blogi
Sivu:
60
Perjantai, 27.11.09
Eilinen ilta siis venyi jälleen pitkään ja tänään aikainen aamu. No ne sopivat sitten hyvin pariksi. Tuoreimmat työllisyystilannetiedot kertovat, että tilanne on pahentunut viime kuukausina maanlaajuisesti. Tässä joku päivä kävin hieman läpi Hämeen tilannetta ja meillähän tilanne vaihtelee alueittain erittäinkin paljon. Siksi tässä tarvitaankin nyt erilaisia täsmätoimia niin alueellisesti kuin väestöryhmittäinkin. Sillä esimerkiksi nuorisotyöttömyys on kasvanut suhteessa kaikkein eniten. Alle 25-vuotiaiden työnhakijoiden määrä on lisääntynyt vuodessa noin 13 000:lla ja nyt lokakuun lopussa nuoria työttömiä oli 34 000. Tämä ryhmä vaatii oman toimenpidekokonaisuuden ja pahaa pelkään, että ensi kevät tullee olemaan nuorten kohdalla vieläkin pahempi kun moni nuori valmistuu ammattiin. Työttömyyteen valmistuminen on aina ikävää ja se pitää pyrkiä hoitamaan niin, että työtakuu toteutuu ja uudet ammattilaiset pääsevät töihin mahdollisimman pian valmistumisensa jälkeen.
Tilastokeskuksen mukaan kuukaudessa työttömyys on nyt pahentunut 23 000. Nyt työttömiä on 215 000 eli 8,2 prosenttia työikäisistä. Vuodentakaiseen verrattuna se on noin 60 000 enemmän. Eniten työttömien työnhakijoiden määrä näyttää kasvaneen Uudellamaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja myös Varsinais-Suomessa.
Myös pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi hieman lokakuussa. Vuodessa pitkäaikaistyöttömien eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttöminä olleiden määrä kasvoi 1 700. Nyt heitä on lähes 43 000. Lomautettujen määrän on arvioitu olevan vajaa 80 000. Se on pysynyt nyt viime kuukausina kutakuinkin samoissa luvuissa.
Toivotaan ja vaaditaan, että työministeri Anni Sinnemäki nyt hoitaa tehtäväänsä mahdollisimman tehokkaasti ja osoittaa näille erityisille ryhmille erityisiä toimenpiteitä. Kauniit puheet eivät enää tässä tilanteessa riitä.
Kuntatyöntekijöiden lomautukset puhuttavat myös koko ajan. Itse suhtaudun erittäin kielteisesti yleisesti lomautuksiin, mutta työntekijöiden lakko-oikeuden tapaan siihen on oltava myös työnantajilla mahdollisuus. Näihin oikeuksiin ei yksipuolisesti pidä puuttua kuin silloin jos niillä vaarannetaan esimerkiksi maamme turvallisuus tai vakaus. Mutta lomautuksista kaikista huolestuttavimpia ovat ne joiden vaikutukset eivät todellakaan jää lomautusaikaan vaan ovat paljon kauaskantoisempia. Tällaisia ovat tietenkin terveydenhoidon ja vanhustenhoidon lomautukset missä harvoin varsinaista säästöä edes saavutetaan sekä tietenkin lapsiin kohdistuvat säästötoimenpiteet kuten erityisesti opettajien lomautukset.
On varsin lyhytnäköistä uskoa, että opettajien lomautuksilla ei olisi mitään vaikutusta lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja siksi onkin hyvä, että mm. OAJ ja myöä vanhemmat ovat tarttuneet tähän huoleen. Nyt asiaan otti kantaa myös Itä-Suomen lääninhallitus, joka totesi tai oikeastaan edellytti, että lomautukset eivät saa vaikuttaa mitenkään oppilaan erityisopetukseen. Lääninhallitus ei todennut opettajien lomautuksia laittomiksi, mutta totesi, että myös lomautusten aikana on annettava jokaiselle oppilaalle annettava tuki- ja erityisopetusta sen mukaisesti kuin kunta on päättänyt. Tämä on periaatteessa sellainen vaatimus, että erityisopettajien lomauttuminen on tämän jälkeen käytännössä mahdotonta.
Itä-Suomen lääninhallitus totesi myös ensimmäistä kertaa, että opettajien lomautukset eivät voi olla useampaa päivää. Näin itseasiassa ensimmäistä kertaa otetaan kantaa siihen, "minkä pituiset lomautukset rikkovat oppilaiden oikeutta opetukseen". Tätä linjausta onkin kaivattu ja odotettu ja hyvä, että se nyt myös saatiin. Lääninhallituksen päätöksen mukaan yhden päivän lomautus ei vielä riko oppilaan perusoikeuksia. Hyvä linjapäätös.
Tänäkin syksynä valitettavasti ja kaikesta huolimatta jopa 80 000 oppilasta joutuu kärsimään lomautusten takia. Se tarkoittaa sitä, että ainakin noin 6000 lastentarhanopettajaa, opettajaa ja rehtoria lomautetaan. Toivotaan, että tämä Lääninhallituksen antama päätös nyt vielä vaikuttaa näihin suunnitelmiin lasten ja nuorten kannalta positiivisella tavalla.
Eilen saimme sitten myös positiivisia uutisia, kun Euroopasta kantautui tieto, että työmme Olli Rehnin painavamman komissaarisalkun hyväksi näyttäisi tuottavan tulosta. Ennakkotiedot kertovat, että Rehn voisi saada jopa talouskomissaarin paikan. Toivotaan, että näin myös käy. Nyt kuitenkin työmaalla jo eteenpäin. Ympäristövaliokunta jo kutsuu.
....
Tutut aiheet jatkuivat valiokunnissa eli Itämeri ympäristövaliokunnassa ja sivistysvaliokunnassa aloitimme maaseutupoliittisen ohjelman läpikäynnin koulu- ja sivistyspuolen kysymysten valossa. Sitten lyhyt täysistunto äänestysten parissa ja odotetusti kaikki opposition esitykset kaatuivat selkein numeroin. Hieman enemmän ja hieman lisää -politiikka ei tuottanut siis tulosta. Sama viesti näyttää myös tulevan kansalta. Tänään saimme tuoreimmat Ylen teettämät puolueiden kannatusluvut ja näyttää siltä, että SDP:n vaihtoehdottomuus ajaa äänestäjiä Arhinmäen ja Vasemmistoliiton taakse. SDP menetti kuukaudessa lähes saman verran kannatustaan kun arhinmäkeläiset lisäsivät. Odotettu liike. Oma kannatuksemme on pysynyt vakaana ja avoin ja rehellinen politiikka näyttää kantavan hyvää tulosta. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että tiukassakin paikassa joukkojemme yhtenäisyys on säilynyt ja Jyrki Katainen on määrätietoisesti johtanut niin puoluetta kuin maammekin taloutta. Olemme hyvin tiedostaneet, että ajat ovat vaikeat ja kaikki voitava on tehtävä, mutta myös sen, että millään keinolla emme pysty turvaamaan nyt kaikkia työpaikkoja ja estämään työttömyyden kasvua. Mutta erilaisten arvioiden mukaan ilman Euroopan kärkipäässä olevaa talouden elvyttämistä maamme tyttömyys olisi noin 100 000 synkempi. Ei siis aivan mitättömiä tekoja. Mutta niin kuin viikolla kirjoitin on työttömyys ja erityisesti myös nuorisotyöttömyys kasvanut maailman laajuisen talouskriisin seurauksena ja heidän eteen on nyt tehtävä kaikki mahdollinen. Pitkäaikaistyöttömien joukon emme saa antaa kasvaa vaan jokaisen tietä takaisin töihin pitää nyt tasoittaa. Tässä odotaamme vihreiden puheenjohtajalta, työministeri Anni Sinnemäeltä nyt nopeita ja konkreettisiä toimia ja esityksiä.
Sitten iltapäivällä hyvä lounas vuosien takaan ystävän kanssa ja sen jälkeen Riihimäen kautta takaisin Lopelle. Nyt vapaa ilta edessä ja huomenna jatkan "Tavattavissa vaalien välilläkin" -kiertuettani ja edessä jouluglögit Hollolan Joulutorilla kello 11-12.30. Hollolaan on aina niin mukava mennä. Tänään sovimme jo vastaavia glögitilaisuuksia Riihimäelle ja Hämeenlinnaankin. Ja tottakai myös kotikunnassani Lopella Kokoomuksen Jouluglögit perinteiseen tapaan ohjelmassa.
Ja aivan lopuksi haluan onnitella Suomea ja Olli Rehniä. Kova työ ja osaaminen palkittiin ja saimme yhden tärkeimmistä komissaarisalkuista alkavalle kaudelle. Rehn siirtyy nyt laajentumiskomissaarin paikalta talouskomissaariksi. Talouskomissaarin salkku on painava ja vaativa varsinkin tässä taloustilanteessa ja erityisen mielenkiintoiseksi maamme kannalta sen tekee sekin, että Rehn tulee tässä tehtävässä osallistumaan myös johtavien talousmahtien G20-ryhmän kokouksiin. Hieno juttu.
Mutta huomenna toivottavasti mahdollisimman monen kanssa näemme Hollolan markkinoilla. Ja sitten illalla Lopen Yrittäjäjuhlassa tietenkin.
Torstai, 26.11.09
Eduskunnan yhden hengen hyttini on nyt aikalailla täynnä. Remontin takia työskentelemme avustajani Tiina Seppälän kanssa nyt reilun vuoden samassa huoneessa ja tällä viikolla samassa kopissa vielä työntouhuissa myös TET-jaksolainen ysiluokkalainen Laura Yrjö-Koskinen. Mukavan tiivis tunnelma. No onneksi kova kokousrytmi piti minut tänäänkin koko päivän lennossa.
Tästä esityksestä tai suunnitelmasta olen saanut jo joitakin yhteydenottoja. Kiitos niistä. Olen täysin samaa mieltä, että uudistus täytyy nyt tehdä huolella ja ennen muuta vielä kertaalleen selvittää myös Ruotsista saadut kokemukset. Siellähän käännetty alv otettiin käyttöön jokin aika sitten. On totta, että epärehellisen pelin kitkeminen vaikeuttaa aina myös jonkin verran rehellisiäkin toimijoita ja heidän tekemisiään ja tämä haitta pitäisi nyt pystyä jokatapauksessa minimoimaan. Täytyy selvittää vielä miten malli tulee vaikuttamaan paperitöihin ja byrikratian kasvuun, synnyttääkö se esimerkiksi ongelmia materiaalikaupan vähennysten kanssa jne. Eli asia ei aivan niin yksinkertainen ole kuin miltä se ensi kuulemalta kuullostaa tai tuntuu. Itseasiassahan Verohallitushan asetti jo muutama vuosi sitten työryhmän asiaa selvittämään ja senkin lopputulos oli erimielinen. Työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä onko tästä käännetystä ALV-järjestelmästä enemmän hyötyä tai haittaa. Nyt se pitää selvittää vielä kertaalleen huolella ennen toimenpiteitä. Siitä olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että yhteinen yksiselitteinen tavoite pitää olla harmaan talouden kitkeminen. Mahdollisimman pian ja tehokkaasti koko rakennusalalta.
Pikku hiljaa alkaa myös Lissabonin sopimuksen vaikutukset näkyä arjessa. Sopimus on mm. selkiyttämässä meidän edustuksia EU:n huippukokouksissa eli olemme pikkuhiljaa pääsemässä eroo naurettavasta kahden lautasen mallista. Lissabonin sopimus merkitsee sitä, että presidentin diktaatti ilmoittaa halusta istua pöydissä päättyy ja jatkossa maatamme edustaa näissä tärkeissä kokouksissa pääministeri, jolle perustuslaimme mukaan EU-asiat kuuluvat. Lissabonin sopimuksen myös tuo tulkinta mikä on EU-asia ja mikä ei siis katoaa. Hyvä niin.
Myös maamme perustuslakivaliokunta on aiheesta yksituumainen. He ovat todenneet, että on täysin luonnollista, että pääministeri edustaa EU:n huippukokouksissa maatamme. Ja sitten presidentin toimet rajataan jatkossa vain ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksiin Suomssa. Eli pelisäännöt ja kentälliset määritellään nyt yksiselitteisen selkeästi. Hyvä niin.
.....
Tänään alkaa 105:n Kunnianpäivän jakso. Tai itseasiassa ei aivan tänään. Eli tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta kuuluisista Mainilan laukauksista, jotka johtivat Talvisotaan, joka alkoi sitten muutamaa päivää myöhemmin marraskuun viimeisenä päivänä 1939 ja kesti tuon 105 päivää aina maaliskuuhun sen 13. päivää vuoteen 1940.
Sodan jälkeen ylipäällikkö Mannerheim antoi 34. päiväkäskynsä ja totesi siinä mm:
"Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta Teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä".
25 000 suomalaista menetti henkensä Isänmaamme puolesta, moni perhe pojan, isän ja veljen, tyttären ja äidinkin. Kiitos ja kunnioitus heille.
.....
Pitkä päivä takana ja en oikeastaan edes huoneeseen tänään ehtinyt päivänkään mittaan. Tosin siellä "laivahytissä" aika ahdasta olisikin sillä tällä viikolla Riihimäen Harjunrinteellä ysiluokkaa käyvä Laura Yrjö-Koskinen on ollut työelämään tutustumis eli TET-jaksolla eduskunnassa. On hänellä töitä avustajani Tiina kanssa kyllä riittänytkin. Valtavan iso apu ollut tällä toisellakin työviikollaan. Mutta siis minunkin päivä ollut enemmänkin kuin ahdas. Ensin ylipitkä ympäristövaliokunta eli nämä tällaiset kokoukset yksi syy, että välillä valiokuntien vaihtovaiheessa ei toiseen valiokuntaan juuri minuutilleen alkajaisiksi ehdi ja silloin merkitä pöytäkirjaan, että saapui myöhässä esimerkiksi kaksi minuuttia. Se sitten uutisoidaan seuraavassa listauksessa taas jossain lehdessä, että "ei ollut paikalla kokousta alusta loppuun". No voi olla, että on selittämistäkin, mutta se vaan nyt on arkea ja realismiä tällaisessa hektisessä talossa jossa väistämättä joskus kokoukset menevät päällekkäinkin. Ei toki niin saisi olla. Mutta tänään siis ympäristövaliokunnassa tällainen pitkä kokous. Aihe tosin erittäin mielenkiintoinen eli kävimme läpi Itämeri-selontekoa ja sen asiantuntijakuulemista. Jos eilen oli huippu kuuleminen niin niin oli tänäänkin. Aivan erinomaisia asiantuntijoita ja tutkijoita alansa huipulta ja tällainen tieto Itämeremme tilasta ja sen muutoksista on juuri sitä mitä me päättäjät nyt tarvitsemme. Meillä pitää olla riittävästi tietoa oikeiden päätösten tekemistä varten ja myös tietoa siitä miten yhteiset rahamme käytetään. Ei ole mitään syytä eikä varaakaan hukata rahoja tehottomiin ratkaisuihin joiden vaikutukset ovat nimellisiä. Tarvitaan päätöksiä joilla on oikeasti vaikutusta ja tänäänkin esille sellaisiakin.
Sivistysvaliokunnassa aloitimme sitten jo myös perusopetuslain uudistamisen käsittelyn, mutta se vasta siis alkua ja urakka venyy aina ensi kevääseen asti. Suuri uudistus vaatii erityisen perusteellisen ja laajan kuulemisen ja siihen haluamme nyt varata riittävästi aikaa. Silloin kun tehdään isoja uudistuksia on ne tehtävä huolella ja perusteellisesti ja tähänkin uudistukseen sisältyy myös epäilyjä ja kysymysmerkkejäkin ja siksi minusta nyt homma onkin hoidettava erittäin syvällisesti. Tänään siis tuo urakka käyntiin. Se olikin ainoa kokouksemme kuulemisasia. Muuten esillä vain muutamien asioiden loppuunsaattelua.
Sitten eduskuntaryhmämme kokous, jossa tänään päätettiin ryhmäpuheenvuoromme pitäjä ensi keskiviikon Kööpenhaminan ilmastokokous keskusteluun eduskuntaan. Aivan mahtava tieto olis se, että ryhmämme puheenjohtajisto esitti yksimielisesti minua ison ja todellakin tulevaisuutta viitoittavan keskustelun puhujaksi ja myös ryhmä yhtyi tähän esitykseen. Kiitokset luottamuksesta. Siis ensi keskiviikkona urani ensimmäinen ryhmäpuheenvuoro täysistunnossa. Odotan jo innolla ja puhe jo työnalla.
Jos olen tässä viime aikoina ihmetellyt kyselytuntien vaisuutta niin samaa voi sanoa tämänkin päiväisestä. Voisi sanoa, että uninen. Oikeastaan paras keskustelu syntyi Lissabonin sopimuksesta jonka keskusteluun nosti ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen. Erittäin mielenkiintoinen keskustelu uuden sopimuksen vaikutuksista mm. turvallisuuspolitiikkaamme. Jatkoa varmasti seuraa. Mutta nyt siis jo myös Riihimäen Kokoomuksen syyskokous takana. Se siis tänään vuorostaan ohjelmassani ja tutulle joukolle olikin jälleen mukava puhua. Itseasiassa hienoa oli myös se, että jälleen myös salissa aivan uusiakin kokoomuslaisia eli puolueemme vetovoima kestää. Uusien naamojen ja uusien tekijöiden näkeminen saa aina hyvän fiiliksen. Ja erityisen hienolta tuntuu kun nuoria lähtee koko ajan lisää toimintaamme mukaan ja ottavat yhteyttä. Tänäänkin sain kaksikin eri sähköpostia. Eikun itseasiassa toisen jo eilen, missä pari nuorta lähestyi sähköpostilla ja kertoivat seuranneensa toimintaani ja saaneet kipinän yhteiskunnallisiin asioihin. Aivan ihastuttavat sähköpostikirjeet. Ja ensi viikolla Hämeenlinnasta Kaurialan lukiosta on tulossa neljä nuorta jo toistamiseen tänä syksynä käymään eduskunnassa. Eli ensin kävivät luokkansa kanssa isommassa ryhmässä ja nyt halusivat tulla kaveriporukalla juttelemaan. Ja sehän minulle sopii. Nuorille pitää aina löytyä aikaa.
Mutta Riihimäellä siis esillä yhdistyksen tulevan vuoden asiat joista tärkeimpänä tietenkin tammikuussa juhlittavat Riihimäen Kokoomuksen 90v-juhlat. Mutta riksulaistenkin katse jo 2011 eduskuntavaaleissa ja into sinnekin tähdättäessä kova. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin. Omassa puheenvuorossani kävin laajasti läpi maamme nykytilannetta ja sitä tiekarttaa millä tästä selviämme ja sitä miten voimme hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudenkin turvata. Sitten vielä oma osuus puheessa Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tulevaisuudelle ja päälle vielä mukava keskustelu. Ainakin minusta onnistunut ilta ja illan päättänyt kysely kertoi, että Riihimäellä ei puhti tule loppumaan. Uutta monenlaista tiedossa ja uusia ideoita kerätään ennen vuodenvaihdetta vielä lisääkin. Heino aktiivinen kokoomusjärjestö.
Keskiviikko, 25.11.09
Tekipä eilisillan ratsastus Ypäjällä hyvää. Mielenkiintoinen vierailu sai upean päätöksen ja jälleen pattereissani kummasti lisävirtaa. Nyt siis jo uusi aamu ja pimeää. Lämmintä. Ei talvesta tietoakaan. Harmin paikka. Mutta nyt siis jo kohta kohti kaupunkia ja siellä aamutilaisuus ennen valiokuntia Ateneumissa. Eli toisen kerran jo Picasso-näyttelyyn ja nyt sivistysvaliokunnan taiteesta kiinnostuneiden kanssa aamutapaaminen siellä.
Olemme aktiivisesti nostaneet tässä viime aikoina esille nuorten ja lasten osallistumismahdollisuuksia kotikuntiensa päätöksentekoon. Uskallan vaan epäillä, että nuorisolakia ei kovin monessa kunnassa ole noudatettu nyt esimerkiksi koulupuolen säästöjä tehtäessä. Eli laki velvoittaa kunnat kuulemaan myös alaikäisiä ja myös pienempiä lapsia aina silloin kun päätöksenteko heitä koskee. Ei tämä sitä tarkoita tietenkään, että asiat pitäisi päättää lasten mielien mukaan, mutta laki velvoittaa heitä kuulemaan ja heillä oikeus lausua mielipiteensä tällaisista asioista. Yksi hyvä keino mielipiteiden esille saamiseen ovat olleet oppilaskunnat yläkouluissa ja lukioissa. Nyt olemme niitä vakinaistamassa eli tekemässä pakollisiksi kaikkiin kuntiin ja kaikkiin kouluihin. Tällä tavalla on tarkoitus turvata tuon nuorisolainkin toteutumista ja osaltaan kasvataa lapsia ja nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan. Nykyisinhän oppilaskunnat ovat pakollisia vain toisenasteen oppilaitoksissa eli siis lukioissa ja ammattikouluissa. Mutta jatkossa siis myös ylä- ja alakouluissa, jos tuo tavoite menee nyt halutulla tavalla eteenpäin. Itse toivon näin ja olemme aiheeseen paneutumassa myös sivistysvaliokunnassakin vielä ennen vuodenvaihdetta.
Mutta nyt siis kohti Ateneumia ja Picasso-näyttelyä. Aikainen startti siis tänään(kin).
....
Päivän sivistysvaliokunta oli peruttu aikataulutuksen johdosta ja näin nyt hetkeksi aikaa hengähtää erittäin mielenkiintoisen aamupäivän jälkeen. Aamu siis ensin Picasso-näyttelyn parissa joka jo avajaisista olikin tuttu. Mutta onhan se niin, että tämänluokan taiteilijat ja näyttelyt antavat aina jotain uutta ja lisää vaikka siellä kävisi joka aamu. Mutta kannattaa siis vielä tuo upea ja ainutlaatuinen mahdollisuus hyödyntää loppuvuoden tai tammikuun 2010 aikana. Tällaisia herkkuja harvoin meille tarjoillaan ja itseasiassa aiemmin siihen ei ollut edes mahdollisuuksia valtavien vakuusarvojen takia. Muistaakseni viime vuonna näin takuusummia korotimme ja se avasi aivan uudenlaiset mahdollisuudet tämänkin kokoluokan näyttelyiden tuomiselle Suomeen. Ja yksi esimerkki vakuutuksista ja niiden tarpeellisuuksista oli jo nytkin kun Helsingin metrovuoto laittoi myös Picasso-näyttelyn hälytystilaan vesijohtojen paineiden laskettua yllättäen. Paikkaa ja tauluja valvottiin tuo yö vielä normaaliakin turvaa ja valvontaa laajemmin. Valmius siis toimenpiteisiin oli suuri. Tällaisiakin yllättäviä uhkia saattaa miljoonanäyttelyt joskus kokea. Muutenhan meidän turvallisuus ja valvonta ovat erittäin korkeaa luokkaa kaikissa mm. Ateneumin näyttelyissä jos oman korkeatasoisen kokoelmamme takia.
Ympäristövaliokunnassa tänään siis myös erittäin mielenkiintoinen aamu. Itämeri-selonteko käsittelyssä ja kuultavana oli mm. ministerit Paula Lehtomäki ja Paavo Väyrynen, ministeriön väkeä ja sitten myös asiantuntijat Raimo Sailas ja Lauri Tarasti. Aivan erinomainen kuuleminen. Paljon jälleen sai. Ja paljon jäi mietityttämään. Mutta käsittely nyt jatkuu pitkään ja asiantuntijakuuleminen on jopa poikkeuksellisen laaja ja pitkä.
Eilen tuossa tutkailin myös kuntatalouden tilaa omassa kotikunnassani tämän vaikean vuoden tiimoilta. Näyttää siltä, että jo tasan vuosi sitten tehdyt ratkaisumme ovat olleet erittäin oikeita ja tulemme selviämään tästä vuodesta kohtuullisen hyvin. Palataan lukuihin myöhemmin. Positiivista on myös se, että koko talousalueemme työttömyys on pysynyt kohtuullisen hyvin kurissa. Alueellamme nyt työttömyys noin 7 prosentin luokkaa kun Hämeessä osassa alueita joihin täälläkin olen viitannut mennään reilusti yli 15 luvuissa ja lähestytään jopa 20 prosentin työttömyyttä. Ne alueet tarvitsevat Hämeen Kokoomuksen viime viikolla esillenostamia erityisiä toimenpiteitä ja pidempiaikaisia toimenpiteitä todella nopeasti. Toivotaan, että huutomme ja huolemme kuullaan.
Katselin myös väestönmuutostilastoja kotikuntani osalta. Upea oli huomata, että muuttovoitto on jatkunut ja tänä vuonna Lopen väkiluku on kasvanut 88 hengellä ja yksin lokakuussa 15. Ne ovat reilun 8000 asukkaan kunnalle hyviä lukuja. Varsinkin kun tiedämme tämän taloudellisenkin puolen. Toivotaan, että hyvä trendi jatkuu myös muissa Hämeen kunnissa ja myös nämä haasteellisemmat alueet saataisiin tässäkin mielessä nousuun. Toimia ja yhteistyötä tarvitaan.
Itse en ole mikään yli-innokas alueellistamisen kannattaja. En missään nimessä hyvöksy "väkivallala" ja huonosti suunniteltuja alueellistamistoimia. Sellaisia ei enää saa tapahtua. Mutta sitten on myös olemassa toimia joita on helppo tukea. En näe nimittäin syytä luoda yhä suurempaa työpaikkapainetta kehä III:sen sisäpuolelle vaan tuon järkevän noin tunnin työmatkan voi tehdä ilman muuttoa myös toiseen suuntaan.
Yksi tällainen keskustelun paikka on nyt, kun pohditaan Rikosseuraamusviraston tulevaisuuden sijaintia. Asiaa on selvittänyt työryhmä, joka nyt kuitenkin on päätymässä jälleen kerran Helsinkiin ja Riihimäki on jäämässä kakkoseksi. Lopullisen ratkaisun asiassa tekee oikeusministeriö ja nyt alueemme vihreillä on tärkeä paikka tuoda esille omalle ministerilleen Hämeen vahvuudet. Asia on Tuija Braxin käsissä. Osa virastoahan on jo nytkin Hämeenlinnassa, jos oikein muistan niin vuoden 2006 päätöksellä. Nyt keskustelussa olevassa kokonaisuudessa on kyse noin 80 työpaikasta ja uudesta ensi vuoden alussa aloittavasta Rikosseuraamuslaitoksesta. Nyt siis periaatteessa enää kaksi vaihtoehtoa eli Helsinki ja Riihimäki jäljellä, kun muut selvitetyt paikat mm. Mikkeli ja Kuopio todettiin selkeästi heikommiksi sijoitusvaihtoehdoiksi. Yritetään tässäkin vielä parhaamme.
....
Nyt kello 20.08 ja hetki sitten täysistunto päätökseen. Orpon Petterin kanssa lopuksi istuttiin salissa enää kahden, mutta sellaista se joskus on. Monta mielenkiintoista aihetta kuitenkin tänäänkin keskustelussa esillä esimerkiksi hallituksemme kunnianhimoinen ja erityisen kannatettava tavoitte saada koko maa laajakaistayhteyksien piiriin vuoteen 2015 mennessä. Itse nostin esille keskustelussa vielä sen, että nyt tuettukin malli jättää noin 2 viimeistä kilometriä aina kiinteistön omistajan kustannettavaksi. Se tarkoittaa keskimäärin 3000 euroa ja itse pelkään, että se on osalle liikaa. Toivoinkin, että nyt voitaisiin vielä ainakin selvittää se, että voisiko kotitalousvähennystä laajentaa tähänkin jätevesijärjestelmien tapaan. Tuntuisi luontevalta ja järkevältä ja juuri oikean suuruiseltakin tuelta. Se on minusta nyt selvitettävä.
Hienoa tuossa lakiesityksessä on myös se, että esitys ei nojaa mihinkään yhteen teknologiaan. Eli kun kyse kuitenkin viiden vuoden projektista niin on todella järkevää luoda malli nyt niin, että kaikki erilaiset lähi vuosina tulevat teknisetkin ratkaisut voivat olla tuettavien piirissä. On nimittäin niin, että jos nyt olisimme päättäneet esimerkiksi nykyisin yleisimmistä laajakaistamalleista niin huomenna olisi ollut käytössä jo jokin parempi ja toimivampi ja usein myös edullisempi ja helpompi malli saada tietoliikenneyhteydet toimimaan. Tämä laki siis teknologiavapaana on hyvä esimerkki hallituksemme aivan uudenlaisesta tavasta toimia. Vielä viime hallituskaudella ja tämänkin kauden monissa puheissa kansanedustajat aina peräänkuuluttavat esimerkiksi autoihin joitakin tiettyjä teknisiä ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi pakollisiksi. Aivan järjetöntä. Tätä päivää on säätää lailla rajat sille mitä pakoputkesta saa tulla tai miten nopea tietoliikenneyhteys voidaan tuettuna rakentaa. Sitten aivan toisten on annettava ratkaista se miten tavoitteisiin päästään.
Mutta tänään siis iltapäivällä myös olin jälleen Valtion Liikuntaneuvoston kokouksessa. Tänään annoimme mm. lausuntomme liikuntalain uudistamisesta ja käsittelimme urheiluopistojen ensivuosien investointien valtionavut sekä hyväksyimme yhden uuden urheiluliiton valtionavun piiriin. Mielenkiintoinen kaksituntinen jälleen siis Korjuksen Tapsan johdolla. Arvostan Tapsan tosi korkealle tässäkin työssä ja tuo neuvostotyö on ollut erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. Edessä vielä yksi kokous tänä vuonna ja sitten alkuvuodesta mm. päätökset kuntien liikuntapaikkarakentamisen valtionavuista.
Mutta nyt kello jo puoli yhdeksän. Ostin tuossa iltapäivälehtien kylkiäisenä Talvisota-juhlalehden ja jos vaikka sitä lukisin ja nauttisin kerrankin illasta ajoissa kotona.

Tiistai, 24.11.09
Aikainen herätys ja uusi eduskuntaviikko käyntiin. Tänään päivä mm. ympäristövaliokunnassa asunto-osakeyhtiön viimeisen käsittelyn parissa. Kiitokset teistä vielä muutamille aivan viime hetken "korjauksista" ja tarkennuksista tuohon isoon esitykseen. Tänään se tarkoitus saada valmiiksi. Sitten sivistysvaliokuntaa ennen vielä yksi koulutuspoliittinen tapaaminen OSSI:n puheenjohtajana Pikkuparlamentissä ja sitten sivi ja täysistunto missä mm. tänään käsittelyssä PARAS-hankkeen väliraportointi. Illalla vielä tarkoitus ehtiä sitten Hennan kanssa vierailulle Lounais-Hämeeseen. Ypäjän kirjaston vihkiäiset ja sitten yhdessä Henna kanssa Hevosopistolle. Mutta palaan aiheisiin kun Eduskunnan hytille ehdin. Nyt matkaan.
...
Niin se vaan taas tämäkin päivä on mennyt kuin siivillä. Aamulla siis saimme valmiiksi ympäristövaliokunnasta suururakkamme eli asunto-osakeyhtiölain uudistamisen. Tänään enää vain yksi pieni muutos mietintöömme, missä itse halusin lisättävän siihen kohdan missä turvataan myös asuntoyhtiön hallitukseen kuulumattomien osakkaiden oikeus saada tietoa talon hankkeista vielä lopullisen hallitustason päätöksenteonkin vaiheessa eli siis juuri ennen itse työn aloittamista. Mietintöömme tuli kirjaus tästä oikeudesta ja se tarkoittaisi käytännössä sitä, että esimerkiksi isännöitsijän luona olisi mahdollisuus näihin asiakirjoihin vielä tutustua ja tästä myös tiedotettaisiin osakkaita.
Laitan tähän alle vielä valiokuntamme tämänpäiväisen tiedotteen ko. asiasta ja myös tähän linkin itse mietintöömme mikä siis aamupäivällä lopulta julkiseksi.
Ympäristövaliokunnan mietintö Hallituksen esitys HE 24/2009 uudeksi asunto-osakeyhtiölainsäädännöksi: Ympäristövaliokunnan mietintö 10/2009 vp
*****
*****
Uusi asunto-osakeyhtiölaki edistää kiinteistöjen suunnitelmallista ylläpitoa
Asunto-osakeyhtiölakia uudistetaan. Uusi laki ottaa huomioon taloyhtiöiden ja osakkaiden muuttuneet tarpeet. Lain tarkoituksena on lisätä asunto-osakeyhtiömuotoisen asumisen turvallisuutta ja tehokkuutta sekä kannustaa myös osakkaita pitämään huolta huoneistoistaan. Eduskunnan ympäristövaliokunta hyväksyi asiaa koskevan mietinnön 24. marraskuuta (YmVM 10/2009).
Laissa määrätään nykyistä selvemmin yhteisen päätöksenteon ja osakkeenomistajan itsemääräämisoikeuden sekä yhtiön ja osakkeenomistajan vastuun rajat. Selvennykset koskevat erityisesti kunnossapitovastuun jakautumista yhtiön ja osakkeenomistajan kesken, osakkeenomistajan muutostöitä, yhtiön päätöksentekoa kunnossapidosta ja muutostyöstä.
Keskeiset sisällölliset muutokset kohdistuvat asunto-osakeyhtiöiden kunnossapitoa ja korjausta koskevan päätöksentekoon. Muutosten perusteena on osaltaan energiatehokkuuden parantamiseen ja väestön ikääntymiseen liittyvä tarve kunnossapidon tason nostamiseen ja ennakoitavuuden kehittämiseen sekä liikkumisrajoitusten poistamiseen.
Kunnossapitotöiden kustannusten jaon osalta uusi laki vastaa pääosin vielä voimassa olevaa lakia. Merkittävimmät muutokset ovat osakkaan kunnossapitotyöstä yhtiölle tulevan säästön huomioon ottaminen osakkaan maksuvelvollisuudessa ja hissin jälkiasennuksen kulujen jakaminen siten, että maksuosuus nousee huoneistojen sijaintikerroksen mukaan. Hissin jälkiasennusta koskevan päätöksenteon helpottaminen on tarpeen, jotta voidaan edistää ikääntyvän väestön kotona asumista. Uutta laissa on myös, että yhtiökokouksessa pitää vuosittain käsitellä seuraavien viiden vuoden aikana odotettavissa olevaa kunnossapitotarvetta.
Vastuu vesihanoista ehdotetaan hallituksen esityksessä siirrettäväksi osakkaille. Valiokunta ehdottaa kuitenkin hanojen säilyttämistä yhtiön vastuulla, koska niiden kunnossapidolla on suuri merkitys vedenkulutuksen kannalta ja siten välitön vaikutus taloyhtiön energiakustannuksiin. Valiokunta pitää perusteltuna, että tämä perusjärjestelmän osa kuuluisi yhtiön vastuulle, jotta yhtiö voi seurata hanojen kuntoa ja huolehtia paremmin rakennuksen energiatehokkuudesta tältä osin.
Valiokunta ehdottaa, että uusi laki ja siihen sisältyvät lainmuutokset tulevat voimaan 1.7.2010, jotta asunto-osakeyhtiöille jää riittävästi aikaa sopeutua uusiin säännöksiin. Taloyhtiöillä on kuitenkin mahdollisuus tehdä jo etukäteen uuden lain mukaan päätöksiä, jotka tulevat voimaan samanaikaisesti lain kanssa.
**********
**********
Nyt juuri myös päätökseen päivän sivistysvaliokunta missä aloitimme käsittelemään Valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittista selontekoa ja sitä siis erityisesti nyt sivistysvaliokunnan toimialan näkökulmista. Teimme hieman rajausta lähestysmiskulmastamme ja tästä se työ alkaa. Palaan tähän taas kun asiat julkisiksi.
Nyt sitten tunti aikaa urakoida joulukorttien parissa ja sitten täysistuntoon ja illalla Lounais-Hämeeseen.
Niin ja vielä ennen kuin aloitan tuon urakan niin todetaan nyt eilisestä sähkökilpailutuksestakin. Juuri sain jälleen yhden viestin kaverilta joka oli muistuttamani kilpailuttanut nyt myös sähkönsä ja hänen omakotitalon vuosilasku putosi 400 euroa. Eli nyt siis kaikki kilpailuttamaan sähkö ja laittamaan rahaa muuta kautta kiertoon. Tuo kilpailutuslinkki siis täällä eilisenpäivän blogissa.
.....
Ilta siis tänään jälleen siis Ypäjällä. Jo toinen kerta siis tällä viikolla. Opetusministerimme Henna Virkkunen vihki ensin käyttöön kunnan uuden kirjaston, joka on muuten kirjastona jopa Helsingin kirjastoa vanhempi. Pitkät perinteet ja nyt jälleen myös upeat ja ajanmukaiset tilat. Sitten ilta Hevosopistolla ensin Tallituvassa oppilaitoksen uuden strategian ja hieman menneenkin parissa ja sitten laaja kierros läpi koko paikan ja päättäen se Ypäjähalliin ratsastustuntiin. No toivotaan, että saisimme hieman lisää aloituspaikkoja jo ensi vuodeksi Ypäjälle. Sen paikka ehdottomasti ansaitsisi. Sinne on hakijoita yli kaksi jokaista aloituspaikkaa kohden ja sieltä valmistuvat työllistyvä ylivoimaisesti parhaiten. Sellaiseen opiskeluun maamme kannattaa panoksia keskittää. Toivotaan myös, että ympäristöministeriössä alkaisi pikkuhiljaa myös järki voittaa tuon hevosenlannan polton sallimisen kanssa. Ruotsissa ja Keski-Euroopassa paikat ja naapuritalotkin lämpiävät iloisesti tuolla energiapommilla ja samaan aikaan meillä Suomessa tallit kamppailevat suurten jätelaskujen kanssa. Hullun hommaa. Tänäänkin katselin niitä valtavia lantavuoria jotka Ypäjällä odottivat poisvientiä ja samaan aikaan paikan voimalassa poltettiin öljyä. Järkyttävää hommaa. Ei mahdollista missään muualla kuin Suomessa. Mutta me jatkamme työtä ja toivotaan, että ympäristöministeriö asiassa myös tekisi jotain ja ratkaisujakin.
Mutta kiitokset siis Ypäjän Hevosopistolle Petri Mellerin johdolla aivan upeasta vierailusta. Vaikka paikka oli niin Hennalle poniajoilta kisapaikkana kuin meille kummallekin kilpailujen seurailun myötä tuttu niin kyllä tällainen kierros antoi paikasta jälleen aivan uudenlaisen käsityksen. Alansa huippuja joka osa-alueella ja mikä mahtavinta vielä illan päätöstunnilla meitä opettamassa. No Hennahan ei ihan hirveesti opetusta kaipaa tässä hommassa, mutta minä sitten hänenkin edestä. Kiitos. Kiitos.

Maanantai, 23.11.09
Hämeen maakuntavaltuuston kanssa pidimme tänään kokousta Ypäjän Hevosopistolla. Mielenkiintoisia ja isoja aiheita esillä mm. maakuntakaavan uudistamista myöten. Vasemmalla kuvassa Janne Yrjölä Riihimäen kaupunginvaltuutettuja. Puhumassa hämeenlinnalaisista Lulu Riikonen.
Kokouksen jälkeen Hämeen liiton vuoden 2009 kulttuuritunnustuspalkinnon sai Turisas yhtye ja sen keulahahmo ja toinen perustajajäsen Mathias Nygård.
Hämeen maakuntavaltuuston tuore puheenjohtaja Timo Saviniemi ja luonnollisesti hevosten ympäröimänä kun Ypäjällä oltiin.
Ja kun Ypäjällä käy niin luonnollisesti hevosmiehenä myös pitää aina käydä Mannerheimin Käthyn haudalla.
....
Päivä Ypäjällä takana. Siis viikon ensimmäinen päivä Ypäjällä. Tänään siis kokoonnuimme aamulla jo ennen varsinaista kokousta Hämeen kokoomuslaisten kuntapäättäjien kanssa ryhmäkokoukseen. Kävimme läpi päivän esityslistat ja hieman myös tulevaa ja tulevia painotuksia. Itse kokoukset menivätkin sitten kohtuullisen reippaasti. Itse oikeastaan käytin muutaman esityspuheenvuoron lisäksi vain yhden puheenvuoron, jossa halusin ottaa kantaa Hämeen maakuntakaavan uudistamistyöhön ja sen painotuksiin. Halusin nostaa valmistelun pohjaksi myös nykyisten toimivien pääliikenneyhteyksiemme tulevaisuuden haasteet. Nyt kun nimittäin tarkastelemme aluettamme aina vuoteen 2035 asti niin on syytä huomata se, että vaikka nyt esimerkiksi Helsinki-Tampere -moottoritie toimii ja vetää niin ehkä ei enää silloin jos väestön kasvu jatkuu nykyisellään tai jopa kiihtyy tästä erityisesti tuolla kasvukäytävävyöhykkeellä. Samalla halusin nostaa suunnittelun pohjaksi myös raideliikenteen ns. pääradan maankäyttötarpeet ja sitten myös itä-länsi-suuntaisen liikenteen kehitystarpeet mm. kantatie 54:n, kymppitien ja myös tässä suunnassa toimivan raideliikkevarauksen. Ehkä vielä kerran on syytä vakavasti pohtia myös sitä pitäisikö raideliikennettä kehittää myös Riihimäeltä länteen eli kohti Forssaan ja Poria. Nyt senkin maavarauksen aika on jos sellaiselle nähdään tarvetta. Tässä nyt ne asiat jotka esille nostin ja tänään kun annoimme luvan starta työn niin nyt myös nämä painotukset tullaan ottamaan huomioon ja käymään läpi.
Tänään valitsimme myös Hämeen maakuntavaltuustolle uuden puheenjohtajan Eurooppaan suunnanneen Jari Koskisen tilalle. Valtuuston johtoon valittiin meikäläisistä Hämeenlinnan Kalvolan Iittalasta tuleva maanviljelijä ja yrittäjä Timo Saviniemi. Saimme erinomaisen miehen tähän tehtävään ja toivotaan, että jatkossa vielä muihinkin tehtäviin. Katsotaan. Lisäksi hyväksyimme ensi vuoden tiukan maakuntabudjetin joka on erityisen tiukka peruslähtökohdiltaan ja myös siksi, että valtion aluehallinnon uudistaminen tuo liitoille joitakin lisätehtäviä. Mutta uskon ja tiedän, että Hämeen Liitto tulee ensi vuodestakin selviämään ja osaavalla ja sitoutuneella henkilökunnalla tehdään jälleen Juhani Hongan ja liiton hallituksen johdolla hyvää työtä. Tälle työlle tänään valtuustosta yksimielinen tuki niin talouden kuin toimintasuunnitelmankin osalta.
Mutta nyt siis jo takaisin kotona. Juuri sain sähkölaskun ja se innoitti jälleen kurkkaamaan miltä markkinahinnat tällä hetkellä näyttävät. Olen jonkin aikaa ostanut sähkön Turun Energialta, joka edellisessä kilpailutuksessa pärjäsi hyvin. Nyt klikkailin nettiin vuosikulutuksen ja jälleen kannatti käyttää kolme minuuttia tähän. Sähkönhinta.fi sivuston laskuri laski nopeasti tarjoukset kaikista mahdollisista sähköfirmoista ja edullisin oli Vapon tarjous. Ei muuta kuin muutama yhteystieto lomakkeeseen ja Vapo hoitaa irtisanomiset ja muut ja näin uusi sähköntoimittaja jälleen valittu. Niin paljonko säästin. Lähes 1/4 nykyisestä laskusta eli 200 euroa vuodessa ja vielä ei sitovalla toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Ei aivan huono tunti palkka tuolle kolmen minuutin kilpailutukselle. Kannattaa siis tehdä ja katsoa. Tässä linkki:
Sähkön hintavertailu, jos haluat heti kurkata oman tarjouksesi.
...
Tänään sitten iltapäivä kiertäen nuo Lopen rakennuskohteet ja sitten vielä illalla yksi mielenkiintoinen tapaaminen Lopen tulevista tavoitteista ja linjoista. Myös hieman seutukunnankin asioita käsittelyssä. Erittäin mielenkiintoinen keskustelu ja katsomaan miten asiat etenevät. Mutta huomenna siis jo uusi päivä ja silloin eduskunnassa monenlaista sovittuna ja sitten illalla opetusministerimme kanssa kiertueelle Lounais-Hämeeseen.