blogi

Torstai, 15.04.10

Lenita Toivakka oli tänään ensimmäistä kertaa tositoimissa ryhmämme puheenjohtajistossa. Tässä siis hieman historian havinaa...
Ilta sitten tänään yli nelituntisessa piirikokouksessa Hämeenlinnassa. Asetimme tänään ensi vuoden eduskuntavaaleihin 11 ensimmäistä ehdokasta.
Kollegani ja vieruskaverini Petteri Orpo oli illan puhujavieras ja täytyy jälleen kerran todeta, että aivan mahtava osaaja. Erinomainen puhe maamme tilanteesta, tulevista jutuista, mutta myös vaalien voittamisesta. Ja Petteri tietää todellakin mistä puhuu.
Wetterhoffin sali oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. On hienoa, että kokouksemme vetää ja porukka on aktiivisesti mukana.
Kokouksen puheenjohtajana toimi entinen kansanedustaja Timo Seppälä, joka johti myös eduskuntavaalien ehdokasasettelumme työryhmää. Mukana ryhmässä olivat myös Ritva Vastamäki, Sirpa Pietikäinen, Iiro Viinanen ja Jari Koskinen ja mukana myös Tapani Mörttinen. Seppälän vieressä tänään viimeisen piirikokouksen toiminnanjohtajana vetänyt Jussi Kökkö. Pitkä työura kokoomuksessa näin päätökseen.
Tänään kokoonnumme Hämeenlinnan Wetterhoffille Hämeen Kokoomuksen kevätkokoukseen. Ehdokasasetteluamme valmistellut toimikunta on saanut esityksensä valmiiksi ja tänään on tarkoitus keskustella ensimmäisten yhdentoista edhokkaan asettamisesta vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Toimikuntaamme kuului alueellamme vaikuttavia entisiä kansanedustajia Timo Seppälän johdolla ja näin tuo listan pohdinta ja ehdokkaiden läpikäyminen saatii ryhmään jossa ei ole ollut mukana itse ehdokkaiksi aikovia. Mutta katsotaan mitä mieltä tänään piirin yleinen kokous työryhmän esityksestä on ja miten ehdokasasettelussa edetään. Meillä kokoomuksessa Hämeessä niin kova noste ja kannatus, että ehdokkaaksi haluavia on moninkertainen määrä itse ehdokaspaikkoihin verrattuna ja siksi listan rakentaminen on haastavampaa. Täytyy löytää tasapainoinen ja hyvä ehdokaslista monestakin eri näkökulmasta tarkasteltuna ja se nyt juuri ollut tuon työryhmän tehtävänä. Palailen siis illalla ja kerron miten piirikokous päätti asiassa edetä.

Sitä ennen kuitenkin aamupalaveri jo kohta ennen valiokuntia ja sitten ympäristö- ja sivistysvaliokunnat, ryhmäkokous ja kyselytunti. Ne kaikki siis ennen tuota iltaa Hämeenlinnassa.

Mutta tämän aamun ruiskukat haluan antaa eduskuntamme maa- ja metsätalousvaliokunnalle loistavasta ideasta. Valiokunta ehdottaa, että tulevaisuudessa autoveron määrä voisi määräytyä osittain senkin mukaan, millaiset mahdollisuudet auton omistajalla on käyttää julkista joukkoliikennettä? Itse olen puhunut saman asian puolesta jo pidempään. Olen vahvasti kannattanut tätä autoilun verotuksen uudistamista siihen suuntaan, että verotusta ohjaa auton päästöt ja tulevaisuudessa mielellään muutkin kuin hiilidioksipäästöt. Autoista nimittäin paljon muuta vielä meille ihmisille ainakin lyhyellä aikavälillä pahempaa ulo pakoputkesta. Mutta se siis oma juttunsa. Mutta kun autoilun hinta tullee joka tapauksessa nousemaan ja polttoaineen hinnat niin olisi tärkeää olla malli jolla voitaisiin ottaa huomioon tietyllä tavalla auton välttämättömyys. On aivan eriasia jos ihminen asuu yksin junaradan varressa kuin viisihenkisen perheen kanssa. Tai jos matkaa julkisille siis niiden lähtöpysäkillekin on vaikka 20 kilometriä tai vastaavaa. Pitää siis olla keinot siihen, että silloin kun auto on asuinpaikan, perhetilanteen tai vaikkapa työntakia välttämättömyys niin siihen pitää olla mahdollisuus ja järkevään hintaan. Maa- ja metsätalousvaliokunta on siis oikeilla ja kannatettavilla jäljillä. Tällainen heidän esittämä malli tasaisi myös joukkoliikenteen palveluista saatavia hyötyjä ja on aivan totta, että elävä maaseutu on meidän maamme yksi valttikortti ja siitä pitää pitää huolta. Ruiskukat siis sinne suuntaan tänään.

Mutta nyt aamun ensimmäisene kokoukseen. Kello 7.30 ja aurinko paistaa. Kevättä.

.....

Kello 00.09 eli ollaan jo perjantain puolella. Päivä siis venyi tänne asti. Juuri kymmenen minuuttia sitten vasta kotiin eli Hämeen Kokoomuksen piirikokous hieman venyi. Tänään otimme kantaa mm. Hämeenlinnan OKL:n turvaamiseksi Hämeenlinnassa, valitsimme puoluevaltuustoehdokkaamme puoluekokoukseen ja viimeisenä sitten 11 ensimmäistä eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Ilta venyi pitkäksi, mutta paljon siis saimme aikaiseksi. Kaikki istuvat kansanedustajamme lähdössä mukaan myös uuteen kisaan ja mielestäni ehdokastyöryhmämme joka koostuu entisistä kansanedustajistamme Timo Seppälän johdolla oli tehnyt varsin hyvää työtä. Forssasta mukaan Alexander Stubbin lehdistöavustaja Sanni Grahn Laasonen, Hämeenlinnasta Sari Rautio ja Timo Saviniemi, Hattulasta Arto Viljanen, Hollolasta Elina Laiho, Lahdesta uutena Sari Niinistö ja Hartolasta Sirpa Tilander. Kolme paikkaa vielä siis auki ja ne täytetään toivottavasti mahdollisimman pian. Saamme erinomaisen joukkueen kisaamaan vaalivoitosta ensi vuotta kohden. Ja haluan täälläkin nyt kiittää saamastani luottamuksesta ja lupaan tehdä entistä kovemmin töitä hyvän yhteisen tuloksemme eteen.

Mutta tätä kaikkea ennen päivä valiokuntien ja ryhmäkokouksen kanssa ja montaa mielenkiintoista tulevaa asiaa saimme eteenpäin. Palailen niihin tässä lähiaikoina. Nyt pakko luovuttaa. Huomenna Nuorten parlamenttiin. Hieno tapahtuma jälleen luvassa.




Keskiviikko, 14.04.10

Tänään lehdet jo uutisoivat ensimmäisen todennäköisen uuden ehdokkaan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Forssalaislähtöinen Sanni Grahn-Laasonen on lähdössä kisaan mukaan ja tästä olen enemmän kuin iloinen. Sanni on hyvä ystäväni näiltä vuosilta ja työnsä kautta kouliutunut erinomaiseksi ehdokkaaksi. 26-vuotias Sanni toimii paraikaa ulkoministerimme Alexander Stubbin lehdistöavustajana, mutta aiemmin mm. ulkomaankirjeenvaihtajana ja toimittajana sekä uutispäällikkönä. Mahtava persoonakin ja hienoa jos Sannin saamme Hämeen listalle mukaan. Osaaja ja tekijä. Itse uskon, että saamme Hämeeseen 2011 vaaleihin erinomaisen ehdokaslistan kokonaisuutenakin ja voimme hyvin kisata suurimman puolueen paikasta täälläkin. Erittäin mielenkiintoisia nimiä vielä keskusteluissa.

Eduskuntavaalit siis lähestyvät. Vuosi vielä tosin aikaa, mutta tämäkin uutinen kertoo siitä, että valmistautuminen tulevaan on jo kovassa vauhdissa. Työtä riittää siis sen ympärillä, mutta on tämä tämän hallituskauden viimeinenkin eduskuntavuosi talossakin työntäyteinen. Taloustaantuma aiheuttaa merkittävästi työtä ja huolta ja moni isokin uudistus vielä tulossa eteemme ja käsittelyyn. Puhumattakaan ydinvoimaratkaisusta tänä keväänä, jätelain suuruudistuksesta, varhaiskasvatuslain uudistamisesta jne. Ja hienoja odotettuja juttuja ovat myös jo tehdyt päätökset mm. takuueläkkeestä, joka nostaa kansaneläkkeitä ennätyspaljon noin 100 euroa kuukaudessa, lapsilisien indeksiin sitominen, laitoshoidossa olevien oikeus valita vapaasti kotipaikkansa perusoikeuksien mukaisesti sekä esimerkiksi yrittäjän perheen sosiaaliturvan parantaminen. Tässä vain jotain mainitakseni mitä vielä olemme tekemässä.

Mutta nyt siis jälleen sorvin ääreen. Töitä täksikin päiväksi ahdettu ihan sanonko kiitettävästi.

......

Päivä edennyt todella vauhdikkaasti. Aamulla ensin valmistava keskustelu ympäristövaliokunnassa ilmastoasioista ja hieman jatkoa yhden asian asiantuntijakuulemisessa vielä. Sekin kohta päätökseen. Sitten päivältä peruuntui sivistysvaliokunnan kokous ja sain siihen mahtumaan yhden siirtyneen tapaamisen. Ja nyt sitten jo istunnossa keskusteltu GMO-laista ja maamme ruokaturvallisuudesta. Itse nostin esille huoleni geenimuunneltujen kasvien tuonnista nyt kovaa vauhtia Suomeen. En ymmärrä, että maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila puhuu, tänäänkin salissa, GMO-vapaan maan puolesta, mutta samaan aikaan meillä ympäristövaliokunnassa käsittelyssä hänen lakinsa rinnakkaiselosta eli miten GMO-perunaa tullaan Suomessa viljelemään. Toivoinkin, että ministeri nyt vetäisi lain pois ja odottaisimme sen, että EU antaa maille mahdollisuuden aidosti päättää geenimuunneltujen kasvien tulosta omaan maahan. Nyt tehtävä rinnakkaiselolaki on myös monen keskustalaisenkin mielestä suuri tai ainakin jonkinlainen uhka maamme luomuviljelylle ja ennen muuta mm. hunajatarhoille. Nyt olisi toiminnan paikka. Herätys.

Mutta kello jo nyt 17.24 ja kohut täällä talolla jatkuvat. SDP:n Kimmo Kiljusen erikoiset matkaseikkailut ja sekavat tiedotustilaisuudet puhuttavat ja hämmentävät ja myös KMS-vaalirahakohu velloo. Nyt jälleen pääpisteessään eli keskustan selässä. Toivotaan, että nyt tämä homma jo saataisiin päätökseen. Poliisien salaisia papereita vuodetaan julkisuuteen ja soppaa hämmennetään joka suunnalla. En edes uskalla kuvitellakaan kuinka pitkään.


.....

Päivä näin jälleen pakettiin. Puoluekokouksemme lähestyy jo hyvää vauhtia ja myös eri kokoomusyhdistysten puoluekokousaloitteet alkavat pikkuhiljaa tulla julki. Tänään tuossa iltasella tutkailin Pohjois-Savon Tuhatkunnan eli kokoomusopiskelijoiden aloitteita ja tämä alla oleva nousi erityisesti esille. Kokoomusopiskelijat ovat luoneet minusta varsin mielenkiintoisen mallin opintotuen kannustavuuden lisäämiseksi ja idea lähtee ns. vapaatulonrajojen muutoksesta opintopistesidonnaisiksi. Eli opiskelija saisi jokaisesta kertyvästä opintopisteestä oikeuden ansaita 250 euroa ilman, että hänen oikeuttaan opintotukee tarkasteltaisiin tai saatikka ryhdyttäisiin ahkeruuden takia pois perimään. Mallissa opintotuen myöntäminen ja maksaminen edellyttäisivät edelleen vähintään 4,8 opintopisteen suorittamista nostettua tukikuukautta kohti, mikä siis tarkoittaisi 250 euron kaavalla kuukaudessa 1 200 euron ns. vapaata tuloa opintotuen lisäksi. Eli oikeutta tehdä työtä, hankkia työkokemusta ja kehittää ammattiosaamista 1200 euron palkan edestä. Eli opintojaan suositusajassa suorittavalle opiskelijalle eli 60 opintopisteen lukuvuositahtia opiskelevalle tämä tarkoittasi mahdollisuutta ansaita 15 000 euroa opintotuen lisäksi. Minä innostuin tästä vaikka itse olisin valmis luopumaan koko vapaantulon rajoista kokonaan. Minusta on nimittäin aivan käsittämätöntä, että yksi ihmisjoukkomme eli opiskelijat ovat sellaisia joita rangaistaan ahkeruudesta ja työnteosta. Mutta siihen ei nyt ainakaan vielä riittävästi kannatusta eduskunnassa ole ja siksi olen valmis kehittämään mallia esimerkiksi Pohjois-Savon kokoomusopiskelijoiden esittämällä tavalla. Mitäs mieltä olette?

Samalla muuten on hyvä paikka kiittää myös laittamistamme viesteistä liittyen kannanottooni jonka viime viikolla annoin julkisuuteen liittyen OECD:n aivan käsittämättömään opintorahan lopettamis -esitykseen. Itse en siis ymmärtänyt OECD:n logiikkaa lainkaan ja en hyväksynyt sitä, että opiskelijoista tehtäisiin vielä ainoa ihmisryhmä joka pakotetaan elämään arkea pelkästään lainarahalla. Ja teistä lähes kaikki - yhtä viestiä lukuunottamatta - olitte samaa mieltä. Pidämme siis ääntä jatkossakin jos joku hulluja esittää.

Mutta nyt siis kello jo yli kymmenen ja vasta kotiin. Aika lehtien ja sitten nukkumaan. Huomenna yhtä pitkä päivä. Ensin töitä eduskunnassa ja sitten ilta Hämeenlinnassa Hämeen Kokoomuksen kevätkokouksessa.

Tiistai, 13.04.10

Tänään olin puhumassa Päijät-Hämeessä Padasjoen Kokoomuksen kevätkokouksessa. Majatalo Onnenmyyrässä oli paikalla mukavasti väkeä ja hyvää keskustelua. Oli jälleen mukava saada kutsu ja päästä mukaan.
Paljon viestejä eilen illalla ja jo tänään aamullakin liittyen seutukuntamme suureen sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuushankkeeseen. Kotikuntani otti viimeisenä valtuustotasolla kantaa Sote-uudistukseen ja erityisen tyytyväinen ja siitä myös kiitelty, että Loppi asiassa yksimielinen. Olemme mukana jatkotyöstämisessä jonka tavoitteena siis turvata sosiaali- ja terveyspuolen palvelut alueellamme tulevaisuudessakin.

Mutta nyt kello jo kohta seitsemän. Pitää päästä liikkeelle ajoissa. Tänään aamusta ensimmäisenä Hämeen kansanedustajien kuukausitapaaminen. Sinne siis puheenjohtajaksi ja sen jälkeen normaalitiistairytmi pyörimään hieman höystettynä lisäohjelmilla. Tänään nimittäin mm. päätämme esityksestämme alkaneen vuoden liikuntapaikkarakentamiseksi ja illalla sitten junailen vielä Lahden kautta Padasjoelle paikallisen Kokoomuksen kevätkokoukseen. Mutta nyt autoon ja matkaan.

....

Aamuruuhka tänään siedettävä ja hyvissä ajoin eduskunnassa. Aamupalaverit aina aiheuttavat tuon vähintäänkin puolitoistakertaisen aikavarauksen työmatkaan ja joskus se on juuri sopiva ja joskus hieman liikaakin. Normaalisti matka ilman ruuhkia kun kuitenkin mennee tunnissa. Tästä hekä saa hyvän aasinsillan myös aamun ensimmäisen palaverin aiheisiin eli esillä Hämeen kansanedustajien kokouksessa rautatiehankkeet. Kävimme läpi Liikenneviraston rautatieosaston suunnitteluyksikön päällikön Tero Kososen kanssa ratapuolen meneillään olevi ja tulevia hankkeita. Pitkään esilläpitämämme pääradan välityskyvyn parantaminen etenee ja Pasila-Riihimäki -rataosuuden yleisuunnittelu ja YVA-selvitys valmistuu vielä tämän kevään aikana. Tietojeni mukaan hanke siirtyy heti eteenpäin ja on ratahankkeistamme ykkösenä. Toteutuessaan hanke takaa mm. neljä tunnistaista junavuoroa Riihimäeltä Helsinkiin sekä merkittävästi lisävuoroja ruuhka-ajoille. Hankkeessa siis rakennetaan lisäraiteet Keravalta-Riihimäkeen ja uudistetaan Riihimäen ratapiha ja asemalaiturit sekä myös Tikkurilan ja Keravan asematoiminnot. Erittäin iso hanke, mutta se vaikuttaa jatkossa koko maamme toimintaan ja siksi se nyt nousemassa erittäin kärkeen näissä hankkeissa ja hyvä niin. Esillä sitten seuraavassa vaiheessa mm. Helsingin pisara-rata, joka helpottaisi myös merkittävästi pääradan käyttöpaineita sekä pienempinä hankkeina, muutamien miljoonien hankkeina, tavaraliikenteelle tärkeät kolmioraiteet Riihimäelle ja Toijalaa. Paljon on siis tapahtumassa tulevaisuudessakin ja nyt paraikaakin mm. kehärata jolla on myös merkittävä vaikutus meidän alueelle.

Tärkeää on pitää myös esillä varauksia Forssa-junayhteydelle. Itse olen nostanut keskusteluun nyt Helsinki-Forssa -yhteyden rinnalle myös Riihimäki-Forssa -yhteyden selvittämisen. Itse näkisin maamme kannalta huomattavasti paremmaksi aidon itä-länsi-suuntaisen liikenneyhteyden kehittämisen aina Forssasta sitten Poriin asti ja toisessa suunnassa Lahden kautta kohti itää. Sekä raideyhteys Hämeenlinna-Lahti. Eli näitä asioita pitää nyt selvittää ja pitää esillä. Vain vahva äänemme kuuluu.

Mutta tänään siis aamu Hämeen kansanedustajien kanssa ratahankkeiden parissa ja nyt jo takana myös ympäristövaliokunta ja valtionliikuntaneuvostoryhmäkin. Kohta liikuntapaikkarakentamisen hankkeiden pariin. Muutaman muutosesityksen tulen tekemään esitettyihin hankkeisiin.

.....

Valtion Liikuntaneuvostossa saimme nuo muutokset hyväksytyksi. Uusina hankkeina nostimme esille ja valtionavustuksen piiriin jo tänä vuonna Espoon kuntoputkihankkeen sekä Seinäjoen luisteluareenan. Tein jo Espoon suhteen muutosesityksen viime vuonna suunnitelmiin ja jo silloin ministerikin hyväksyi muutosesitykseni, mutta jälleen virkamies oli pudottanut hankkeen pois listoilta ja sama rumba siis tänään. No selkein luvuin hankkeet valtionavustuksen piiriin ja näin saamme maahamme toivottavasti jo tänä vuonna ainakin alulle pikaluisteluareenan ja kahden jääkiekko ja taisteluluistelukaukalon sisältävän jääurheiluhallin Seinäjoelle. Hallista päävastuun kantaa siis kaupunki joka myös paikan ylläpitäjäksi ja toimijaksi tulee. Hankkeen liikkeellelähtö vaatii vielä lisärahoituksen varmistumista työ- ja elinkeinoministeriöltä. Tämä kuulemma ministerin toimesta jo lupailtu. Toivotaan, että niin.

Mutta kaiken kaikkiaan siis tänään esityksessä 21,5 miljoonan euron valtionavut liikuntapaikkarakentamiseen. Itse olin harmissani, että Forssan uudelle FoSu-Areenalle ei vielä tälle vuodelle valtionapua saatu, mutta uskoisin, että muutamien tarkennusten jälkeen hanke jo toteuttamisvalmis tältäkin osin ensi vuonna. Ja mahdollisesti myös jo tulevana syksynä uusintajakoon valtiotukea, jos kaikki nyt esitetyt hankkeet eivät kuitenkaan suunnitellusti etene. Näin kävi mm. viime vuonna ja silloin toteuttamisvalmiit hankkeet aina hyviä jonossa odottamassa.

Mutta nyt siis tuo esityksemme urheiluministeri Stefan Wallinin hyväksyttäväksi ja sitten kymmenet hankkeet liikkeelle. Niillä merkittävä työllistävävaikutuskin tässä tiukassa tilanteessa.

Tämän jälkeen täysistunton seuraavien neljän vuoden valtion taloudenkehyksistä ja sama aihe myös myöhemmin Yle Hämeen Politiikan Puhemyllyssä ja sitten jo kiirehdinkin junaan ja Lahden kautta Padasjoelle. Siellä paikallisen Kokoomus-yhdistyksen kevätkokous. Onnemyyrässä olikin padasjokiseen tyyliin mukava ja hyvä kokoomustunnelma ja miksi ei olisi onhan kunnan kokoomuskannatus maamme ennätysluokkaan reilusti yli 40 prosentin. Omassa puheenvuorossani kävin läpi valtion taloutta ja sen tulevaisuutta, tulevia lainsäädäntöuudistuksia ja myös eduskuntavaaleja 2011 ja niihin Hämeen Kokoomuksen valmistautumista. Hyvää keskustelua ja Suomaan tavernan tyyliin erinomaiset tarjoilut. Kiitos siis illasta.

Jos aamulla aloitimme rata-asioilla niin ilta päättyi samalla tavalla. VR:n ongelmat eivät siis näköjään johtuneetkaan lumesta, sillä Lahti-Helsinki -juna oli yllätys yllätys myöhässä peräti 45 minuuttia. Se on aika hyvin tunnin matkaan. No toisaalta onhan se niinkin että ihmiset ovat tottuneet että VR:n junat ovat vähintään tämän verran myöhässä. Olisihan se kauheaa jos VR pettäisi nyt sitten yhtäkkiä olemallakin ajoissa. Ei vaan, vaikka hieman pilke silmäkulmassa tämän totesinkin, niin ymmärrän, että jokapäivä junia käyttäviä tällainen sapettaa todella. Raideliikenne pitää saada toimimaan ja ehkäpä keskustalaiseen politiikan teontyyliin tässä ratkaisijana on keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen. Lueskelin nimittäin tuossa junassa maakuntalehtiä ja hämmennys oli suuri miten keskuslaiset hyökkäsivät opetusministeriämme Henna Virkkusta vastaan täydellisen epärehellisesti. Tietäen varmasti itsekin mistä on kyse. Samassa hengessä voisi nimittäin hyvin kysyä keskustalaisilta edustajakollegoilta jotka levittävät väitettä, että opetusministeri Henna Virkkunen olisi voinut puuttua Oulun yliopiston hallituksen päätökseen lopettaa Kajaanin opettajankoulutuslaitos, että miksi ette nyt yhtä innokkaasti vaadi omaa liikenneministeriänne Anu Vehviläistä laittamaan raideliikennettä ja VR:ää kuntoon ja junia aikatauluun? Tai miksi ette, Kelan toiminnasta vastaavaa ministeriänne Liisa Hyssälää vaatineet pelastamaan Heinolan Reumasairaalaa? Tällaiset väitteet, kysymykset tai vaatimukset olisivat juuri yhtä epärehellisiä kuin nämä teidän maakuntien ääntenkalastelut ministeri Virkkusta syylistäen. Ja taisi itse Vehviläinenkin tuohon samaan panetteluun syyllistyä, kun lehtiä tuossa selailin. Olen pettynyt. Mutta en yllättynyt.



Maanantai, 12.04.10

Tänään Hämeenlinnassa klo 14-15! TERVETULOA!
Tässä sitten tunnelmia päivän Politiikan Tuuletustunnilta Hämeenlinnan Reskalta. Hieno päivä auringonpaisteessa ja mukana myös peruspalveluministerimme Paula Risikko. Kiitos hämeenlinnalaisille järjestelyistä.
Ja sitten ilta maanantaina Lopen kunnanvaltuustossa. Tässä mainio ja yhtenäinen ryhmämme neuvottelutauolla.
Entisen kunnanjohtajamme muotokuva oli upean näköinen punaisella tiiliseinällä kevätauringossa. Aivan ei kuva kerro koko totuutta tuosta hetkestä auringossa. Mutta aivan upea teos muutenkin.
Heti alkuun päivän mainos: Eli tänään iltapäivällä kello 14-15 olen peruspalveluministeri Paula Risikon kanssa Kokoomus Kuuntelee -kiertueella Hämeenlinnan Reskalla. Paikalla myös paikallisia kokoomustekijöitä. Tervetuloa mukaan!

Mutta sitä ennen jo monenlaista ohjelmaa. Kotikuntamme Lopen asiat työllistävät nyt heti aamusta ja myös sitten illasta valtuuston kokouksen merkeissä. Tänään valtuustomme ottaa mm. kantaa siihen miten Lopen sosiaali- ja terveyspuolen palvelut hoidetaan jatkossa. Yritämmekö hoitaa kaiken itse vai yhdistämmekö Sote-asioissa voimia seutukunnallamme. Oma kantani selkeä ja varma. Itse en millään pysty uskomaan, että 8000 asukkaan kunta voisi kaikesta yksin selvitä ja siksi minä kannatan yhteistyötä. Mutta muitakin isoja asioita valtuustossa tänään esillä ja tuo esityslista löytyy myös netistä www.loppi.fi-sivuilta ja mielelläni kysymyksiin vastailen ja myös ajatuksia ja palautetta otan vastaan. Muut valtuutetut yhteystietoineen löytyy täältä Lopen luottamushenkilöt.

Mutta aikamoinen kohu on nousemassa nyt SDP:n Kimmo Kiljusen ulkomaanmatkoista. Viikonloppu Uuden Suomen -verkkolehti kertoi ihmeellisistä matkakoukeroista ja nyt samaa kirjoittaa kaikki muutkin lehdet. Surullisinta tässä on tuo toteamus, että “Näinhän on tehty 14 vuotta!” eli maan tavasta on kysymys. Kohu itseasiassa syntyi jo Suomen Kuvalehden jutusta, jossa eduskunnan pääsihteeri ihmetteli tilannetta toteamalla, että "tällainen sivuluisu" viralliselta virkamatkalta on vähintäänkin outoa. Uutisten mukaan kyseiset matkustusvarat on myönnetty nimenomaan IPU-kokousta varten ja ainakaan eduskunnan hallinnon mukaan niitä ei voi käyttää muuhun matkailuun. Ja päivän Iltalehden mukaan lisälaskua on tullut jo ainakin tuhat euroa. Ja vielä erikoisemmaksi tilanteen teki se, että kyseisen kansanedustajan vapautus eduskuntatyöstä eli työmatka päättyi muiden suomalaisedustajien tavoin jo lauantaina eli 3. huhtikuuta ja matka jatkui kuitenkin vielä nyt viikonloppunakin. Asian selvittely oli alkanut eduskunnassa jo viime viikolla ja toivotaan, että tämäkin sotku nyt selvitetään huolella ja pikaisesti ja tarkennetaan pelisäännöt kuntoon. Se on ainakin minusta päivän selvää, että työmatkat päättää aina vain ja ainoastaan työantaja eikä näin siis jokainen kansanedustaja itse.

Mutta nyt töiden pariin. Tänään siis makuntapäivä mikä menee lehtihaastattelussa ja kuvauksissa, sitten Hämeenlinnan Kokoomus Kuuntelee -tilaisuudessa ja ilta vielä Lopen kunnanvaltuustoa johtaen.


.....

Tänään aamulla lehtikuvaus ja haastattelu siis Lopella. Aihe jätettäköön vielä salaisuudeksi ja lehtikin. Palataan siihen kun lehti julki. Mutta sitten Hämeenlinnaan ja siellä kevään ensimmäinen Politiikan Tuuletustunti. Paikalla myös peruspalveluministerimme Paula Risikko ja upeassa auringonpaisteessa myös hienosti väkeä. Hyvää tuuletusta monesta ajankohtaisesta aiheesta mm. hätäkeskusuudistuksesta, kuntien kouluasioista ja myös ydinvoimastakin. Itse olen hämmentyneenä seurannut tuota hätäkeskuspäätöksentekoa. Perustelut joilla hallitus teki ratkaisun alueiden karsimisesta tulevaan ei ole oikein vakuuttanut ja tätä kautta ei myöskään aluejako eikä varsinkaan valitut toimipaikat. On erikoista, että juuri 2000-luvun alussa Hämeenlinnaan rakennettiin ajanmukaiset tilat hätäkeskusta varten ja nyt sitten ne jätettäisiin tyhjilleen vuokran kuitenkin juostessa vuosia vielä sen jälkeen. Toivotaan, että siirtymäaikoja voitaisiin vielä pidentään ja pohtia myös sitä millaisilla alueilla hätäkeskukset tulevaisuudessa toimivat. En tiedä ollenkaan onko nyt päätetty aluejako se oikea ja sitä tänäänkin kritisoitiin erittäin hyvin perusteluin.

Myös Hämeenlinnan OKL -kysymys käy kuumana. Sain tänään tiedon, että Tampereen Yliopiston suunnitelmia perustellaan mm. sillä, "toiminnan keskittämisestä olisi laadullista hyötyä. Opiskelijat pääsisivät osaksi yliopistoyhteisöä ja voisivat valita sivuaineita nykyistä laajemmin. Opettajat ja tutkijat taas pääsisivät monitieteiseen tutkimusyhteisöön." Mutta samaisessa rehtorin tiedotteessa on todettu, että "taloudellisia syitä asian taustalla ei ole" ja että "ajatus siirrosta ei ole lähtenyt liikkeellle OKL:n tai siellä toimivien taholta, vaan rehtoriston toimesta tehtäessä yliopiston strategiaa ja neuvoteltaessa OPM:n kanssa yliopistojen profiileista ja painoaloista. Päätöksiä koulutuksen siirtämisestä Tampereelle ei tehdä Hämeenlinnan yksikössä, vaan asian ratkaisee Tampereen yliopiston johto".

Eli asia on nyt yksin tamperelaisten käsissä. Itse toivon todella, että tuossa yliopiston johdossa olisi nyt näkemystä, osaamista ja kauas katseisuutta. Selvitys Hämeenlinnan OKL:stä puhuu aivan muuta kuin rehtorin perustelut.

Paikkaa opiskelijat kiittelevät ennen muuta sen maantieteellisesti erinomaisesta sijainnista, monipuolisista sivuaineopinnoista ja lyhyistä valmistumisajoista. Toivotaan, että Tampereella katsotaan mm. sitä miten tehokkaasti Hämeenlinnan OKL kouluttaa maamme parhaita opettajia. Ennen nyt tehtyä uudistusta Hämeenlinnan maisteriksivalmistusaika oli ka 4,5 vuotta, Jyväskylässä 5,5 vuotta, Turussa 5 vuotta, Helsingissä 6 vuotta ja Tampereella 5 vuotta. Voi vain kysyä mitä järkeä on tuhota paikka joka täyttää kaikki koulutuspoliittiset tavoitteemme mm. valmistumisaikojen lyhentämisestä, laadukkaista opiskelumahdollisuuksista jne. Ja kun rehtorinkaan mukaan kyse ei ole rahasta.

Asian parissa jatkamme tällä viikolla vielä työtä ja tarkoitus keskustella myös opetusministerin kanssa asiasta, vaikka tiedänkin, että päätöksen tekee vain yksin Tampereen Yliopiston hallitus. Ei voi olla niin, että yksi ylipisto voi toimia vastoin kaikkia koulutuspolitiikan keskeisiä tavoitteita. Siksi aiheesta on keskusteltava vielä myös ministerin kanssa.

Mutta sitten ilta Lopella. Ensin valtuustoryhmän pitkä kokous ja sen perään itse valtuusto. Lopella kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti THL:n esityksen sosiaali- ja terveystoimien yhdistämiseksi seutukunnallamme. Olin erittäin tyytyväinen, että meiltä näin vahva ja yksituumainen esitys eteenpäin. Nyt alkaa valtaisan iso työ ja siinä punnitaan alueemme tahto menestyä tulevaisuudessa. Itse uskon siihen. Muutenkin valtuusto hyvin yksimielinen esityksissä ja se kertoo hyvää kuntamme nykytilanteesta. Valtuustoaloitteissa ryhmämme esitti valtuutettu Karoliina Saaren johdolla, että Lopen kunta käynnistää parikymmentä vuotta vanhojen kyläkaavojen uudistamisen. Meidän ryhmässä vahva tahto turvata kylien elinvoimaisuus jatkossakin ja se vaatii sitä, että kylissä riittää asukkaita ja se taasen vaatii lisää hyviä tontteja myyntiin. Katsotaan jos asuntoministeri Jan Vapaavuoren johdolla tehty kyläkaavoitusuudistus voisi elävöittää jatkossa meidänkin kyliä ja esimerkiksi Joentaan kylän näkisin mielelläni kasvavan nauhana kohti Launosta ja siitä Kormun kautta Riihimäelle. Tällainen nauhamainen yhdyskuntarakenne olisi ainoa tapa saada aikaan kuntaamme toimivampaa julkista liikennettä ja hyvät kuntapalvelut muutenkin. Toivotaan, että kyläkaavaesityksemme etenee nyt määrätietoisesti eteenpäin. Pian pitäisi saada valmiiksi myös Kormu-Launonen-osayleiskaavoitus ja se jo tuo merkittävästi lisää tontteja tälle itäiselle alueellemme moottoritien ja Riihimäen rautatien läheisyyteen. Katsotaan jos asian saisimme eteenpäin jo tässä kevään ja kesän aikana.

Mutta nyt siis jo kotona ja kello hieman vaille puoli yhdeksän. Uutiset ja lehtiä ja nukkumaan. Huomenna eduskuntatyö jatkuu.











Sunnuntai, 11.04.10

Kartanoputiikki Punainen Tupa avattiin tänään Leppäniemen kartanon vanhaan yli 100 vuotta vanhaan työväentaloon. Väkeä avajaispäivänä liikkeellä yli 200 ja nähtävää ja koettavaa oli vaikka kuinka. Alla kuvia upeasta päivästä ja avajaispuheeni Kynästä-sivulla luettavissa.
Putiikin perustajat Virpi ja Yrjö Kassari sekä paikan suunnitellut Matti Vaskelainen ja yksi pääsuunnittelijoista Jukka Rintala.
Jukka Rintala suunnitteli päivän aikana pikatyönä hetkessä upeita asuja kevään juhliin. Tässä Anu Nylundille suunniteltu ylioppilasjuhlien mekko ja alempana Annakaisa Jylhälle suunniteltu mekko vastaavaan juhlaan. Aikaa meni noin 5 minuuttia.
Eilisen dramattinen onnettomuus Länsi-Venäjällä pysäytti jälleen. Lentokoneen maahansyöksyssä sai surmansa Puolan presidentti ja suuri joukko maan poliittistajohtoa. Tapahtuma pysäytti myös koko Puolan ja toivotaan, että maa toipuu tapauksesta vakaasti eteenpäin. Tällaiset onnettomuudet laittavat aina miettimään tämän elämän yllätyksellisyyttä. Arvaamattomuutta.

Tänään me suuntaamme Leppäniemen kartanoon. Siellä avataan ainutlaatuinen erikoisliike Kartanoputiikki Punainen Tupa. Vanha 1900-luvun alun työväenasuintalo saa näin uuden tehtävän ja uskon, että paikka nousee yhdeksi suosikki kohteeksi Lopella. Minulla kunnia avata paikka virallisesti tänään kello 12.00. Palaan paikkaan ja päivään tänään kuvin ja sanoin vielä illalla, mutta tässä jo nyt paikan nettisivut: Kartanoputiikki Punainen Tupa. Mutta nyt aamun Hämeen Sanomien ja Helsingin Sanomien pariin ja sitten matkaan.

....

Leppäniemen kartanon miljööseen kokoontui tänään yli 200 vierasta juhlistamaan uuden designkaupan Kartanoputiikki Punaisen Tuvan avajaisia. Matti Vaskelaisen suunnittelema putiikki on rakennettu yli 100 vuotta vanhaan työväen asuintaloon pieteetillä ja täytyy todella todeta, että kaikki oli viimeisen päälle. Jukka Rintalan upea oma kartanoshoppi ja omina kammareinaan mm. Joseph Ribkoff, Swiss Lady, Kinderit, House of Elliott, Rosafox, La Alpaca, Cashmere ja Kello ja Fonnesberg. Vierasryhmiä mm. Lopen matkailun ja erityisesti Marskin Majan yhteistyönä on jo varattu useita ja kuulemma luvassa monenlaisia ohjelmallisiakin iltoja kesän tullen. Tänäänkin päivä täynnä toinen toistaan upeampia juttuja mm. Jukka Rintalan livesuunnitteluhetket yhdessä Helena Paavolan musiikin kanssa sekä kartanon henkeen sopivasta musiikista vastanneiden Play Girls -johdolla. Leena Sarvenin juontavat muotinäytökset olivat korkeaan Rintalan tasoa ja mallit kauas lähes voisi sanoa metsän keskelle oli tuotu Helsingin parhaista mallijoukoista. Niin ja tarjoilut luonnollisesti Marskin Majan Majan Herrojen käsialaa ja se kruunasikin päivän. Mutta suurimmat kiitokset tästä kuuluu talonväelle Virpi ja Yrjö Kassarille ja kiitoksen voi jo varmasti sanoa koko kuntammekin puolesta. Paikasta tulee varmasti yksi matkailukesän hittikohteista. Mediaakin eilen Helsingistä lähes 20 eri lehteä paikalla ja monta suurempaa juttua jo sovittuna kevääseen ja kesään muotialan ykköslehtiin. Paikasta siis puhutaan. Mukavaa posiitiivista kuhinaa siis Loppemme sydämessä. Hyvä niin.

Mutta nyt kello jo 18.23 ja juuri kotiin. Ilta kun on vapaa niin otan suunnaksi Pekkalan mökin. Ajattelin kaivon tyhjentää ja laittaa kevät tuuletukseen ja jos hieman pihojakin jo katselisi kohti kevättä.

....

Mielenkiinnolla tänään seurailin uutisia Keskustan puheenjohtajakiertueen ensimmäisestä erästä. Näyttää siltä, että vastuullisuus tuossa nelikossa löytyy sen nuorimmista ehdokkaista eli Mari Kiviniemestä ja Timo Kaunistosta. Oli surullista kuunneltavaa miten kaksi hallituksen keskeistä ministeriä Pekkarinen ja Väyrynen venkoilivat irti hallituksen päätöksistä joita ovat itse olleet tukemassa ja tekemässä. Erikoista. Todellakin. Kiviniemelle siis ensimmäisen erän pisteet rehellisyydestä. Hän tentissä näytti Pekkariselle ja Väyryselle jopa ovea ulos hallituksesta jos ei sovittujen päätösten takana olla. Erittäin rohkeaa ja vastuullista toimintaa Kiviniemeltä. Samaa ei voi tälläkään kertaa sanoa pekkaroijasta ja Väyrysestä.

Mielenkiintoinen oli myös nelikon käymä keskustelu 2011 eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspohjasta. Puheenjohtajaehdokkaat joutuivat kommentoimaan mm. kuvitteellista vaalitulosta, jossa demarit saisi vaaleissa 52 paikkaa, kokoomus 51 paikkaa, keskusta 48 paikkaa. Eduskunnassa olisi siis erittäin vahva ei-sosialistinen enemmistö. Kysymys kuului tulisiko silloin pääministeri suurimmasta puolueesta. Pekkarinen ja Väyrynen totesivat, että vain neuvottelujen ensimmäinen vetäjä tulisi isoimmasta puolueesta ja myös Kiviniemi totesi hallitusohjelmaneuvottelujen ratkaisevan. Eli keskustan nelikosta kaikki muut Kaunistoa lukuunottamatta irtaantuivat totutusta pääministerivaaliajattelusta. Mielenkiintoinen asetelma. En tosin itse sitä laittaisi lainkaan pahaksi vaikka nykyinen hallituspohja tuossa tilanteessa jatkaisikin. Mutta se toki tarkoittaisi vastuullista toimintaa ja mm. yhteistä näkemystä veropolitiikasta. Esimerkiksi työnverotuksen korotus into joka nyt keskustassa nostaa päätään kummastuttaa kyllä aikalailla. Mutta sen sijaan olen ollut erittäin tyytyväinen varsinkin uuden nuoremman polven tapaan toimia ja tehdä yhteistyötä eduskunnassa. Sitä minä arvostan.

Toisaalta SDP:n leiristä ei ole tullut miesmuistiin mitään uutta poliittista avausta. Kuka muistaa koska viimeksi? Maahanmuuttopolitiikassa Urpilainen lainasi perussuomalaisten vaaliohjelman "Maassa maan tavalla"-henkeä ja eilisessä Hesarissa hän esitti uudistuksia yliopistojen valintajärjestelmään. Sekin tosin lainattua. Opetusministeri esitti juuri hetki sitten uudistuksia korkeakoulujen valintajärjestelmiin niin, että lukion merkitystä korostettaisiin nykyistä enemmän perinteisten pääsykokeiden rinnalla ja valinta voisi tapahtua laajempiin kokonaisuuksiin nykyisten tiukkojen hakupolkujen sijaan. Mutta jos vaikka kohta tulisi jo jotain uutta ja omaakin. Että täyttyisi edes kerran tuo tuttu häiden ohje alunkin osalta eli "jotain uuttakin". Tähän astihan Urpilaisen esitykset ovat noudatelleet vain lopun kaavaa eli "jotain vanhaa ja jotain lainattua".

Mutta nyt vielä illaksi huomisen kunnanvaltuuston asioiden pariin. Edessä erittäin mielenkiintoinen ja iso kokous ja sitä ennen vielä pitkä päivä. Aamusta isompi lehtihaastattelu ja kuvaukset sitä varten, sitten peruspalveluministeri Paula Risikon kanssa Kokoomus Kuuntelee -tilaisuus Hämeenlinnassa ja illaksi sitten takaisin Lopelle ja valtuustoa johtamaan.