blogi
Sivu:
47
Sunnuntai, 24.01.10
Tammikuussa lehti on aivan tammipuussa. Upea pakkassää ja niin kaunista luonnossa. Latasi kummasti akkuja tuo kylmyys.
Puheensaan Katainen hahmotteli hieman tulevaisuutta. Hän mm. toivoi, että palkkaverotus voitaisiin jäädyttää nykyiselle tasolle jopa koko ensi kaudeksi. Eli työnverotusta ei nyt ahtaassakaan paikassa korotettaisi. Tämä on erittäin hyvä avaus, sillä ajattelu siitä, että tuloveroa kun vaan kiristäisi niin rahaa tulisi koko ajan lisää on väärä. Kyllä me pidämme maamme elinvoimaisena nyt takaamalla sen, että ihmisillä on varaa käydä kaupassa ja tehdä ostoksia ja vaikkapa kotitalousvähennystä käyttäen myös pikkuremontteja ja asunto-osakeyhtiöiden kohdalla hyödyntää nyt keväällä 15 prosenttiin kasvavaa korjausavustuspottia. Jos meidän suomalaisten usko nyt huomiseen järkkyisi niin silloin rahapussin suut menisivät säppiin ja samalla myös kotimaan sisämarkkinat halvaantuisivat. Nyt nimittäin ulkomaankauppa ei vedä niin kuin meistä kaikki tietää ja siksi on syytä pitää kotimarkkinoita elinvoimaisina ja muistaa se, että jokainen työpaikka on tärkeä.
Juuri tätäkin silmällä pitäen Katainen esitti, että työn verotusta ei kiristettäisi nyt tähän vaalikaudella lopulla, mutta ei myöskään seuraavallakaan hallituskaudella. Jäädytys siis pitäisi tuloverot alhaalla aina vuoteen 2015 saakka. Tämä myös osaltaan takaisi sen, että palkansaajien ansiotaso nousisi. Katainen totesi Vanhalla Ylioppilastalolla, että työnteon kannustavuus ja palkitseminen ovat erittäin olennainen osa ja tekijä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa.
Katainen toistikin vastuullisen tavoitteemme, että me Kokoomuksessa haluamme turvata kaikin keinoin sen, että ”Suomi on hyvinvointiyhteiskunta myös tämän kriisin jälkeen”
Iloinen ja tärkeä uutinen oli myös se, että Jyrki Katainen lupasi muutaman kymmenen miljoonaa euroa lisää jo alkuvuodesta työllisyyden hoitoon. Raha ohjattaisiin ennenmuuta lisärahana nuorisotyöttömyyteen, mutta myös koulutuspaikkoihin ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Ensi kevät tullee nimittäin olemaan työttömyysluvuissa erittäin kova. Mitä tuossa jo joku päivä sitten kirjoittelin eri alueiden tämän hetken työttömyysluvuista ei enää keväällä pidä paikkaansa ja työttömyys nousee keväällä jonkin verran ja huippu voi olla lähellä 14 prosenttia, kun toukokuussa opiskelijat valmistuvat.
Nyt me haluamme toimia niin, että tämän taantuman seurauksen ei ihmisiä menetetä työmarkkinoilta pysyvästi saatikka anneta pahoinvoinnin kasvaa. Katainen totesikin, että maamme menetti 1990-luvun lamassa kymmeniä tuhansia ihmisiä turhan pessimismin ja synkkyyden vuoksi. Katainen lupasi, että maamme hallitus tekee kaikkensa, että nyt selviämme tästä pienemmin vahingoin ja samalla hän painotti, että välittämällä toisista enemmän me selviäisimme nytkin paremmin.
Eläkeikäkeskusteluakin Katainen kommentoi. Mutta vain toteamalla, että hallitus ei puutu suurissa vaikeuksissa oleviin työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluihin. Neuvotteluosapuolille annetaan nyt täysi rauha tehdä sellainen esitys jolla pärjäämme tästä eteenkin päin.
Eläke-esitykset tulevat siis suoraan ammattiyhdistysliikkeeltä ja työnantajilta ja tämä onkin oikea tapa tässä toimia. Ratkaisun avaimet ovat nyt työntekijäpuolella. Katainen kuvasi hyvin nykytilanteen toteamalla, että ”työmarkkinajärjestöille on nyt annettu asiassa valtaa. Ne myös sitä käyttävät ja epäonnistuminen olisi järjestöille itselleen katastrofaalista”.
No tässä hieman eilisen suuren Tuuletus-tunnin antia. Satojen ihmisten mukaantulo antoi lisää tsemppiä ja uskoa meille.
Eilen myös Helsingissä minut valittiin Kokoomuksen hallitukseen ja myös hallituksen työvaliokuntaan. Kiitokset luottamuksesta.
....
Mutta jos sitten vielä muutama sananen eilisestä. Viime vuonna en ralliautoon ehtinyt sisälle lainkaan, mutta nyt siis aiempien vuosien perinteen mukaan olin mukana Riihimäki Rallissa. Ari Laivolan kanssa olimme mukana Mitsubishi Lancerin EVO8:lla ja täytyy sanoa, että aivan huikea ralli. Erittäin upeat ja vauhdikkaat pätkät ja ihmisiä varmasti enemmän kuin viime vuosikymmeninä koskaan oli kisaa reitin varrella seuraamassa. Kahdeksan EK:ta ja yhteensä 76 kilometriä kilvan ajoa. Meillä kaikki meni hyvin ja vauhtikin kohdallaan.
36. Riihimäki Ralli avasi nyt myös F-Cupin uuden kauden ja makeaan voittoon ajoi loppilainen Tero Salminen. Upean vastuksen antoi toinen loppilaislähtöinen kuski Joonas Kolehmainen ja uutuusluokan eli vanhempien ennen vuotta 2001 rakennettujen nelivetoautojen voittoon ajoi riihimäkeläinen Juha Koljonen. Myös uuden Seniori-luokan voittaja oli taasen Seppo Väätänen ja BMW-merkkiluokan voitti Marko Pulkkinen. Naisten Lady Cupissa parasta vauhtia piti Lempäälän Tiina Sievinen.
Sellaisissa tunnelmissa siis eilinen päivä ja vauhtia riitti. Kiitos vielä kaikille talkoolaisille, pätkien tekijöille ja kylä- ja vanhempaintoimikunnille tehdystä työstä. Erityiskiitoksen ansaitsee myös alueen yksityisteiden tiehoitokunnat ja tienvarsien asukkaat. Kiitos teille myötämielisyydestä.
.....
Tänään siis tuollainen aikalailla rauhallinen päivä. Hieman kävimme läpi tuota alueemme Sote-selvitystä ja siihen liittyvää päätöksentekoa ja myös sitten Helsingin suuntaan olin yhteydessä liittyen puolueemme kannanottoon opintotuen uudistamisesta. Olemme valmisteleet sitä OSSI:n eli Osaamisen ja Sivistyksen verkoston johdolla ja tarkoitus olisi huomenna jäättää asiakirja opetusministeriöön. Olemme tekemässä huomattavasti suurempaa esitystä mitä itse työryhmä nyt esittämässä. Meidän mielestä siinä ei vastata oikeastaan juuri lainkaan itse tehtävänantoon eli siihen miten saisimme nuoret opiskelemaan paremmin tavoiteajoissa ja sitä kautta nopeammin työmarkkinoille. Vaikka nyt työttömyyttä onkin niin muutaman vuoden kuluttua työntekijöistä on monilla aloilla pulaa. Tähän haasteeseen tulemme huomenna antamaan oman puolueemme esityksen.
Päivällä ehdin myös piipahtaa ulkoilemassa Pekkalan mökillä. Paukkupakkasessa järvi oli kaunis ja rannassa vain yhdet saukon jäljet. En onnistunut näkemään. Muutama päivä sitten näin kärpän moottoritien yli juoksemassa eli ei se katso aikaa eikä paikkaa missä luonnon villejä voi nähdä. Niin kuin Riihimäelläkin missä nuori ilves on tullut aivan kaupungin keskustaan. Todennäköisesti kovan pakkasen ja nälän ajamana kun saalistustaito ei ole ollut erämaihin riittävä. Upeita näkyjä ja ei pitäisi olla muille kotieläimille kaupungissa kuin ehkäpä vain kissoille vaaraksi. Kannattaa kuitenkin olla valppaana koirienkin kanssa.
Mutta huomenna Helsinkiin töihin. Siitä se taas alkaa.
Lauantai, 23.01.10
Tänään jälleen yksi suurista Kokoomus Kuuntelee päivistä. Tänään Helsingin keskustassa tapahtuu kun väkemme kokoontuu sinne käynnistämään uutta vuotta ja toivotamme samalla myös kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi keskustelemaan Tulevaisuuden työstä tänään lauantaina 23.1. Helsingissä. Päivä alkaa kello 11, kun puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen puhuu tulevaisuuden työstä avoimessa yleisötilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla. Katainen valottaa ja hahmottelee tulevaa mm. sitä miten suomalaisen työn tulevaisuus turvataan? Millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat? Miten työn uusjako globalisoituvassa maailmassa vaikuttaa Suomen työllisyyteen?
Kataisen avauksen jälkeen tilaisuus jatkuu johtaja Risto Penttilän, STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpään ja Demos Helsingin kehitysjohtaja Roope Mokan kommenttipuheenvuoroilla. Tämän jälkeen yleisöllä on mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun.
Tämän jälkeen Katainen sekä ministerit Jyri Häkämies ja Jan Vapaavuori sekä paljon kansanedustajiamme ja muita kokoomustekijöitä on tavattavissa kyselytunnilla Kokoomus kuuntelee -tilaisuudessa Kolmen Sepän patsaalla klo 12-14.
Eli tämä jälleen kaikki aivan uutta. Aiemmin suljetut puoluevaltuuston poliittinen tilannekatsaus ja ministerien kyselytunti järjestetään siis tällä kertaa yleisölle avoimena. Kannattaa ehdottomasti poiketa paikalla tai mennä kauempaakin. Luvassa hieno ja asiapitoinen päivä Kokoomus kuuntelee hengessä.
Itse sain eilen myös kutsun puolueemme työvaliokuntaan mikä on puheenjohtaja Jyrki Kataisen puoluehallituksesta valitsema tietynlainen työrukkanen. Luonnollisesti annoin suostumukseni ja tänään myös valitaan uusi puoluehallitus jne. Esillä myös paljon muita alkaneen vuoden aiheita ja myös jälleen jo seuraavakin vuosi. Aika menee niin kovaa.
Itse en tänään kuitenkaan Helsinkiin pääse. Olemme sopineet myös tilaisuuksia muualle päin Suomea ja itse olen tänään suojelijana ja myös osallistujana alkavassa rallin F-Cup -sarjassa. Sarja täyttää nyt jo 20 vuotta ja juhlavuosi alkaa legendaarisella Riihimäki Rallilla. On ilo ja kunnia on koko sarjan ja kauden suojelija, mutta myös päästä tänään tositoimiin yhdessä janakkalaisen Ari Laivolan kanssa. Mitsubishi Lancer Evo9 on valmiina hyökkäämään penkkojen väliin ja myös pysyköön siellä. Kohta jo Riihimäkeä kohden. Luvassa siis tässäkin mielessä hieno talvipäivä.
Seurataan myös Tallinnan taitoluistelin EM-kisoja ja myös Monte Carlon ralli juuri hetki sitten suomalaisjuhlissa päätökseen Mikko Hirvosen johdolla. Monenlaista siis viikonlopussa. Politiikkaa ja paljon siis muutakin.
....
Tänään siis päivä hankien välissä ja onneksemme siellä pysyimmekin. Palailen aiheeseen huomenna. Nyt kello jo nimittäin yli yhdentoista. Myös tämänpäiväinen Kokoomus tapahtuma Helsingissä oli ollut menestys. Palataan siihenkin laajemmin ja mm. Jyrki Kataisen avasupuheeseen ja sen vaikutukseen tulevaisuuuten.
Perjantai, 22.01.10
Tunnelmia tämän vuoden Matkamessuilta Helsingin Messukeskuksesta. Kiitokset kutsuista joita sain ja kiitokset myös hyvistä keskusteluista. Ensi kesänä näemme monessa paikassa ympäri Hämeen ja myös osittain ympäri Suomenmaan.
Lopen osastolla riitti väkeä hienosti. Marskin Maja veturina, mutta vahvasti myös mukana mm. luontomatkailu.
Lopen kunnan kehittämispäällikön Jyrki Käen (oik) ja Motojyskyn Jyri Tengmanin kanssa keskustelemassa Lopen matkailun tulevaisuudesta.
On todella valitettavaa, että monet asiansa erinomaisesti hoitavat tilat ovat saaneet myös näiden sotkujen takia ikävää leimaa otsaansa ja monet ovat joutuneet selittelemään tilannetta jne. Valtaosa kuitenkin tiloistamme toimii vastuullisesti ja asiallisesti. Nyt olisikin pohdittava voitaisiinko meilläkjin ottaa käyttöön vastaava sertifiointijärjestelmä kuin Ruotsissa eli teollisuus ostaisi lihaa vain sellaisilta tiloilta joilla huolehditaan eläiten hyvinvoinnista.
Laura Hänninen Eläinten hyvinvointikeskuksesta totesi sikajupakan aikaan, että itse eläinsuojelulaki on toimiva, mutta sen sijaan maatalousministeriön määräykset eivät ole. Ne ovat vanhentuneita ja kuulemma pahimmillaan jopa ristiriidassa lain kanssa. Eli kyllä tässä olisi maatalousministerilläkin tehtävää ollut ja olisi edelleen. Åbo Akademin tutkija Birgitta Wahlberg lisäsi samaan aikaan, että lisäksi valvonnassa on selkeitä puutteita. Wahlbergin mukaan erityisesti juuri ministeriön määräykset ovat huonoja ja niin minimaalisia, että eläimet eivät niistä käytännössä juuri hyödy. Eli hänenkin mielestä ministeriön pitäisi toimia.
No nyt sitten tuoreimmat tiedot eläinten karmeasta kohtelusta tulivat hevostilalta Iitistä. Tv-materiaali oli sellaista, että hevosmiehen teki heikkoa katsoa kärsiviä eläimiä. Liikkuva kuva kertoo enemmän kuin satatuhatta sanaa. Tässä MTV3:sen 45minuuttia ohjelman materiaalia. Varoitan - järkyttävää: Hevosia nääntyy talleissa Toivottavasti tähänkin nyt ministeriössä herätään. Ei tällainen voi jatkua.
Enää ei kauniit puheet riitä vaan nyt ministeriön pitää toimia, tehdä ja lopettaa tällaiset. Sikatapauksien lupaukset tulee nyt lunastaa. Uusiin vastaaviin uutisiin ei enää ole varaa. Ja valtaosan vastuullisesti ja hyvin eläimensä hoitavien tilojen ja tallien mainekaan ei tätä kestä. Tehkää.
....
Eilen Ylen Uudenmaan Uutiset tekivät juttua Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tulevaisuudesta. Olin huolissani siitä, että Hyvinkäällä on nyt erilainen ääni kellossa. Itse nimittäin olen vakuuttunut, että vain yhdessä lähes 100 000 asukkaan talousalueemme tulee tulevaisuudessa menestymään tai sitten yksin tulemme häviämään. Jos Lahden seutu tekee mitä nyt suunnittelevat ja selvittävät, Hämeenlinnan seutu on jo työnsä tehnyt ja lukuisat muut kaupunkiseudut Suomessa niin on erikoista, jos meidän alueemme voisi pärjätä pirstaloisena ja jokainen kunta ja kaupunki taakkansa ja vastuunsa yksin kantaen. Itse en näin usko olevan ja siksi toivon, että ammatillisen koulutuksen koko talousalueen kattava toimija Hyria nyt saisi asiansa järjestykseen ja työnsä käyntiin ja myös sosiaali- ja terveyspuolen yhteistyö saataisiin THL:n esitysten mukaan liikkeelle. Nämä olisivat tärkeät toimenpiteet nimenomaan alueemm palveluiden näkökulmasta. Tärkeintä on nyt turvata peruspalvelut eri kunnissa ja sen eteen pitäisi nyt vastuullisesti toimia.
Tänään suuntaan Helsinkiin Matkamessuille itseasiassa Hämeen ja oman kotikuntani Lopen vieraaksi. Olen vuosittain aina nämäkin messut käynyt ja itseasiassa siellä tapaa hyvin myös eri alueiden tekijöitä ja tuttuja. Päivä tänään siellä ja illalla sitten tehtäviä huomisen Riihimäki rallin parissa. Tulen siis huomenna osallistumaan Riihimäki Ralliin yhdessä janakkalalaisen Ari Laivolan kanssa. Ralli meille jo kolmas yhdessä - yksi voitto, yksi keskeytys ja nyt nolla-auton tehtävät hoidettavanamme.
Niin ja nyt hieman myös tuoretta Kynästä palstalla. Aiheena peruskoulun tuntijako, taito- ja taideaineet, opintotukiuudistus sekä ikivanhan päivähoitolain uudistaminen. Jos kiinnostaa niin näistä aiheista siis tuolla Kynästä-sivulla.
.....
Matkamessuilla oli tänään todellakin aikamoinen vilske. Sellainen halpa kaukomatka ensin maailman ympäri ja sitten seikkailua ja samoilua ympäri rakkaan Suomenmaan. Paljon nähtävää ja paljon tuttuja. Muutama kesäjuhla ja -tapahtuma kutsukin jo tuli ja muutamaa kesäteatteria jäin vielä miettimään. Jos vaikka kalenterimme kesällä ne vielä sallisi. Ainakin Pohjois-Karjalaan olisi upea mennä tutustumaan entisten loppilaisten Markku Pölösen ja Satu Sadinkankaan elokuvakylään ja samalla katsomaan kesäteatteriin aikanaan Lopella kantaesitettyä ja nyt sielläpäin itse maestron ohjaamaa Onnenmaata. Se voisi olla kesään mukava juttu.
Häme oli vahvasti mukana messuilla useammallakin upealla osastolla ja täytyy jälleen toivoa, että jatkossa myös yhteisellä Häme-brändillämme. Tässäkin asiassa yhteistyö ja yhteisvoima on takuu menestykseen. Myös kotikuntani Lopen osasto oli tavanomaisen erinomainen. Loppilaiset matkailualan yrittäjät ovat tehneet jo vuosia hyvää yhteistyötä ja se myös näkyy näillä messuilla. Jälleen mukava kuhina Lopen osastolla, jonka helmene sykkii Majan Herrojen johdolla Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja. Vahvasti esillä myös Lopen luontomatkailu ja myös erilaiset muut aktiviteetit mm. moottoreiden parissa. Tästä hyvä aasinsilta iltaan eli sitten kiersimmekin nelisen tuntia Ari Laivolan kanssa Riihimäki Rallin huomisia reittejä. Olemme mukana kilpailussa nolla-autolla ja tästä syystä tarkistimme että kaikki erikoiskokeilla on kunnossa. Aivan mahtavat pätkät talven keskellä huomenna luvassa. Ainostaan hieman harmitti muutamien omatoimimetsurien urakoinnin reitin varressa. Ne voivat aiheuttaa huomenna vielä lisähuomioita reitin varteen. Ikäviä juttuja.
Tänään saimme myös tuoreimman pääministerigallupin. Jyrki Katainen on noussut nyt kansan ykkösuosikiksi pääministerin vaativaan tehtävään. Tuo tulos ei oikeastaan yllätä kun on seurannut tämän nykyhallituksen toimintaan. Katainen on ottanut selkeän johtajan paikan ja saanut lukuisia isoja ja odotettuja asioita eteenpäin. TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan kansasta nyt jo lähes joka neljäs (24%) haluaisi Kataisen maan johtoon. Paula Lehtomäellä olisi keskustalaisista kovin kannatus eli 19% ja luopumisesta ilmoituksensa jo tehnyt Matti Vanhanen on kolmas 11 prosentin kannatuksella. Tänään sitten myös itse pääministeriehdokkaaksi ilmoittautunut Mari Kiviniemi jäi kauaksi kärki kolmikosta saaden vain viiden prosentin kannatuksen. Väyrystä ja Pekkarista piti parhaana pääministeriksi seitsemän prosenttia suomalaisista. Aikalailla odotettuja lukuja, mutta eivät tosinkaan kerro koko totuutta. Keskustan pääministeriehdokas eli puheenjohtaja on vielä avoinna ja tämä hajottaa jossain määrin varmasti keskustalaisten kannatusta. Tasainen ja tiukka tilanne siis tästä kulmasta ajatellen.
Torstai, 21.01.10
Vitabalans Oy:n toimitusjohtaja Atte Kukkonen esittelemässä lääketablettien puristiminen toimintaa. Särkylääkettä kotimaista sellaista aikamoisella tahdilla koneesta ulos.
...kotimainen Vitabalansin Paramax -särkylääke siis tehdään 100% Suomessa Hämeenlinnassa. Näin ollen sen ostaminen työllistää.
Vitabalans on panostanut vahvasti kasvuun ja tuotekehitykseen, mutta myös tuotannon kehittämiseen. Yritys on laajentunut vahvasti Hämeenlinnassa ja suomalaisia lääkkeitä viedään jo ympäri Euroopan.
Ilta tänään Hämeen Kokoomuksen piirihallituksen järjestäytymiskokouksessa. Katseemme jo vahvasti vuodessa 2011, mutta myös tänä 70. toimintamme juhlavuosi tullee näkymään ja kuulumaan. Esimerkiksi ministerivierailuja ollut alkuvuodesta jo useampi ja helmikuussa seuraavaksi vuorossa ulkoministeri Alexander Stubbin vierailu Hämeenlinnaan.
Mutta sitä ennen sain vielä kutsun Ylen tv-haastatteluun Riihimäen Asemalle aamupäivällä eli Hämeenlinnaan suunnataan sitä kautta. Illansuussa sitten yksin eduskuntavaalien 2011 -palaveri Hämeenlinnassa ja illalla Hämeen Kokoomuksen piirihallituksen järjestäytymiskokous. Siinä päivän kalenterimerkinnät.
Eilen saimme myös mielenkiintoisen uutisen Yhdysvalloista, kun Massachusettsin osavaltion ns. täytevaalissa valta maassa tasapainottui. Republikaanit voittivat Edward Kennedyltä vapautuneen paikan ja Scott Brownin johdolla tasapaino maan senaatissa vahvistuu. Perinteisesti erittäinkin vahvasti demokraatteja tukeva osavaltio astui nyt vaaánkielen asemaan tukemalla ja valitsemalla republikaanin ja näin demokraatien ratkaiseva 60-40-enemmistö meni senaatissa. Tämä oli erittäin kova takaisku presidentti Barack Obamalle ja hänen vastatuuleen joutuneelle terveydenhoidon uudistamistyölle. Valittu Scott Brown totesikin heti tuoreeltaan, että ihmiset eivät USA:ssa halua biljoona dollaria maksavaa terveydenhuolto-ohjelmaa ja sen nyt ennakoidaankin kaatuvan. Brown totesi, että läpi mennessä Obaman ajama uudistus "kasvattaisi veroja, vahingoittaisi terveydenhuoltoa, tuhoaisi työpaikkoja ja lisäisi liittovaltion velkaantumista".
No ottamatta sen enempää kantaa tuohon terveydenhoidon uudistukseen tai muutenkaan USA:n esimerkiksi toimia vaativaan talouteen niin pidän hyvänä kuitenkin sitä, että parlamenteissä ei yksi puolue missään päin maailmaa kasvaisi liian suureksi. Se ei ole demokratian kannalta hyväksi, jos suuret asiat runnotaan läpi yhden puolueen voimalla. Suuret uudistukset tarvitsevat laaja-alaisempaa kannatusta ja tätä kautta kansalaisten hyväksyntää niin kuin esimerkiksi meidän järjestelmässä useamman puolueen varaan nojautuvassa hallituksessa tehdään aina ja monissa isoissa asioissa konsessusta haetaan jopa läpi koko eduskunnan ns. parlamentaarisissa työryhmissä. Tästä näkökulmasta on hyvä, että tilanne tuollakin nyt tasapainottuu ja suuruudistuksia ja talouden vaatimia toimenpiteitä täytyy tehdä rakentavassa hengessä yhdessä. Uskon kuitenkin että sillä tiellä onnistutaan parhaiten.
....
Tänään päivä siis yritysvierailun parissa Hämeenlinnassa. Entinen lukiokaverini Atte Kukkonen johtaa nykyisin Vitabalans Oy:tä ja olikin äärimmäisen mielenkiintoinen vierailu. Sain todellisen tietopaketin Suomen lääketeollisuudesta ja sen ajankohtaisista kysymyksistä ja myös haasteista ja tottakai oli mukava nähdä myös yksi maamme suurimmista ja kehittyvimmistä lääketehtaista myös sisältä.
Vitabalans Oy on siis jo kolmekymmentä vuotta vanha yritys, joka on valmistanut lääkkeitä aina vuodesta 83 alkaen ja tänä päivänä yritys työllistää 100 henkilöä mm. lääkäreitä, proviisoreita, farmaseutteja, kemistejä ja laborantteja sekä lukuisia eri erikoistehtäviinsä koulutettuja työntekijöitä. Mielenkiintoista oli myös kuulla yrityksen kansainvälistymisestä ja mm. yhteyksistä maamme ja myös ulkomaiden eri yliopistoihin ja asintuntijoihin. Koko ajan kasvava ja kansainvälistyvä yritys pärjää hyvin maailmalla korkealla laadulla ja osaamisella ja paraikaa suunnitelmista on mm. suuret laajennukset tuotantoyksikössä Hämeenlinnassa. Yrityksellä on nyt jo toimipisteet Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa, Tanskassa, Ruotsissa, Tsekin tasavallass ja Unkarissa. Yritys siis tuotekehittää, valmistaa ja markkinoi tänä päivänä reseptilääkkeitä, itsehoitolääkkeitä, ravintolisiä ja myös nykyisin eläintenhoitotuotteita. Ja 18 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys siis kasvaa, voi hyvin ja näin ollen myös työllistää.
Mielenkiintoinen vierailu ja kiitokset esittelyistä ja keskusteluista toimitusjohtaja Atte Kukkoselle, hallituksen puheenjohtaja Jorma Taipaleelle sekä tehtaan henkilökunnalle esittelyistä. Oppia ikä kaikki. Mutta ei enää sauna, terva jne. ole se viimeinen ratkaisu ja loppu kuolemaksi vaan kehittyvä korkea suomalainen osaaminen lääketeollisuudessakin luo menestystarinaa maailmalle.
Tämän jälkeen palaveri lyhyesti eduskuntavaaleista 2011 Hämeenlinnassa ja ilta sitten piirihallituksen järjestäytymiskokouksessa. Näin starttasi toinen vuoteni Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana ja hyvän oloinen uusi piirihallitus valmiina toimeen. Sopivasti kokemusta ja uutta intoa pöydän ympärillä ja tällä sakilla on hyvä katsoa eteenpäin jo myös siis tuonne tuleviin eduskuntavaaleihin.
Keskiviikko, 20.01.10
Mukana koko hämäläinen kokoomuksen eduskuntaryhmä eli Tuija Nurmi, Ilkka Viljanen ja Kalle Jokinen. Varmasti paikalla myös hyvin Lahden ja Päijät-Hämeen kokoomuslaisia eli kahvi- ja juttuseuraa riittää. Tervetuloa olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä - KOKOOMUS KUUNTELEE.
Hotelli Salpauksen suuri sali oli viimeistä paikkaa myöten. Nyt jo 14. kerran järjestetty Päijät-Parlamentti keräsikin ennätysyleisön.
Päijät-Parlamentin puhemies, Lahden Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvela avasi tilaisuuden ja johti puhetta.
Ensimmäisenä alustuksen piti puolueemme puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jurki Katainen, joka puhui luonnollisesti Talouden tulevista näkymistä.
Väkeä oli mukana ympäri koko laajan Päijät-Hämeen, mutta myös muutama meitä Kanta-Hämeestäkin. Hieno tunnelma ja erityisesti oli mukava kuunnella Osmo Soininvaaran puhetta Uusi Kunta -hankkeesta eli Lahden seudun kuntien yhdistymishankkeesta. Soininvaaran kanssa vaihdoimme myös muutaman sanan lounaalla Hämeenlinnan kuntaliitoksesta ja myös yhteistyökuvioista Hyvinkää-Riihimäen talousalueella.
Jyrki Katainen kertoi, että pessimismi on hellittämässä, mutta edessä on vaikeat vastuun vuodet. Katainen painotti, että kokoomuksen tavoite on turvata hyvinvointiyhteiskunta huomennakin.
....
Kello 17.41 ja Hämeenlinnasta juuri kotiin. Hämeenlinnassa siis kävimme hieman läpi jälleen kerran vuoden 2011 askelmerkkejä. Tällä kertaa minun oman kampanjani osalta ja myös nuo automatkat tuli hoidettua kampanja-asioita mm. tulevaa seminaariamme ja sen sellaisia. Seminaarissa myös tänään siis aamupäivä. Päijät-Hämäläiset järjestivät nyt jo 14. kerran Päijät-Parlamentin ja jälleen kerran ennätysyleisö. Next Hotel Salpauksen suuri sali oli täynnä, kun Jyrki Katainen puhui taloudesta, tohtori Risto E.J. Penttilä turvallisuudesta ja Ilkka Viljanen sekä Osmo Soininvaara Lahden seudun Uusi Kunta -hankkeesta. Aivan upea ohjelma ja ei siis ihme, että seminaari periaatteessa täyteen myyty. Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen viesti oli selkeä ja tuttu. Me kokoomuslaiset haluamme toimia nyt niin, että myös tämän laman jälkeen maamme on hyvinvointiyhteiskunta. Tämä tarkoittaa vastuullista politiikkaa ja erityisesti sitä, että emme saa sallia kansalaisten eriarvoistumista tai yhdenkään syrjäytymistä, mutta toisaalta meidän tulee myös sallia menestyminen ja tarjota siihen mahdollisuuksiakin. Katainen linjasi tuttuu tapaan sen miten maamme taloutta tulee nyt vastuullisesti hoitaa ja keskeiseksi nousi työurien pidentäminen eli se että voisimme viihtyä ja pärjätä työelämässä nykyisen keskiarvoeläköitymisikän eli 59,4 vuoden sijaan kolmisen vuotta pidempään ja jäädä senkin jälkeen terveinä eläkkeelle. Jos tähän pääsemme niin julkisentalouden noin 10 miljardin "pysyvä" vuotuinen käppi on korjattavissa. Tilanne vaatii myös hetkittäistä tai väliaikaista veroasteen korotusta ja budjettitalouden sopeutusta.
Lahden seudun Uusi kunta -hankkeen selvitysmies Osmo Soininvaara piti myös erinomaisen puheenvuoron. Soininvaara totesi, että edessä maassamme on kaupunkiseutujen pudotuspeli ja tässä pelissä olisi tärkeää menestyä. Lahden seudulla ollaankin nyt rakentamassa uutta suurta kuntaa, jonka valmistelusta pois jäänyt Orimmattila saikin Soininvaaralta varsin tylyn palautteen. Kuntien välisellä kilpailulla ei luoda menestyvää kaupunkiseutua eikä eheää yhdyskuntarakennetta ja Soininvaara maalasikin, että enää tulevaisuudessa ei pendelöinti eli työssäkäynti jopa 100 kilometrin päähän ole järkevää ja siksi maapolitiikkaa pitäisi nyt hoitaa yhdessä niin että syntyisi tilaa asutukselle ja tilaa työpaikoille. Soininvaara nosti myös keskiöön tällaisten suurien kuntaliitosten kohdalla myös lähidemokratian. Hänen mukaansa siinä ei ole oikeastaan missään onnistuttu ja siksi lähidemokratian turvaamiseksi olisikin syytä pohtia myös osakuntavaltuustojen valintaa suoraan kansanvaaleilla. Erittäin mielenkiintoinen esitys ja kun sitä peilasi ja myös pääsin hieman Soininvaaran kanssa kahdenkin keskustelemaan mm. Uuden Hämeenlinnan synnytyksestä ja nykytilasta sekä meidän Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tilanteesta niin paljon jäi mietittävää. Tällainen esitys olisi syytä kaikkien niidenkin nyt kuulla jotka uskovat, että alle 10 000 asukkaan voimin tulevaisuudessa pärjätään yksin ja menestytään ja voitetaan. Siihen en itse usko ja en usko sitäkään, että impivaaralaisuudella on tässä pelissä yhtään vaihtoa edessä saatikka maalipaikkoja. Samasta aiheesta olin tänään radiohaastattelussa myös Uudenmaan Radioon ja huomenna tv-haastattelu Riihimäen Asemalla Uudenmaan Ylen tv-uutisiin. Varmasti esillä myös esittämäni Riihimäen aseman asemalaiturien peruskorjaus ja hieman muutakin katsotaan.
Päijät-Parlamentin lisäksi päivään Lahdessa mahtui myös Kokoomus Kuuntelee Lahdessa -tuuletustunti kaupungilla. Kauppakeskus Trion aulatiloissa ja Cafe Sinuhessa olikin hienosti väkeä liikkeellä ja oli myös upea kun puheenjohtajamme Jyrki Kataisen lisäksi paikalla oli myös koko kokoomuksen hämäläinen eduskuntaryhmä eli Tuija Nurmi, Ilkka Viljanen ja Kalle Jokinen. Kertakaikkisen hieno ja antoisa päivä ja aivan pienenä juttuna voisi mainita, että kahvikupin ääressä oli mukava hetki kun eräs mies tuli tervehtimään. Sanoi: Timo Heinonen. Vastasin tavan mukaan: Kyllä. Hän totesi, niin minäkin. Niin ja vieläpä isäni pikkuserkku eli samaa sukua Lammilta. Sovimmekin jo treffejä ensi kesäksi Lammille sukujuhlaa varten.
....
Mutta en malta olla sohaisemattakaan tänään hieman. Siihen nimittäin tarjotaan nyt kyllä mahdollisuutta oikein kunnolla.
Kyse siis tästä. Eli hämmästyi suuresti kun eilen kuulin, että vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäen veropuheista. Tai itseasiassa yllätyin Sinnemäen tietämättömyydestä tai jopa osaamattomuudesta vielä tätäkin enemmän. Sinnemäkihän vaati itseasiassa, että "osinkojen verovapaudesta luovuttava".
Eihän kyseessä ole mikään verovapaa tulo. Tämä nykyinen malli nimenomaan takaa sen, että yrittäjät eivät joudu nykyisin maksamaan yritystuloistaan veroa kahta kertaa. Kyseinen osingonnostohan mihin Sinnemäki robinhoodmaisesti halusi puuttua edellyttää sitä, että yrityksessä on voitonjakokelpoisia varoja. Tätä nettovarallisuutta joka on siis ns. voitonjakokelpoista syntyy siis kahta tietä eli osakkaiden yritykseen sijoittamana varallisuutena ja sitten yrityksen menestymisen usein myös työllistämisen eli tuloksenteon kautta. Tästä yrityksen tuloksestahan on siis maksettu vero. Ei siis ole, Arvoisa työministeri, mitään verovapaata tuloa.
On uskomatonta, että tällaisessa asemassa olevalla henkilöllä on tällainen tietämys ja että tällaisia sammakkoja suustaan voi laskea. Ei varmasti helpota työministerin vaativaa työsarkaa tällaisen jälkeen mennä keskustelemaan työtä luovien yrittäjien kanssa miten maamme työpaikkoja turvataan.
Hyvä Anni Sinnemäki, Suomessa tällä hetkellä omistajayrittäjä maksaa yrityksensä koko tuloksesta aina 26 prosenttia yhteisöveroa. Ei ole siis mitään verovapaata rahaa. Ja toisaalta, en usko, että tämä Sinnemäen ja Vihreiden linja toisi valtion kassaan heidän väittämiä 350 miljoonaa euroa. Itseasiassa se tarkoittaisi sitä, että työpaikkoja lähtisi entisestään Suomesta muualle.
Samaan aiheeseen puuttui erinomaisessa blogissaan myös vahva yrittäjävaikuttaja ja asiantuntoja Heidi Ekholm-Talas. Tässä luvan kanssa Ekholm-Talaksen kirjoitus aiheesta ja linkki myös hänen kotisivuille: www.heidiekholmtalas.fi. Suosittelen myös tutustumaan Heidin Kauppalehden Viivan alla -blogiin. Sinne linkki tuolta samalta sivulta. Mutta tässä siis tuo Heidin teksti:
********************
********************
Heidi Ekholm-Talas
Helsinkiläinen yrittäjä, vaikuttaja ja varavaltuutettu
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen 2009-2012
Verovapaita osinkoja ei ole olemassa!
Jälleen velloo verokeskustelu, jossa mm. Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki puhuu harhaanjohtavasti verovapaiden osinkojen poistamisesta.
On se kumma juttu, että ei osata puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Mitään verovapaata osinkoa ei ole olemassa, on ainoastaan yhteenkertaan verotettua osinkoa ja kahteen kertaan verotettua osinkoa.
Yritys maksaa aina ensin 26% yhteisöveroa, ennenkuin se voi jakaa osinkoa ulos. Yrittäjyyden kannustimet ovat Suomessa suhteellisen pienet muutenkin ja nyt ollaan kajoamassa mahdollisuuteen saada edes muutama roponen yhteenkertaan verotettuna. Mikä on sen jälkeen pienyrittäjän kannustin yrittäjäriskin kantamisesta kysyn vaan? Ehdotan, että hallitus pohtisi edes yrittäjästatuksella toimivien YEL-vakuutettujen osalta verokannustimia, jos aiotaan kajota yhdenkertaisesti verotettuihin osinkoihin. YEL:lin avulla pystytään määrittelemään omistajayrittäjien status ja kohdistamaan toimenpiteet oikein.
20 työntekijää työllistävä yritys painii eri ongelmien kanssa kuin kaksi henkilöä työllistävä yritys.
Perheyrittäjä Tom Kaisla on omissa avauksissaan tuonut esiin erittäin varteenotettavaa tapaa rakentaa eriasteisia kannustimia riippuen yrityksen työllistävästä vaikutuksesta. Suomi tarvitsee entistä enemmän työlistäviä pk-yrityksiä ja siihen tarvitaan kannustimia. Jos työllistäminen palkitaan kannustavalla verotuksella se nähdään taatusti tavoittelemisen arvoisena. Tällä hetkellä moni pk-yrityskin ostaa mielummin palveluita ulkoa kuin palkkaa väkeä. Tähän voisi saada muutosta järkevällä verokannustimella. Päättäjät kuunnelkaa kerrankin yrittäjiä tässä asiassa!”
Heidi Ekholm-Talas
*****************
*****************
Juuri näin. Ehkä tästä voisi palata Jyrki Kataisen aamuiseen puheeseen ja sen viestiin, että "sallitaan myös menestyminen", mutta pidetään jokaisesta huolta. Ja tänään Päijät-Parlamentissäkin tuli esille se tuttu fakta "vain menestyvä yritys työllistää".
Toinen asia on sitten se mihin myös Jyrki Katainen on ottanut osinkojen kohdalla kantaa. Katainenhan tarttui ns. verokikkailuun, missä palkkatuloja muutettiin osingoiksi. Kataisen vaatimus sai aikaan sen, että tämän jälkeen teimme eduskunnan päätöksen jolla lopettiin työsuoritusten perusteella maksettavien osinkojen verottamisen pääomatuloina. Sen sijaan omistukseen perustuvaa osinkoa verotetaan edelleen edellisessä verouudistuksessa päätetyllä tavalla niin kuin tuolla aiemmin kerroin.
Mutta se siis siitä Sinnemäen sammakosta. Olen varma, että tuollaista palasta ei nyt lähdetä varsinkaan tuollatavalla uudistamaan. Paraikaa verotuksen kokonaisuudistusta pohditaan Martti Hetemäen verotyöryhmässä ja katsotaan nyt mitä sieltä tulee ja mitä eri puolueet esittävät. Robinhood-kikkailulla ei maatamme pelasteta.
...
Huomenna sitten jälleen yritysvierailupäivä. Olen tässä tammikuussa yrittänyt pitää sellaista tahtia, että yksi kaksi yritystä ehtisen viikkoa kohden käydä katsomassa ja hieman myös kouluja sen semmoista. Mukavaa lisätietoa ja tuntumaa tähän työhön nyt kun tammikuussa siihen mahdollisuus. Huomenna kohteena Vitabalans Hämeenlinnassa.



































