blogi

Maanantai, 03.05.10

Euro ravintolassa antaa vettä 40 lapselle!

Näin oli otsikoita usein erittäin mielenkiintoinen Hämeenlinnan Ajastin sivun ykkösuutinen. Tuula Heinäsen kirjoittama uutinen kertoo tämän aamun HäSa:ssa miten kolme hämäläistä ravintolaa lähti mukaan Unicefin Jano 2010 -kampanjaan. 2007 New Yorkista liikkeelle lähtenyt kampnaja on laajentunut ympäri maanpallon ja nyt myös siis Hämeeseen. Idea on siis se, että ravintola laskuun lisätään esimerkiksi yksi euro lähetettäväksi Unicefin kautta vesikampanjaan. Kaksi euroa riittää jo ämpärin hankkimiseen puhdistustablettien lisäksi ja kolmella eurolla saa kolme vesikanisteria. Janopäiväkeräys on siis nyt täälläkin ja kaiken kaikkiaan jo 13. kerran. Mukana kampanjassa on Suomessa jo nyt lähes 100 S-ryhmän ravintolaa. Hämeenlinnassa siis Sokos Hotell Vaakuna. Lisäksi hämeenlinnalaisista on haasteen ottanut vastaan aivan mainio Tawastia Bank sekä perinteisekäs herkkuttelupaikka Piparkakkutalo kirkon takana.

Kotimainen ruokaketju työllistää joka viidennen työssä käyvän suomalaisen. Itseasiassa kotimainen elintarvikeketju työllistää suoraan noin 130 000 henkeä eli noin 5 % työllisistä. Lisäksi maatalous työllistää suoraan noin 90 000 ja elintarviketeollisuus työllistää vajaat 40 000 henkeä. Eli vaikka maanviljelijöitä on maamme työvoimasta vain neljä prosenttia niin tämä pieni ja sitkeä joukko tuottaa noin 80 % siitä ruoastamme. Siis siitä kaikesta ruuasta jonka me viisimiljoonainen Suomi syömme. Taloustutkimuksen mukaan karkea kokonaisarvio elintarvikealan työllisyysvaikutuksista on lähes 300 000 henkeä.

Miljoonan euroa vastaa 17 työvuotta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos jokainen meistä suomalaisista käyttäisi kuukaudessa 20 euroa nykyistä enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin syntyy maahan Suomeen 20 000 uutta työpaikkaa.

Julkisten ruokapalvelujen kotimaisuusastetta nostamalla voidaan siisluoda työpaikkoja lisää. Jos jokainen kunta päättäisi käyttää suomalaista - kotimaista - ruokaa niin työllisyysvaikutukset olisivat merkittävät. Myös aivan lähiruoka olisi mainio vaihtoehto kunnille. Se tarkoittaisi töitä kotiseudun maatalouteen, leimpomoille, perunafirmoille jne. Ja tämä on kilpailutuslainsäädännönkin mukaan aivan mahdollista. Tahtokysymys siis. Laitetaan ehto, että perunat pitää olla kuoritti 24 tunnnin sisällä ennen käyttöä. Tai leipä leivottu kyseisenä aamuna jne. Esimerkiksi vain.

On totta, että nykytekniikalla kaiken maailman ruoka saadaan pysymään pilaantumattomana vuorokausia, viikkoja ja jopa pidempiäkin aikoja. Mutta haluammeko me syödä säilytysaineilla kyllästettyä ruokaa? Totta on myös se, että lähialueilla ei tarvitse tuottaa minkäänlaista kestoruokaa vaan lähiruoka on helppo jäljittää, sillä on lähialueen tuottajat ja tekijät. Jotka kaikki tunnemme. Tämä nimenomaan on lähiruoan vahvuus.

Paras ruoka tuotetaan lähellä. Sen maku ja tuoreus säilyvät ja tänäpäivänä hyvin tärkeä asia eli ympäristökuormituskin on mahdollisimman vähäinen. Tämä olisi siis samalla myös ympäristöfiksua toimintaa.

Samaan aikaan olen ollut erittäin tyytyväinen myös yhden lihatalon uuteen mainoskampanjaan ja myös muuttuneeseen tapaan tuottaa ruokaa. Ei vesitettyä vai vesitettyä? Lihaa vai nahkaa eli kamaraa? Aitoa makua vai natriumglutamaattia eli E621:stä? Minä vastaan kaikkiin ensimmäisellä. Miten sinä? Ostopäätöksillä vaikutamme ja itse tulen tekemään esityksiä lähiruuasta myös alueellamme muutenkin. Se on ympäristöfiksua.

Tänään päivä meneekin ympäristöfiksusti aivan kotinurkissa. Ensin Hausjärvelle Talousalueemme Johtoryhmän kokoukseen ja sitten Lopella Puheenjohtajisto ja sen jälkeen vielä työt jatkuvat. Myös Riihimäen Harjunrinteen kouluasia kalenterissa. Työmme siis jatkuu.

....

Kello 20.30 ja juuri kotiin. Tänään päivä siis todella tiivisti Hyvinkää-Riihimäen talousalueen, Riihimäen seutkunnan ja Lopen kunnan asioiden parissa. Kaikki tällä kertaa taustakeskustelua ja valmistelevaa linjausta eli en niistä vielä tämän enempää voi kertoa. Jos muutamat yritysasiat etenevät hyvin niin toivottavasti sieltä kerrottavaa vielä tänä keväänäkin ja talousalueen asioistakin varmasti kerrottavaa riittää. Tänään itse nostin tässäkin pöydässä esille ison huoleni HAMK:n ja Laurean tulevaisuudesta talousalueellamme. Toivoinkin, että otamme tämän ison asian yhdeksi talousalueparlamenttimme pääaiheeksi ja näin myös päätimme tehdä. Alueemme tulee nyt vahvistaa viestiä ja yhteistyötä ja turvata myös Hyria ammattikoulutusosakeyhtiön esimerkkiä noudattaen myös ammattikorkeakoulutus alueellamme jatkossakin. Sydämeni sykkii myös Forssan seudulle tässä asiassa ja toivotaan, että HAMK saa myös tämän yksikön sellaiseksi, että senkin tulevaisuus voidaan turvata ja työrauha antaa.

Huomenna saamme eduskunnassa eteemme valtaisan Kreikan lainapaketin. Itse suhtaudun lainaan erittäin kriittisesti ja suurella varauksella ja nyt on tärkeää käydä huolella läpi kokonaisuuden uskottavuus ja toimivuus. Ainakin itse en vielä ole valmis nielemään epärehellisesti toimineille kreikkalaisille tällaista tukea vaikka kyse onkin lainasta ja vielä aika kohtuullisella korollakin. Mutta palaan aiheeseen varmasti vielä. Nyt uutisten pariin ja päivän lehdet ja huominen lisätalousarvioesityskin vielä mukavasti iltalukemiseksi. Ei voisi parempaa olla.




Sunnuntai, 02.05.10

Kreikan kriisi on vain syventynyt. Ratkaisua on haettu nytkin joka päivä ja eilen lopulta Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde kertoi, että ratkaisu ainakin apulainoista Kreikalle on syntynyt. Se on sitten toinen asia pelastavatko ne pahasti kallistuneen laivan. IMF ja EU-maat antanevat kolmen seuraavan vuoden aikana lainaksi Kreikalle jopa 120 miljardia ja tästä jättipaketista maamme osuus olisi pahimmillaan 1,5 miljardia euroa eli noin 1,85% kokonaispotista josta siis kaksi kolmasosaa Euromailta. Suomen osuus olisi kuitenkin valtaisi. Jopa 1 prosentti maamme vuosibudjetista ja siksikin asiaan pitää suhtautua kriittisen vakavasti.

On totta, että laskennallisesti rahan lainaaminen Kreikalle olisi kannattavaa. Arki voi olla todellakin jotain muuta. Nyt suunnitellun paketin mukaan maamme saisi Kreikalta korkeampaa korkoa kuin joudumme itse maksamaan markkinoille. Mutta ilmassa on todella isoja muttia. Takaisin maksu ei olisi missään tapauksessa varmaa. Olisiko se edes todennäköistä? Näin käy jos Kreikka kaikesta huolimatta ajautuisi yhä syvempää konkurssikriisiin.

Tämän takia kyseessä onkin vain laina ja tiukoilla ehdolla ja kohtuullisella korolla. Ei ilmaiseksi, mutta ei toisen ahdinkoakaan hyväksikäyttäen. Saamastaan avusta Kreikan pitäisi kiittää sitten erittäin tiukalla säästökuurilla. Ongelma onkin siinä, että kansa ei Kreikassa ole hyväksymässä säästöjä ja tämä voi aiheuttaa myös sen, että toivottua lainakokonaisuuttakaan ei maa saa. Se olisi koko Euroopalle katastrofi.

Kreikan säästökuurin suuruutta kuvaa hyvin se, että EU:n taloussääntöjen mukaan maan budjettivaje ei saa nousta yli 3 prosenttiin. Kreikka huitelee nyt aivan omissa luvuissa. Maan budjettivaje on jo lähes 14 prosenttia.

STT kirjasi hyvin selkeästi niitä syitä miksi Kreikassa nyt tämä tilanne. Pääsyy kuitenkin huolimaton taloushallinto ja valehtelu ja asioiden pimittäminen ja vääristely, mikä periaatteessa pitäisi olla anteeksiantamatonta. Mutta jos Kreikan jätämme yksin laajejee kriisi hetkessä koko Eurooppaan ja tuhoaa orastavan talouskasvumme jos ei jopa paljon muutakin.

Mutta STT siis välitti 5 pointtia mitkä selittävät Kreikan vaikeaa tilannetta: 1) Kreikassa jäädään keskimäärin eläkkeelle 53-vuotiaana, 2)Maan eläkemenot kasvavat huomattavasti nopeammin kuin muissa EU-maissa, 3) Virkamiehille maksetaan jouluna ja pääsiäisenä ylimääräiset kuukausipalkat ja heitä ei voi erottaa, 4)sosiaaliturva kuormittuu kuolleiden virkamiesten tyttärillä, joista osa voi nostaa edesmenneiden eläkkeitä ja 5)jopa työpaikalle ajoissa siis sovittuna aikoina töihin saapuville maksetaan lisäpalkkaa. Voi siis hyvin kysyä onko tämä kaikki kestävää ja järkevää?

Mutta seuraamme tilannetta ja katsotaan miten se etenee. EU:n talousjohtajat jatkavat asian käsittelyä ja päätösten aika on kun kokonaisuus ja vastuut selvillä. Itse en vielä sano suunnitellulle lainalle juuta enkä jaata. Kokonaisuuden pitää olla kestävä.

Suomi on Kreikan lainaohjelmaan valmistautumisessaan edellyttänyt erityisesti neljää ehtoa.

Maamme on jo nyt vaatinut erittäin tiukkoja ehtoja mukaan lähtemisellemme. Suomi on vaatinut neuvotteluissa, että Kreikan ohjelman on oltava uskottava sekä kooltaan että kestoltaan. Kokonaisuuden tulee siis olla monivuotinen niin että Kreikan talous saadaan vakaasti kestävälle uralle. Toisena ehtona olemme vaatineet, että Kreikan on sitouduttava ja vietävä päätökseen tarvittavat tuntuvat ja myös uskottavat talouden tasapainottamistoimet. Kolmas ehto tuelle on, että EU-maiden laina Kreikalle ei voi olla vastikkeetonta tukea, vaan korollista lainaa. Ja neljäsehto on sekin hyvä ja tiukka. Neljänneksi EU:n on lisättävä talouspoliittista koordinaatiotaan jäsenmaiden kesken ja luotava tarvittavat pakotteet Kreikan kaltaisten tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi muissa maissa. Tämä erityisesti viimeinen ehtomme on ratkaiseva jopa koko EU:n uskottavan tulevaisuuden kannalta.

....

Kiitos vielä eilen illalla saamistani viesteistä liittyen päivän tilaisuuksiin. Oli mukava tavata paljon väkeä niin Lopella, Hämeenlinnassa kuin Riihimäelläkin. Monta mielenkiintoista keskustelua ja muutamiin aiheisiin lupasin myös palata heti alkuviikosta. Mm. työ Hämeenlinnan OKL:n ja myös ammattikorkeakouluopetuksen turvaamiseksi jatkuu. Palataan aiheisiin.

....

En tiedä miten hyvin patterit nyt ladattu. Ainakin juuri nyt tuntuu jotenkin kovinkin uupuneelta. Lopen uupuneelta. Koko päivä ulkoilmassa lapion varressa ja kottikärryjen kahvoissa. Paljon saimme aikaiseksi ja uskon, että tästä se virtakin vielä pattereihin löytyy.

Nyt ajattelin hetken lueskella huomisia materiaaleja valmiiksi. Päivä pääasiassa Lopen kunnan asioiden parissa, mutta myös Riihimäen Harjunrinteen korjauksen valtionapu sekoilu ELY-keskuksessa työllistää. Katsotaa saammeko asian päivänvaloa kestävään muotoon. Olen hämmentynyt asian käänteistä. Latailen tännekin aiheeseen liittyvää materiaali tässä alkavalla viikolla. Pohtikoot jokainen sitten itse onko Uudenmaan ELY kohdellut oikein hämäläisiä alaisiaan.

Mutta nyt lukemaan ja sitten X-Factorin pariin. Echantin pojat ovat aivan mahtavia ja äänestetään päijät-hämäläiset viikarit voittoon. Taidokkaita.









Lauantai, 01.05.10

Tänään päivä - vapunpäivä - alkoi tavan mukaan Lopen kirkonmäeltä Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalta. Kaikkien yhteinen Sinivalkoinen vappu keräsi jälleen kivasti väkeä vaikka ei aivan sitä mitä viime vuonna upeassa auringonpaisteessa.
Timotei kuoro esiintyi Sinivalkoisessa vapussa ehkä viimeisen kerran johtajansa Pekka Perkon kanssa. Tänään esitinkin Pekalle toiveen, että hän voisi olla ensi vuoden puhuja teemalla "Muisteloita loppilaisen kuoromestyksen vuosikymmenistä". Katsotaan jos Pekka vaikka suostuisi.
Tänä vuonna puheen piti kotiseutuneuvos Ahti Gåpå, joka puheessaan kiitti mm. Lopelle sodan jälkeen tulleita karjalaisia siirtolaisia isosta työstä Lopen hyväksi kuten myös lottia suurista uhrauksista.
Lopelta sitten kiirehdin Hämeenlinnan torille ja Kokoomuksen Vappujuhlaan. Sielläkin hieman tihkuinen sää väkeä vähensi, mutta tunnelmaa se ei latistanut.
Olen heikkona kaikkeen käsityöhön ja yksi suosikkini on taotut työt. Kiitos muuten Jenitalle aivan upeasta ristiäislahjasta. Tuli tästä vain mieleen.
Ja sitten hieman takaisin päin ja ensin Riihimäen Rautatienpuistoon Kokoomuksen Vappupiknikille ja sitten Voimalan Vappuun. Vanha Paloheimon Voimala sykki nyt kulttuurin sydämenä ja monen kanssa jo haaveilimmekin siitä millainen paikka olisi teatteri- ja kulttuurikeskuksena. Toivotaan, että kaupunki ja yhteistyökumppanit tarttuvat pian haasteeseen. Alla olevat kuvat Voimalan Vapusta.
Muutama kuva vielä lisää Sinivalkoisesta Wapusta. Kiitos kuvista Taina Puolitaipaleelle.
Viikon hienoin uutinen oli se, että valtaisan julkisuuden Vuoden pakolaisnaisena saanut Fartbarde Hetemaj kertoi julkisuuteen lähtevänsä meidän eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsinkiin. Olen Fadeen saanut tutustua tässä vuosien aikana ja hänen aito innostuksensa asioihin, vahva osaaminen ja rohkeutensa ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hyvän ystävän mukaanlähtö eduskuntavaaleihin ja halu vaikuttaa myös tätä kautta oli minulle hieno uutinen. Fade on erinomainen esimerkki siitä miten kovalla työllä ja tekemisellä ja halulla tässä maailmassa pärjää ja pääsen pitkälle. Tuossa linkki juttuun, kun Fade oli vieraanani eduskuntaan tutustumassa ja ehkäpä siinä oli jo jotain enteilyä tulevastakin ainakin Faden mielessä: Vuoden pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj Eduskunnassa: ”Kävellessäni eduskunnan tiloissa minua ehkä myös kutkutti ajatus siitä, että joskus saattaisin olla siellä töissä”.

Itse olen lupautunut mukaan Faden vaalitiimiin ja tekemään työtä hänen kampanjaansa. Uskon, että tästä tarinasta kirjoitetaan vielä kirja.

....


Viime viikkoina SDP on hämmentänyt keskustelua suomalaisesta työstä oikein urakalla. Se on sinänsä surullista, että tällaisella pelin politiikalla oman edun tavoittelun nimissä sekoitetaan tahallaan ja taitavasti tosiasiat ja lähdetään täydelliselle pelaamiseen ja politikoinnin tielle. Jos joku niin SDP:n uusi johto Eero Heinäluoman johdolla osaa tämän ja kehtaa vielä käyttää sitä härkiskillä tavalla oman edun ja irtopisteiden ja äänien kalasteluun. Tällaisen pelinpolitiikan kieltäminen on vahva todistus siitä, että tämä kaikki on tarkkaan laskelmoitua flirttailua moneen suuntaan.

On todella surullista, että esimerkiksi SDP:n Eero Heinäluoma Hufvudstadsbladetissa lähti perussuomalaisten matkaan. Vastakkainasettelun luominen työntekijöiden välille on todella lyhytnäköistä politiikkaa ja sen vielä edestään löytään. On todella huolestuttavaa jos tällainen Heinäluoman ja perussuomalaisten viesti leviää. Viesti jossa väitetään ja lähetetään viesti ulkomaalaisille työntekijöille, että heitä Suomessa tarvita eikä kaivata. Tämän tietää myös Heinäluoma. Ilman taantumaa olisimme jo isossa hädässä ja heti tämän taantuman jälkeen edessä on työvoimapula.

Tässä muutama fakta joka on edessämme taantumasta huolimatta. Maamme työvoimasta eläköityy vuoteen 2025 mennessä 1,2 miljoonaa henkilöä. Se on lähes puolet maamme työvoimasta. Ja haasteeksi tilanne muuttuu kun katsomme työurien alkupäähän. Eli sinne mistä uusia työntekijöitä tulee tilalle – ammattikouluihin ja korkeakouluihin. Yhtälö on karu. Joka vuosi tästä eteenpäin työmarkkinoilta poistuu eläkkeelle 10 000-15 000 ihmistä enemmän kuin nuoria tulee työmarkkinoille. Eli joka vuosi yli 10 000 työpaikkaa jää ilman tekijää.
Työ- ja Elinkeinoministeriön mukaan eniten eläkkeelle jääviä on juuri terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen aloilla. Näiltä aloilta poistuu lähi vuosina yli puolet työvoimasta. Siis yli puolet työntekijöistä. Ja tiedämme hyvin, että juuri näillä aloilla väestömme ikääntymistä seuraava työvoiman tarve kasvaa merkittävästi. Ja lähes yhtä paljon työvoimaa jää eläkkeelle julkisen hallinnon, koulutuksen ja alkutuotannon aloilta. Tekijöitä ei riitä kaikelle vapautuvalle työlle. Heinäluoman toimin tilanne on se, että pian sairaaloissa ja vanhainkodeissa onkin ovella self service –kyltit.

Ja ihan esimerkkinä kun toteaa, että vuonna 2012 eläköityy jo yksin 70 000 suomalaista. Niin ymmärtää tilanteen. Ymmärtää tilanteen hyvin vaikka juuri nyt maassamme onkin työttömyyttää ja sen kitkemiseksi ja jokaisen tyttömäksi joutuvan eteen on tehtävä kaikkemme. Palaan tähän parin kappaleen päässä.

Mutta tuo yhtälö – 10 000 – 15 000 enemmän eläköityy kuin nuoria tulee työmarkkinoille – on ratkaistava. Jos emme löydä riittävästi tekijöitä, niin työt siirtyvät kiihtyvällä tahdilla muualle. Tilanne on sellainen, että maamme ikärakenne ei anna vaihtoehtoja kansainvälistymiselle. Me tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa varsin pian.

Heinäluoma väitti, että Suomi houkutteli jo nyt ulkomaalaisia työntekijöitä Suomeen. Väite ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi ennen taantumaa vuonna 2008 maahamme myönnettiin työlupia EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville työntekijöille 6000. Nyt taantuman iskettyä viime vuonna 2009 vain kolmelle tuhannelle. Lisäksi myös EU:n sisältä tulleiden työntekijöiden määrä laski todella nopeasti laman iskettyä Suomeen. Heinäluoman populistisille puheille ei siis löydy tästä päivästä todisteita.

Mutta nyt on tärkeää siis muistaa se, että hienoinen käänne parempaan on jo tapahtunut. Elvytyksemme on tuottanut hyvää tulosta ja sitä on kiitelty laajasti. Hyvä merkki on mm. se, että avoimien työpaikkojen määrä on nyt jo 48 000. Tuoreimpien tilastojen valossa työvoiman kysyntä on kääntynyt siis jo nyt nousuun mm. kaupallisella alalla ja tieteellisellä ja teknisillä aloilla. Lisäksi jonkin verran kysynnän elpymistä on havaittavissa myös rakennusalalla. Mutta tästä huolimatta työttömyys on edelleen todella korkealla. Mutta nyt on jo siis monia mm. palvelualoja, joilla ei kaikkiin töihin tekijää löydy. Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät siis kohtaa. Tässä on hyvä esimerkki ja perustelu myös sille, että ulkomaalaisen työvoiman kotiinlähettämisessä ei olisi järjen häivääkään. Ovien sulkeminen ulkomaiselle työvoimalle olisi todella kova isku maamme hienoiselle talouskasvulle.

Mutta juuri tällä hetkellä työttömyys on edelleen siis iso kiusa maassamme. Yli 6kk työttömänä olleiden sekä pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvussa ja tänne tarvitaan nyt lisää panoksia. Vahvasti lisää työllistämistoimenpiteitä. TEM:n mukaan maamme työttömyysaste nousee tänä vuonna noin 9,5 prosenttiin ja pysyy ensi vuonnakin jossain hieman 9 prosentin alla. Surkeita lukuja monelle perheelle, mutta huomionarvoista on jo nyt sekin, että lomautettujen määrä on onneksi laskenut selvästi. Nyt maaliskuussa lomautettuja oli noin 60 000, kun vuotta aiemmin noin 85 000.

Ja se toinen kipeä paikka on nuorisotyöttömyys. Nyt maalis-huhtikuun vaihteessa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli maassamme 32 500. Se on 3 500 enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Alle 20-vuotiaita oli työttömänä 6 100. Ja juuri tätä varten nyt kohdensimmekin ensimmäisessä lisätalousarviossaan 77 miljoonaa euroa nuorisotyöttömyyden vähentämiseen. Tällä satsauksella saamme useita tuhansia nuoria töihin ja moni pääsee koulutukseen tai työllistämistoimenpiteiden piiriin. Lisäksi erityisesti alle 25-vuotiaiden nuorten työllistymistä tuetaan työllistämissetelein. Ja tavoitteena löytää myös työpaikkoja yrityksistä ja kunnistakin.

Mutta sitten vielä lopuksi tuohon työperäiseen maahanmuuttoon. Uskon, että edelläesittämäni faktat todistivat jos sen, että ovia ei kannatta Heinäluoman opein säppiin laittaa. Tuollaiset heitot siis jäävät populismin ja flirttailun piiriin. Me siis tarvitsemme työntekijöitä Suomeen seuraavan 10 vuoden aikana merkittävästi. Mutta tärkeää on nyt korostaa ja huolehtia siitä, että maassamme kaikki tekevät töitä maamme lakien ja maamme työehtosopimusten mukaan. Pimeää työvoimaa ja harmaata taloutta sekä epätervettä kilpailua työehdoilla ei missään tapauksessa saa hyväksyä eikä katsoa läpi sormien. Juuri mm. tämän takia saatavuusharkinnasta luopumiseen on perusteltua liittää nyt tarkastusjärjestelmä. Järjestelmä jossa ensimmäisen vuoden työnteon jälkeen tarkastetaan, että verot on maksettu ja pelisääntöjä on noudatettu. Jos näin ei ole niin työlupaa ei enää irtoa. Eikö tämä ole perusteltu ja fiksu uudistus?

Samalla kuitenkin turhaa byrokratiaa voidaan purkaan. Työntekijän lupa voidaan nimittäin myöntää suoraan pidemmäksi ajaksi silloin, kun kyseessä on yleisesti luotettavaksi tiedetty työnantaja. Yrittäjä joka on hoitanut asiansa ja velvoitteensa moitteettomasti. Eikö tämäkin ole perusteltua ja fiksua?
Olen myös tyytyväinen siihen, että EK ja SAK:kin ovat ottaneet tämän haasteen todesta. He jo nyt toteuttaneet kampanjaa rasismin kitkemiseksi työpaikoilta. Ja parhaitenh rasismia torjutaan sillä, että pelisäännöt ovat kaikille samat. Työntekijöitä ei pidä jaotella kahteen kastiin.

Ja aivan lopuksi haluan todeta, että maamme maahanmuuttopolitiikan muutostarpeet eivät siis liity työntekoon vaan ne liittyvät maamme turvapaikkapolitiikkaan. Tässä me olemme kokoomuksessa ottaneet nyt johdon käsiimme. Olemme jo pitkään puhuneet asiasta ja korjanneet tilannetta. Olemme vaatineet hallittua muutosta maahanmuuttopolitiikkaamme Euroopan yhdestä liberaaleimmista käytännöistä realistisemmalle voisi sanoa Pohjoismaiselle linjalle. Tämä on kokoomuksen linja. Sen sijaan työperäistä maahanmuuttoa kokoomus on kannattanut aina ja kannattaa aina. Samoin pelisäännöin.

Ben Zyskowicz totesikin varsin osuvasti tämän viikon kyselytunnilla että "Heinäluoma kantaa huolta siitä, että maahanmuuttajat tekevät työtä Suomessa. Minä taas kannan huolta siitä, että kaikki maahanmuuttajat eivät Suomessa tee työtä".


....


Tulipahan pitkä tarina, mutta tämä asia tämän vaati ja ansaitsi ja onhan tänään lisäksi suomalaisen työn päivä. Vappupäivä. Päivä joka on myös kevään ja ylioppilaiden päivä. Nyt itse suuntaan Lopen kirkonmäen juurelle Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle Lopen Wappuun. Tilaisuus joka on kaikille avoin ja yhteinen. Sieltä sitten Hämeenlinnan torille ja sen jälkeen päivä jatkuu vielä Riihimäellä mm. Voimalan Vapussa. Nähdään.

VAPPUPÄIVÄ 1.5.2010:

klo 10.30-11.15 Lopen Sinivalkoinen Wappu Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalla

klo 11.45-12.30 Hämeenlinnan Vappu Hämeenlinnan torilla

klo 13.00 Riihimäen Wappupicnic Riihimäen Vanhassa kaupungissa ja Voimalan Vappu tapahtuma


.....


Kello jo kohta yhdeksän ja aurinko vaeltelee puiden taakse. Ei edes hieman koleahko sää ja pikku tihkukaan tänään tunnelmaa latistanut vaikka hieman ehkä väkimäärää vähensikin. Aamusta ensin Yrjö-Koskisen patsaalle ja paikalla reilu 50 kuulijaa. Eli puolet vähemmän kuin viime vuonna aurinkoisessa ja jopa lämpimässä kevätsäässä. Mutta niin kuin sanoin se ei tunnelmaa latistanut vaan saimme jälleen mielenkiintoiseen kulttuuripuheenvuoron tällä kertaa kotiseutuneuvos Ahti Gåpån pitämänä ja musiikista vastasi tavan mukaan Timotei-kuoro. Johtajanaan ehkä tässä tilaisuudessa nyt viimeisen kerran Pekka Perko. Esitinkin päätössanoissani Pekalle toiveen, että hän voisi olla ensi vuoden puhuja ja aiheena "muistelot loppilaisen kuoromenestyksen vuosikymmeniltä". Pekka lupasi jäädä miettimään haastetta ja kutsua. Ahti Gåpå puhui tänään mm. Karjalasta Lopelle tulleiden perheiden ja sukujen suuresta työstä kotikuntamme hyväksi ja myös naisten työstä lottina sotavuosina. Mielenkiintoinen ja monipuolinen puhe edellisten Sinivalkoisen vapun puheiden seuraksi. Perinne jatkuu. Siitä olen jo varma.

Sitten Lopelta Hämeenlinnaan Kokoomuksen Vappujuhlaan kauppatorille. Väkeä sielläkin hieman viime vuotta vähemmän, mutta vielä isompi kato oli meidän jälkeen torille tulleiden demarien vappujuhlassa. Ehkä sää heidänkin kiusana. Mene ja tiedä. Juhlapuheen Hämeenlinnassa tänä vuonna piti kaupunginjohtaja Juha Isosuo, joka puhui mm. onnellisuudesta. Hämeenlinnasta sitten suuntasin Riihimäen Rautatienpuistoon ja Kokoomuksen Piknikille ja sieltä sitten Riihimäen Voimalan Vappuun. Vanha Paloheimon voimalaitos oli saanut uuden sykkeen ja väkeä sisätiloissa aivan valtavasti liikkeellä. Monen kanssa jo haaveilimme siitä mitä paikassa tapahtuisikaan jos ja kun teatteri ja muu kulttuurielämä sen joskus täydelläteolla valtaa. Täysi tuki näille suunnitelmille ja hankkeille. Sitten vielä lounas pianomusiikilla Cafe Feeniksissä ja nyt kotona. Huomenna vapaapäivä ja tarkoitus suunnata pihätöihin. Katsotaan antaako sää siihen mahdollisuuden.

Lueskelin tuossa hieman uutiskoosteita päivän vappupuheista ympäri maan. Mielenkiintoisin oli ehkä kuitenkin Ykkösaamun "puheenvuoro", jossa SAK:n uuden puheenjohtaja Lauri Lylykään ei enää esittänyt paluuta tupoon. Eilen tupo-linjaa sen sijaan peräänkuulutti SDP:n Eero Heinäluoma. Lyly ei tupo esittänyt vaan vaan koordinaatiota, jossa löydettäisiin "luonteva työnjako keskusjärjestön, liittojen ja paikallisen tason välille". Lyly puhui jonkinlaisesta raamista tai neuvottelupuitteista, jotka pitäisi pystyä rakentamaan. Mielenkiintoinen linjaero siis Heinäluoman ja SAK:n välille.

Myös puolustusministeri Jyri Häkämies toivoi laajaa yhteistä sitoutumista pelisääntöihin omassa puheessaan. Hän totesi, että työmarkkinoiden kehittämiseen tulee panostaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja että laittomista lakoista pitää päästä eroon. Häkämiehenkin mukaan "ratkaisujen tueksi tarvitaan vahva yhteisymmärrys palkkatasosta ja muista työelämän keskeisistä kysymyksistä".

Tyytyväinen olin myös siihen, että SAK otti eroa myös Heinäluoman ja Urpilaisen maahanmuuttopolitiikkaan. SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Huutola totesi puheessaan tänään, että "ammattiyhdistyliike ei hyväksy rasismia missään muodossa ja että se tekee parhaansa sen eteen, että kaikki työntekijät kansalaisuudesta, syntyperästä ja kulttuurisesta taustasta riippumatta toimivat ammattiliitoissa yhdessä oikeuksiensa turvaamiseksi".

Myös SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen oli samoilla linjoilla. Hän totesi kuin vastauksena SDP:n linjan muutokseen, että "Suomi on sitoutunut työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen EU:n alueella. Ulkomailta voi tulla Suomeen töihin samalla tavalla, kuin suomalaisillakin on oikeus mennä töihin muualle. SAK ei hyväksy ulkomaisen työvoiman syrjintää ja on vakaasti sitä mieltä, että kaikkia maassamme työtä tekeviä ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti."

On hyvä, että tämä nyt tehdään selväksi ja myös se minkä olen täälläkin useamman kerran todennut, että "tärkeintä on saada ulkomaalaisen työvoiman valvonta kuntoon ja varmistaa näin kaikille Suomessa työskenteleville Suomen työehtosopimusten mukainen palkka ja työehdot". Tämä viimeinen lainaus on myös Tukiaisen puheesta. Olen tyytyväinen SAK rohkeuteen asettua myös poikkiteloin SDP:n linjan kanssa.

Opetusministeri Henna Virkkunen vaati puheessaan edelleen lisää ammatillista koulutusta. Tähän on helppo yhtyä. Toivotaan, että syksyksi saadaan lisää aloituspaikkoja jakoon. Tällä hetkellä nimittäin yli 99 prosenttia maan toisenasteen ammatillisen koulutuksen paikoista on täynnä ja tarvetta lisäpaikoille taantumassa olisi. Henna totesikin, että "kevään yhteishaun ennakkotietojen perusteella ammatillisen koulutuksen suosio on jatkanut kasvuaan. Sadat nuoret uhkaavat jäädä ilman opiskelupaikkaa, ellei paikkoja lisätä tuntuvasti. Meillä ei ole varaa hukata yhtään peruskoulun päättävää nuorta samaan aikaan kun nuorisotyöttömyys on tänä keväänä pahimmillaan."

Eli vaikka olemme nyt lisänneet kolmen vuoden aikana ammatilliseen koulutukseen yli 9400 paikkaa niin lisätarve on ilmeinen. Täysi tuki Hennan esitykselle ja esimerkiksi meillä Kanta- ja Päijät-Hämeessä olisi todellakin suuri tarve lisäpaikoille. Meillä hakijoita yhtä aloituspaikkaa kohden lähes kaksi nuorta. Tilanne on mahdoton.

Tässä vain muutama nosto ja poiminta mikä päivän puheista mieleen jäi. Katsotaan miten keskustelu jatkuu.





Perjantai, 30.04.10

Eilen illalla tai oikeastaan vasta yöllä kotiin. Mutta nyt jo uuteen aamuun ja vappuaattoon. Iloista vappua teille kaikille blogini lukijoille ja toivotaan, että sääkin olisi edes hieman keväinen.

Oma vappuni menee tänä vuonna rauhallisissa tunnelmissa täällä Hämeessä. Tälle vappuaatolle en ole sopinut mitään ohjelmaa, mutta huomenna sitten aamusta ensin kello 10.30 Lopella Riihimäen seudun yhteinen III Sinivalkoinen Wappu Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalla. Kolmannen kerran kokoonnumme siis nyt kirkonmäelle ja tällä kertaa puhujana kotiseutuneuvos Ahti Gåpå ja musiikista vastaa Timotei kuoro Pekka Perkon johdolla. Tilaisuus on siis kaikille avoin ja meidän yhteiseksi työn, ylioppilaiden ja keväänjuhlaksi tarkoitettu koko perheen vappuhetki. Toivottavasti näemme teistäkin mahdollisimman monen kanssa siellä. Sitten päiväni jatkuu Hämeenlinnan torille Kokoomuksen vappujuhlaan ja sieltä Riihimäelle piknicille ja Voimalaan. Paljon siis huominen vapunpäivä pitää sisällään.

Mutta tänään vappuaatto ja nautitaan nyt siitä. Nyt aamun lehtien pariin ja kuppi tai kaksi tuoretta kahvia. Voiko ihanammin aamu enää alkaa :)

....

Huolestuneena olen seurannut Etelä-Euroopan taloustilannetta ja saanut siitä myös muutamia infoja. Onneksi nyt kuitenkin Kreikka tuli järkiinsä - tosin aivan pakon edessä - ja hyväksyi erittäin raskaan julkisten menojen säästöpakettiin. Kreikan on pakko laittaa talouttaan kuntoon, jos mielii saada lainaa ja tässä paketissa mm. jäädytetään nyt tuoreimpien tietojen mukaan mm. julkisen sektorin palkat kolmeksi vuodeksi, luovutaan virkamiesten lomarahoista ja nostetaan Kreikan keskimääräinen eläkkeelle jäämisikä nykyisestä 53 vuodesta 67 vuoteen. Erittäin kovia tekoja ja tässä näemme hyvän esimerkin siitä mitä tapahtuu kun tilanne ajautuu sellaiseksi, että enää hallittuihin muutoksiin ja korjausliikkeisiin ei ole mahdollisuuksia. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja myös EU:n maat ovat laittaaneet lainoille erittäin tiukat ehdot ja tärkein niistä ei ole korko vaan se, että Kreikka ryhtyy pelastamaan maataan itse.

Kreikan tilannehan on todella huolestuttava. Viime syksynä paljastui, että maa oli systemaattisesti salannut tai vääristellyt taloutensa lukuja ja tilaa ja nyt aivan viime päivinä on selvinnyt, että maan julkisen talouden vaje on vielä paljon pahempi. Jopa yli 14 prosenttia bruttokansantuotteesta ja maalta erääntyy valtion lainoja maksettavaksi jo ensi kuussa ja näistä Kreikka ei selviä ilman IMF:n ja EU:n apua. Eri arvioiden mukaan Kreikka tarvitsee pelastuakseen parin seuraavan vuoden aikana jopa 120 miljardia euroa lisälainaa.

Tilannetta on siis syytä seurata tarkkaan. Olen todella pettynyt, että yksi maa on toiminut näin ja salaamalla ja valehtelemalla toiminut yhteisessä EU:ssamme. Siksi suhtaudun erittäin kriittisesti myös jopa lainoitukseen ja täysin kielteisesti mihinkään ilmaiseen rahaan. Sellaista ei tule missään nimessä edes suunnitella ja jos lainoja EU antaa niin takaisin maksatus ja lainojen takuut tulee olla selkeät. Seurataan.

....

Pari maakunnallistakin asiaa haluan nyt täällä nostaa tikunnokkaan. Toinen on ammattikorkeakoulutuksen tulevaisuus. Hämeen Ammattikorkeakoulun tulevaisuus saatii jatkoajalle, mutta vaarana on edelleen se, että ammattikorkeakouluopetus loppuun Riihimäeltä ja Forssasta tulevaisuudessa. Sama pelko on myös Uudenmaan puolella Laurean ja sen Hyvinkään koulutuspaikan suhteen. Siksi nyt onkin oikea aika nostaa ääntä ja toimia ja tehdä. Miettikääpä tilannetta, missä Riihimäeltä ja Hyvinkäältä esimerkiksi loppuisi ammattikorkeakoulutus. 100 000 asukkaan yksi maamme nopeimmin kasvavia alueita olisi tyhjä. Ja mm. Kone ja moni muu suuri yritys ilman ammattitaitoisen henkilökunnan kouluttajaa. Siksi nyt pitää herää toimiin. Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tulee vahvistaa yhteistyötä ja viestittää selkeästi, että 100 000 asukkaan alueella tulee turvata ammattikorkeakoulutus tulevaisuudessakin tavalla tai toisella. Se on sitten oppilaitosten tehtävä ratkaista miten. Me teimme samalla alueella on valtakunnallisestikin erittäin merkittävän toisenasteen kouluttajien yhdistämistyön ja uudistamistyön. Nyt yli maakunta- ja kuntarajojen toimii Hyria Koulutus Oy, joka vastaa tämän 100 000 asukkaan alueen ja laajemmankin alueen ammatillisesta toisenasteen koulutuksesta. Nyt sama uudistus pitää saada aikaan ammattikorkeankin suhteen. HAMK on panostanut vahvasti Riihimäelle ja laajentaa myös seiniä ja tällaista mahdollisuutta ei saa hukata. Kuntaraja, maakuntaraja tai vaalipiiriraja ei saa nyt pilata talousalueemme tulevaisuutta ja kilpailukykyä. Toivon, että tässä nyt heräävät toimiin alueemme valtakunnallisest merkittävät yritykset, johtajat, ihmiset ja tekijät ja myös luottamushenkilöt. Soutamalla eri suuntiin häviämme varmasti.

Samaa vahvistusta pitää HAMK:n tehdä myös Lounais-Hämeessä. Forssan seudun pitää vahvistua ja tässä on toinen kiireinen tehtävä. Menestyviä ja vahvoja yksiköitä ei varmastikaan kukaan lopeta. Nyt on tekemisen aika.

Toinen iso asia on sitten Forssan seudulla Valtatie 2 eli tie joka yhdistää Helsingin ja Porin ja pääkaupunkiseudun, Uudenmaan, Hämeen ja Satakunnan maakunnat toisiinsa. Kyseinen valtatie on liikenteellisesti erittäin merkittävä
valtakunnallinen ja kansainvälinenkin päätieyhteys, eikä kyseisellä välillä ole ainakaan toistaiseksi vaihtoehtona rautatieyhteyttä.

Liikennemäärät ovat 2-tiellä suuria ja kyseisellä tiellä liikenteelle ominaista on suuri raskaan- ja joukkoliikenteen osuus kuten myös itälänsi-suunnassa kulkevalla Kantatie 54:llä, mikä sekin on remontin tarpeessa. Palaan siihen. Mutta nyt siis Kakkostie on saatava kuntoon ja erityiseksi ongelmaksi on noussut se valtatie standardin epäjatkuvuus mm. nopeustason osalta. Tieosuuttahan remontoitiin jo jokunen vuosi sitten, mutta silloin ei valmiiksi asti ja siksi nyt näen tärkeäksi, että tämä työ hoidetaan loppuun. Valtatie 2 ei ole aivan valmis.

Aiempien perusparannustoimien ulkopuolelle on jäänyt mm. Karkkila-Humppila-välin pitkät tieosuudet, joissa nopeusrajoitus on jouduttu asettamaan 80 km/h tien kapeiden osuuksien vuoksi. Hämeen liitto ja kunnat ovatkin osaltaan rahoittaneet tiesuunnitelman kyseiselle välille, niin että tien turvallisuutta parantamalla nopeusrajoitus voitaisiin nostaa valtatiestandardin mukaisesti 100 km/h. Suunnitelman ensivaiheen toteuttamisen talousarvio on noin 10 miljoonaa euroa ja kokonaisuuden eli koko yhteysvälin kunnostus vaatii noin 19 miljoonaa euroa.

Itse toivon, että tässä asiassa voisimme nyt edetä ja esitänkin, että tämän vuoden valtion talousarvion lisäbudjetissa esitetään tämä määräraha ja työt saadaan näin käyntiin. Lisäbudjetissa olisi nyt hyvä mahdollisuus myöntää tuo 10 miljoonan määräraha, jolla kunnostus saataisiin hyvin käyntiin. Olen asiasta eteenpäin yhteydessä. Yritetään.


....



....

Mukava vappuaatto nyt takana. Huomista jo siis odotellen. Tänään päivällä kävin vielä katsastamassa myös koulukeskuksemme remontin etenemisen. Uusi B-koulu on jo pieniä ulkojuttuja lukuunottamatta valmis ja vanha B-koulukin jo peruttu ja vanha jäljelle jäävä osa enää odottaa kesän saneerausta. Erittäin upea koulukeskus nyt pian valmis ja sitten syksyllä meillä onkin ilo vihkiä uusi koulu käyttöön ja samalla päättää pitkä uudisrakentamis- ja korjausrakentamishanke yhdessä opetusministerimme, ystäväni Henna Virkkusen kanssa. Mutta sitä ennen vielä koululaisetkin kesälaitumille.

Tänään saimme myös tuoreet puolueiden kannatusmittaukset. Ei mitään ihmeellistä uutta ja järjestys vakaasti samana. Jatkamme edelleen vaikeista ajoista huolimatta maamme suurimpana puolueena eikä Heinäluoman kikkailu ole saanut SDP:n laivaa myötätuuleen. Hieman niin epäilimme käyvän, mutta ehkäpä maahanmuuttomöläytykset yms olleet liikaa meille suomalaisille. Mene ja tiedä. Mutta se pitää muistaa, että gallupit mittaavat aina vain menneisyyttä ja huomisen gallupluvut pitää ansaita tänään ja joka päivä. Jatkamme siis vastuullisesti ja nöyrästi eteenpäin. Gallupeja ei kannata eikä saakaan jäädä ihailemaan eikä muutenkaan tuijottelemaan. Kun teemme työmme hyvin ja avoimesti niin saamme sen minkä ansaitsemme. Se on yksin äänestäjien käsissä.

Mutta huomenna sitten upea vapunpäivä ja tuo ohjelmani tämän päivän blogin alussa ja myös kalenteri-sivulla. Toivottavasti huomenna näemme mahdollisimman monen kanssa. Vappua kaikille.




















Torstai, 29.04.10

Tänään vieraanani eduskunnassa kävi jälleen yksi ysiluokka Hämeenlinnasta. Erittäin aktiivinen ja mukava sakki ja puolituntinen ennen kyselytuntia meni hetkessä. Myös Ojansuun Kirsi piipahti oppilaita moikkaamaan.
Toisilla tuo sportti on vaan yksinkertaisesti veressä. Ulkoministerimme Alexander Stubb kävi kyselytunnin jälkeen pikalenkillä (vajaa 15km) yhdessä mm. Wilson Kirwan kanssa.
Ja sitten ilta Espoon teatterissa. Hieno ja ajatuksia herättävä Esitystalous oli illan kappale.
Neste Oilin toimitusjohtajaa Matti Lievonen nosti jokin aika sitten esille sen tosiasian miten vahvasti Suomessa panostetaan korkeatasoiseen tuotekehitykseen. Esimerkiksi yksin NesteOil sijoittaa tutkimukseen 1000 työntekijän panoksen. Se on valtava satsaus tulevaisuuteen kun tiedämme, että yritys työllistää kaiken kaikkiaan noin 5 000 työntekijää. Tavoite on yksiselitteisen ja erittäin vaikea ja haastava. NesteOil haluaa valmistaa entistä huonommasta raaka-aineesta entistä parempaa huippuluokan polttoainetta. Yksi esimerkki tästä osaamisesta on jo kehitetty NExBTL-biodiesel, mutta nyt yhtiö on ottamassa seuraavan vielä suuremman askeleen. Tavoitteena on 100% NExBTL, joka ei siis sisällä enää lainkaan öljyä. Uutta uusiutuvaan perustuvaa polttoaineitta on jo kokeiltu mm. raskaassa liineteessä ja nyt testaus alkaa myös henkilöautoilla. Kyseinen NExBTL siis valmistetaan sertifioidusta palmuöljystä ja elintarviketeollisuuden jäterasvoista, mutta raaka-ainepohjaa on tarkoitus laajentaa merkittävästi oman laajan tutkimustyön kautta. Tavoitteena hyödyntää mm. syötäväksi kelpaamattomat kasviöljyt, mikrobit, levät ja tietenkin puun ja biomassan kaasutus. Ja lisäksi kaksi salaista tutkimuslinjaa.

Haluan vielä painottaa, että Neste Oil sitoutunut käyttämään pelkästään sertifioitua palmuöljyä. Neste Oil on siis edelläkävijä kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden raaka-aineiden käyttäjänä ja yhtiö edellyttää palmuöljytoimittajiltaan ns. RSPO:n eli Roundtable on Sustainable Palm Oil-jäsenyyttä ja myös sitoutumista kestävän kehityksen periaatteisiin ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.

Ja varmaa on sekin, että uusiutuvista lähteistä valmistetun polttoaineen osuuden määrä kasvaa merkittävästi tulevaisuudessa. Jopa 10 %:iin liikenteen energiasta jo vuoteen 2020 mennessä ja olen varma, että vastuullisesti tuotetuilla biopolttoaineilla on merkittävä rooli Euroopan liikennepäästöjen vähentämisessä. Liikenne on nimittäin yksi iso tekijä ilmastonmuutoksessa. Esimerkiksi sen osuus EU:n CO2-päästöistä on yli 20 % ja meillä Suomessakin 18 %. Tarvitsemme siis rohkeita ja oikeita askelia tässäkin työssä. Vastuullisuus on kaikkea ohjaava määre. Ja itse seuraavan suurella mielenkiinnolla myös ST1:sen kotitalouksien biojäätteestä polttoainetta tekevän Hämeenlinnan tehtaan valmistumista. Pian sekin jo edelläkävijänä Euroopassa. Raaka-aineena St1:n bioetanolissa käytetään siis elintarviketeollisuuden biojätettä ja nyt siis jatkossa myös kotitalouksien ja kauppojen erilliskerättyä biojätettä. Flexifuel-autot ja tämä RE85 auttavat osaltaan kasvattamaan biopolttoaineiden osuutta liikenteessä ja ehdottomasti totta, että kaikki mahdolliset vastuulliset keinot tarvitaan, jotta vaadittu 10% uusiutuvan energian osuus täyttyisi.

Tänään keskustelemme mm. tästä aiheesta aamun kokouksessa. Sitten ympäristövaliokunta ja sivistysvaliokunta jne. Mielenkiintoinen päivä siis tulevaisuuden parissa edessä. Illalla sitten Espoon Teatteriin, mutta palataan siihen myöhemmin. Sitä ennen ehtii tapahtua niin monenlaista.

Eilen illalla myös päätökseen unelmajääkiekkofinaalisarja. TPS palasi pitkän tauon jälkeen historiallisella rytinällä mestariksi. Onnea Tepsille ja Turulle, mutta upea oli myös HPK:n kausi. Jos ei kukaan oikein uskonut Tepsin mestaruuteen niin yhtä ison yllätyksen ja kasvun teki myös Kerho tällä kaudella. Paluu voittajajoukkueeksi ja ensi vuonna varmasti jälleen mukana kärkikahinassa. Onnea siis myös Kerholle ja monelle ystävälle tässä joukkueessa. Nyt kohti MM-lätkää... ja minä siis ensimmäiseen päivän kokoukseen.

.....

Hallitus sai tänään vahvan luottamuksen välikysymysäänestyksessä. Ainoa mikä hieman ihmetytti oli jälleen muutamien kansanedustajien poissaolo salista tärkeän äänestyksen aikaan. No pääasia, että tarpeeksi kansanedustajia myös hallituspuolueista oli paikalla ja työ voi jatkua. Päivään on tänään mahtunut nippu ns. valmistavia keskusteluja niin ympäristö- kuin sivistysvaliokunnassakin. Mm. kaivoslaki ja sivin puolella perusopetuslain uudistaminen erityisopetusta koskien on siis näin loppusilauksessa. Tarkoitus saada asiat isoon saliin jo tässä lähiviikkoina. Ensi viikolla valiokunnissa mm. nämä työt päätökseen. Tätä kaikkea ennen kävin Espoossa aamulla kokouksessa missä esillä oli siis vahvasti liikenteen tulevaisuuden polttoaineet. Aihe onkin keskusteluttanut paljonkin ja itse uskon, että tällä saralla osaamisestamme voi vielä tulla vientitavaraakin. Vahvaa osaamista usealla eri toimijalla.

Mutta nyt sitten jo kyselytuntikin takana ja myös ryhmäkokous. Kyselytunnin erikoisin tapahtumasarja nähtiin kun SDP:n Eero Heinäluoma toisti kohutun mielipiteensä maahanmuuttajista jotka tekevät työtä Suomessa. Ben Zyskowicz totesikin Heinäluoman vastustavan juuri väärää. Zyskowicz totesi, että "edustaja Heinäluoma kantaa huolta siitä, että maahanmuuttajat tekevät Suomessa työtä. Minä taas kannan huolta siitä, että maahanmuuttajat eivät tee Suomessa työtä". Voi sanoa, että jälleen kerran osui ja upposi. Ei aivan siis Zyckowiczin tasolle ole Heinäluoma vielä noussut.

Zyskowicz totesikin lopuksi, että "olemme siis edustaja Heinäluoman kanssa täysin päinvastaislla kannoilla. Ei meillä työperäinen maahanmuutto ole ongelma, vaan ongelma on etuusperäinen maahanmuutto."

Toivotaan, että SDP:kin siis palaa asiaan. On ollut hämmentävää lukea lehti toisensa jälkeen miten SDP:n omatkin vahvat vaikuttajat ovat irtaantuneet Heinäluoman linjasta ja näyttää siltä, että enää sen takana on vain hän ja puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Tänään myös presidentti Tarja Halonen kehotti suvaitsevaisuuteen. Halonen antoikin kovaa kritiikkiä toteamalla, että on "kaksi eri asiaa käsitellä ihmisiä pelkästään työvoimana - ja alleviivaan sanaa pelkästään työvoimana - tai käsitellä heitä ihmisinä, jotka ovat sekä lapsia, työikäisiä ja sitten vanhuksia - ja nähdä yhtä aikaa nämä kaikki ulottuvuudet heissä".


....

Kello jo muutaman minuutin yli puolenyön. Eli hyvää vappuaattoa teille kaikille. Juuri ajelin Helsingistä kotiin. Ilta siis tänään Mäkelän Jukan ja sivistysvaliokunnan väen kanssa Espoon Teatterissa. Menin suurin odotuksin katsomaan Juha Jokela Esitystaloutta ja täytyy todeta, että en pettynyt. 3,5 tuntia meni muutamaan hieman pitkähköä kohtausta lukuunottamatta erinomaisen vauhdikkaasti ja Jokelan kynä oli erinomaisen terävä. Esitystä kuvattiin lauseella "Huima satiiri politiikasta ja bisneksestä - ja niiden esittämisestä" ja sitä näytelmä todenteolla oli. Voin lämpimästi suositella. Mutta nyt kello jo siis niin paljon, että nyt vain näin lyhyesti. Palaillaan. Yöt.