blogi
Sivu:
50
Lauantai, 09.01.10
Olen intohimoinen kahvin ystävä ja siksi mielelläni myös piipahdan kellon sen salliessa kahviloissa. Myös luonaspaikaksi usein hyvä kahvila ja salaattipöytä on mainio kaveri ja usein Riihimäen Feeniks tai Kulmakonditoria tai sitten Hämeenlinnan Kukko hoitavat tuon tehtävän tai sitten Helsingissä onkin lukuisia vaihtoehtoja. Tällä viikolla kolme tai itseasiassa neljäkin päivää meni kokonaan tai osittain Hämeenlinnassa ja salaattilounaat maistuivat. Tuossa Kukko Cafessa on mukava tunnelma ja hyvä palvelu ja yleensä vielä juttukavereitakin löytyy. Tälläkin viikolla ehdin nähdä entisen nuoruusaikani nuorisopastorimme ja ihastuttava oli myös tilanne kun yksi nuori tuli vartavasten tervehtimään ja kertoi nyt liittyneensä kokoomukseen. Oli syksyllä vieraanani eduskunnassa luokkansa kanssa ja innostuksen kipinä oli syttynyt. Tuntui hyvälle. Hauska oli myös pieni kahvilankävijä joka istui lähes viereeni. Oma kakunpala odotti lautasella, mutta aikuisen herkun vaniljakastike houkutti ja hieman sitä huomaamatta sormella siitä maistoi. Ihana hymy tuon päälle - eikä tainnut kahviseura edes huomata. Herkkuhetkiä.
Näissä kahviloissa mielelläni siis vietän aikaa. Lehdet mukava lukea hyvän kahvin tai usein myös maitokahvin kera ja varsinkin täällä Hämeessä myös paljon tuttuja ja tuntemattomampia tullee jutulle. Nautin niistäkin hetkistä ja hyvistä keskusteluista. Ja taidan tänäänkin lounaan nauttia Feeniksissä.
Mutta sitä ennen olen luvannut yhdelle lehdelle kuvat tältä aamulta. Suunnataan siis ensin niihin ja sitten päivän muihin askareihin.
Tämän viikon plussat voi hyvin antaa Vetelin kunnalle ja sen kunnanvaltuustolle. Siellä viime metreillä päätettiin luopua työntekijöiden lomautuksista. OAJ:n johdolla oli valtuustolle esitetty vetoomus, jossa vaadittiin "asukkaiden tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua sekä kaikkien veronmaksajien osallistumista budjettivajeen paikkaamiseen". Valtuustossa oli Vetelissä myös keskusteltu aivan oikein siitäkin miten lomautusten aikaan perusopetuslain velvoitteet pystytään täyttämään ja kasvaako päivähoidon ryhmäkoot liian suuriksi lomautusten aikana. Tämän jälkeen valtuusto päätti luopua suunnitelluista lomautuspäivistä ja olen OAJ:n työmarkkina-asiamiehen kanssa samaa mieltä, että tämä päätös osoitti, että kunnissa käytetään edelleen harkintavaltaa ja pystytään myös tekemään vastuullisia päätöksiä.
Itse en hyväksy lomautuksia lyhyaikaisina muka säästötoimina ainakaan aloilla joissa työmäärä ei mihinkään vähene, työtä ei voida siirtää tai jäättää tekemättä jne. Ei tuollaiset päätökset ole mitään säästöjä.
Opetusministerimme Henna Virkkunenkin on ottanut aiempaa tiukemmin kantaa erityisesti kasvatusalan henkilöstöön kohdistuviin lomautuksiin. Henna tuomitsi tiukasti mm. opettajien lomautukset ja esitti mm. mahdollisuutena asetaa kunnille uhkasakkoja ja jopa valtionosuuksien takaisinperintää, jos ne eivät täytä perusopetuslain velvoitteita eli sitä, että koululaisille tulee taata jokaisena koulupäivänä opetussuunnitelman mukainen opetus. Tämä on sellainen vaatimus, joka helpolla jää toteutumatta jos opettajia ja muuta kasvatusalan henkilöstöä lomautetaan ja tässä kannattaakin erityisesti vanhempien olla valppaana ja puuttua asiaan jos tarvetta on. Opettaja-lehden mukaan kuntien säästötoimien vuoksi jopa 6000 opettajaa on ollut useita viikkoja pakkolomalla ja kahden tai jopa kolmen luokan hoitaminen yhden opettajan johdolla ei kyllä takaa missään tapauksessa turvallista oppimisympäristöä lapsille. Esimerkiksi viime vuonna lomautukset kohdistuivat jopa 80 000 lapseen ja nuoreen 20 kunnassa. Tälle vuodelle ennakkotiedot kertoisivat lomautuksia noin kymmeneen suomalaiseen kuntaan ja kaupunkiin. Toivotaan, että niissäkin Vetelin tapaan vielä järki voittaa.
On myös totta, että vaikka oma opettaja olisi siis lomautettuna tai pakkolomalla vain muutaman päivän niin koulun normaaliarki ja opetus kärsii koko lomautusrumban kun opettajia on portaittain lomautettuna useiden viikkojen ajan. Tässä se suurin ongelma juuri piileekin. Valituksia opettajien lomautuksista onkin tullut runsaasti ja uskon, että alkanut vuosi tuo niitä myös lisää. Samalla olisi toivottavaa, että opetusministeri määräisi nyt kouluille ja kunnille myös etukäteisen velvoitteen informoida ja kertoa valvoville viranomaisille miten lomautukset ja niiden aikainen opetus, hoito tai hoiva tullaan hoitamaan. Pitää olla keinot myös siihen, että suunniteltuihin lomautuksiin ja pakkolomiin voidaan puuttua myös etukäteen eikä vain valitusten kautta jälkikäteen kun vahinko on jo tapahtunut. Suomalaisen hyvinvoitiyhteiskunnan tulee pystyä toimia niin, että etukäteisvalvonta tällaisissa todennäköisissä laiminlyönneissä myös toimii ja emme anna vahinkojen jopa tiedossa olevien ja varmojen vahinkoja syntyä. Tässä opetusministeriön tulee nyt toimia ja tehdä nopeasti ratkaisuja.
..........
Puurtaminen energia-asioidenkin parissa jatkuu. Tässä nyt jotain tuoreinta Keskisuomalaisesta: Vastine hevosenlantakirjoitteluun. Sama kirjoitus myös viikolla Iltalehdessä.
...........
Aamulla nuo lehtikuvat tuli napattua nopeasti. Pakkanen ei kauaa ulkona pidätellyt, mutta toivotaan, että jotain hauskaa saatiin aikaiseksi. Itseasiassa kuva mattotelineellä, missä pikkupoikana kieli kiinni joskus roikuttiin. Varmaan kaikilla pojilla tuo muisto lapsuudesta. Hymyilytti kun siinä kuvailimme. Nyt tässä tehnyt töitä ensi viikkoa varten. Sähköposteja vastattu ja muutamia puheenvuoropyyntöjä läpikäyty. Mielenkiintoisia kutsuja ja yllättäviäkin. Mielenkiintoisia.
Euroviisu-karsinnat starttasivat sitten myös eilen. Eiliset eivät sykähdyttäneet, mutta Heli Kajon Annankadun kulmassa vei minut mukanaan. Minulle vielä tuntematon nuori lahjakkuus ja nyt koluttu jo kaikki mahdolliset biisit mitä googlella löysin. Erinomainen ääni ja mielenkiintoinen kappalekin. Kertakaikkiaan minun makuuni. Euroviisuissa voi olla hankala pärjätä suomenkielellä, mutta ei tämän kohdalla mahdotonta, mutta en tässä nyt pelkästään Euroviisuja ajatellutkaan vaan nimenomaan hienoa musiikkia ja osaamista. Kurkatkaapa: www.helikajo.fi. Tästä nuoresta Naisesta tulemme joka tapauksessa kuulemaan vielä pitkään ja toivottavasti levynkin saamme pian. Mitäs mieltä te?
Mielenkiinnolla olen seurannut myös Hämeenlinnan suurhankkeen eli moottoritien kattamisen etenemisestä. Korkein Hallinto-oikeushan nyt hylkäsi valitukset ja nähtäväksi jää miten asia etenee. Ainakin Hämeen Sanomien mukaan rakennusyhtiö NCC oli ratkaisuun tyytyväinen ja totesivat, että hankkeen kanssa ei ole mitään syytä viivyttelyyn. Aikataulullisesti tuon valituksen käsittely osui kyllä mitä parhaimpaan saumaan ja nyt kun suunta näyttää jälleen ylöspäin niin itse uskon, että työ voi hyvinkin edetä ja suunniteltu syksy 2013 pitää avauksen kannalta paikkansakin. Alkujaanhan hanketta suunniteltiin niinkin, että ensimmäinen vaihe olisi valmistunut jo nyt vuodenvaihteessa. Mutta tällaiset hankkeet etenevät näin. Kyse siis valtavasta hankkeesta jonka vetovastuu on yksityisellä puolella eli NCC:llä ja sen tulevilla ns. ankkuriyrityksillä. Pohdin aikanaan itse hanketta pitkäänkin ja nuo nurkat minulle enemmän kuin tutut. Nelisen vuotta tien yli aina kävelin OKL:lle ja jo silloin harmittelin kaupungin rikkonaisuutta moottoritien, veden ja rautatien pilkkomana ja itse näen tämän hankkeen erittäinkin kannatettavana. Se eheyttää erittäin merkittävästi Hämeenlinnan yhdyskuntarakennetta ja olen vakuuttunut, että paikka tullee herättämään jokaisen neliön osalta suurta kiinnostusta. Samalla myös moottoritien melu saadaan kaupungin keskeltä pois.
Myös Hyvinkäällä tulossa todella isoja rakennushankkeita aivan kaupungin keskustaan. Keko-kauppakeskus tullee olemaan koko maankin mittakaavassa merkittävä ja sen vaikutukset tulevat olemaan suuret. Noin 200 miljoonan euron investoinnit ja yli 47 000 kerrosneliömetriä liike- ja toimistotilaa sekä asuntoja 6 500 kerrosneliö tuo aivan kaupungin keskustaan kaksi suurta päivittäistavarakauppaa ja lisäksi liiketilat noin 75 erikoiskaupan yritykselle, toimistotiloja noin 300 henkilölle ja 80 asuntoa. Jos oikein muistan niin autopaikkojakin tulee yli 1600. Tämä paikka on erinomainen. Päärata muutaman sadan metrin päässä jos sitäkään ja lyhyt matka myös Helsinki-Tampere -moottoritieltä. Tämäkin hanke etenemässä nyt suunnitellusti neljän vuoden aikana niin, että pääosin kaiken pitäisi olla valmista vuoden 2013 asuntomessuille. Työllisyysvaikutukset ovat yhteensä noin 1 500 henkilötyövuotta eli aikamoisista hankkeista kyse elvytyksenkin suhteen.
Hienoa, että näitä juttuja viedään eteenpäin ja investoijia ja tekijöitä löytyy. Ansaitsevat ehdottomasti hatunnoston. Riihimäellähän jo tehty vastaavia suuria investointeja viime vuosina ja toivotaan, että Voimalakin saadaan käyttöön mahdollisimman pian. Riihimäellähän rakentaminen edelleen myös jatkuu ja lukuisia uusia hankkeita odottamassa lopullista starttia. Alueemme ja koko Kanta-Häme siis kasvaa ja kehittyy huikeaa tahtia. Ja ei meillä Lopellakaan aivan hiljaista ole. Yritystonteista hyvää kysyntää ja myös omakotitalotonttikauppa jälleen vilkastumassa ja tarjolla onkin aivan fantastisia uusia tontteja mm. Launosissa. Kannattaa tutustua.

Perjantai, 08.01.10
Aikainen aamu ja tänään lumen ja pöllyn keskellä kohti Hyvinkään kaupungintaloa. Aloitamme työpäivän siellä talousalueen johtoryhmän kokouksella. Kokouksessa esillä mm. muutamia suurempia koko talousalueen kattavia hankkeita ja selvitystöitä mm. seudullisesta lastenkodista. Nämä talousalueen johtoryhmän kokoukset tärkeitä taustakokouksia juuri sen takia, että niissä linjataan isojen yhteistyöhankkeiden askelmerkkejä ja täytyy todella toivoa, että nyt saisimme myös oikeansuuntaisia reippaitakin askelia aikaiseksi. Edelleen varsin vahvalla sellainenkin käsitys, että yksinkin pärjäämme ja se on vain valitettavasti itsensäkin pettämistä. Työpäivä siis käyntiin Hyvinkäältä ja ohjelmaa riittää koko perjantaiksi.
....
Tänään aloitimme päivän siis Hyvinkäällä Talousalueen johtoryhmän kokouksella. Parituntinen kokous isompien ajankohtaisten ja tulevien asioiden parissa ja ainakin tuossa pöydässä näytti yhteistyö hyvältä. Niin se on usein ennenkin ollut, mutta sitten on tullut muttia. Katsotaan nyt. Helsinkiin täksi päiväksi sovittu tieasioiden neuvottelu siirtyi, mutta uutta aikaa jo etsitään ja toivotaan, että tärkeä tapaaminen saadaan järjestymään mahdollisimman pian. Tämä muuttikin päivän ohjelmaa hieman ja saimme hoidettua muutamat muut tulevat työasiat poispäiväjärjestyksestä. Lisäksi muutamat puhelinpalaverit seutukuntamme ja talousalueemme asioista kollegoiden kanssa naapurikuntiin ja sitten vielä piipahdus töiden parissa Hämeenlinnassa.
Mielenkiinnolla olen seuraillut tässä keskustan puheenjohtajapelin ensiaskelia. Kovin ja ehdottomasti mielestäni paras nimi ilmoitti kieltäytyvänsä ehdokkuudesta ja muutenkin tämä alku näyttänyt kiteytyvän nyt lähinnä kieltäytymisten ympärille. Seurataan mitä tässäkin tapahtuu. Uskoisin, että neljästä kuuteen ehdokasta vielä kisaan lähtee ja varmasti keskusta tullee samaan erittäin paljon hyvää julkisuutta kevään aikana. Tosin näyttää puolueen säätiösotkut edelleen jatkuvan ja hyvä ja positiivinen julkisuus saa näistä nuorisosäätiöistä sun muista ikävän kilpailijan. Hyvä näkyvyys voi jäädä tässä kisassa pian kakkoseksi, jos ei loppua ja täyttä selvyyttä asiaan saada pian. Esimerkiksi Verkkouutiset kertoi tänään Linkki Verkkouutisten juttuun, että "keskustan kärkipoliitikkojen vaalikampanjoita tukenut Nuorisosäätiö ei Verkkouutisen saaman dokumentin mukaan antanut Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) selvää vastausta siitä, minkä verran säätiö on ostanut vaalirahoitukseen liittyviä tauluja, kirjoja ja seminaaripaikkoja". Taulukauppoja on tehty Verkkouutisten mukaan yli 40 000 eurolla ja kaikki luvut ja kappalemäärät ja summat eivät näytä oikein täsmäävän. Harmillinen juttu, että tässäkään ei nyt voida tehdä kerralla täyttä selvyyttä. Np nyt näyttää siltä, että selvyyden joutuu etsimään sitten poliisi.
Viikonlopun ohjelma tällä kertaa aikalailla vapaa. Huomenna yksi lehtihaastattelu ja ei sitten muuta ihmeellistä ja sunnuntaina sitten hieman erilaista hevosten kanssa. Toivotaan, että pakkanen salliin tuon.

Muutama kuva joululta. Kiitos Elisalle ihanista kuvista.
Torstai, 07.01.10
Uusi päivä näin loppiaisen jälkeen käyntiin. Tänään kalenterissa monenlaista ja vauhtia tullee piisaamaan. Illalla yritän vielä ehtiä myös HPK:n ja Kalpan väliseen SM-liigaotteluun. Mutta sitä ennen paljon tehtävää edessä.
Ensi viikko tuo meille Hämeeseen useammankin ministerivierailun ja ensi perjantaina asuntoministeri Jan Vapaavuoren Riihimäen visiitti nyt työllistänyt. Olemme rakentaneet Jannelle mielenkiintoisen ja osittain ohjelman joka on kohteitteinsa osalta uraakinuurtava. Esittelemme hänelle Riihimäellä maamme ensimmäisen matala/passiivienergiakerrostalon ja uusinta uutta ikkunatekniikkaa ja lasiosaamista. Kohteina siis Kopiopan Jouko Sipilän rakentama kerrostalo ja siellä mm. Fenestran ikkuinnovaatiot ja sitten Lasiliirin erikoislasiosaaminen. Perjantaina 15.1. ohjelmaan sisältyy myös yleisötilaisuus Tuuletustunti Graniitin aukion Feeniksi kahvilassa kello 15-16. Silloin kaikki olette lämpimästi tervetulleita mukaan tapaamaan ministeriä ja paikallisiakin kokoomustekijöitä. Kyseessä samalla Riihimäen kokoomuksen tietynlainen juhlaviikko sillä sitten lauantaina juhlistamme Riihimäellä paikallisen kokoomustoiminnan 90. juhlavuotta ja silloin puhuja puolustusministeri Jyri Häkämies. Sitäkin päivää odotan innolla hyvien ystävien seurassa.
Vierailija-palsta täällä kotisivuillani on saanut mukavasti huomiota ja myös kiinnostusta osakseen. Kiitokset teille kaikille julkisesti sivuilla kommentoinneille ja kaikille palautetta muutenkin laittaneille. Luvassa myös muutama erittäin mielenkiintoinen uusi kirjoittajakin ja aihekin. Palataan niihin myöhemmin, mutta seuraavaksi ensi viikolla kynän varressa sivuillani on Politiikka-Suomi -sanakirjan tekijä Jussi Lähde. Lisäilen uuden kirjoituksen Vierailijaan maanantaina. Nyt siellä siis kommentoitava ja keskustelua ja ajatuksia herättämässä yrittäjä Heidi Ehkholm-Talaksen tuuletus perhevapaista ja vanhemmuudenkustannuksista. Osallistukaa ja kompatkaa tai kampatkaa näitä ajatuksia.
....
Päivä näin jälleen pakettiin. Tänään siis töiden merkeissä aika pitkälti Hämeenlinnassa ja illansuussa vielä lyhyt palaveri myös Hämeen Kokoomuksen piiritoimistolla alkavasta vuodesta. Meillä tulee olemaan merkittävä vuosi myös siinä mielessä, että pitkäaikainen piirimme toiminanjohtaja jää ansaituille eläkepäiville ja piiriimme valitaan uusi toiminnanjohtaja. Itseasiassa tuon valinnan tekee puoluehallitus, mutta piirimme puheenjohtajana olen mukana tuossa valintaprosessissa joka käynnistyy nyt loppuviikosta hakuvaiheella. Hakuilmoitukset lehdissä Hämeen Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa nyt tulevana sunnuntaina ja myös Helsingin Sanomissa ja muutamissa muissakin lehdissä paikkamme tullee näkymään ja luonnollisesti myös netissä. Lisäilen ilmoituksen myös tänne eli viestiä mielenkiintoisesta paikasta saa laittaa eteenpäin ja mielelläni kysymyksiinkin vastailen ja myös puoluesihteerimme vastailee.
Mutta päivä tänään siis palavereiden ja neuvottelujen parissa ja huomenna sitten jatkamme talousalueemme johtoryhmän kokouksessa yhteisten asioiden aprissa. Monta isoa asiaa nyt valmisteluvaiheessa ja katsotaan miten niissä löytäisimme tulevaisuuden kannalta kestävän tavan edetä. Yhteistyötä ja ylikunnallisia malleja nyt tarvitsemme ja niissä onnistuminen on minimi elinehto palveluittemme kannalta. Yritetään. Ja olen vakuuttunut, että myös onnistumme.