monestakin näkökulmasta.
....
Kello 16 ja hetki sitten takaisin kotiin. Kummityttöni Venla oli tänään syyslomaretkellä Helsingissä ja eduskunnassa ja juuri ajelimme kolmasluokkalaisen tytön kanssa kotiin. Pienet päiväunet matkalla ja kummisedälle muutamat puhelinsoitot, mutta ihastuttavia keskustelujakin. Niin tomera ja reipas. Ihastuttava. Mutta nyt siis eduskuntaviikko takana ja muutama tunti aikaa kotona. Illalla sitten Riihimäelle Yrittäjäjuhlaan.
....
Nyt kello jo lähestyy kovaa vauhtia vuorokaudenvaihdetta. Ilta siis tänään Riihimäellä Linneassa Riihimäen Yrittäjien Yrittäjäjuhlassa. Pidin tilaisuudessa juhlapuheen ja sitten mukava ilta keskustellen eri yrittäjien kanssa. Mahtava kirjo erilaisia yrittäjiä - aivan uusia, kovaan kasvuun viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseitta ja yli 40 vuotisia pitkiä ja näyttäviä uria tehneitä tekijöitä. Mutta palaan iltana huomenna. Nyt nukkumaanmenoaika.
Torstai, 22.10.09
Tänään käynnistimme eduskunnassa ympäristövaliokuntamme johdolla Mitä ihminen tarvitsee? - kampanjan. Eli kaikki itselle turhat esineet laitetaan nyt kiertoon ja niitä varmasti on.
Talossamme paljon erilaisia infoja ja tietoiskuja ja tänään mm. tuon aamun kampanjan lisäksi esittäytymässä myös Suomen Naisyrittäjät. Aivan mahtavia vaatteita, tekijöitä ja osaajia. Mukana myös ystäväni vuosien takaa Kaarina Jokinen Asikkalasta.
Tänään päivä päättyi Hämeen Kokoomuksen piirihallitukseen täällä eduskunnassa. Kuulemma yli 20 vuoteen ei ainakaan piirihallituksemme ole kokoustanut täällä eli siinä mielessä historian havinaa. Tosin itse kokouksessa katse jo tiukasti tulevaisuudessa ja vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Lähes kolme tuntia hyvää keskustelua.
Ben Zyskowicz piti laajemman poliittisen tilannekatsauksen tänään piirihallituksellemme kokouksen lomassa.
Puolueemme puheenjohtaja kävi kokouksemme alussa tervehtimässä piirihallituksemme väkeä ja hieman kertomassa kiireisen päivän lomassa politiikan ajankohtaisista aiheista.
Kalle Jokinen on uusin hämäläinen kansanedustaja. Hän nousi siis eduskuntaan tänä syksynä kun Jari Koskinen siirtyi Euroopan investointipankin tehtäviin. Kalle toimi myös minua ennen Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana.
On myös totta, että vasta viime vuosina maailmassakin on herätty todenteolla miettimään sitä, millaisen maapallon haluamme lapsenlapsillemme jättää. Yksi hyvin ratkaiseva käännekohta voi olla joulukuussa Kööpenhaminassa järjestettävä maailmanlaajuien ilmastoneuvottelu. Lähtökohdat kokoukseen ovat haastavat, mutta toisaalta mahdollisuutta umpikujaan ei saa olla. Haaste on valtava. Lähes jokainen maa katsoo tilannetta hieman tai hyvinkin erilaisista lähtökohdista ja se näkyy tavoitteista. Intressit ovat hyvin kaukana toisistaan. On niin kovin helppo tuomita muut ja vaatia tekoja, kunhan omaan pesään ei tarvitsisi koskea. Mutta tilanne ei voi olla niin.
Me olemme eduskunnassa ympäristövaliokunnassa käsitelleet maamme tavoitteita Kööpenhaminaan. Itse haluan olla tuon ilmastokokouksen suhteen toiveikas. Haluan uskoa onnistumiseen ja hyvään lopputulokseen.
Kööpenhaminasta emme voi tulla ulos vain kauniiden lauseiden kanssa. Pelkät prosenttiluvutkaan eivät vielä riitä, jos niiden toteuttamiseksi ei ole sovittu sitovista teoista ja kustannuksista. Pitää nimittäin muistaa se, että ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen sopeutuminen maksavat 175 miljardia euroa vuodessa vuoden 2012 jälkeen. Tästä torjunnasta puolet on toteutettava kehitysmaissa. Laskelma pohjaa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n arvioon. Sopeutumiseen tarvitaan kehitysmaissa siis noin 23–54 miljardia euroa vuodessa ja on sanomattakin selvää, että Kööpenhaminan neuvottelujen kovin kädenvääntö käydään nimenomaan rahoituksesta.
EU-maat ovat sitouneet vähentämään vuoteen 2020 mennessä kasvihuonepäästöjään 20 prosenttia ja jos muu maailma vastaa haasteeseen olemme valmiita 30 prosentin vähennykseen vuoden 1990 tasosta. Hyvän signaalin on antanut myös Yhdysvaltain juuri Nobelin rauhanpalkinnonkin saanut presidentti Barack Obama. Hän ilmoitti USA:n olevan valmis vielä EU:takin suurempiin vähennyksiin.
Mutta sitten tulemmekin suurimpaan haasteeseen. Miten saamme mukaan näihin talkoisiin muut maailman maat? Esimerkiksi Kiinan kaltaisten maiden osuus ja sioutuminen on erittäin tärkeää.
Suomi valmistautuu Kööpenhaminan kokoukseen osana EU:ta. Uuden sopimuksen toimeenpano maksaa tulevaisuudessa myös Suomelle. Vähän saastuttavan teknologian kehittäminen on kuitenkin myös tie taloudelliseen kehitykseen. Varmaa on, että mitä aiemmin maailman maat sopivat uudesta ilmastosopimuksesta, sitä pienemmät ovat sekä aineettomat että aineelliset kustannukset tulevaisuudessa.
Arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista vaihtelevat. Tuoreimmat arviot kertovat, että ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat olla jopa kaksi kertaa voimakkaammat kuin aiemmin on ennustettu. Tämä tarkoittaisi jopa 5,2 asteen keskilämpötilan nousua aiemmin ennustetun 2,4 asteen sijaan. Riski on siis selvästi aiemmin ennakoitua suurempi ja se lisää vain paineitamme nopeisiin toimenpiteisiin. Pahimmillaan ilmaston lämpeneminen tällä tahdilla voi laukaista uusia ketjureaktioita ja voimistaa ilmiön vaikutuksia entisestään.
Haasteemme on siis valtava, mutta myös vastuumme.
Maamme hallitus onkin ottanut haasteen vastaan selkeästi aiempia hallituksiamme vakavammin. Nyt hallitus julkaisi tulevaisuusselontekonsa, jossa se linjaa muun muassa niin, että maamme tulee siirtyä tulevaisuudessa lähes päästöttömään energiantuotantoon ja tieliikenteeseen. Linjana on myös se, päästöjä tulee leikata vähintään 80 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Hallitus puhuu siirtymisestä ”hyvinvoivaan ja vähäpäästöiseen yhteiskuntaan” ja tätä varten tarvitsemmekin perinteiset BKT-mittarin rinnalle muita elintason mittaustapoja. Sellaisia jotka eivät ole vain kovia arvoja mittaavia vaan elämänlaatuun ja vastuullisuuteen nojautuvia.
Hallituksen selonteko sisältää tätä tavoitetta silmällä pitäen joukon konkreettisia esityksiä ja linjauksia. Rakennusten energianormeja tullaan tarkistamaan, verotusta ohjaamaan energiapihiyttä suosivaksi ja autoverotuksessa aloitettu niin sanottu ekologinen verouudistus jatkuu ja tulee näkymään meidän suomalaisten arjessa. Tavoitteena se, että omilla valinnoillamme voimme jatkossa vaikuttaa siihen, miten paljon välillisiä veroja joudumme maksamaan. Tällainen arjen valintojen ilmastovaikutuksista kertova tieto tullaan saattamaan helposti meidän ihmisten saataville.
Maailmanlaajuisen haasteemme voisi terävöittää kolmeen teemaan. Niistä selkeä ykkönen on ympäristö. Kakkonen on rahoitus eli taakanjako ja kolmas on aiheeseen liittyvä turvallisuusnäkökulma. Kaikki nämä pakottavat ja velvoittavat meitä toimimaan. On hyvä muistaa, että ilmastonmuutoksen turvallisuudellemme asettamat paineet jo edellyttävät, että ryhdymme toimiin.
Ulkoministeri Alexander Stubb kuvasi Kööpenhaminan ilmastokokouksen merkitystä osuvasti. Hän totesi, että ”Kööpenhaminan ilmastokokous ei ole päätös vaan se on alku päättäväiselle yhteistyölle ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”. Näin sen pitää olla.
Mutta tässä nyt siis hieman ajatuksiani tuosta ilmastonmuutoksesta ja ennen muuta niistä tavoitteista joita Kööpenhamissa tulisi minusta käsitellä. Seurataan maailmalla käytävää keskustelua aktiivisesti ja palataan aiheisiin täällä Suomessakin tässä alkutalven aikana varmasti useampaankin kertaan. Itse olen toiveikas.
Tänään päivä alkuun nyt erittäin mielenkiintoisella kampanjastartilla eduskunnassa. Kyseessä siis Mitä ihminen tarvitsee -kampanja. Sen jälkeen valiokunnat, Ajankohtaisen Kakkosen haastattelu, ryhmäkokous, kyselytunti, täysistunto ja illalla vielä olen kutsunut Hämeen Kokoomuksen piirihallituksen eduskuntaan vierailulle. Sellainen päivä.
Niin ja tänään myös saamme hieman suuntaviivaa taloudestakin, kun lukuisat, taitaa tänään olla toistakymmentä, pörssiyhtiömme kertovat alkusyksyn heinä-elokuun vireestään. Mukana mm. metsäpuolelta Stora Enso, metalliteollisuudesta Outokumpu ja konepajateollisuudesta Wärtsilä. Toivotaan, että nämä osavuosikatsaukset nyt hieman antaisivat jo viitettä paremmasta.
.....
Kello 20.06 ja eduskunnassa edelleen. Juuri lähes kolmituntinen Hämeen Kokoomuksen piirihallitus täällä päätökseen ja siellä esillä mm. syyskokouksemme asiat, mutta myös jo taustakeskustelua tuleviin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Oli muuten ainakin yli 20 vuoteen ensimmäinen kerta kun piirihallituksemme oli kokoustamassa eduskunnassa ja mukava oli täälläkin kokousta pitää. Se mahdollisti mm. sen, että Jyrki Katainen ja Ben Zyskowiczkin ehtivät kokoukseemme vieraiksi. Tämä järjestötyö on äärimmäisen tärkeä osa tätä politiikkaa ja itse olen aina arvostanut heitä jotka antavat vielä aikaansa yhdistyksiin ja piiritasollekin kaiken muun toiminnan lisäksi. Nostinkin nyt piirimme puheenjohtajana tämän järjestökentän aktivoimisen selkeäksi ykkösprioriteetiksi toiminnassamme ja jo tänä vuonna olemme tehneet useita uudistuksia tällä saralla ja vaikka itse sanonkin niin olemme saaneet myös aikapaljon jo aikaankin. Ensi vuodelle on tulossa myös uutta ja tänäänkin päätimme muutamassa uudesta jutusta.
Mutta päivä ei suinkaan tuossa vaan siihen mahtui kyselytunti hieman keinotekoisesti lämmitellyn Afganistan-keskustelun ympärillä. Hymyilytti miten SDP hyökkäsi nyt hallituksen kimppuun siitä, että hallitus ja myös presidentti ovat päättäneet aikanaan, että tässä vaiheessa vähennämme joukkojamme Afganistanista. Hieman siis poukkoilevaa tuo demareiden toiminta ja vielä erikoisempaa vasemmistoliiton, joka tällä kertaa näytti kannattavan joukkojen pitämistä Afganistanissa. Ja en oikein ymmärrä sitäkään, että presidentti tässä puhunut viestikatkoksista. Tänäänkin mm. Ilkka Kanerva kertoi miten asia päätettiin ja myös tämän poistumisajankohta päätettiin viime kesänä aivan normaaliin tapaan. Ei silloin vetäytymispäivästä kukaan jättänyt eriävää mielipidettä. Varsin keinotekoista.
Päivällä myös valiokuntien jälkeen pitkä puolen tunnin haastattelu todennäköisesti ensi tiistain Ajankohtaiseen Kakkoseen. Aihetta en tässä vielä paljasta, mutta palataan siihen kun ohjelman sisältö Ylen kautta julkisuuteen. Valiokunnissa tänään mm. esillä Itämeri selonteon käynnistely ympäristövaliokunnassa ja siellä myös maaseutupolittisen selonteon valmistava keskustelu ja sivistysvaliokunnan puolella valmisteluja huomista päätöksentekoa varten Suomen Akatemia lain ympärillä. Mutta nyt kello jo paljon. Palataan aiheisiin huomenna. Nyt ajattelin illan varata huomisen Riihimäen Yrittäjäjuhlan puheeni viimeistelylle. Hieman päivityksiä mm. tämän päivän Kataisen kanssa käymieni keskustelujen pohjalta.
Keskiviikko, 21.10.09
Tänään todellinen sporttipäivä. Aamukahvit tänään kahdeksalta SLU:n väen kanssa esillä mm. yhdistystoiminnan verotuskysymykset, seurapilottihanke ja myös kuntien suunnitellut säästötoimenpiteet liikuntaan ja liikunnantiloihin. On erittäin valitettavaa, että nyt osassa kuntia ollaan säästämässä henkilökunnasta ja mm. uimahallien yleisiä käyttövuoroja ollaan supistamassa. Kuitenkin hallit pidetään vettä täynnä ja lämmitettyinä ja näin nuo kulut pysyvät kuitenkin yhtäsuurina. Ehkä jotain säästöä sitten tulee siistimis yms. sellaisista kuluista, mutta kuitenkin. No toivotaan, että näistä kuntien kannalta varsin pienistä menoeristä ei nyt kuitenkaan kovin paljoa tiukassakaan tilanteessa nipistettäisi.
Otin itse myös esille sen huolen, että nyt urheiluseurojen ja myös yksittäisten urheilujoukkueiden ja puhumattakaan yksittäisten urheilijoiden sponsorirahat ovat leikkaantuneet erittäin kovalla kädellä. Enkä siis nyt tässä tarkoita huippu-urheilua vaan ihan näitä tavallisia kuntien ja kylien urheiluseuroja. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että perheiden omavastuuosuudet kasvavat ja silloin tietenkin tulee eteen pelko, että nouseeko esimerkiksi salibandyn harrastaminen joillekin perheille jo liian kalliiksi junnuseuroissakin. Tätä tilannetta tulee nyt seurata erittäin tarkasti, sillä tällaisesta kaveriporukan pelaamisesta ulosjoutuminen voi olla hyvinkin lyhyt tie syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Toivotaan, etät tämäkin puoli nyt otetaan seurantaan erittäin tarkkaan kuntien ja kaupunkien liikuntatoimissa ja myös sosiaalitoimen tekijöiden osalta. Ehkäpä myös koulut tässä hyviä tilanteen seuraajia.
Eli tällaisia huolia siitäkin huolimatta, että maamme hallitus on esittämässä ensi vuodelle erittäin suuria lisämäärärahaesityksiä urheiluun ja liikuntaan. Liikunnalle esitetään ja tulleekin ensi vuodelle 132,2 miljoonaa euroa eli kasvua on lähes 13 miljoonaa euroa kuluvaan vuoteen verrattuna. Tuen painopisteitä ovat liikunnallisten elämäntapojen edistäminen, liikunnan kansalaistoiminta, lasten ja nuorten liikunta sekä eettinen ja yhteiskuntavastuullinen, kansainväliseen menestykseen tähtäävä huippu-urheilu. Saadaan mennä varmasti hyvinkin kauas taaksepäin että löydämme vastaavia korotuksia ja lisäeuroja, mutta niistäkin huolimatta nyt tilanne ainakin yksittäistapauksissa helpolla hyvinkin tukala.
Mutta haluan nostaa esille myös sen, että joidenkin huippulahjakkaiden nuorukaistemme läpimurto maailmankin huipulle saattaa nyt jäädä kiinni tästä taantumasta. Nuori joka kärkkyy juuri paikkaa maailman huipulle tarvitsee monessa lajissa sponsorirahaa valmentautumiseen, leirityksiin ja kisamatkoihinkin mm. näyttöjen antamiseksi. Jos nyt nuo tukihanat yrityksistä ovat täysin kiinni niin tilanne voi olla se, että useiden 15-25-vuotiaiden urheilu-ura huipulla tai huipulle katkeaa tähän taantumaan. Siksi itse vetoaisinkin nyt kaikki yrityksiin ja toimijiin, että yritettäisiin löytää tähän tärkeää tehtävään myös hieman tukieuroja tiukassakin paikassa. Itse lupaan olla tässä myös aktiivinen.
Ja ehkä vielä sitten voisi nostaa esille senkin, että monet kunnat eivät nyt suunnitelmistaan huolimatta olekaan käynnistämässä liikuntapaikkarakentamisiaan. Siis ei siitäkään huolimatta, että hankkeet saisivat täyden valtiontuen. Tänään olemme saman aiheen kanssa jälleen tekemisissä ja pöydässä, kun teemme esityksen ensi vuoden liikuntapaikkojen valtionavuista. Hakemuksia on paljon ja tukieurojakin hyvin, mutta jotain tilanteen vaikeudesta kertoo sekin, että monen kunnan suunnitelmat muuttuvat nyt hyvinkin nopeasti. Toivotaan kuitenkin, että uudistarakentamista ja ennen muuta korjausrakentamista pidetään nyt kunnissakin yllä ainakin sellaisissa hankkeissa jotka löytyvät tekemättöminä hyvinkin nopeasti edestä. Nyt tällaisten hankkeiden eteenpäin vieminen on varmasti erittäinkin järkevää ja myös taloudellisesti ja rakentamiskustannuksellisesti järkevää. Näitä aiheita siis tänään esillä Valtion Liikuntaneuvostossa.
Mutta urheilun lisäksi tänään myös normaalit valiokuntakokoukset ja sitten täysistunnossa ilmastokeskustelut.
.....
Yli kolme tuntinen Valtion Liikuntaneuvosto nyt takana ja istunnossa jatkamme keskustelua koko illan ympäristöasioista. Mutta sporttiasiat siis todellakin veivät päivästäni leijonan osan tänään. Käsittelimme mm. ensi vuoden liikuntapaikkarakentamisen hankkeet koko maan osalta ja myös tältä vuodelta käyttämättä jääneet rahat laitoimme uusjakoon. Riihimäellä ja Hämeenlinnassa seuraaville vuosille siirtyneiden hankkeiden rahat menivät nyt Lappeenrantaan salibandyareenan rakentamiseen sekä Solvallan ja Pajulahden liikuntakeskuksien hankkeisiin. Riihimäen jäähalli ja Hämeenlinnan Ahveniston maauimala siirtyivät nyt vuodelle 2013 odottamaan kaupunkien päätöksiä ja tarpeita. Esillä myös valtakunnalliset isot hankkeet joihin kuitenkin mm. Iitin moottoriradan osalta ja kaikkien muidenkin osalta tulemme palaamaan alkuvuodesta. Mutta nyt siis tuo iso urakka jälleen tämän syksyn osalta tehty. Vain muutama pieni muutos esittelyyn. Itse esitin pohjaesitykseen lisättäväksi myös pitkään suunnitellun Espoon Kuntoputki -hankkeen ja esitykseni saikin kokouksessa yksimielisen tuen. Sen lisäksi liikkeelle jäähalleja, uimahalleja, liikuntasaleja ja niiden peruskorjauksia yhteensä 59 kappaletta ympäri Suomen. Valtiosuuksien kokonaissumma näille hankkeille tuon esittämäni lisäyksen jälkeen hieman yli 11 miljooaa euroa. Niin ja lopullisesti nämä hankkeet käyntiin siis ensi vuonna.
Samalla kävimme Valtion Liikuntaneuvostossa myös keskustelua tulevaisuuden isommista hankkeista ja niiden valtion rahoituksista sekä hieman myös laajemmin Helsingin Olympiastadionin saneerausta tälle vuosituhannelle. Mielenkiintoisia asioita ja kauaskantoisia pohdintoja ja keväällä myös linjauksia näistä asioista.
Mutta nyt välikahvit juotu ja päivän valiokunnatkin siis jo takana ja nyt istuntoon. Keskustelussa Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta otsikolla: "Kohti vähäpäästöistä Suomea". Ensimmäinen hallitus joka aidosti tälläkin saralla toimii ja tekee.