blogi

Lauantai, 27.02.10

Juha Bernerin Plymouth Barracuda, ja sen edessä Seppo Nirosen Pösö 404. Aikastalailla harvinaisia kisapelejä molemmat. Kuva Kare Asp.
Kuva: Hanaa lehti; Juhani Valkonen
Tällä viikolla eduskunnankin välikysymyskeskustelu nosti surullisella tavalla pintaan sen miten osa vielä suhtautuu 2010-luvunkin Suomessa syyllistävästi perheellisiin ja heidän työelämänsä yhteen sovittamiseen. On todella valitettavaa, että edelleen on siis tilanteita missä perheellä ei ole mahdollisuuksia käyttää mm. isyysvapaata ja yksi vakava syy siihen on työpaikan syyllistäminen mistä siis eduskunnankin välikysymyskeskustelu antoi surullisella tavalla esimerkin. On myös totta, että aina isyysvapaaseen ei perheellä ole mahdollisuuksia vaikka työpaikka siihen suhtautuisikin asiallisella tavalla. Joskus syy voi olla perheen tulotason muutokset isyysvapaan myötä vaikka nyt tämän hallituskauden aikaan nimenomaan olemme tähän puuttuneet. Monessa tapauksessa perheen kokonaistulot nykyisin siis kasvata kun isyysvapaa käytetään. Verotus siis käyttäytyy nyt näin eli täysin päinvastoin kuin tuo yleinen olettamus on. Kannattaa siis katsoa ensin tuo verotus ennen kuin sanoo talouden takia isyysvapaalle ei. Oma lukunsa ovat sitten yrittäjät ja erityisesti yksin yrittäjät joille isyysvapaan käyttäminen on nykyisinkin usein lähes mahdotonta. Sen eteen on siis työtä vielä tehtävä.

Yleisesti kuitenkin perheellisiin suhtaudutaan tänäpäivänä yhä paremmin. Mutta surullisiakin esimerkkejä aina tasaisesti tulee. Esimerkiksi eilen kerrottiin, että ”raskaana oleva työntekijä jäi sairauslomalle ja sai loman alkamispäivänä potkut tuotannollis-taloudellisista syistä. Firmaan oli kuitenkin juuri palkattu parikin uutta työntekijää”. Maikkarin julkaisema esimerkki on siis selkeä esimerkki työsyrjinnästä ja se nousi nyt keskusteluun sisäministeriön julkaiseman Syrjintä työelämässä –tutkimuksen kautta vaikka siitä jo aikanaan tehtiinkin tutkintapyynnöt poliisille.

Tutkimuksen mukaan usein juuri terveydentilan vuoksi syrjityt ovat raskaana olevia naisia. Toinen yleinen syys syrjintään oli etninen tausta. En siihen tällä kertaa syvemmälle mene, vaan keskityn äidin asemaan työmarkkinoilla.

Yksi iso kysymys ja epäkohta tässä on vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen äidin ja isän työpaikkojen kesken. On laskettu, että lapsen kustannukset äidin työantajalle on jopa 10 000 euroa ja voi hyvin ymmärtää, että tuollaisen taakan kantaminen pienelle esimerkiksi kahden hengen yritykselle on lähes mahdotonta tai siis mahdotonta vaikka halua olisikin. Vanhemmuuden kustannukset ovat suhteellisesti sitä suurempia mitä vähemmän työntekijöitä työnantaja työllistää ja tällä onkin merkitystä nimenomaan naisten työllistymiseen. Juuri tästä syystä mm. Marjukka Karttunen Yrittäjänaisten puheenjohtaja on vaatinut jo pitkään vanhemmuuden kustannuksien jakamista tasaisemmin äidin ja isän työantajien kesken. Olen täysin samaa mieltä, että on täysin kohtuutonta, että lasten saaminen – tulevaisuuden rakentaminen – jää siis kustannuksiltaan hyvin vahvasti äidin työnantajan maksettavaksi. Tämä on tuo yksi syys sukupuolten epätasa-arvoon ja myös syrjintään työmarkkinoilla.

Hallitusohjelmaamme olemme kirjanneet, että vanhemmuuden kustannukset jaetaan tasaisemmin kaikkien työnantajien kesken. Asia on kuitenkin sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän johdolla edennyt luvattoman hitaasti. Asiaa pohtimaan on asetettu työryhmä ja kun me kaikki tiedämme ongelman ja ratkaisun niin en ymmärrä miksi tätä nyt enää tarvitsee työryhmiin hukuttaa.

Tämä asia tulee nyt Hyssälän hoitaa kuntoon ja antaa näin takuu mm. palvelualojen kasvulle missä tulevaisuuden työpaikat ovat ja missä työtä tekevät nimenomaan hyvinkin paljon naiset ja äidit.

Nykyisin siis vanhemmuuden kustannukset lankeavat aika vahvasti äidin työnantajan niskaan. Kustannusten jakomalli tarkoittaa työnantajalle isoa laskua aina kun naistyöntekijä jää äitiyslomalle ja se on tarkoittanut vanhemmuuden kustannusten kasautumista naisvaltaisille aloille. Itse olen sitä mieltä, että työnantajalle pitäisi korvattava täysimääräisesti vanhemmuudesta suoraan aiheutuvat kustannukset. Nykyinen opetusministerimme Henna Virkkunen totesi joskus, että ”On erittäin kyseenalaista, että monissa tilanteissa työnantaja joutuu arvioimaan naistyönhakijaan liittyvää äitiysriskiä. Jos lapsen saaminen koituu hidasteeksi urakehityksen näkökulmasta vain toiselle sukupuolelle, on meidän syytä korjata järjestelmää.”¨ Äitiys ei nimittäin ole työperäinen sairaus ja näin ollen työnantajan niskaan sen kustannuksia ei kuulu kaataa. Ainakaan siis vain äidin työnantajan niskaan.

Tasa-arvo on meille kokoomuksen yksi erittäin keskeinen perusarvo. Siksi on tärkeää, että työelämässäkin vallitsisi tialnne missä naisen tai miehen palkkaaminen olisi työnantajalle yhtä kannattavaa.

Sen sijaan minä jättäisin itse perheen päätettäväksi miten perhevapaan käyttäisivät. En siis olisi tekemässä pakkomalleja vaan nimenomaan kannustamassa kumpaakin vanhempaan olemaan mahdollisimman paljon lasten kanssa. En siis toimisi tässäkään kysymyksessä pakolla niin kuin en eläkeikäkiistassakaan vaan tässäkin porkkanalla ja houkuttimilla. En itse usko, että se olisi todellista tasa-arvoakaan vaan todellista tasa-arvoa on se, että perheellä on aidot mahdollisuudet itse päättää ilman ulkopuolisten vaikutusta tai painostusta. Valinta kuuluu perheelle. Mutta sen sijaan siihen minunkin pitää päättäjä ottaa kantaa, että tätä laskua ei saa maksattaa vain äidin työantajalle.

Yrittäjä Heidi Ekholm-Talas on esittänyt, että ”ainoa sekä työntekijöille, että työnantajille tasa-arvoinen malli on kustantaa kaikki raskauteen ja perhevapaisiin liittyvät poissaolot verovaroista. Ne taas tulisi rahoittaa jokaisen palkkoja maksavan työnantajan toimesta samalla prosenttiosuudella.”

Ekholm-Talas esitti kysymyksen, jonka minä nyt esitän uudestaan ja kohdistan ministeri Liisa Hyssälälle: ”Eikö tässä maassa ole rohkeutta tehdä oikeasti tasa-arvoista päätöstä, sillä tämä on täysin tahdon asia?”

Tämän sinivihreän hallituksen kausi on jo loppumetreillä ja asia ei ole siis edennyt. Ministeri Hyssälän pitää nyt ottaa tämä asia vakavasti. Esitysten aika on nyt. Kyse ei muuten sitä paitsi ole edes rahasta. Vanhemmuuden kustannukset voidaan jakaa oikeudenmukaisesti tasan ns. nollasummapelilläkin. Ministeri Hyssälä - tämä on vain tahdon asia.

Tänään minulla on ilo toivottaa välillä motorsportväki tervetulleeksi myös omaa rakkaaseen kotikuntaani. Teistä moni tunteekin Lopen vahvana moottoriurheilukuntana historiasta mm. legendaarisista Räyskälän Vauhtipuistoista, Suomen ensimmäisistä kiihdytyskisoista ja Marcello-ralleista. Historiamme on upea, mutta myös tänäpäivänä voimme olla ylpeitä tarjonnastamme.

Ehdoton ykkösjuttu moottoriurheilun saralla tänään meillä on Saukkolan EK. Hannu ja Sari Saukkolan johdolla paikasta on kehittynyt yksi maamme johtavista rallikeskuksista ja teistäkin monelle paikka on tuttu. Rallin asiakastilaisuudet savusaunoineen ja oheisohjelmineen, rallitestit, liukkaankelin ajo-opetukset, mutta myös erilaiset juhlat. Silloin lämpimästi suosittelen tutustumaan Saukkolan EK:n tarjontaan.

Kokemisen arvoisia ovat myös ainutlaatuiset enduroreittimme. Paavo ja Yrjö Kassari järjestävät omalla Etelä-Suomen laajimmalla reitistölle upeita seikkailuja yli 1.300 hehtaarin suuruisella metsäalueella lampien ja harjujen lomassa. Ajetaanko 50 vai 100 kilometriä sen päätät sinä. Ja seikkailun kruunaa vaikkapa aidon Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajan saunan löylyt ja Majan Herrojen herkullinen Marskin menu. Suosittelen.

Tai sitten mönkijäseikkailut useammallakin eri reitillä ja joskus motorsportväkikin haluaa ehkä olla aivan hiljaa. Siihenkin meiltä löytyy tarjottavaa. Kymmenien kilometrien patikkareitit laavuineen ja nuotiopaikkoineen tai arvostettu Lopen Kesäteatteri Sajaniemessä vain muutaman mainitakseni.

Kannustan teitä blogini lukijoitakin tutustumaan nyt myös kotikuntani Lopen upeaan tarjontaan. Helpoiten se onnistuu kotisivujemme kautta www.loppi.fi ja jos kysyttävää tai muuta mieleen juolahtaa niin minuun voitte myös ottaa yhteyttä tällaisissakin asioissa. Olen todella iloinen, että yhteydenottoja tulee paljon ja mitä erilaisemmista asioista. Se on yksi merkki siitä, että olen onnistunut tekemään tätä työtä niin kuin olen toivonut.

Mutta nautitaan nyt tänään upeasta suojapäivästä talvesta. Se onnistuu parhaiten ulkosalla pulkkien kanssa, perheen kanssa tai ihan vaan yksin katsellen ja nautiskellen. Tämän talvirallin meille jälleen tarjoaa Lopen Ua yhdessä Karkkilan Ua:n kanssa. Mutta aivan lopuksi ennen kuin kiirehdin koulukeskuksellemme mikä tänään muuttuu kilpailukeskukseksi niin haluan käyttää mahdollisuuteni hyväksi ja kiittää jälleen tiehoitokuntia myötämielisestä suhtautumisesta rallia kohtaan ja tietenkin kiittää myös teitä teiden varsien asukkaat myötämielisyydestä. On arvokasta, että voimme järjestää 2000-luvullakin tällaisia ralleja tällaisilla teillä. Tämän takia toivonkin, että meistä jokainen rallia seuraamaankin lähtevä muistaa tämän. Vastuullinen rallin seuraaja kunnioitaa alueen asukkaita, järjestysmiesten neuvoja ja jaksaa kantaa sen mukaan poiskin minkä tullessaan metsään vie. Eikö näin. Nyt ei muuta kuin Hanaa...

....

Päivä historic-rallin parissa takana. Aamulla ensin lähes 200 autoa matkaan kotikuntani Lopen lumisille teille ja nyt illansuussa vielä palkintojenjaot. Mukava oli myös päivällä ehtiä myös itse kilpailuakin katsomaan Räyskälän "Vauhtipuistoon" ja tällaisella säällä kilpailun seuraaminen olikin erityisen mukavaa. Väkeä hienosti liikkeellä ja kotikuntani sai monilta kiitoksia tästäkin rallista. Mutta nyt sitten ilta vapaa ja huomenna Vaahteramäen Ratsastuskoululle kisoihin. Hieman siis rennompi viikonloppu ja sen tämä viikko ansaitsee.

Kauheat uutiset Chilen erittäin rajusta maanjäristyksestä ja sen aiheuttamasta tsunamista kylvävät pelkoa ympäri maailmaa. Toivotaan, että varoitusjärjestelmät ja tieto saavuttaa ihmiset rannikoilla riittävän aikaisin. Pääjäristyksen voima oli noin 8,8 magnitudiasteikolla, kun Haitin tammikuun järistys oli noin 7. Eli tuota asteikkoa avaa kun toteaa, että nyt Chilen järistyksen voimakkuus oli jopa 60 kertainen Haitin järistykseen verrattuna. Vuoden 2004 tapaninpäivän tuhoisa järistys 9,15 magnitudiasteikolla.

Coloradon yliopiston geologian professori Roger Bilham kertoi, että nyt liikkeellä olevan aallon nopeus on 720 km tunnissa eli noin 200 metriä sekunnissa. Se on siis suurinpiirtein suihkukoneen vauhti.

" Magnitudi: Maanjäristyksen voimakkuutta kuvaava suure, joka tavallisesti ilmaistaan ns. Richterin avoimella asteikolla. Sen kehittivät 1930-luvulla Kaliforniassa Charles Richter ja Beno Gutenberg. Magnitudi määritetään seismografihavainnoista. Magnitudiasteikko on logaritminen; sillä ei ole ylä- eikä alarajaa. Magnitudi kasvaa vain yhden yksikön verran kun maan liike kasvaa noin kymmenkertaiseksi. Purkautuvan seismisen energian määrä kasvaa tällöin noin 30-kertaiseksi." (Lähde: Helsingin Yliopiston Seismologian laitos)

Toivotaan siis parasta.

Perjantai, 26.02.10

Tänään eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta iltapäivällä. Ehkä tuo vasemmisto-opposition väitteet voisi nollata parhaiten lainaamalla SDP:n pitkänlinjan kansanedustajan toteamusta Helsingin Sanomissa: "Meidän olisi pitänyt se tehdä, ja sen olisi ehtinyt tehdä vielä vuonna 2006 - mutta kun ei mennyt perille! Tuntuu vähän hassulta tämä hallituksen haukkuminen, kun se on saanut sosiaalipolitiikassa aikaan enemmän kuin me itse. Se on rehellisesti pakko sanoa." Mutta katsotaan mitä eduskunta tänään toteaa.

Eilisen myöhäisillan uutiset Vancouverista olivat hienoja. Naisleijonat näyttivät mallia naisten maastohiihdon viestijoukkueen kanssa pronssimitalein ja nyt haaste on siis heitetty miehille. Odotetaan siis sieltä vastausta ja vaikkapa positiivista nokitustakin. Upea oli myös taitoluistelukaksikkomme Laura Lepistön ja Kiira Korven ennätyspisteet ja taistelu jäällä. Hienoja hetkiä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Mutta kohta täällä talollakin jälleen säpinää. Aamun ensimmäiset tunnit aina aikalailla hiljaisia, mutta kun kello tuosta kahdeksaan ja yhdeksään ehtii niin sitten jo vauhtia täälläkin. Jatkamme ympäristövaliokunnassa Pallas-Ylläs -hotellihankkeen käsittelyä ja sitten sivistysvaliokunta ja tuo lyhyt täysistunto luottamusäänestyksineen.

.....

Kello 17.13 ja juuri hetki sitten kotiin. Täällä Lopella jo palaveerasimme Juhani Peltosen kirjallisuusseuran kanssa toukokuun tapahtumastamme ja jälleen luvassa mielenkiintoinen päivä ja ohjelma. Palataan siihen kun luennoitsijat ja mm. teatteriryhmä saadaan varmistettua. Olen äärimmäisen iloinen, että ystäväni elämäntyö elää ja sitä vaalitaan näin vahvasti. Jussin tekstit elävät ja tänäänkin yksi runo joka pöydässä esillä oli olisi voinut olla yhtä hyvin tänään kirjoitettu. Se on taidokkaan kirjoittajan ja ajattelijan salaisuus.

Mutta eduskunnassa siis tänään perjantain tapaan lyhyt päivä. Normaalit valiokunnat kuitenkin aamusta ja siellä tuttuja aiheita eteenpäin mistä olen tässä viikon aikana jo täälläkin kertonut. Asiantuntijakuulemiset siis jatkuivat ja niiden sisältä julkiseksi sitten vasta kun urakka valmis. Täysistunnossa hallitukselle erittäin vankka luottamuslause eduskunnalta ja työ hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi siis jatkuu. Tehtävää kyllä riittää ja niin kuin totesin myös tuo välikysymys sen osoitti, että vaikka ennätyspaljon on tälläkin saralla nyt tämän hallituksen aikana tehty niin paljon on vielä korjattavaa ja parannettavaakin.

Nyt kuitenkin kotona. Tänään koti-ilta ja tämä viikko sen ehdottomasti tarjotkoon. Maanantain uutiset sekoittivat kaiken pahan kerran, mutta nyt näyttää paremmalta. Ja tuo iloisempikin asia on tulossa.



Torstai, 25.02.10

Janakkala näyttää hienolla tavalla tänään esimerkkiä. Kunta on tehnyt päätöksen, että he palkkavat ensi kesänä 75 nuorta kesätöihin kunnan eri toimipisteisiin. Erittäin hienoa tässä on se, että Janakkala tarjoaa nyt työpaikkoja niin koululaisille kuin opiskelijoillekin, mutta myös valmistuneille toisenasteen tutkinnon suorittaneille nuorille. Toivotaan, että mahdollisimman moni kunta ja kaupunki seuraa Janakkalan esimerkkiä ja lähtee näihin talkoisiin mukaan auttamaan nuoria. Myös yritykset voisivat näissä talkoissa nyt konnostautua vaikkapa vain yhdenkin työpaikan tarjoaminen jokaisessa yrityksessä olisi kova juttu.

Opetusministeriössä pohditaan erillisen työryhmän kanssa myös sitä miten voisimme nopeuttaa nuorten tuloa työmarkkinoille siis juuri täältä työuran alkupäästäkin. Maaliskuulla tulemme saamaan työryhmän esityksen tästä ja mm. siitä miten nuorten pääsyä yliopistoihinkin voisi nopeuttaa. Se olisi erittäin tärkeää, sillä omasta tahdosta riippumattomat välivuodet pääsykokeita odotellessa olisi hyvä saa ainakin pois. OPM:n työryhmää vetävä Anita Lehikonen jo totesikin, että pääsykokeista luopumista pohditaan ja samalla myös sitä, että tulevaisuudessa yliopistoihin ei enää pyrittäisikään lukemaan yhtä ainetta vaan suuntautumisvaihtoehdot päätettäisiin vasta myöhemmin. SYL mm. on tälle näyttänyt vihreää valoa. Mielenkiintoisia uudistuksia ja varmasti tarpeellisia 2010-luvun Suomessakin. Jäämme siis odottamaan lopullista työryhmäesitystä.

Aamun jääkiekkopeli oli upea show. Suomen Kiekkoleijonat jatkavat pelejään nyt takuu varmasti mitalipeleihin ja uskotaan, että aina tiukkaan taisteluun kultamitalista asti. Sen sijaan Ruotsin Olympialaiset jääkiekossa päättyi hetki sitten karvaaseen tappio Slovakiaa vastaan ja näin Hannu Hanhet eivät uusi edellisten kisojen kultaansa. Ja myös Venäjän mitalihaaveet hukkuivat Kanadan raadellessa punapaidat tylyin numeroin. Myös illan miesten viesti hiihdossa oli suomalaisittain hieno esitys, vaikka mitalia ei tullutkaan. Mutta näistäkin pienistä ilon aiheista huolimatta Olympialaiset olleet meille lähes katastrofi monessa lajissa ja huippu-urheilun eteen on tehtävä töitä. On aikanaan ollut lapsellista asettaa massaliikunta, hyötyliikunta ja Nuori Suomen "Kaikki pelaa"-filosofia vastakkain huippu-urheilun kanssa. Oikein tehtynä ja oikein panostaen ne nimenomaan tukevat toisiaan.

....

Kello 18.25 ja edelleen istun täällä eduskunnan pienessä työhuoneessa "hytissäni". Juuri pikkupalaveri päätökseen täysistunnon ja kyselytunnin jälkeen ja vielä hieman töitä tuossa odottamassa. Tänään saimme ympäristövaliokunnassa valmiiksi suururakkamme valtioneuvoston Itämeri-selonteon parissa. Laaja ja kattava asiantuntijakuuleminen vei aikansa, muutta täytyy sanoa, että oli jälleen tarpeen ja hyödyllinen. Saimme kasaan eheän kokonaisuuden ja myös konkreettiset esitykset mitkä suuren salin käsittelyn jälkeen menisivät sitten eteenpäin. Itämeren ekologinen tilanne on hyvin vakava ja toimenpiteitä tulee laajentaa ja tehostaa välittömästi. Selontekohan esittää peräti 71 konkreettista toimenpidettä toteutettavaksi Itämeren tilanteen parantamiseksi ja suojaamiseksi ja niiden toteuttaminen tulee siis aloittaa välittömästi.

Suurimmat ympäristöongelmathan Itämerellä liittyvät nimenomaan meren rehevöitymiseen ja koko ajan kasvavien öljykuljetusten aiheuttamiin suuriin onnettomuusriskeihin. Rehevöitymisen hillitsemiseksi onkin tärkeää päästä selkeisiin tuloksiin ravinnepäästövähennysten kanssa koko Itämeren valuma-alueella. Tämä siis vaatii toimia niin Suomessa kuin kaikissa Itämeren rantavaltioissa. Maakohtaisilla toimilla voimme parhaiten vaikuttaa erityisesti rannikon tilaan ja laajemmilla yhteisillä toimilla sitten avomeren tilaan. Mutta totta on myös se, että näillä on vahva selkeä yhteys toisiinsa.

Halusimme nyt vielä ympäristövaliokunnan käsittelyssä korostaa Itämeren suojelun koordinaation parantamista ja ennen muuta myös Itämeren suojelukomission HELCOMin toimenpideohjelman kunnianhimoista toteuttamista. Terästimme viestiämme ja vaatimustamme seitsemällä lausumalla. Niissä korostamme ja kiinnitämme huomiota Itämeren suojelun koordinaatioon, maatalouden ympäristönsuojeluun, öljyntorjuntaan ja meriturvallisuuteen sekä yhdyskuntajätevesien typenpoistoon.

Kyselytunnilla sitten tänään esillä mm. nuo VR:n ongelmat. Siihen keskusteluun en itse mukaan päässyt, mutta sen sijaan jälleen kerran keskusteluun lukukausimaksuista pääsin. On surullista, että päivä toisensa jälkeen vasemmisto-oppositio jatkaa tätä valheen varaa perustuvaa "viestintäänsä". Tänäänkin niin keskusta kuin kokoomuskin irtaantui yksiselitteisesti lukukausimaksuista suomalaisille ja eurooppalaisille opiskelijoille. Toivotaan, että tuo viesti nyt selvä ja siinä myös rehellisesti voisi muutkin pysyä. Jos keskusta ja kokoomus hallituksessa ensi kaudella jatkavat niin nyt on takuu olemassa, että lukukausimaksuja ei korkeakouluihin tule suomalaisille eikä eurooppalaisille opiskelijoille. Se on kokoomuksessa kiveen hakattu kanta ja takuu maamme korkealle osaamiselle huomennakin.

Mutta nyt vielä töiden pariin tunniksi ja sitten sporttia ja odottamista.






Keskiviikko, 24.02.10

Surkea tilanne rautateilla vain jatkuu. On kummallista, että Suomessa voi talvi yllättää ja vielä tämän kokoluokan toimijan. Vai onko niin, että VR:ssä on alettua uskoa omaa mainosta 70-luvulta missä todettiin, että "Rautateillä on aina kesäkeli".

Surkeinta tässä on se, että tiedotus ei toimi. Rautatieasemilla tietoa junien myöhästelystä ja aikatauluista tulee todella heikosti ja juna lähtevät miten sattuvat. Lisäksi juoma ja muut tarjoilut ovat kuulemma ala-arvoisesti esillä ja tarjoiltuna ja väsyneet, odottaneet matkustajat joutuvat niitä kyselemään ja anelemaan. Ei voi näin olla.

Tänäänkin peruutukset kuulemma jatkuvat, kun ainakin yhteensä 14 kaukojunaa jättää matkan tekemättä ja myös Turun ja Helsingin väli on peruutuksia täynnä kun kuten myös päärata Helsinki-Tampere -välillä. Pääradan lähiliikennevuoroja myös perutaan viime päivien tapaan eli julkinen liikenne on sekaisin jälleen. Voisiko sanoa, että jopa kriisissä. Törkeyden huippu on se, että VR laskuttaa vielä infopuhelimestaan jokaisesta puhelusta normaalien puhelinmaksujen lisäksi euron eli se siitä palvelusta.

Liikenneministeri Anu Vehviläinenhän juuri teki sopimuksen joulukuussa VR:n kanssa yhtiön yksinoikeuksista henkilöliikenteeseen kymmeneksi vuodeksi. VR siis saa jatkaa ja kilpailua ei hyväksytä kuin rataosuuksilla joilla VR ei liikennöi lainkaan. Voi vain kysyä, että kauanko tällainen sopimus on voimassa jos sitä ei pysty täyttämään? Kyllä VR:n pitää nyt ymmärtää, että se on asiakkaita varten ja sen tehtävä on toimia asiakaspalvelualalla.

Suomen Rautatiematkustajien puheenjohtaja Kalevi Kämäräinen onkin todennut, että tälläkin alalla kilpailu parantaisi palvelua. Hänen mukaansa junat pysähtyisivät ehkä taas myös jo lakkautetuilla asemilla ja esimerkiksi yö-aikaakin voisi jatkossa päästä Itä-Suomeen. Olen samaa mieltä, että jos VR ei pysty tehtäväänsä hoitamaan niin silloin yksinoikeussopimukseen pitää palata ja kysyä pystyykö joku muu lupaamansa hoitamaan. Tärkeintä on, että julkinenliikenne toimii ja luotettava sen jokaisen ketjun lenkistä. Jos yksikin osa on se sitten bussilinja, junavuoro, metro, raitiovaunu tai vaikkapa taksikin ontuu niin koko järjestelmä on koetuksella ja sen uskottavuus on uhattuna pitkään. Junaradoilla kun vielä nämä ongelmat eivät ole ihan ennennäkemättömiäkään.

Nyt tähän asiaan on puututtava myös siis liikenneministeri Anu Vehviläisen. Enää ei pelkät selvitysten pyytämiset riitä vaan nyt on ryhdyttävä toimiin. Ei talvimaassa voi tällätavalla asioita hoitaa. Tiedotus pitää laittaa kuntoon heti, korvaukset tämän kokoluokan myöhästymisistä automaattisiksi ja täydellisiksi, odottajille juotavaa ja syötävää tarjoillaan eikä sitä tarvitse kerjätä. Ja sitten junat laitetaan liikkeelle ja pidetään liikkeellä.

Mutta uusi aamu tästä kuitenkin alkaa. Aikainen herätys tänäänkin ja eduskuntaa kohden kohta. Olen ajoissa. Sen lupaan. Valiokunnat, sivistyspuolen ministeritapaaminen ja sitten täysistunto tänään.

.....

Kello 20.13 ja keskustelu täällä eduskunnassa jatkuu. Tänään näimme eduskunnan välikysymyskeskustelussa pitkästä aikaa mauttomimman poliittisen hyökkäyksen. Eero Heinäluoma jatkaa tyylillään ja täysin valetta puhuen väitti Jyrki Kataisen olevan tänään jossain Kokoomus Kuuntelee -tilaisuudessa Tahkolla. Jo kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa oli kerrottu ja virallisesti myös muutenkin tiedotettu, että puheenjohtaja valtiovarainministeri Jyrki Katainen on aiemmin päätetyllä isyyslomalla ja tälle päivälle Heinäluoman väittämää kansalaistilaisuutta ei edes ole ja sen myös Heinäluoma hyvin tiesi. Siis täysin tahallisesti puhui näin ja antoi todella törkeästi väärän todistuksen toisesta.

Mikä tässä vielä törkeämpää niin tämä loukkaa kyllä kovasti meidän tahtoa myös kannustaa isiä pitämään isyyslomaa. Olisi todellakin toivottavaa, että myös SDP voisi ottaa isyyslomaan kannustavan linjan eikä todellakaan syyllistäisi isiä jotka isyyslomaa pitävät. Itseasiassa minusta sen voisi jopa tehdä lähes pakolliseksi jo perheen ja lasten takia. Itse olen ainakin päättänyt, että kun lapsia saan niin isyyslomaa pidän ja olen iloinen ja tyytyväinen, että Jyrki Katainen myös arvostaa perhettään ja lapsiaan ja esimerkillään ohjaa suomalaista yhteiskuntaa. On todella valitettavaa, että jos tuo Heinäluoman syyllistävä linja on SDP:n virallinen linja isyysloman suhteen. Olen pettynyt. Ja yllättänyt.

Toivon, että Heinäluomassa olisi miestä ja hän pyytäisi anteeksi niin kaikilta isyyslomaa viettäviltä isiltä, heidän perheiltään, mutta myös isyyslomalla olevalta Jyrki Kataiselta. Uskon, että hän myös niin tekee.

Lisäksi mielenkiintoista olisi myös kysyä SDP:n puheenjohtajalta Jutta Urpilaiselta ja muulta demarijohdolta mihin he kesken välikysymyksen eduskunnasta hukkuivat illansuussa. Huhut talolla jo kertoivat, että puoluehallitus kutsui, eli oman puolueen asiat tärkeämpiä kuin eduskunnan välikysymyskeskustelu köyhyydestä. Ehkä joku tämänkin arvovalinnan selvittää.

Mutta muuten mielenkiintoinen keskustelu isossa salissa ja muuten myös erittäin asiallinenkin. On tärkeää, että köyhyysasia nostetaan nyt vakavasti esille ja, että siihen myös puututaan ja ryhdytään toimiin. Ei riitä vastaukseksi, että olemme tehneet niin ja niin paljon tai enemmän kuin edellinen hallitus tai kaksi edellistä yhteensä. Sillä jokainen köyhyydessä elävä ihminen yksin tai jopa perheensä kanssa on liikaa ja tarvitsee tukea ja apua. Häntä ei lohduta, että köyhiä on sen ja sen verran tai vähemmän tai enemmän kuin ennen. Häntä lohduttaa vain oman tilanteen paraneminen. Ei tilanteemme ole siis vieläkään hyvä vaikka parannuksia onkin tehty ja siksi tämä keskustelu on paikallaan ja aiheellinen. Työtä on jatkettava määrätietoisesti mm. takuueläkkeen suuntaan ja lapsilisien indeksiin sitomiseen, mutta myös pienimpien etuuksien tason korotukset ja tason ylläpitäminen on tulevaisuudessakin tärkeää.

Päivä siis jatkuu näin. Niin ja päivällä myös mielenkiintoinen asiantuntijakuuleminen Pallas-Ylläs kansallispuistosta ja sitten työlounas opetusministeri Henna Virkkusen ja eduskunnan sivistysvaliokunnan kanssa. Päivällä myös piipahdin Töölössä ja sieltä onneksi auringon myötä parempiakin uutisia.
















Tiistai, 23.02.10

Fordin rallin MM-sarjan kuljettaja Miikka Anttila (oik) ja Jari-Matti Latvala kävivät tänään vieraanani eduskunnassa. Oli mukava hetki ja miehet saivat myös hymyn kasvoilleni. Kiitos ennen muuta siitä.
Tästä hymystä.
Ja tottakai Ben tunsi julkkiset. "Olen nähnyt teidät Urheiluruudussa" tuumasi Ben nähdessään JM:n ja Miikkan.
Kiitos teille kaikille viesteistä ja soitoista. Ne antoivat voimaa ja varmasti myös auttavat eteenpäin. Tänään suuntaan jo aamusta jälleen aikaisin Helsinkiin. Paljon asioita siellä ja näyttää siltä, että voin ne myös siellä hoitaa. Varautua täytyy kuitenkin siihenkin, että päivän ohjelma voi mennä uusiksi. Katsotaan.

Illansuussa saan eduskuntaan sitten vauhdikkaan parin vieraakseni kun Fordin rallin MM-sarjan kaksikko Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila tulevat taloon tutustumaan. Mielenkiintoinen vierailu varmasti luvassa. Miehille ensimmäinen kerta eduskunnassa ja jotain kevyempää uutistakin siihen liittymässä. Palataan siihenkin myöhemmin.

Mutta nyt lähden kohti Helsinkiä. Reilusti aikaa ja varovasti. Palaan tänään päivällä ikäihmisten ja eläkeläisten asioihin. Eli niin kuin eilen lupailin niin käyn tällä kertaa nykyisen hallituksen toimia eläkeläisten vinkkelistä hieman läpi. Yritän ehtiä kirjoittamaan ruokatauolla päivällä.

....

Nyt hieman taukoa ja ehdin tuota lupaamaani teille avaamaan. Eli siis kävin täällä blogissani sunnuntaina läpi sivistyspuolen tekojamme ja tulevia tekojamme. Lupailin, että palaan samalla tavalla myös muiden ajankohtaisten aiheiden parissa täällä ja nyt ajattelin nostaa esille eläkeläiset.

Usein toreilla ja turuilla kuulee, että miksi ette tee mitään meidän ikäihmisten ja eläkeläisten hyväksi. No tällä hallituskaudella on ollut erittäin helppo vastata ja todeta, että ei pidä paikkaansa. Me olemme tehneet paljon enemmän kuin edelliset hallitukset ja teemme jatkossakin.

Jos lyhyesti käyn läpi kolme meidän hallituksen nyt tekemään budjettia eläkeläisten näkökulmasta. Ensimmäinen meidän sinivihreän arvovalintabudjetti oli siis vuosi 2008.

2008:
* Nostimme kansaneläkkeitä 20 eurolla (kustannus 154 miljoonaa euroa)
* Nostimme 75 prosenttia kansaneläkkeistä vielä toisella 20 eurolla kuntien
kalleusluokitusten poiston myötä (kustannus 114 miljoonaa euroa)
* Ihan vain esimerkiksi ja vertailuksi Keskustan ja SDP Vanhasen I hallitus korotti kansaneläkkeitä vaivaiset 5 ja 7 euroa.
* Laskimme lisäksi eläkeläisten pitkäaikaisen toiveen mukaisesti heidän verotusta uudistamalla eläketulovähennystä, jotta pieni- ja keskituloisilla eläkeläisillä veroaste laskisi enintään palkansaajien tasolle. Näin ollen enää kukaan eläkeläinen ei maksa enempää veroa kuin vastaavasti tienaava työssäkäyvä.

Ensimmäisen toimintavuoden teot eläkeläisten etujen parantamiseksi oli yhteensä siis 473 miljoonaa euroa.

2009:
* Teimme toisen uudistuksen eläketulovähennykseen tuloveronalennuksen vaikutusten kompensoimiseksi. Samalla korjattiin joitakin eläkeläispuolisoita koskenut epäkohta veroasteessa. Kustannukset 225 miljoonaa euroa

2010:

Tänä vuonna paransimme kansaneläkkeiden ja kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien ostovoimaa estämällä indeksin etuuksia leikkaava vaikutus elinkustannusindeksin laskiessa. Kustannukset 33 milj. euroa

Teimme myös tälle vuodelle vielä toisen uudistuksen eläketulovähennykseen tuloveronalennuksen vaikutusten kompensoimiseksi. Kustannukset 100 miljoonaa euroa.

2011:

Ja ensi vuodelle olemme jo tehneet päätöksen, että otamme käyttöön ns. ns. takuueläkkeen, mikö nostaa kaikkein pienimpiä kansaneläkkeitä n. 100 euron tasokorotuksella. Uudistus tulee voimaan 1.3.2011 lukien (Kustannukset 111 milj. euroa).

Koko hallituskausi 2007-2011:

Eli jos katsomme koko vaalikautta niin aikalailla on aikaiseksi saatu. Olemme siis kansaneläkkeiden tasokorotuksella, kalleusluokituksen poistolla ja eläkeläisten veronalennuksilla laittanut kahdessa ensimmäisessä budjetissaan eläkeläisten ostovoiman lisäämiseen jo 831 miljoonaa euroa. Kun takuueläke tulee voimaan vielä ensi vuonna, niin eläkeläisten ostovoiman parantamiseen normaalien indeksikorotusten päälle on laitettu nelivuotiskaudella peräti 942 miljoonaa euroa!

Arvatkaapa paljon edellinen keskustan ja SDP:n varaan rakentunut hallitus laittoin eläkeläisten hyväksi omalla nelivuotiskaudella. Vastaava summa koko viime vaalikaudella oli vuodessa 95 miljoonaa.

Eli nyt kuluvalla vaalikaudella laitetaan eläkeläisten ostovoiman kasvattamiseen kymmenkertaisesti lisää rahaa verrattuna viime hallitukseen!! Aivan oikein luit. Kymmenkertaisesti enemmän rahaa kuin SDP:n ollessa hallituksessa. Se on arvovalinta jo joku. Eläkeläisten ostovoima onkin siten historiallisesti kasvanut tämän hallituksen aikana yhtä nopeasti kuin palkansaajilla, vaikka palkankorotukset ovat olleet erityisen korkeat ja eläkeläisten palkansaajaa korkeampi inflaatio on otettu huomioon.

Nämä meidän tekemät ratkaisut ovat menneet puhtaana käteen eläkeläisten ostovoiman lisäämiseen. Kustannusten ja palkkatason nousun mukaisia indeksikorotuksia ei ole siis laskettu näihin summiin vielä mukaan.

Ja täytyy myös muisraa, että lisäksi myös tekemämme tuloveronalennukset ovat tuoneet lisää ostovoimaa työeläkeläisille. Tätäkään en laskenut mukaan noihin yllä oleviin lukuihin.

Otan vielä hieman esimerkillä tarkasteluun tuon eläkeläisten verotuksen oikeudenmukaistamisen minkä siis teimme heti vaalikauden alussa. Sen myötä siis yhdelläkään eläkeläisellä ei enää veroaste ole korkeampi kuin saman verran tienaavalla palkansaajalla, kuten me kokoomuslaiset lupasimme viime vaalien alla 2007 ja ensimmäisinä sitä vaadimme. Itse asiassa nyt tilanne on päinvastainen kuin SDP:n hallituskauden aikaan. Nyt valtaosalla eläkeläisistä veroaste on pienempi.

Esimerkiksi noin 1500 euroa kuukaudessa eläkettä saavan veroaste on tippunut 24 prosentista alle 18,45 prosenttiin. Sen suuruisesta eläkkeestä jää 82 euroa kuukaudessa enemmän käteen. Eli vuodessa tämän kokoista eläkettä saavan verotus on keventynyt vuositasolla 984 euroa.

Ja taasen esimerkiksi noin 2250 euroa kuukaudessa eläkettä saavan veroaste on tippunut 28,7 prosentista 23,5 prosenttiin. Sen suuruisesta eläkkeestä jää nyt 113 euroa kuukaudessa enemmän käteen.

Tässä siis tällä kertaa pieni kertaus eläkeläisten hyväksi tekemistämme uudistuksista. Eli aika paljon on tehty ja saatu aikaiseksi. Tämä näistä hallitusten erilaisuudesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja arvovalinnoista. Ja toisaalta kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.

.....

Mutta nyt sitten Politiikan Puhemyllyn pariin. Hetki sitten juuri puhuin isossa salissa myös peruskoulun kerhotoiminnan puolesta ja tänään päivä jatkuu muutenkin pitkään.

.....

Politiikan Puhemyllyssä tänään esillä mm. turkistarhaus ja muut eläintenpito rikkomukset joista olemme saaneet tv:ssä ja lehdissä nähdä kuvia ja uutisia. On todella valitettavaa ja kestämätöntä, että näitä uutisia tulee koko ajan lisää. Ei riitä selitykseksi, että olemme tehneet ja olemme tehneet. Pitää tehdä enemmän ja pahaa pelkään että nuo kuvat sikaloistakaan eivät jää viimeisiksi ja voi vain kysyä kestääkö tilanne enää niitä. Toki itse toivon, että tällaisia uutisia ei enää tulisi, mutta kuulin, että nautatiloja on nyt jo kuvattu. Itse totesin radiossa, että on todella valitettavaa, että tällaiset yksittäistapaukset mitä erityisesti nuo sikalakuvat ovat olleet pääsevät mustamaalaan koko alan. Valtaosa tiloista hoitaa eläimensä ja kaiken säädösten määräämästi ja usein jopa paremminkin ja on todellakin harmillista, että heidänkin niskaan lankeaa tällaisia varjoja. Totesin myös, että en ainakaan halua uskoa, että kukaan tahallaan eläimiensä antaa kärsiä ja siksi uskon, että nämä ihmiset myös tarvitsevat apua. Mutta on tärkeää tiukentaa valvontaa ja säädöksiä niin, että ei tuollaisia uutisia pääse enää tulemaan. Tässä on selkeä ykköstehtävä nyt maa- ja metsätalousministerillemme.

Koko hallituksen prioriteetti numero yksi on sitten taasen paheneva työttömyys. Tilastokeskuksen tammikuun tietojen mukaan maamme työttömyysaste nousi 9,5 eli kasvua vuodentakaiseen 2,6 prosenttia eli enemmän kertovasti työttömiä oli nyt enemmän 66 000 kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan siis noin 250 000 suomalaista on tyttömänä ja heistä pitää pitää nyt mahdollisimman hyvä huoli ja tehdä kaikki mahdollinen työpaikkojen luomiseksi ja turvaamiseksi.

Erityisen huolestuttava on nuorten eli 15-24-vuotiaiden tilanne. Heidän kohdalla tammikuun työttömyysaste oli 22,7 prosenttia. Eli vuodentakaiseen kasvua peräti yli 7 prosenttia ja tässä rumimmat luvut on vasta edessä. Kevät tulee olemaan erittäin vaikea ja synkkä.

Omalla alueellamme tilanne hieman parempi ja valoisampi. Hämeessä työttömyys hieman väheni tammikuussa. Hieman helpotusta siis Forssassa, Janakkalassa ja Riihimäellä, mutta taasen Hausjärvellä hieman lisää työttömiä. Forssassa kuitenkin edelleen todella synkät luvut työttömyyden suhteen (15,5%).

Lahdessa myös hieman askelia parempaa vaikka sielläkin luvut edelleen erittäinkin synkkiä. Tammikuussa Lahden työttömyysaste oli 16,5 % eli muutaman kymmenen alempi kuin viime joulukuussa. Kaiken kaikkiaan siis Kanta- ja Päijät-Hämeessä hienoista käännettä ainakin hetkeksi parempaan. Joulukuulta työttömien työnhakijoiden määrä väheni Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa 514:lla eli -2,2 %.

Mutta ongelma ei siis ole voitettu vaan uskoisin, että erityisesti nuorten kohdalla ja tietyillä alueilla vielä pahenevakin ja siksi nyt pitää tehdä kaikki voitava ja tehostaa toimia kaikilla sektoreilla. Viime viikolla jo esitimmekin valtion tämän vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa 24 miljoonaa euroa nuorten projekti- ja harjoitteluohjelmaan eli tavoitteenamme luoda lisää työpaikkoja nuorille mm. kolmannen sektorin järjestöihin liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripuolella. Tavoitteena työllistää näin noin 5000 nuorta noin puoleksi vuodeksi tai pidemmäksikin aikaa eli yli tuon kesän ja kohti kasvua. Tämä on erittäinkin järkevä hanke ja samalla voimme auttaa myös monia yhdistyksiä ja seuroja sekä liittoja työvoiman saannissa.

Samassa lisätalousarviossa tulemme kohdentamaan kaiken kaikkiaan noin 64 miljoonaa euroa nimenomaan nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimiin lisätään 25 miljoonaa euroa ja 9 miljoonaa euroa erityisesti nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Raha tullaan käyttämään mm. nuorten valmentavan työvoimapoliittisen koulutuksen lisäämiseen sekä lisäresursseja ohjataan myös perusopetuksen sekä ylioppilastutkinnon jälkeiseen nivelvaiheeseen. Samalla myös haluamme parantaa nuorille suunnattujen neuvontapalvelujen palvelukykyä parannetaan ja lisäämme panoksia starttirahaan, yrittäjyyskoulutukseen ja erityisesti nuorten ja vastavalmistuneiden palkkatukeen. Eli isoja panostuksia juuri sinne missä nyt isoin tarve ja hätä.

Myös koulutukseen tulemme lisäämään keväällä vielä lisää panoksia. Ammatilliseen peruskoulutukseen lisärahaa laitetaan 2,2 miljoonaa euroa. Tarkoitus saada mm. ammattistartin käyttöön noin 500 uutta aloituspaikkaa ammattikouluihin. Myös oppisopimuskoulutukseen lisätään miljoona. Tällä voidaan avata oppisopimus tie jälleen noin 250 uudelle opiskelijalle.

Eli tässä nyt näitä toimia tuon työttömyyden ja nuorisotyöttömyyden hillitsemiseksi ja sen kouriin joutuneiden auttamiseksi. Mutta tilannetta pitää seurata tarkasti ja elää ajassa ja olla valmis nopeisiinkin lisäpanostuksiin edelleenkin jos tilanne siihen antaa syyn.

.....

Hetki sitten Fordin rallin MM-sarjan kaksikko Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila lähtivät juuri talolta pois. Kaksikko ensimmäistä kertaa eduskuntaan tutustumassa ja samalla tuli maksettua myös lyömämme veto Ruotsin MM-rallista ja Kimi Räikkösestä. Upea urheilijakaksikko joka tekee määrätietoisesti työtä kohti maailmanmestaruushaavettaan. Tänä vuonna heidän tehtävä auttaa ensin mestariksi Mikko Hirvonen ja varmistaa sitä kautta Fordille teamimestaruus, mutta olen varma, että JM:n aika tulee vielä. Hän jo tällä hetkellä MM-sarjan nopein kuljettaja. Kohta mestarikin. Kiitokset pojille visiitistä ja tsempit Meksikon MM-ralliin. Seuraamme mielenkiinnolla.