blogi

Tiistai, 09.02.10

Puhemies vaihtuu. Seppo Kääriäinen lopettaa urakkansa ja Tarja Filatov aloittaa.
Tänään Riihimäen seudun ja Janakkalan maakuntavaltuutettuja oli yhteistapaamisessa eduskunnassa. Tässä osa vielä tutustumassa taloon avustajani Tiina Seppälän johdolla.
Kello hieman yli kolmentoista ja vasta työhuoneeseen ehdin. Päivä siis tänään mennyt todellakin juosten eikä kelloon ole juurikaan ehtinyt. Aamulla ensin yksi tapaaminen liittyen kevään isompiin päätöksiin täällä talolla ja sitten valiokunnat mm. rajajoen lohien ja kulttuuriasioiden parissa. Hieman siis erilaisia aiheita. Mutta nyt vartti huoneessa ja sitten jo rokotukseen. Otan tänään tuon A(H1N1)-rokotteen ja katsotaan mitä se välittömästi vaikuttaa. Kyllä tuo viesti on selkeä, että vaikka epidemian ensimmäinen huippu onkin nyt ohi koko maassa niin rokottaminen kannattaa hoitaa. Itseasiassa näyttää siltä, että tällä tavalla voisimme jopa ehkäistä kokonaan taudin toisen aallon. Eli minäkin kannusta nyt omalla esimerkilläni näin toiminaan. Kaikille suomalaisille tarjotaan mahdollisuus rokotteeseen nyt alkuvuoden aikana ja aikaa omaan rokottamiseen kannattaa kysellä terveysasemalta tai työterveyshuollosta. Peruspalveluministerimme Paula Risikko totesi, että piikille kannattaisi mennä hyvissä ajoin ennen tuo nyt ainakin vielä todennäköisen toisen epidemia-aallon alkamista. Tämän hetken tiedonvalossa se olisi edessä todennäköisesti viimeistään syksyllä, mutta nyt voimme vaikuttaa siihen noi yleisestikin käymällä hoitamassa tuon oman rokotuksemme. Minä teen sen kymmenen minuutin päästä eli nyt mentävä.

....

Kello 21.09 ja juuri pois töistä. Tänään siis päivä jatkui tuon rokotuksen jälkeen aivan normaalisti. Ei kipuja ei mitään. Eli aikalailla erilailla tuo sikainfluenssarokotus meihin vaikuttaa. Mutta edelleen siis kannustan meistä kaikkia tuo rokotteen hakemaan ja taistelemaan näin tuota taudin toista aaltoa ja sen tuloa vastaan.

Täysistunnossa tänään käsittelimme alkuun alkaneen vuoden poliittista tilannetta pääministeri Matti Vanhasen ilmoituksen pohjalta. Vanhanen kävi varsin ansiokkaasti läpi talouden nykytilannetta ja minusta toi hyvin esille ne realiteetit missä elämme. Ryhmäpuheiden aikaan seurasimme mielenkiinnolla millaisella vastuullisuudella eri puolueet nyt tämän hallituskauden viimeiseen vuoteen lähtevät. Täytyy valtaosalle nostaa hattua ja toivoa, että nuo mm. Eero Heinäluoman retoriset lauseet eivät jäisi vain lauseiksi vaan hänen johdollaan demarit ottaisivat nyt aidosti vastuuta yhteisestä tulevaisuudestamme. Niin kuin puheenjohtajamme Pekka Ravi totesi, niin tässä vaalien lähestyessä on se pelko, että, oppositiossa käännetään jo ajatukset vaalikamppailuun ja irtopisteiden keräämiseen siitäkin tänään jo saimme esimakua. Mutta se täytyy todeta, että oli Heinäluoman johdolla SDP aivan erilainen eduskunnassa kuin mihin olemme edellisten johtajien aikana saaneet tottua. Erittäin taitava ja varmasti tulee haastamaan tiukasti viimeisen vuoden aikana.

Olin erittäin tyytyväinen, että keskustelussa valtiovarainministeri Jyrki Katainen selkeästi viitoitti jälleen kerran tietä ulos tästä taantumasta ja hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Tarvitaan selkeä suunnitelma ja hätiköityihin liikkeisiin ei ole varaa. Itse totesinkin mm. Ylen Radio Hämeen Politiikan Puhemyllyssäkin samaan henkeen, että nyt ei ole oikea aika kiristää verotuksia eikä suunnitella leikkauksia vaikka oppositio sellaisia vaatiikin. Taantuman pohjalla ei ole mitään syytä vaarantaa nyt orastavaa kasvua ja luottamusta vaan ennen muuta vahvistaa nyt uskoa tulevaan ja antaa kasvulle tukea. Itse nostin kevään ykkösaiheeksi ehdottomasti nuorisotyöttömyyden ja yleensäkin työttömyyden hoidon. Siihen kannattaa ja pitää nyt suunnata kaikki mahdollinen tarmo.

Tänään verokorotuksia salissa vaati jo SDP vaatien mm. esityksiä pääomaveron korotuksista ja lisäveroista energiayhtiöille. Katainen oli eri linjoilla ja ei tässä vaiheessa lamaa luvannut veronkorotuksia. Hän toisti meidän kokoomuksen selkeän verolinjan joka siis nojaa siihen, että työtekoa suositaan eli työnverotusta ei olla nyt korottamassa. Muihin veroihin otetaan kantaa vasta kun kokonaisuudistuksesta saadaan esityksiä pöytään ja samalla on tarkoitus myös katsoa miten verovähennysten kanssa tulevaisuudessa tullaan toimimaan.

Muiden oppositiopuoleiden puheet eivät kummia tarjonneet. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sentään jotain. Hän olisi pakottamassa nuoria kouluun aina 18-vuotiaaksi asti ja lyhentämää työviikkoja. Itse en tähän lääkkeeseen usko. En usko, että pakolla tässäkään päässä nuorten ongelmia ratkotaan kuin ei myöskään ensisijaisesti työuran toisessakaan päässä. Tarvitaan opinto-ohjausta, erityistä tukea sitä tarvitseville, harjoittelupaikkoja, oppisopimuspaikkoja, opiskelupaikkoja ja työpaikkoja. Ei kyse ole siitä, että nuoret eivät töihin haluaisi. Nyt on kyse siitä, että työtä ei ole. Tätä pitää tukea ja tähän myös siis Kataisen lupaama lisäbudjetti tähtää.

....

Illansuussa sitten eduskuntaan kokoontui Riihimäen seudun ja Janakkalan maakuntavaltuutettuja ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen. Tavoitteenamme oli hieman käydä läpi alueemme tulevaisuuden näkymiä ja linjauksia sekä painopisteitä ja täytyy todeta, että en tällaisessa tilaisuudessa ole koskaan ennen ollut. Syytä tosin olisi ollut. Tarvitsemme nyt todellakin yhteistyötä eri seutukuntiemme menestymiseksi ja myös maapolitiikan viemiseksi oikeaan suuntaan ja tämä ilta antoi todellakin ajatuksia siihen. Samalla myös sovimme, että tulemme jatkossa esittämään kunnan- ja kaupunginhallituksillemme, että maakuntavaltuutetut kutsuttaisiin jatkossa kokouksiin silloin kun esillä esimerkiksi maakuntakaava, maakuntaohjelma ja maakuntasuunnitelma. Minusta tämä erittäin järkevä linjaus ja toivotaan, että hallituksen ottavat yhteistyön pallon vastaan.

Nyt siis jo ilta ja kellokin aikalailla paljon. Tarkoitus tästä nukkumaan mennä ja huomenna jo aamusta ennen valiokuntia ensimmäiseen kokoukseen. Huomisillan olemmekin sitten varanneet eduskuntaryhmämme ja ministereidemme seminaarille mm. tämän kevään asioiden tiimoilta. Paljon asioita tulossa mm. yli 200 hallituksen esitystä ja loput hallitusohjelmankirjauksista käsittelyyn.

Yhden asian haluan vielä täällä esille nyt nostaan. Useampi media on ollut viime viikkoina yhteydessä liittyen vuoden 2011 eduskuntavaaleihin udellen olenko lähdössä mukaan. Olen kaikille vastannut, että meillä Hämeen Kokoomuksessa piirin kevätkokous tulee asettamaan 10-12 kansanedustajaehdokasta keväällä vaaleihin ja olen kertonut olevani käytettävissä, jos puolue näin katsoo hyväksi. Olen pitänyt tästä työstä ja olen yrittänyt tämän tehdä niin hyvin kuin osaan ja pystyn. Katsotaan riittääkö se - parhaani olen tehnyt. Täysillä.

Luopuvia kansanedustajia näyttää kuitenkin olevan nyt paljon. Erikoista on se, että erityisesti SDP:stä näyttää poisjääviä olevan paljon. Mistä lie kertoo? Itse toivon, että meiltä joukko pyrkisi jatkokaudelle ja olen ymmärtänyt, että näin myös tullee tapahtumaan. Osaamista - kokemusta tarvitaan nyt näinä haastavina aikoinan ja on tärkeää, että siihen löytyy nyt tahtoa ja heittäytymistä.

Hämeen kansanedustajista en ole vielä kuullut paljoa. Onko luopujia? Ja ketkä haluavat jatkaa? Iloinen olin kuitenkin siitä, että mm. keskustan Risto Autio lupautui mukaan oman puolueensa ehdokkaaksi. Olemme tässä omalla seutukunnallamme ja koko vaalipiirissämme tehneet hyvää yhteistyötä ja näin hallituspuolueiden kansanedustajina se on ollut erittäin tärkeää ja antoisaakin. Mm. tänään yhtä isompaa asiaa taas kampesimme eteenpäin. Tällä kertaa tosin koko kansanedustajajoukkomme kanssa siis yli kaikkien puoluerajojen. Niin pitääkin tehdä.

Mutta Riston kanssa olemme sopineet jo loppukesään yhden hauskan yhteisen tilaisuudenkin, missä mukana myös Mikko Alatalo ja jotain muutakin. Katsotaan mitä siitä tulee.

Itse toivon myös, että esimerkiksi Kirsi Ojansuu ilmoittautuisi mukaan myös tuleviin 2011 vaaleihin ja näin uskonkin. Olen oppinut hänet tuntemaan tässä tämän vaalikauden aikana paremmin ja nostan hattua. Olen pitänyt hänen tavastaan tehdä työtä, yhteistyötä ja ennen muuta hänen osaamisensa on vakuuttanut minut. Erinomainen vihreiden kansanedustaja. On ollut ilo tutustua näihin ja muihinkin kollegoihin yli puoluerajojen. Voisi Ben Zyckowiczia lainaten todeta, että kun eduskuntaan joka tapauksessa valitaan eri puolueista kansanedustajia niin miksi emme siis valitsisi päteviä.










Maanantai, 08.02.10

Tässä tuo rakas OKL, missä aikanaan itsekin sain opettajanoppini ja tänään siis talossa vieraana keskustelemassa kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuudesta. Niin se aika kuluu ja etenee.
Näistä halusin ehdottomasti kuva. Legendaariset Punaiset ja ex-okl:läiset tietävät ja muistavat.
Ja nämä. Ensimmäinen tenttimme OKL:ssä oli tietenkin tuikitarpeellinen kivitentti.
Mutta sitten loppupäivä ensin palavereissa ja tapaamisissa ja sitten ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa Ahvenistolla. Kuvat kertokoot puolestaan.
Stubb Radio Hämeen Aarne Kaurasen haastateltavana ennen 10 kilometrin hiihtolenkkiä.
Uusi viikko käyntiin. Tänään oma ohjelmani meni illansuun osalta uusiksi, kun ulkoministeri Alexander Stubbin vierailu Hämeeseen varmistui. Eli tänään siis menee koko päivä Hämeenlinnassa ja illan kunnanhallituksen kokoukseen en nyt poikkeuksellisesti ehdi. Mutta siis kunnanhallituksen esityslista nytkin netissä kokonaisuutena ja eilen kävimme listaa läpi hieman yli puoluerajojen ja oman ryhmämmekin kanssa. Mielenkiintoisia aiheita siellä esillä ja tänään myös muutenkin luvassa hyviä uutisia Lopelle. Palataan niihin myöhemmin. Kunnanhallituksen asioissa nyt voi minuunkin olla yhteydessä, mutta jos sellaisia kysymyksiä joita haluatte itse kokouksessa esille nostettavan jne. niin kannustan olemaan yhteydessä muuhun hallitusryhmäämme esimerkiksi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Saija Grönholmiin. Yhteystiedot löydätte osoitteesta www.lopenkokoomus.fi.

Itse ottaisin nyt hieman aikalisää ainakin kiinteistöjenmyynti intoon. Listalla tälläkin kertaa mm. Sajaniemen koulurakennuksen myynti. Minusta olisi nyt perusteltua hieman katsoa laajemmin tilantarvekokonaisuuttamme ja tehdä perusteellinen tarvekartoitus tiloistamme ennen myyntiä. Monen rakennuksen käyttö on suurta ja eri harrastuksille merkittävääkin ja on syytä on selkeät tiedot siitä miten talot palvelevat ja miten palvelut voidaan turvata jos kyseisistä rakennuksista on halua luopua. Tässä olisi syytä nyt pieneen aikalisään ja pohdintaan. Näin itseasiassa eilen hieman pohdimmekin.

Mutta muuten tuo esityslista kokonaisuutena netissä osoitteessa www.loppi.fi.

Mutta päivään mahtuu siis paljon muutakin. Nyt heti aamusta olen saanut kutsu Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitokselle keskustelemaan entiseen omaan opinahjooni koulupuolen ajankohtaisista asioista. Valmistelemme paraikaa mm. peruskoulun tuntijakoa ja haluan hieman itsekin saada tietoa myös opettajankoulutuksen puolelta tähän isoon asiaan. Selkeää meille on se, että ainakin kokoomuksessa haluamme lisätä taito- ja taideaineiden määrää peruskoulussa eli esimerkiksi liikuntatuntien määrää on syytä kasvattaa nykyisestä. Samaan aikaan on tärkeää miettiä myös yläkoulun valinnaisuuden kasvattamista jne. Mm. näistä aiheista tänään keskustelemme vierailullamme. Sitten esille tarkoitus ottaa myös peruskoulun ylisuuret opetusryhmät, opettajien lomautukset ja niiden järjettömyys ja myös opettajankoulutukset ajankohtaiset aiheet mm. se miten saisimme lisää miesopettajia koulutuksen piiriin. Mielenkiintoinen päivä siis luvassa ja todella mukava tavata ja nyt neuvotella monen entisen oman yliopisto-opettajan kanssa. Aikanaan siis opiskelin luokanopettajaksi juuri tuolla Hämeenlinnan OKL:ssä ja sieltä valtavasti upeita muistoja.

OKL-vierailun jälkeen sitten esillä Hämeenlinnassa maakuntamme asiat ja mm. Riihimäen rautatieaseman peruskorjaus ja suuremmat tiehankkeet. Sitten olemmekin jo hyvää vauhtia illassa ja aika ottaa vastaan ulkoministeri Alexander Stubb. Luvassa todellakin erilainen ulkoministerivierailu kun kokoonnumme Ahveniston hiihtoladuille. Ulkoilua, mehua ja keskustelua luvassa. Tervetuloa mukaan suksin tai ilman. Varmasti viihdytte ja näettekin monenlaista. Lisää aiheesta tuolla minun kalenterin puolella.

Palataan päivän tapahtumiin siis illalla kun jälleen kotipöydän ääressä.


.....

Kello 21.16 ja pitkän päivän jälkeen jälleen koneen ääressä. Paljon siis päivään mahtui ja myös hienoja muistoja päivä toi mieleen. Hämeenlinnan OKL:llä tänään ensimmäisen kerran kansanedustajana vieraana sitten omien opiskeluaikojen ja oli kyllä nostalginen vierailu. Itseasiassa menin jo hyvissä ajoin talolle ja kiertelin kaikki tutut paikat ja itseasiassa oli mukava myös tavata muutamia entisiä opettajia ja myös entisiä opiskelijakavereitakin talolla. Ei siis kukaan näin kauaa siellä ole opiskellut vaan nykyisin opettajina. Hienoja työuria. Mutta sitten itse tapaamisessa kävimme läpi koulutuksen kenttää laajasti. Ensin reilu tunnin palaveri ja sitten vielä toimen mokona lounaalla tutussa ruokalassa. En aiheisiin sen syvemmälle mene, mutta lyhyesti jo kertaan niin opinto-ohjaus, opetussuunnitelmien uudistamistarve, peruskoulun tuntijako, EU-hankkeet, opetusryhmien koot ja myös oppimateriaalit laajasti esillä. Erittäin antoisa juttu ja muutamia asioita jo eteenkinpäin laitoimme.

Sitten nuo muut jutut ja illansuu Ahvenistolla ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa. Väkeä paljon liikkeellä ja jotain ulkoministerimme vetovoimasta kertoi tänäänkin päivällä kaksi täyttä luentotilaisuutta toinen niistä Hämeenlinnassa Vrkatehtaalla. Apparallakin kivasti väkeä ja Hämeenlinnan Skiteamin väkeä oli myös mukava tavata ja jututtaa mm. sportin rahoituksesta ja alkavista olympialaisistakin. Mielenkiintoisissa tunnelmissa kisat alkavat ja minä ainakin odotan reilua kymmentä mitallia ja uskon siihen vankasti. Katsotaan miten käy.

Sunnuntai, 07.02.10

Tunnelmia päivän rentoutumisretkeltä. Teki todellakin hyvää ja tuli hullun viikon jälkeen tarpeeseen. Kiitos ajalle.
Eilinen ilta meni upeassa Hämeen Yrittäjien 70-vuotisjuhlassa. Hämeenlinnan Verkatehdas esitteli jälleen parhaita puoliaan ja tarjosi kertkaikkisen upeat puitteet juhlalle ja kaikelle sen ympärillä. On hienoa, että meillä on Hämeessä tällaisia paikkoja, jotka mahdollistavat monenlaisen. Odotetusti teollisuusneuvos Jorma Nokkalan puhe oli mielenkiintoinen. Se herätti runsaasti ajatuksia yrittäjyyden ja kuntasektorin mahdollisuuksista tuon tutun Y4-hengen mukaan. Itse juhlan huipennus oli Hämeen vuoden Yrittäjän julkistaminen. Arvostettu palkinto meni 70-vuotisjuhlavuonna Jokioisten Leivälle, jonka tarina kasvuyritykseksi oli hieno kuulla. Juuri sellainen yritys mitä maamme nyt juuri tarvitsee ja lisää kaipaa. Upea kunnianosoitus oli myös se, että kaikkien kuntien Vuoden 2009 Yrittäjät esiteltiin tilaisuudessa ja luonnollisesti kukitettiin. Hieno tilaisuus ja upeaa ohjelmaa koko illan saleissa ja pöydissä ja myös lukuisia tärkeitä keskusteluja niin Hämeen maakunnan, vaalipiirimme, mutta ennen muuta nyt Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tulevaisuudesta ja menestyksestä. Itseasiassa juhla oli nyt monen aiheen kanssa juuri oikeaan aikaan. Palaan näihin aiheisiin ja mm. yrittäjyyskysymyksiin ja tuloksiinkin vielä tässä lähiaikoina.

Tänään nyt tämän viikon ainoa vapaapäivä. Hyvä niin. Tarkoitus suunnata nyt hieman ulos ja luontoon Loppijärven rantaan. Tuossa eilen kun tapasin yhden rakkaista entistä opettajakollegoistani Loppisalissa niin totesin, että tässä talvessa kovinta ollut se, että mieli on tehnyt niin valtavasti heidän ja ihanien koululaisten kanssa Iso-Korkeen alueelle ja Loppijärvelle. Sieltä niin paljon upeita talvimuistoja suksin, pulkin ja myös pilkein. Sellaisia muistoja jotka auttavat aina jaksamaan etenepäin. Itseasiassa eilen hieman juttelimmekin näistä Lopen luontomatkailun mahdollisuuksista ja siinä varmasti yksi sellainen kulmakivi johon voimme jatkossa nojata niin työpaikkojen kuin yhdistystoiminnankin osalta. Kannattaa hyödyntää. Mutta fiksulla tavalla.

Nyt siis Loppijärvelle ja iltapäivällä sitten serkun pojan syntypäiville. Otetaan rennosti.

.....

Tänään tein juuri niin kuin aamusta lupasin. Nautiskelin luonnonhelmassa aivan yksin lumesta ja talvesta ja ihmettelin eläinten jälkien sekamelskaa jäällä ja metsässä. Ehkä hauskimman matkan oli tehnyt saukko kierrellen pitkät matkat ympäri rantoja. Mitä lie etsinyt. Sitten nuo syntymäpäivät ja oli mukava taas nähdä sukulaisia ja ystäviä Teron puolelta. Siis täydellinen sunnuntai.

Tuosta eläkkeellejäämisestä on nyt ollut kovasti puhetta ja tänäänkin aihetta sivusimme. Hieman yli 100 lasta koulutielle hoitaneena - 63-vuotiaana - on varmasti täysin palvellut ja ansaitsee varmasti hyvät eläkepäivät. Itseasiassa aika hauskoja tarinoita tuollaiseen työuraan mahtuu ja monta lasta ja monen entisen hoitolapsen lasta jne. Ja yhteyttä monet pitäneet aikuisiälläkin. Perhepäivähoitajat todellakin tekevät arvokasta työtä ja antavat koko kotinsa ja myös oman perheensä hoitolasten "käyttöön" niin kuin tässäkin tapauksessa. Olen vakuuttunut, että yksi ihanimmista hoitomuodoista lapsille saada kasvaa normaalissa kodissa.

Eläkeiästä tänään myös kertoi Ylen Uutiset kertoessaan, että me suomalaiset aiomme jäädä jatkossa entistä myöhemmin eläkkeelle. Itseasiassa tuon edellä kertomani mukaan ei mitenkään entistä myöhemmin vaan juuri samassa 63-vuoden iässä. Se olisikin myös meidän tavoite saada eläköitymisikä nousemaan juuri noille luvuille. Ja nimenomaan niin, että eläkkeelle voisimme jäädä tuon edellä kertomani lastenhoitajan tapaan 63-vuotiaana ja terveenä, kun nykyisin moni joutuu eläkkeelle jo alle kuusikymppisenä sairauksien, jaksamisen ja erilaisten työnvaivojen ja kulumien takia.

Yle Uutisten mukaan nyt lähes puolet eli 48 prosenttia suunnittelee ja haluaa siis jäädä eläkkeelle vasta aikaisintaan 63-vuotiaana. Ja esimerkiksi meidän 15 - 34-vuotiaiden keskuudessa yhä useampi suunnittelee ja toivoo voivansa olla töissä jopa ainakin 65-vuotiaaksi. Ja mikä tärkeintä tuossa laajassa kyselyssä me suomalaiset olemme poikkeuksellisen yksimielisiä siitä, että omaa eläkeikää pitää myöhentää. Viesti on siis mennyt perille ja meillä on vahva halu yhdessä pelastaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessakin ja taata myös meitä hoitaneille, kasvattaneille ja kaikille suomalaisille arvokas eläkeikä ja vanhuus.

Merkillepantavaa tässä on se, että kymmenen viime vuoden aikana käsitys sopivasta eläkeiästä on noussut kolmella vuodella. Mielenkiintoinen tutkimus jossa mukana siis vajaa 800 suomalaista Ylen Uutisten haastattalemana.

Vastuullisuutta kuvasti myös tuo tällä viikolla saavutettu kunta-alan palkkojen neuvottelutulos. Olin erittäin tyytyväinen, että 2007 meidän esille nostama kunta-alan koulutettujen työntekijöiden palkkakuoppa on esillä edelleen ja halua sen tasoittamisene löytyy. Nyt saavutettu kuntapuolen sopu nimittäin noudattelee varsin vahvasti Tehyn syksyllä 2007 syntynyttä työehtosopimusta eli parhaat palkankorotukset ovat tulossa alipalkatuille kuntapuolen naisaloille ja koulutetulle hoitohenkilöstölle eli koko kunta-ala ei siis saanut eikä halunnutkaan itselleen samanlaisia korotuksia. Tätä työtä on syytä jatkaa ja huolehtia määrätietoisesti siitä, että tasa-arvo myös palkkapolitiikassa voisi toteutua mahdollisimman pian ja kovasta työstä niin kouluissa, terveydenhoidossa, päivähoidossa ja esimerkiksi kirjastoissa saataisiin asianmukainen palkka. Kisa työntekijöistä - osaavista ja sitoutuneista - tuon edellä kertomani nyt eläköityvän hoitajan tapaisista ahkerista osaajista tulee olemaan erittäin kova. Tämä on totta vaikka nyt niskassamme onkin työttömyyttä ja erityisesti pahaa nuorisotyöttömyyttä. Sen eteen on nyt tehtävä kaikki mahdollinen niin kuin valtiovarainministeri Jyrki Katainen lupasikin. Lisä rahaa on tulossa kymmeniä miljoonia lisäbudjetissa mm. nuorisotyöttömyyden hoitoon ja enkäisyyn.

Huomenna suuntaan Hämeenlinnaan ensin tapaamiseen ja neuvotteluun Hämeenlinnan OKL:lle ja sitten iltapäivällä ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa vierailulle mm. Ahveniston hiihtoladuille. Ei ollenkaan huono velvollisuus. Mieluinen enemminkin.

....

Hetki sitten saimme ensimmäisiä ovensuukyselyiden tuloksia myös Ukrainan presidentivaalien toiselta kierrokselta. Näyttäisi siltä opposition Viktor Janukovitsh voittaisi Julia Tymoshekon muutamalla prosenttiyksiköllä. Ero tosin niin pieni, että kaikki vielä mahdollista ja mikä surkeinta jälleen myös huhuja ja väitteitä vaalivilpeistäkin puolin ja toisin. Seurataan tilannetta ja toivotaan vahvaa tulosta mikä vakauttaisi tuotakin maata.



Sunnuntai, 07.02.10

Kokoomus kuuntelee Hämeenlinnassa, kuuntelemassa ulkoministeri Alexander Stubb ja kansanedustaja Timo Heinonen


Aika: 8.2.2010 klo 16:15 - 18:00
Paikka: Hämeenlinnan moottorirata, poltinahontie 47

Ulkoministeri Alex Subb tulee hiihtolenkille Hämeenlinnan Moottoriradalle, Poltinahontie 47.

Tule Sinäkin hiihtämään lenkki perinteistä. Kirittäjinä mm. Hämeenlinnan Hiihtoseuran LINNA SKI TEAM. Kahviossa tarjoilua ja vapaa sana n. 17.10

Klo 17.45 Alex Stubb käy kannustamassa HIHs:n Pohjantähti-hiihtokerhon tyttöjä ja poikia.

Täällä on tilaa kaikille, tuletpa sitten suksilla tai ilman.

Tervetuloa!

Lauantai, 06.02.10

Tunnelmia Lopen Perunatapahtumasta tältä päivältä. Tässä agrologi Aulis Ansalehto Pro Agria Hämeestä kertomassa perunan historiasta. Alla sitten Seppo Lankisen haastateltavana uusi kunnanjohtajamme Ilkka Salminen.
Lopella pääsi tekemään ja kokeilemaan monenlaista - esimerkiksi perunapainoa :)
Derya Özgün ja Jaakko Kivijärvi esiintyivät tällä kertaa Lopella Idusta ruokapöytään tapahtumassa. Yksi maamme parhaista nuorista tanssijapareista.
Ilta tänään meni Verkatehtaalla Hämeen Yrittäjien 70-vuotisjuhlassa. Yli 600 henkeä paikalla ja hieno ohjelma ja hieno tunnelma.
Kaikki viime vuoden - vuoden 2009 - vuoden yrittäjät esiteltiin Gaalassa. Tässä vuorossa kotikuntani Lopen Vuoden Yrittäjä Apteekkari Hannamaija Heikinheimo. Maakunnan Vuoden Yrittäjänä palkittiin Jokioisten Leipä.
Wilson Kirwan kanssa juttusilla. Wilson on meidän kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunna varapuheenjohtaja Lahdessa. Työkseen positiivari kiertää nyt kouluja ja päiväkoteja mm. Nuoren Suomen lähettiläänä. Aivan mahtava tyyppi.
Tänään saimme nyt sitten tietoa miten eduskunnan opposition kapina puhemies Niinistöä kohtaan vaikutti. Niin kuin olemme huomanneet moni eduskunnassakin huomasi, että lapsellisuus meni yli kaikkien äyräiden ja talolla jo tuntui siltä, kun demareita mm. kuunteli, että Niinistöä olisikin äänestänyt jo yli 200 kansanedustajaa.

Maakuntalehtien suuri presidenttigallup kertoo nyt, että näiden tapahtumien jälkeen Sauli Niinistö saisi 45 prosentin kannatuksen presidentivaaleissa jos vaalit järjestettäisiin nyt. Tutkimus tehtiin siis tuon eduskunnan sääsölinjan kapinaäänestyksen jälkeen ja tutkimuksen kertoo, että Niinistön suosio on vain kasvanut edellisviikon Ylen tutkimuksesta. Kakkoseksi Taloustutkimuksen tekemässä maakuntalehtien gallupissa tuli jälleen Alexander Stubb. Niin kuin viikolla jo totesin moneen kertaan niin Niinistön linjalle on erittäin vahva kansantuki ja me suomalaiset vaadimme myös eduskunnalta minustakin aivan oikeutetustu säästöjä, menokuria ja sitä kautta esimerkin näyttämistä.

Kristillisdemokraattien Bjarne Kallis antoikin aika kovaa palautetta säästöjen vastustajille blogissaan. Kallis kertoi mm. norjalaiskollegansa toteamuksesta ja ihmettelystä "miten te suomalaiset olett aina kalleimmassa hotellissa". Erityisesti Kallis kohdistaa arvostelunsa SDP:n Kimmo Kiljuselle ja Sinikka Hurskaiselle. Esimerkiksi Hurskainen kertoi Suomen Kuvalehdessä kylmästä hotellista Ukrainassa. Hän tosin unohti, että kyseessä ei ollut eduskunnan matka vaan Euroopan Neuvoston matka. Kiljunenhan taasen valitteli käyntikorttien loppumisesta, mistä en ainakaan minä ole kuullut kenenkään muun valittaneen. Lisäpainos maksaisi tietääkseni 65 euroa.

No Kallis totesi Kiljusesta ja Hurskaisesta, että "näitä kahta kriitikkoa ei tunneta siitä, että he olisivat kantaneet huolta siitä, miten veronmaksajien rahoja käytetään. Pikemminkin päinvastoin".

Kallis antaa jälleen täyden tuen Sauli Niinistölle ja hänen työlleen eduskunnan säästöjen parissa. Bjarne Kalliksen sanoihin on helppo yhtyä: "Haluan että veronmaksajien rahoja käsitellään vielä tarkemmin kuin omia rahoja". Toivotaan, että näin ajattelisivat myös muutkin kansanedustajat.

....

Mutta tänään lauantaina mukava päivä muutenkin luvassa. Täällä Lopella vietetään jälleen perinteistä Perunaruokien päivää - luvassa ohjelmaa, tapahtumia ja perunaherkkuja Lopen koulukeskuksen Loppisalissa. Saamme vieraaksemme myös Wilson Kirwan ja monenlaista muuta. Eli koko perheen ohjelmallinen tapahtuma IDUSTA ALKAEN RUOKAPÖYTÄÄN tänään lauantaina 6.2.2010 klo 11-15.

Sitten illalla lähdemme loppilaisten yrittäjien kanssa maakunnalliseen Yrittäjägaalaan Hämeenlinnaan. Hämeen Yrittäjät täyttävät 70-vuotta ja sain kutsun juhlaan ja mikäs mukavampaa kuin lähteä matkaan kotikunnan tekijöiden kanssa. Odotan myös mielenkiinnolla teollisuusneuvos Jorma Nokkalan illan puhetta yrittäjältä yrittäjille ja tietenkin maakunnallisten yrittäjäpalkintojen saajat saamme tietää tänään. Mutta sitä ennen jo paljon tapahtumaa ja ohjelmaa täällä Lopella. Terveteluloa muuten mukaan.

....

Lopen ruokatapahtuma keräsi ihan mukavasti väkeä jälleen Loppisaliin. Wilson Kirwa oli tutun positiivinen ja hurmaava persoona tänäänkin ja paljon myös hienoja nuoria menestyjiämme saatiin jälkeen palkittua. Pienestä kunnastamme nousee monenlaisia onnistujia ja menestyjiä ja Wilsonin kanssa mm. juttelin pitkään Lahtion Mikosta, joka on Lopelta ponnistaen tehnyt upean uran maamme parhaana 800 metrin juoksija. Wilson kehui Mikon ja uskoi jatkossakin menestykseen.

Loppisalissa saimme tänään myös nauttia musiikista, kuoroista ja usemmasta eri tanssiesityksestäkin ja tottakai paikalla myös meidän laajaa yhdistyskenttää esittelemässä toimintaansa ja myös Pietilän Tertun mainiot perunanuket keräsivät nimikkoperunoineen ansaitun huomion. Hieno tapahtuma ja kivasti väkeä liikkeellä. Kiitokset siis jälleen kerran kuntamme todelliselle tapahtuma primusmotorille Tuula Piriselle ja muille joukoille tästä. Teette arvokasta työtä.

Hieman myös uutisia Lopelle muutenkin. Ehkä jo alkuviikosta julkisuuteen. Hyvä niin.