blogi

Sunnuntai, 31.01.10

Ja sitten tunnelmia Helsingin lumikaaoksesta. Onkohan tuo lumenluontikin ulkoistettu Helsingissä Taivaan Isälle?
Eilisillan Euroviisukarsinta jäi hieman harmittamaan. Olisin niin mielelläni nähnyt finaalissa meiltä Heli Kajon, mutta kansa on puhunut ja pulinat pois. Mielenkiintoista nähdä millaisen vastaanoton valittu Kuunkuiskaajat tullee pärjäämään. Taitavia esiintyjiä ja hieno esityskin, mutta sitäkin mietin, että löytyykö tuosta biisistä liikaa tuttuja sävelkulkuja esimerkiksi itänaapurimme vanhoista ripaska-juomalauluista? Katsotaan ja toivotaan Kuunkuiskaajilla mitä parhainta onnea eteenpäin.

Nyt kello jo kohta seitsemän illalla ja hetki sitten kauhean lumimyräkän keskeltä Helsingistä takaisin Hämeeseen, Lopelle ja kotiin. Päivä siis vielä Rovaniemellä nautiskellen talvesta, josta tosin ei siis täälläkään ole mitään pulaa. Mukava ralliviikonloppu ja hieman myös työviikonloppu takana ja huomenna uuteen viikkoon. Puhelimet ovat soineet tiuhaan alkavan viikon asioiden takia ja mielenkiintoinen viikko onkin luvassa. Huomenna päättyy piirimme Hämeen Kokoomuksen uuden toiminnanjohtajan hakuaika, tiistaina avaamme uuden istuntokauden eduskussaa ryhmäkokouksella ja sitten valtiopäivien avajaiset ja puhemiehen vaalit jne. Monenlaista viikkoon siis mahtuu. Meillä Lopella viikon ykkösaiheena yrittäjyys ja työpaikat ja sen aiheen parissa mm. keskiviikko kunnan luottamushenkilöiden ja yrittäjien välinen iltakoulu kunnantalolla. Tässä vain nyt jotain tulevasta.

Tuossa pahasti myöhässä olleella lennolla lueskelin mielenkiintoisia lehtijuttuja liittyen mm. presidenttiimme. Varsin erikoinen hyökkäys koko kansan presidentiltä Helsingin Sanomissa. Voi vain kysyä mitä tuollainen otsikko kertoo sanojasta: "Tarja Halonen lehdessä: Kokoomus yrittää kostaa minulle". On varsin erikoista väittää niin, että perustuslain uudistaminen olisi joltain joku kosto. Kyllähän tuo uudistamistarve kumpuaa alunperin jo varmasti Kekkosen aikakaudelta ja nyt kun tuo uudistus on tehty niin toimivuutta ja tasapainoa pitää varmasti seurata. Eikä se ole kostoa tai kaunaa. Ja lisäksihän ei tuo tarkistus edes koskisi nykyistä presidenttiä, jos hän nyt pelkää omaa asemaansa. Tosin voi aiheellisesti kysyä myös sitä onko nykyinen perustuslaki toiminut hänen valtakaudellaan oikein.

Itse olen sitä mieltä, että nykyinen malli on varsin toimiva ja suureen muutokseen ei ole tarvetta. Meillä kansa haluaa valita presidentin ja haluaa myös, että presidentillä on valtaa. Nykyinen malli jossa ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa on hyvä ja toimiva kuin myös se, että EU-politiikka kuuluu kokonaisuudessaan valtioneuvoston rooteriin. Ongelmia tosin syntyy jos tätä kirjausta tai yleensäkin muitakaan lakeja ei noudateta. Eli jos astutaan toisen alueelle tai saatika syödään toisen lautaselta. Tai jätetään ulkopoliittisia keskusteluja vain omaan tietoon sivuuttaen esimerkiksi hallitus ja eduskunta.

Tätä tilannetta ehkä avaa hiukan se toinenkin lehtijuttu jonka myös koneessa luin. Samaa aihetta hiukan toisesta kulmasta valottaa nimittäin Apu-lehden pääjuttu otsikolla: "Tarja Halosen toinen kausi on ollut kuin painajaisunta". Erittäin mielenkiintoinen artikkeli Halosen toisesta kaudesta ja tyylistä hoitaa presidenttiyttä. Artikkeli mm. avaa Halosen ongelmia myös omien puoluetovereidensa kanssa mm. Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan kanssa puhumattakaan presidentti Martti Ahtisaaresta. "Martti Ahtisaari sai mielestään väärän seuraajan eikä ole tukenut (Halosta) mitenkään" lehdessä mm. todetaan ja myös tuosta edällä olevasta perustuslakikysymyksestä ja sen asettelusta lehti kirjoittaa mm. näin: "Halonen on joutunut käymään taisteluaan melko yksin. Valtiosääntöoppineet ovat valtaoikeuksista lähes poikkeuksetta eri mieltä kuin hän." Minusta tässä nyt kyllä tekee istuva presidentti erikoista puoluepolitiikkaa aiheella josta on varsin vahva yhteisymmärrys. Ei kai hänkään sentään paluutta 70-80-luvulle halaja. Sieltä juuret tälle uudistustyölle löytyy.

Mutta nyt siis jo kotona ja huomenna uusi työviikko käyntiin. Illla vielä tarkoitus hieman käydä Lopen asioita läpi ja sitten tv:n pariin. Kotisohvalle.










Lauantai, 30.01.10

Aikainen aamu tänään Rovaniemellä. Tunturiralli jatkuu upeassa talvisäässä ja mielenkiintoista nähdä miten jälleen valoisammassa Kiminkin ajo lähtee kulkemaan. Saadaanko tänään jo yksi pohja-aikakin? Sen päivä näyttää. Nyt kohta jo penkoille seuraamaan.

Tänään saamme myös illalla jännittää Euroviisujen Suomen karsinnan finaalia. Omaksi ehdottomaksi suosikiksi on noussut Heli Kajo ja pidetään illalla peukkuja, että saamme Tampereelta hyvän tuloksen.



Mutta nyt siis todellisen talvirallin pariin. 45. kerta Tunturirallia ja loppuhuipennus tänään...

....

Tunturiralli näin siis jo 45. kerran päätökseen. Voittajaksi ajoi Daniel Sordo odotetusti WRC Citroenillä, mutta varsinaisen kilpailun voittaja oli jälleen kerran Kosti Katajamäki. Upea rallipäivä takana ja kun hieman myös pakkanen helpotti niin penkallakin oli leppoisampi tunnelma. Nyt juuri palkintojenjaosta ja syömästä hotellille ja ajattelin ottaa käsittelyyn päivän lehdet ja uutiset. Edelleen siis hitaan puhelinyhteyden varassa täältä kairalta.

Perjantai, 29.01.10

Tunnelmia tänään alkaneesta 45. Arctic Lapland Rallystä. Hyistä pakkasta ja kovaa menoa ja ihastuttavaa tunnelmaa.
Perjantai ja aamu täällä Napapiirin nurkilla. Kohta siis alkamassa rallin SM-kausi 2010 ja tänään tarkoitus suunnata muutaman ryhmän kanssa seuraamaan kilpailun etenemistä. Upea paukkupakkanen luo vanhanajan Tunturiralli-tunnelmaa ja kaiken pitäisi olla valmista.

Eilen illalla lennon jälkeen palaveerasimme muutamista urheilun tulevista aiheista ja rakennushankkeista ja myös yksi äärimmäisen mielenkiintoinen juttu tulossa Hyvinkää-Riihimäen talousalueellekin. Sportti ja vapaa-aikaa sekin. Mutta palataan siihen aikanaa. Nyt villaa ja toppahousua päälle ja ulos pakkasta ja viimaa uhmaten.

....

Ensimmäinen rallipäivä näin takana. Hienoja hetkiä paljon ja paljon myös mukavia ihmisiä. Tänään mm. Würthin vieraiden kanssa seurasimme kisaa Mäntyvaarassa ja sitten Ounasvaaran Tuvalla upeissa tunturitunnelmissa Korven Raunon johdolla. Juuri takaisin metsästä hotellille ja nyt olisi tarkoitus sulatella varpaita ja hieman lämmitellä muutenkin. Vaikka kuinka pukeutuu niin tuo viima ja tunnit tekevät tehtävänsä.

No itse kilpailu tänään aikalailla käsikirjoituksen mukaan. Daniel Sordo MM-sarjan konkarina hallitsi luonnollisesti päivää WRC-autollaan ja myös Kimi Räikkösen vauhti erittäinkin vakuuttavaa. Toki siitä täytyy hieman ottaa pois, kun yksi ulosajo päivään mahtui. Heti kakkoserikoiskokeen alussa oma virhe ja puolituntia lumitöitä Lindströmin Kaitsun kanssa pakkasessa. Sen jälkeen kuitenkin takuuvarmaa työtä vaikka auto ei kuulemma aivan sitä ole mitä pitäisi. Näin pojat tuossa äskön kertoivat kun ennen viimeistä ek:tä ehdimme hetken jutella. SM-sarjan kuskeista Juha Salo odotetusti päivän nopein ja erityisen iloinen olin Jukka Ketomäen iskusta ja paluusta kärkikahinaan. Jukalle jos jollekin sen suo muutaman hieman vaikeamman vuoden jälkeen. Sympaattinen ja mukana kuski, jolle jälleen kärkisijoituksiakin saisi tulla ja tällä tahdilla niitä tällä kaudella tuleekin. Mutta en nyt täällä tämän syvemmälle rallin maailmaan mene. Uutisia ja juttuja aiheesta nettipullollaan.

Päivän uutiset kertoivat myös mukavaa meidän puolueiden kannatuksista. Kokoomus jatkaa selkeästi maamme suurimpana puolueena ja vaikeat ajat ja vastuullinen politiikka on siis näin palkittu. Keskustan kannatus myös vakaata ja he lähes tasoissa SDP:n kanssa kakkosena. Muutenkin tilanne kuukaudentakaiseen lähes muuttumaton. Muutokset kymmenyksiä suuntaan ja toiseen. Eli ei juuri mitään. Ehkä tuo vihreiden käyrän laskun jatkuminen se ainoa hienoinen uutinen tässä mittauksessa.

Mutta nyt siis täällä tunturin kupeessa vain hitaan puhelinyhteyden varassa eli tämä nyt riittäköön. Palaillaan aiheisiin laajemmin myöhemmin ja myös hienoja kuvia täälä luvassa viimeistään maanantaina, jos en aiemmin yhteyttä saa toimimaan.

Torstai, 28.01.10

Tänään Helsinkiin töiden pariin. Eilisillan Hämeenlinnan Kokoomuksen Club Ilomieli toisenasteen koulutuksen keskusteluineen jäi pohdituttamaan. Erityisen tyytyväinen täytyy olla siitä, että nyt siis koulutusasioista keskustellaan näin laajasti ja monipuolisesti ja myös siitä, että koulutuspuolellakin ollaan valmiita uudistamaan ja uudistautumaan. Peruskonseptista kannattaa ja pitää kuitenkin pitää kiinni eli niin kuin eilenkin totesin ei Ruotsin nuorisokouluvirheitä kannata meillä uusia, mutta sen sijaan yhteistyötä kannattaa ammattillisenkoulutuksen ja lukiokoulutuksen välillä lisätä ja tarjota nuorilla mahdollisimman monipuoliset kurssitarjottimet yli koulutusrajojen. Kuitenkaan siis tasapäistävään malliin ei kannatta toisenasteen koulutuksessa mennä vaan antaa nuorille ennen muuta mahdollisuuksia valita ja suunnitella tulevaisuutta itse. Jatketaan tätä keskustelua niin Hämeenlinnassa kuin muuallakin. Pienten lukioiden tulevaisuus on turvattu vain hyvällä yhteistyöllä ja sitä kautta ne pystyvätkin tarjoamaan nuorille kilpailukykyisiä vaihtoehtoja yläkoulun jälkeen myös kurssitarjonnan suhteen.

Tällä viikolla saimme myös ensimmäisiä tietoja siitä miten olemme onnistuneet työurien pidentämisessä myös sen toisesta päästä eli eläköitymisiän suhteen. Viime vuonna työeläkkeelle siirtyi ennätysmäärä miltein 80 000 henkilöä suomalaista ja tässä näkyy nimenomaan suurten ikäryhmien eläköityminen. Eläkeuudistuksen on laskettu nostavan eläkkeellesiirtymisikää keskimäärin noin 1,5 vuodella, kun yhteinen työnantajajärjestöjen, palkansaajajärjestöjen ja myös poliittisten puolueiden tavoite on nostaa keskiarvoa vuoteen 2025 mennessä noin kolmella vuodella.

No nyt saadut tiedot kertovat, että trendi on oikea. Tällä viikolla julkaistujen Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan eläkkeellesiirtymisiän odote on nyt nuorilla 25-vuotiailla 59,8 vuotta ja 50-vuotiailla 61,7 vuotta. Vuonna 2008 vastaavat luvut olivat 59,4 ja 61,4 vuotta. Eli eläkkeellesiirtymisikä on siis noussut kutakuinkin niin kuin vuoden 2005 työeläkeuudistusta suunniteltaessa arvioitiin. Merkillepantavaa on se, että myös viime vuonna 2009 eläkkeellesiirtymisikä nousi. Tämä siis siitäkin huolimatta, että taloustilanne on ollut vaikea ja myös työttömyys on kasvanut. Mutta täytyy muistaa myös se, että suurten iäkäryhmien eläköitymisen myötä työeläkkeelle siirtyy nyt yhä enemmän täysin palvelleita suomalaisia. Esimerkiksi viime vuonna työeläkkeelle siirty 10 % enemmän suomalaisia kuin edellisenä vuonna.

Toivotaan, että tässäkin asiassa nyt löytyy yhteistä tahtoa edetä järkevästi ja vastuullisesti eteenpäin. Mutta myös niin, että sukupolvien välinen yhteisymmärrys säilyy ja vastuuta kannetaan puolin ja toisin. Suunta näyttää nyt siis olevan jo vuoden 2005 ratkaisuinkin oikea, mutta kysymys onkin se onko se riittävä? Itse näen niin, että nyt onkin kaikkein tärkeintä tehdä erityisesti toimenpiteitä työssäjaksamisen tukemiseksi. Yksisilmäisellä eläkeiän kategoorisella nostolla ei varmasti saavuteta parasta tulosta ja itse en sellaista kannatakaan. Superkarttuma on yksi hyvä houkutin, mutta työssäjaksaminen, viihtyminen ja pärjääminen on kaiken a ja o. Työnmäärääkin pitää voida tarkastella elämäntilanteen ja iän mukaan. Esimerkkejä Suomesta löytyy.

Mutta nyt Helsinkiin. Töiden pariin.

....

Päivä sitten Helsingissä ja sitten pieni muutos loppuviikon ohjelmaan. Aikaistin lennon Rovaniemelle ja tänään tarkoitus illalla tavata muutama paikallinen vaikuttaja ja sitten huomenna suunnata seuraamaan Arctic Lapland Rallya. Huomenna siis käynnistyy kotoinen rallin SM-sarja ja erityisen mielenkiintoisissa tunnelmissa. Rallin MM-sarjaan siirtynyt Kimi Räikkönen avaa WRC-kautensa ja myös uransa täällä lumen ja pakkasen keskellä ja saa vastustajakseen toisen Citroen kuljettajan Daniel Sordon. Mutta sitten tietenkin rallin SM-sarjan kuumin kärki jälleen viivalla myös ja mielenkiintoista onkin nähdä miten WRC-autolla Räikkösen vauhti kestää mm. Juha Salon, Jukka Ketomäen ja esimerkiksi kaksivetoluokasta nyt nelivetoisiin siirtyneen Joonas Lindroosin puristuksessa. Edessä siis huikea avaus aivan mahtavissa säissä. Mutta huomenna olemme viisaampia kun ensimmäinen erikois käynnistyy puolenpäivän jälkeen.

Mutta nyt siis hetki aikaa hotellihuoneella ja sitten hieman palaveeria mm. tulevista liikuntapaikkahankkeista motorsportin puolella ja siitä sitten eteenpäin.

Hämmennyksen keskellä olemme saaneet tänään seurata keskusteluja mitä nyt käydään pääministeri Matti Vanhasen ympärillä. Jääviyskysymyksen liittyen saatuun vaalitukeen ja jaettuun RAY:n rahaan ovat vakavia ja on hyvä että syytökset ja väitteet nyt selvitetään huolella. Tänäänhän mm. oikeuskansleri Jaakko Jonkka lupasi asian perusteellisen läpikäynnin mm. jääviyskanteluiden suhteen heti kun keskusrikospoliisi saa omat selvityksensä valmiiksi. Erikoista on myös väitteet jotka menevät jopa pääministerin ja edellisen oikeuskanslerin puheiden suhteen ristiin. Tai ainakin muistikuvat aivan erilaisia käydyistä tai käymättömistä keskusteluista. Vakava ja valitetta asia, mutta nyt se on syytä perata huolella.

Keskiviikko, 27.01.10

Päivällä kahvitauolla oli pakko piipahtaa Loppijärven rannassa. Paukkupakkasessa aivan upea maisema.
Hämeenlinnan kokoomuslaiset järjestävät kuukausittain Club Ilomieliä Olutravintola Birgerissä ja tänään aiheena toisenasteen koulutus ja sen tulevaisuus Hämeenlinnassa.
Meitä hyvän kahvin ja kahviloiden ystäviä ovat viime vuodet kohdelleet hyvin. Moni kaupunki pienempikin on saanut erinomaisia kahviloita ja monet perinteikkäät ovat entisestään parantuneet. Hyvä esimerkki pitkäaikaisesta osaamisesta ja ammattitaidosta on Hämeenlinnan Cafe Kukko. Eilen siis satuin kahvilaan lounassalaatille juuri sellaiseen aikaan kun Pauligin Outi Ruuskanen luovutti Tanja ja Teemu Kukolle Kultaisen Kahvikrupon. Palkinto on jaettu jo vuodesta 1985 alkaen ja tällä kertaa kunnianosoitus osui Hämeenlinnaan ja voin sanoa, että ansaitusti. Kymmenen vuotta toiminut Cafe Kukko on lunastanut paikkansa kaupungin sydämessä ja usein niin eilenkin kahvila oli viimeistä paikkaansa myöten täynnä ja ihastuttava puheensorina täytti paikan. Paikalla nuoria, varttuneempia jne. Me kaikki sulassa sovussa herkuttelemassa. Palvelu Kukossa on aina ollut erinomaista ja paikat siistit ja tunnelmalliset. Suosittelen.

Hämeenlinnassa muitakin mukavia ja erinomaisia kahvipaikkoja mm. legendaarinen Laurell, jonka muista jo opiskeluajoilta jne. Ja myös Riihimäki on saanut viime vuosina omansa. Kahvipiste siellä se lukioaikainen tuttu ja tunnelmallinen pieni kahvila ja sitten uudempina Kulmakonditoria sekä Graniitin aukion helmi Cafe Feeniks. Meitä siis herkutellaan.

Helsingistä ei kannatakaan enää edes yrittää mainita mitään. Siellä paikkoja on paljon, mutta monta kertaa eivät pärjää näille meidän kaupunkien erinomaiseen palveluu panostaville kahviloille. Täällä toivotetaan tervetulleeksi ja tunnelma kodikas. Sellainen puuttuu usein suurempien kaupunkien kahviloista.

Tänäänkin suuntaan Hämeenlinnaan ja varmaan myös kahvillekin piipahdan. Katsotaan nyt mihin. Mutta sitä ennen töitä mukavasti odottamassa ja niiden parissa on syytä aloittaa nyt heti aamusta.

....

Jyrki Kataisen terveiset Tulevaisuuden Työ -tapahtumasta:




....

Kun tänään aloitin aamun osaamisen kehumisella ja arvostamisella kirjoittaen hyvästä kahvista ja hyvästä palvelusta niin voisin nyt jatkaa samalla teemalla. Riihimäen kaupungista löytyy nimittäin enää vain yksi suutari ja kuulemma niukanlaisesti töitä on yhdellekin. No itse korjautin tänään hyvät jalkaan mukautuneet pukukengät ja lasku reilu kymppi. Niin voi taas kysyä, että kannattiko. Kannatti. Nahkakengille lisää elämää. Erinomaisen hyvä palvelu ja nimen mukaan pikana. Osaamista siis edelleen löytyy kun vain osaisimme sitä oikealla tavalla arvostaa ja käyttääkin.

Tänään päivä oikeastaan töiden parissa kotipöydän ääressä, mutta nyt sitten ilta Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan kokoomuslaiset järjestävät kuukausittain Club Ilomieliä Olutravintola Birgerissä ja nyt kun aikataulu natsasi niin oli mukava päästä mukaan täyteen pubiin. Aiheena tällä kertaa puhutteleva ja tietyllä tavalla valtakunnan vinkkelistä pelottavakin "Amis ja lukio- yhdessä vai erikseen?" Hämeenlinna teki osana kuntaliitossopimusta suuren selvityksen lukioiden ja ammatillisenkoulutuksen tulevaisuudesta ja nyt kaupungissa käydää keskustelua siitä miten jatketaan. Miten käy perintteikkäiden kantakaupungin lukioiden ja miten maaseudun lukioiden? Erittäin hyvää keskustelua ja nimenomaan asiaan paneutuvaa. Paikalla ihmisiä niin lukioista kuin ammattikoulustakin ja hienoa se, että myöäs itse lukiolaisiakin. Aikalailla arvokasta mielipiteidenvaihtoa siis.

Itse nyt lähtisin tässäkin kysymyksessä liikkeelle nimenomaan palveluiden tarjoamisen, laadun ja myös turvaamisen näkökulmasta. Itse en usko, että tällä saralla kovin suuriin säästöihin on mahdollisuuksia edes hallintoa yhdistämällä, mutta sen sijaan uskon, että yhteistyöllä ja mm. lukiokurssien yhtenäistämisellä ja aikataulutuksella voidaan saada paljonkin aikaan. On hyvä, että nuori voisi esimerkiksi tulevaisuudessakin aloittaa vaikkapa lukiouran oman kodin lähellä ja sitten yhtreistyön kautta hakea syventävät opinnot vaikkapa toisesta lukiopisteestä. Tai sitten tehdä kaksois- tai kolmoistutkinnon jne. Tätä kannattaa kehittää ja tottakai turhaa hallintoakin purkaa jos sellaista aidosti on ja rahaa sitä kautta enempi opetukseen olisi löydettävissä ja myös opinto-ohjaukseen ja opiskelijaterveydenhoitoon.

Mutta yksi asia pitää pitää selkeänä. Vaikka demarit nyt ajavatkin yksisilmäisesti tasapäistävää koulujärjestelmää lapsesta aikuiseen eli osana tätä myös lukion ja ammattikoulutuksen yhdistämistä Ruotsin mallin nuorisokouluksi niin tälle tielle ei pidä nyt kehitystä laskea. Viimeksi eilen Johannes Koskinen liputti mallin puolesta ja ei voi kuin ihmetellä. Onneksi tämä asia vaatii siis valtion toimia ja ainakaan nykyinen koulutus- ja sivistysmyönteinen hallitus ei tällaiseen ole lähdössä. Esimalleja ei kannata myöskään kunnissa itse luoda vaan tyytyvä vain mahdollisuuksien lisäämiseen ja esimerkiksi hallinnon yhtenäistämiseen. Pidetään koulutuslinjat kuitenkin puhtaasti omina. Niille on nyt ja huomennakin selkeä tilaus. Meidän tulee kehittää minusta koulutuspolitiikkaamme nyt ja tulevaisuudessakin ennen muuta mahdollisuuksien tasa-arvon suuntaan eikä demarien tasapäistämisen tielle. Tässä siis selkeä ero keskusta-oikeistolaisen koulutuspolitiikan ja vasemmiston koulutuspolitiikan välillä.