blogi

Maanantai, 21.06.10

Tässä jo päivän toinen kokous eli Kokoomuksen eduskuntaryhmä koolla. Sitä ennen jo puoluehallitus ja tämän perään yhteiskokous puoluevaltuuston kanssa. Kyseessä siis askeleet kohti uutta hallitusta.
Jyrki Katainen kertoo hallitusneuvotteluista ja linjaa meille tulevaa. Esitys oli hallitukseen lähtö ja sen myös teimme.
Eduskunnan istunnon tauolla ehdin käydä kahdessa kokouksessa Lopella. Tässä koossa Lopen Kokoomuksen valtuustoryhmän väkeä ylimääräisessä kokouksessa.
Lopen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Saija Grönholm valtuustoryhmän kokouksessa.
Lopelta sitten takaisin Helsinkiin ja jatkamaan istuntoa. Tässä kello jo yli 22 ja muutama ahkera salissa - Juha Hakola ja Ben Zyskowicz.
Ben puhumassa hieman yhdentoista jälkeen.
Ja hymyä riitti vielä juuri ennen puoltayötäkin. Uskomaton tekija ja superahkera.
Aamun ensimmäinen kokous jo takana ja kello 8.10. Teimme juuri puoluehallituksessa päätöksen siitä, että jatkamme hallituksessam ja samalla hyväksyimme myös uudet päivitykset hallitusohjelmaan. Teimme myös päätöksen, että emme tule vaihtamaan vain vaihtamisen ilosta ministereitämme vaan nykyinen ryhmämme jatkaa. Seuraavaksi asia sitten puolikymmeneltä eduskuntaryhmän käsittelyyn sekä puoluevaltuustoon. Kaiken pitäisi siis meidän osalta olla valmista ennen puoltapäivää.

Aamun Ilta-Sanomat toi nyt jo sitten jälleen uuden gallupin julkisuuteen. Ilta-Sanomat kertoo, että puheenjohtajamme Jyrki Katainen on aivan omaa luokkaansa suosiossaan maamme seuraavaksi pääministeriksi. Taloustutkimuksen tutkimuksessa Katainen keräsi 38 prosentin kannatuksen. Kiviniemi lähtee pääministeriksi selkeästi niukemmalla kannatuksella. Kiviniemeä kannattaa noin joka viides suomalainen pääministeriksi 22 prosentin kannatuksella. Surkein tilanne on SDP:llä, jonka pääministeriehdokasta ei tue kuin osa omistakaan. Vain joka kymmenes suomalainen näkisi Urpilaisen maamme johdossa ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen eikä edes demariäänestäjät anna oikeastaan tukea hänelle. Vain joka kolmas SDP:nkin kannattaja piti Urpilaista varteenotettavana pääministerinä. Mitä tämä sitten tarkoittaa - veikkaan, että SDP tulee menemään kohti eduskuntavaaleja lopulta vielä toisella pääministeriehdokkaalla. Urpilainen saanee antaa tilaa Heinäluomalle puolueen johdossa tässäkin kysymyksessä. Katsotaan miten tilanne elää.

Mutta nyt siirrymme sitten seuraavaan kokoukseen. Eduskuntaryhmä tekee päätöksen hallitukseen lähtemisestä hetken kuluttua yhdessä uuden puoluevaltuuston kanssa.


....

23.59 ja juuri eduskunnasta kotiin. Lähdimme tuossa Benin kanssa juuri vasta salista pois sillä tänään esillä illalla monta tärkeää asiaa. Itse mm. puhuin juuri nuorisolain uudistuksesta joka tuo etsivän nuorisotyön jokaiseen Suomen kuntaan ja myös huumeainelainsäädännön jähmeydestä Suomessa. Ei kovinkaan montaa nämä asiat kiinnostaneet, mutta onneksi sentään Ben, Juha Hakola ja Jouko Laxell ahkeroivat yömyöhään kanssani.

Tänään päivä ollut sellainen sanoisinko kiitettävän vilkas. Aamulla ensin pidimme jo kahdeksalta puhelinkokouksen missä puoluehallituksen kanssa päätimme hallitusvastuuseen lähtemisen esittämisestä eduskuntaryhmälle ja puoluevaltuustolle. Sitten 9.30 eduskuntaryhmän kokous ja kello 10 yhteiskokous vielä puoluevaltuuston kanssa. Näin kaikki askeleet edetty oikeassa järjestyksessä ja päätös uuteen hallitukseen lähtemisestä syntyi. Samalla hyväksyimme myös uuden hallitusohjelman täydennyksen ja huomenna sitten uusi hallitus aloittaa työnsä.

Iltapäivällä eduskunnan istunnon ollessa tauolla kävin vielä parissa kokouksessa Lopella. Ensin pidimme Lopen Kokoomuksen valtuustoryhmän ylimääräisen kokouksen liittyen kuntamme ajankohtaisiin asioihin ja sitten kunnan puheenjohtajiston kokouksen. Paljon jälleen asioita etenemässä ja toivotaan, että nippu myös kunnanhallitukseen mahdollisimman pian. Näyttää veto jälleen paranevan. Hyvä niin.

Mutta nyt siis päivä pikkuhiljaa päätökseen. Vedämme vielä täysillä huomisen ja torstainkin ja sitten jos pääsisi muutamaksi päiväksi juhannuksen viettoon. Ensi viikolla vielä jatkamme töitä. Mutta nyt jo uusi vuorokausikin alkanut. Kello 0.06 ja aika sanoa kiitos tästä päivästä.

Sunnuntai, 20.06.10

Eilisillan XXXVII Finnderbyn Kyra´s Storyn tunnelmia...
Tallilaisiamme showta seuraamassa. Oikealta Minna Varis, Jari Nylund, Tiina Vuotila ja Niina Laine.
Hetki kun Max astelee areenalle yhdessä Kyran kanssa.
Ypäjän Hevosopiston toimitusjohtaja Petri Meller kiittämässä Kyraan ja Maxia ja koko upeaa esiintyjäjoukkoa illan päätteeksi.
Eiliset hallitusneuvottelut käytiin jopa aiempaankin paremmassa yhteishengessä. Täytyy myöntää, että hieman mietin sitäkin mitä keskustan puoluekokouksesta tulee ulos, mutta nyt näyttää siltä, että olemme hallituksena ainakin keskustan ja kokoomuksen kanssa ehyempiä kuin ennen. Uuden hallituksen rakentaminen on edennyt hyvin ja ohjelma valmistui nopeasti ja siinä sama tavoite kuin hallituskumppanuudellakin eli Suomi ehyenä taantuman läpi. Vahvaa yhteishenkeä ja yhteistätahtoa ja myös yhteistyötä nyt tarvitaankin ja SDP:n uusien vaalien vaatimisen sijaan vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki osoittikin tästä vastuunkannosta hyvää esimerkkiä. Arhinmäki valittiin eilen vasemmiston puheenjohtajana jatkamaan ja näyttää siltä, että hänen asemansa koko vasemmisto-oppostion johtajana myös senkuin vahvistuu. Onnittelut Arhinmäelle jatkokaudesta ja vaikka olemmekin monesta asiasta Arhinmäen kanssa erimieltä niin tässä vuosien aikana kun olen hänet oppinut tuntemaan niin nostan hattua. Vahva ja osaava arvopoliitikko, jolla oma puolue on hyvin hanskassa.

Mutta nyt ensi viikolla aloittavan uuden hallituksen tärkein ohjenuora on se, että miten saamme maamme saumattomasti kasvun eli kasvavan työllisyyden ja kestävyyden uralle. Tavoite on vaativa ja kova ja tuota koko maan eheyttä pitää nyt erityisesti korostaa ja vaalia. Olinkin enemmän kuin tyytyväinen, että eilen saatii julki myös vahva yhteinen tahtotila siitä, että haluamme myös jatkossa yhä vahvemmin pitää huolta myös niistä hiljaisista, joiden ääni ei muuten yhteiskunnassa kuulu. Tämä siis juuri se oikeudenmukaisuus ja vastuu näkökulma mitä itse peräänkuulutin hallitusneuvotteluihin lähdettäessä. Haluamme siis pitää hyvinvointilupauksemme meille kaikille suomalaisille.

Peruslinjaa ei tässä vaiheessa ole syytä eikä mahdollisuuttakaan suuresti muuttaa on sitten kyse veropolitiikasta ja valtion taloudesta muuten. Tyytyväinen olin kuitenkin siihen, että keskustan tuore puheenjohtaja ja tuleva pääministeri tuli vahvasti kanssamme samalle linjalle turvaamaan yrittäjyyttä huomennakin. Kiviniemi totesi hyvin kokoomuslaiseen tyyliin ja henkeen, että "keskeistä on se, että pystymme luomaan suomalaisille yrityksille ja myöskin yrittäjille edellytykset menestyä ja luoda uusia työpaikkoja, eli kyllä keskeinen tavoite on edelleenkin vähentää työttömyyttä."

Talouspolitiikassa jatkamme tutttua tarkan euron politiikkaa ja on hyvinkin perusteltua elää varoen ja tiedostaen myös EU:n rahoitusmarkkinakriisin mahdollisuus. Talouspolitiikastamme vastaava Jyrki Katainen totesikin eilen, että tämä epävakaus pitää nyt huomioida ja se myös velvoittaa meitä välttämään epäluottamusta lisääviä toimenpiteitä. Tässä siis kyse nimenomaan veropolitiikasta ja työnalla olevasta suuremmasta verouudistuksesta. Suureen verouudistukseen sisältyy erinomaisen suuri mahdollisuus, mutta myös liian suuret riskit tässä tilanteessa ja siksi kasvun uraa halutaan nyt tasoittaa vielä eteenpäin tulevaisuuteen. Näin ollen elinkeinoveroja, henkilöveroja ja välillisiä veroja koskeva verouudistus saa odottaa vielä vakaampia aikoja.

Kataisen toteamus eilen olikin hyvin kuvaava: "kun pitää valita vakaus vai puuhakkuus, niin me valitsemme vakauden",

Eilen hallitusohjelma saikin runsaasti kiitosta. Erityisesti Kiviniemi-Kataisen -verolinjaa kehuttiin ja kiiteltiin. Yritysverotuksen ympärillä käyty keskustelu on luonut viime aikoina turhaa hermostuneisuutta ja epäluuloa ja siksi nämä linjaukset olivat nyt tervetulleita. Haluamme turvata siis jatkossakin yrittäjyyden Suomessa ja tehdä vastuullista veropolitiikkaa nimenomaan työpaikkojen ja työllisyyden näkökulmasta. Toivotaan, että nämä eiliset linjaukset myös antavat suuntaviivaa Martti Hetemäen työryhmälle joka pohtii verotuksen kokonaisuudistusta.

Erikoista tässä hallitusneuvottelutilanteessa on ollut sekin, että SDP:stä ei puheenjohtaja Jutta Urpilainen ole lainkaan osallistunut keskusteluun? Uskomaton tilanne, kun maahan muodostetaan uutta hallitusta? SDP:n ääntä näyttää nykyään käyttävän - ei Heinäluomakaan - vaan ex-puheenjohtajaehdokas Miapetra Kumpula-Natri. Erikoinen tilanne.

....

Eilisen Häme-päiväni päättänyt visiitti Ypäjällä oli kokemisen arvoinen. Ypäjästä muodostunut tässä vuosien saatossa minullekin tärkeä paikka ja eilen se jälleen tarjosi yhden sellaisen kerran elämässä -kokemuksen. Ypäjän Hevosopisto tarjosi fantastisen show tuomalla ensimmäistä kertaa "kotimaahansa" Maxin yhdessä Kyra Kyrklundin kanssa. Joskus aikanaan Hesarillakohan oli sellainen mainos, että "Aina silloin tällöin syntyy kaksikko joka valloittaa suomalaisten sydämet" ja eilen kyllä tuli jälleen tuo mainos mieleen. Nyt Kyra ja Max. Upea Kyra´s Story esitteli loppuunmyydylle ja täyteen ahtautuneelle Ypäjähallille kolmituntisen shown huippuratsastajamme urasta. Areenalla nähtii Kyran ensimmäinen ratsastuksen opettaja, nykyinen valmentaja, ystäviä ja valmennettavia ja tunnelmaa on vaikea sanoin kuvailla. Varsinkaan sitä hetkeä mikä koettiin kun pimeään arenaan asteli tulikujaa pitkin itse Max. Ruotsinpuoliveriruuna, Kyran aiemmin ratsastaman Masterin vuonna 1995 syntynyt jälkeläinen. Hieno hetki.

Kiitokset Ypäjälle ja Hevosopistolle jälleen tämänkin mahdollistamisesta. Tänään jatkuu Finnderby ja nähtävää riittää silloinkin. Kyra ja Max muuten esiintyy tänäänkin yleisölle - nyt ulkokentällä.

....

Olisiko nyt jo aika ministeri Tuija Braxin toimia?

Päivän Hesari kertoo jälleen tänään miten 40-vuotias mies pääsi Helsingin käräjäoikeusta puolentoista vuoden EHDOLLISELLA vankeustuomiolla. Mitä siis mies teki. Käytti useasti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta kehitysvammaista tyttöä. Oli mm. kaksi kertaa sukupuoliyhteydessä tyttöön. Ja aivan uskomattomaksi tuomion tekee se, että miehen eduksi eli lieventäväski asiaksi katsottiin se, että hän antoi tytölle rahaa teoista. Eikö sen pitäisi ministeri Brax olla raskauttava asia. Pienelle tytölle raha on iso houkutin.

Kyllä nyt pitää oikeusministerin ottaa tämä asia ihan vakavasti. Ei tilanne voi tällaisena jatkua. Tarvitaan lakiin tiukennuksia jos käytäntöä ei saada muuttumaan nykylainsäädännöllä. Minusta voisi hyvinkin rangaistusten alarajoja kiristää jos kerran aina oikeuden pitää tuomionsa antaa rangaistusasteikon alarajalta. Kyllä tällaisesta teosta minusta tuomion pitäisi aina olla ehdoton vankeusrangaistus. Ei lapsen raiskauksesta voi päästää tuollaisilla tuomioilla. Ehdollinen rangaistus tai sakko ei ole mitään tällaiselta julmasta teosta.

Jos oikeusministeri Tuija Brax ei asia pysty toimimaan niin sitten jonkun muun pitää asia ottaa hoitoonsa. Muutosta tarvitaan. Lapsen raiskauksessa ei tarvitse etsiä lieventäviä asioita.

...

Päivä jälleen mennyt vauhdikkaasti. Huomenna tärkeä päivä kun teemme ratkaisumme uudesta hallituksesta ja siihen lähtemisestä ja myös katsomme omassa eduskuntaryhmässämme vielä läpi tuon neuvotellun hallitusohjelman ja päätämme myös ministereistämme. Aamulla aloitamme jo kahdeksalta ensimmäisellä puhelinkokouksella ja sitten aamupäivällä jo koossa eduskuntaryhmä ja puoluevaltuustokin. Siitä se etenee oikein askelmerkein niin, että keskiviikkona tarkoitus sitten eduskunnan isossa salissa käydä keskustelu hallitusohjelmasta. Mielenkiintoista onkin nähdä osallistuuko SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tuohonkaan keskusteluun ja toisaalta mitä uutta hän tähän keskusteluun tuo. Jäädään katsomaan.

Yle julkisti tänään tuoreimmat puolueiden kannatusmittaukset. Meidän kannatus on nyt hieman laskenut, mutta jatkamme edelleen selkeästi maan suurimpana puolueena. Keskusta on hieman pystynyt vankistamaan asemiaan ja se on hallituksen työskentelyn kannalta aivan hyvä asia ja merkille pantavaa on myös, että SDP:n kannatus on edelleen laskussa. Suurista puolueista siis vain keskustan kannatus on nyt hieman puoluekokouksen vedolla noussut. Keskustaa kannattaa ny 19,2 prosenttia suomalaisista eli edelleen pääministeripuolue on pahasti alle 20 prosentin. Itse uskon kuitenkin, että keskusta tulee tästä edelleen asemiaan vankistamaan ja tulemme näkemään tiukan kisan suurimman puolueen paikasta ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Pienemmissä puolueissa ei suuria kannatusmuutoksia ole tapahtunut. Perussuomalaiset ovat jättäneet taakseen jo selkeästi vasemmistoliiton, jonka trendi nousevaksi ei Arhinmäki ole pystynyt kääntämään. Näyttääkin siltä, että Arhinmäen näytönpaikka on samaisissa 11 eduskuntavaaleissa ja jos silloin ei voittoa tule niin puheenjohtaja varmasti vaihtuu. Sama myös edessä uskoakseni SDP:ssä. Perussuomalaiset uhkaavat jo kovaa myös vihreiden asemia ja vihreät liittynevät vasemmiston ja SDP:n kanssa puheenjohtajien selkäseinäävasten ryhmään eduskuntavaaleissa. Mutta matka on edelleen pitkä ja nyt katsotaan kuka pystyy parhaiten työnsä tekemään. Mitään ei ole vielä kukaan voittanut ja kaikki voi vielä muuttua ykköspaikkaa myöden. Nöyrin ja ahkerin ja rehellisin voittaa.

Lauantai, 19.06.10

Tänään olen mukana Lammin Pellavamarkkinoilla Ydin-Hämeen Kokoomuksen teltalla. Tervetuloa mukaan kello 12-13. t.timo
Tunnelmia Lammin Pellavamarkkinoilta. Kiitokset hienoista järjestelyistä Ydin-Hämeen Kokoomukselle. Oli ilo saada olla mukana.
Lammilainen rallikuski Matti Rantanen on hyvä kaverini vuosien varrelta. Nyt tapasimme hieman eri tunnelmissa. Nykyisin Matti ajaa kisaa Englannissa ja uskoisin, että pian MM-sarjassakin. Hieno kaveri ja sairaan nopea kuski.
Meri-Tuulia Huurresalo on vahvasti mukana ensi vuoden eduskuntavaalikampanjassani ja myös tänään talkoissa.
Tänään päivä Hämeessä. Nyt aamusta ensin Lammille. Siellä perinteiset Pellavamarkkinat ja lupasin mukaan Ydin-Hämeen Kokoomuksen teltalle. Olen paikalla kello 12-13 eli tervetuloa jutulle. Itseasiassa tässä olemme rakentaneet muutamia mielenkiintoisia juttuja Hämeeseen kesäksi. Kesävieraaksi mielenkiintoinen vieras Hämeeseen muutamanakin eri päivänä. Pidetään ne nyt vielä salaisuuksina. Mutta tänään siis Lammilla. Sitten Lounais-Hämeeseen jne. Sellainen päivä tänään.

....

Tällä viikolla saimme valmiiksi myös erittäin hyviä uutisia laitoshoitoon joutuneille ja joutuville. Eli laitoshoidossa olevat ja asumispalveluja sekä perhehoitoa tarvitsevat voivat valita nykyistä vapaammin kotikuntansa. Nyt tehtävä kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muutos parantaa erityisesti vammaisten ja vanhusten mahdollisuuksia valita kotikuntansa muiden ihmisten tapaan. Näin siis tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuu tässäkin elämäntilanteessa. Nyt tehtävän uudistuksen jälkeen pitkäaikaisen laitoshoidon, asumispalvelujen tai perhehoidon tarpeessa oleva henkilö voisi valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän nykyisin asuu. Näin ollen nykyisen kotikuntalain niin sanottu laitosrajoitus ei olisi jatkossa enää kotikunnan valinnan este. Nykyisinhän laitoshoitoon joutunut on sidottu kotikuntaansa kiinni ja mahdollisuuksia päästä esimerkiksi perheen tai lapsien lähelle hoitoon ei ole toteutunut. Yksinäisyys on ollut arkipäivää ja on varmasti sitä tulevaisuudessakin, mutta uskon ainakin itse että tämä on osaltaan helpottamassa myös läheisten osallistumista hoitoon.

Laki lähtee tulevaisuudessa siitä, että kotipaikan valintaoikeuden käyttäminen edellyttää sitä, että hoidon tai asumisen arvioitaisiin kestävän tai se olisi kestänyt yli vuoden. Samalla tämä siis mahdollistaisi myös sen, että henkilö voisi itse hakeutua nykyisestä kotikunnastaan toisen kunnan asukkaaksi ja sen palvelujen piiriin. Henkilö voisi siis pyytää palvelutarpeen arviointia ja palvelujen järjestämistä muualta kuin kotikunnastaan.

Arki on osoittanut sen, että esimerkiksi vanhuksilla, vammaisilla, mielenterveyskuntoutujilla ja päihdehuollon asiakkailla on erilaisia tarpeita vaihtaa kotikuntaa. Erityisesti vanhukset ja vammaiset ovat kokeneet tärkeäksi sen, että he saisivat valita kotikuntansa vapaasti ja tämän tämä laki nyt mahdollistaa.

Esitys aiheuttaa myös tulevaisuudessa kustannusten jakamista kuntien välillä. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyisi esityksen mukaan muuttopäivästä lukien uudelle kunnalle, mutta vastuu henkilön hoito- ja hoivapalvelujen kustannuksista säilyisi hänen aiemmalla kotikunnallaan. Lait on tarkoitus saada voimaan vielä ensi vuoden alusta.


....

Mutta nyt aamupalalle ja sitten Lammia kohden. Kurkatkaapa tänään viikonlopun Ilta-Sanomat.

Niin ja pitäähän sitä kai täälläkin Victoriaa onnitella. Tänään naapurissa järjesteteään nimittäin yli 30 vuoden tauon jälkeen kuninkaalliset häät, kun kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling saavat toisensa iltapäivällä Tukholman Suurkirkossa. Ruotsi on sekaisin Victoriasta.

Niin ja jos aivan lopuksi mainostaisin hieman omaa Lopenkin kuninkaallista. Eli kun moni on kysellyt saako jo Lopen uutta perunaa niin kerron, että saa. Tänään Heikki Mikkolan Suoramyyntitilalla Lopen Maakylässä kauppa auki kello 9-14 ja uuden isännän Antin johdolla perunaa myynnissä. Ihastuttava kauppa muutenkin jauhoineen ja leipomotuotteineen. Kannattaa ehdottomasti poiketa tänään tai kesän aikana. Eli Mikkolan Suoramyynti, Läyliäistenraitti 984, 12600 LÄYLIÄINEN.

Mutta minä suuntaan nyt Lammille Pellavamarkkinoille. Meillä Lopella sitten Perunankukkapäivät jälleen heinäkuun alussa 3.7.

....

Hieno päivä aurinkoisessa säässä Lammilla takana. Väkeä oli 40. kerran järjestetyillä Pellavamarkkinoilla upeasti ja myös meidän kokoomusteltalla riitti vilskettä. Oli mukavaa jälleen olla mukana ja Ydin-Hämeen teltalla kanssani tietenkin myös Huurresalon Meri-Tuulia ja eduskuntavaaliehdokkaistamme Sari Rautio ja Kalle Jokinen. Ja tottakai hyvin myös alueen kokoomustoimijoita. Paljon keskusteluja ja palautetta ja ideoita jälleen matkaan. Aiheina esillä mm. kuntaliitokset, kuntapalvelut, hallitusneuvottelut ja myös energiakysymykset. Ja myös tietenkin koulupuolenkin juttuja. Mutta nyt hetki aikaa kotona ja sitten Lounais-Hämettä kohden.

Perjantai, 18.06.10

Huomenna Lammin Pellavamarkkinoilla mukana kello 12-13. Tervetuloa mukaan ja kiitos Ydin-Hämeen Kokoomukselle jo etukäteen järjestelyistä.
Eilen Ruotsin valtiopäivät hyväksyi ydinvoiman rakentamisen äänestyksen jälkeen. Päätös on erittäin merkittävä se takaa sen, että Ruotsissa voidaan rakentaa uutta ydinvoimaa. Tämä siis siitä huolimatta, että 1980 maassa neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä päätettiinkin luopua ydinvoimasta. Nyt tehty ratkaisu on hyvin samankaltainen kuin meilläkin edessä oleva. Tilanne maailmassa on sellainen, että fossiilisten polttoaineiden varaa ei tulevaisuutta voi laskea ja ilmastommekin vaatii aitoja tekoja. Siksi tarvitsemme valtavasti lisää uusiutuvaa energiaa, mutta myös päästötöntä ja edullista perusenergiaa. Ruotsi perusteli kantaansa samalla tavalla eli nimenomaan ilmastopolitiikalla. Ydinvoimalla voidaan energiantuotannon kasvihuonekaasuja vähentää merkittävästi. Nykyisinkin Ruotsin sähköstä vajaa puolet tuotetaan ydinvoimalla yhteensä kymmenen ydinreaktorin voimin. Nyt valtiopäivät hyväksyi lisärakentamisen ja sitä länsinaapurissa tuki myös vahvasti keskustapuolue ja myös maan ympäristöministerikin. On merkittävä tunnustus, että myös ympäristöministeri näkee ydinvoiman näin. Ja merkittävää oli myös se, että samalla Ruotsi päätti korottaa myös ydinvoimayhtiöitten vastuuta onnettomuustilanteissa 1,2 miljardiin euroon.
....
Eilen saimme myös tiedon siitä, että maamme vahva EU-vaikuttaminen toimii jälleen. Olemme pitkään ajaneet pankkien ns. stressitestien julkistamista ja nyt EU-maiden johtajat tulivat meidän hallituksen linjoille ja päättivät julkistaa ne heinäkuussa. Stressitestit siis kuvaavat nimenomaan pankkien kuntoa ja niiden julkistamisella on tarkoitus nimenomaan rauhoittaa markkinoita. On erittäin tärkeää tietää mikä on suurten eurooppalaisten pankkien kestokyky eli millaisia ja miten paljon ns. huonoja saatavia niillä on. Epävarmuus tästä on hidastanut kasvua ja luonut epävarmuutta. Saksa pitkään laittoi vastaan Suomen esitystä ja nyt onkin mielenkiintoista nähdä mitä sieltä paljastuu. Toivotaan parasta ja pelätään vain vähän pahaa. Eilen samalla EU-johtajat kävivät läpi EU:n taloussääntöjen rikkomisesta seuraavia rangaistuksista. Myös tässä työssä maamme on ollut eturivissä. Hyvä niin. Juuri tällaista vahvaa vaikuttamista ja istumista päätöksen pöydissä maamme tarvitsee.

....
Liian vähällä huomiolla on päässyt Ajovarman lakko. Lakko alkoi jo 1.6. ja siitä on julkisuudessa puhuttu erittäin vähän. 12 päivää kestänyt lakko aiheuttaa uskomatonta vahinkoa ja haittaa koko ajan. Meillä suoritetaan kuukaudessa noin 12 000 kuljettajantutkintoa eli lakko johtaa hallitsemattomaan kaaokseen koska suman suman purkamninen tulee kestämään pitkään. Erityisen vakavaa tämä on mopo-ja moottoripyörä alalle koska myynti seisoo täysin. Ei uusia ajokortteja, ei siis myöskään uuseja kuskeja. Ei siis myöskään pyöräkauppaa. Ja juuri nyt kesähän on alan sesonki. Ei näillä ajoneuvoilla ajella talvella, eikä näiden ajokortteja suoriteta talvella. Sesonki on nyt ja maa seisoo. Ajovarma Oy:llä on alalla yksityistetty monopoli asema. Nyt siis tarvittaisiin toimia tilanteen korjaamiseksi. Tässä pitäisi varmasti herätä myös liikenneministeri Anu Vehviläisenkin. Nyt yhteys lakon neuvotteluosapuoliin ja muutos alalle.

Muutos alalla tarkoittaisi sitä, että tarvitaanko oikeasti 2000-luvun Suomessa tällaisella alalla tällaista monopolia?? Monopolin ymmärtää vielä alkoholin myyntiin ja myös ehkäpä rahapeleihinkin, mutta en ainakaan mikä kuljettajantutkintoihin.

Syyllinen on siis Trafi. Se on solminut Ajovarma Oy:n kanssa miljoona sopimuksen. Sopimus takaa yritykselle miljoonien eurojen arvoisen monopolin, kun sopimusaikana ei mikään muu yritys saa harjoittaa kuljettajantutkintotoimintaa. Aikalailla helppoa ja varmaa businessneksen tekoa siis. Miettikääpä nyt vaikkapa näin: kuljettajantutkintomaksu on on 58 euroa A- ja B-korttien tutkinnossa. Vuonna 2009 suoritettiin 167 590 kuljettajantutkinnon ajokoetta. Henkilöautokortteja näistä 98 178.

Onneksi nyt voimassa oleva sopimuskausi päättyy vuoden lopussa. Nyt kyseinen Trafi kilpailuttaa lupia maakunnittain. Niin viimeksikin. Silloin vain Ajovarma voitti tarjouskilpailun kaikissa 19 maakunnassa ja niin varmaan nytkin. Nyt siis liikenneministeri Anu Vehviläisen pitäisi puuttuakin asiaan. Tällainen kilpailutus ei tarjoa kuin ehkäpä sen halvimman hinnan. Juuri niin kuin tyypillinen huono tarjouskilpailu tekee. Samaan aikaan unohdetaan toimintavarmuus ja laatu. Siksi nyt asiaan pitäisikin puuttua ja purkaa neuvostoliittolainen monopoliasema tällaiselta alalta ja tuoda alalle aitoa kilpailua ja toimintavarmuutta esimerkiksi kahden kolmen toimijan luvittamisella. Silloin ei lakkokaan sotkisi koko maata. Nyt Trafin ja Ajovarman toiminnasta kärsii kaikki ja syyttöminä myös alan työntekijät. Otan aiheen tänään esille eduskunnassa.

....

Hieman samaa sivuaa siis liikennettä myös EU:n uskomaton päätös rajoittaa kuljetusyrittäjien työaikaa. Maamme vastusti esitystä ja myös valtaosa europarlamentaarikoistammekin, mutta mitä tekivät demarit? SDP:n Liisa Jaakonsaari ja Isä Mitro äänestivät direktiivin hyväksymisen puolesta ja olivat näin tyytyväisinä ajamassa ahdinkoon suomalaista kuljetusalaa ja yrittäjyyttä. Uskomatonta peliä.

Niin kuin hyvin tiedämme on meillä Suomessa suurin osa kuljetusalan toimijoista nimenomaan on pieniä eli yhden auton yksinyrittäjiä. EU:n esitys ei millään tavalla ota huomioon Euroopan erilaisia toimintaympäristöjä ja on siksi täydellisen kohtuuton ja ei missään nimessä hyväksyttävissä. Nyt vaaditaankin liikenneministeri Anu Vehviläiseltä tässäkin kysymyksessä toimia. Maamme ei saa missään nimessä ainakaan ottaa direktiiviä käyttöön ensimmäisten maiden joukossa ja sen kokonaan muuttamiseksi on nyt tehtävä edelleen työtä.

Uuden EU:n päätöksen mukaan, joka siis siellä läpi suomalaisten demarimeppien tuella, kuljetusyrittäjät voisivat jatkossa tehdä viikossa enää työtä vain 48 tuntia. Ajoajan ja sitä kautta turvallisuuskysymykset kyllä ymmärtäisi, mutta direktiivi lähtee siitä, että kyseisen ajan sisällä pitää hoitaa myös laskutukset, auton huollot ja pesut yms. Hei miettikääpä nyt... EU-kieltää suomalaiselta yksin yrittävältä sorakuljettajalta sen, että hän ei voi illalla työpäivän jälkeen enää hoitaa laskutuksiaan tai tarkistaa autoaa. Tosin voi hyvin kysyä kuka tätä valvoo? Mutta siitä huolimatta älytön ja typerä esitys ja päätös ja sen kaatamiseksi pitää nyt tehdä työtä. Nyt olemmekin esittämässä, että EU-parlamentin päätöstä ei panna toimeen ja EU:n komissio vetäisi ehdotuksen pois ja etsisi mahdollisia vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Lähtökohtainen EU-komission esityshän EU-parlamentille oli nimenomaan yrittäjyyttä tukeva eli se olisi jättänyt itsenäiset kuljetusyrittäjät työaikasääntelyn ulkopuolelle. Mutta se ei nyt vasemmistolle kelvannut. Yrittäjät laitettiin kyykkyyn.

....

Mutta nyt siis jälleen Helsinkiä kohden. Päivä eduskunnassa ja sitten ilta tv-studiolla. Sen verran vielä, että eiliseen viitaten totean, että opetusministerimme Henna Virkkunen on tarttunut tilanteeseen ja tulee nyt lisäämään 3000 opiskelijapaikkaa ammatilliseen koulutukseen. Ja voin kertoa, että Häme tulee pärjäämään! Palaan.

....

Tänään Suomessa otettiin yksi askel kohti uutta. Pääministeri Matti Vanhanen pyysi eroa ja samalla myös koko Vanhasen II hallitus muuttui ns. toimitusministeriönä. Meidän ryhmä ei tässä vaiheessa vaihda ministereitä. Miksi vaihtaisimme, kun meillä hyvä porukka ja työ heillä vielä kesken. Itse en vaihtorulettia vain vaaleja silmällä pitäen oikein ymmärrä ja siksikään ei tarvetta pelivaihtoihin ole. Huhut kertovat, että keskustassa ministereitä vaihtuu enemmänkin kuin vain täytettävän kuntaministerin verran. Huhut ovat saaneet pikkuista säpinääkin osaan ja Kiviniemen vaatimus ehdolla olosta ensi eduskuntavaaleissa sai kaikki ilmoittautumaan vasten aiempia omiakin periaatteita. Osahan on puhunut, että eivät voi tässä vaiheessa kertoa ehdokkuudestaan sillä sen jälkeen ministerin työ olisi heidän mukaansa tulkittavissa aina kampanjoinniksi. Kiviniemen vaatimus kuitenkin muutti ja kumosi tämän periaatteen ja nyt siis kampanjat alussa. Ainakin tuon logiikan mukaan. No katsotaan kenen ministerikampanjointi jää lyhyeen.

Vanhasen eronpyyntö tarkoittaa sitä, että uudet hallitusneuvottelut käynnistyivät heti tänään. Itse uskon että nykyinen hallituspohja jatkaa, sillä näyttää siltä, että ainakaan SDP:stä ei löydy sellaista rakentavaa henkeä tänäpäivänä jonka varaan hallitusta voisi rakentaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että minihallitusneuvottelut käydään nykypohjalta ja myös nykyinen hallitusohjelmarunko jatkaa ja sen toteuttaminen viedään loppuun. Tarkennuksia varmasti tarvitaan talous- ja työllisyyspolitiikkaan niin kuin tässä matkankin varrella on koko ajan ajassa eläen tehty. Samalla on minusta tärkeää nostaa esille myös muutamia asioita erityisesti pienimmällä tuloilla elävien hyväksi ja myös nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Nämä painotukset minusta nyt erityisen tärkeitä. Katsotaan miten kokonaisuus muotoutuu. Kaikki varmasti jo huomenna valmista ja sitten tiistaina uusi hallitus virallisesti valitaan.

Sen verran täytyy vielä tätä nykytilannetta kommentoida, että en voisi paljoa tyytyväisempi olla tilanteeseen. Kiviniemi on heti ensi metreillä osoittanut hyvää yhteistyöhalua ja uskon, että maatamme voidaan jatkossakin hyvin rakentaa tältä pohjalta. Luottamusta vaaditaan ja tarvitaan.


Torstai, 17.06.10

Tässä vielä linkki Yle Areenaan missä tuo pääpuheenvuoroni katsottavissa: Yle Areenan video puheestani.
Tänään upea aurinkoinen ilta Hyvinkään Kytäjällä aivan kotikuntani Lopen nurkilla. Kaikki oli viimeisen päälle, odottamassa jo huomista ja viikonlopun kaikkien aikojen suurinta Jukolan Viestiä.
Hyvinkään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Annika Kokko toivotti tänään väen tervetulleeksi Kytäjälle. Annika on ensi vuonna ehdokkaanamme eduskuntavaaleissa Hyvinkäältä ja olen vakuuttunut, että hänestä seuraava eduskunta ja kokoomuksen eduskuntaryhmä saa uuden ja vielä erinomaisen osaavan kansanedustajan. Kampanjasta tulee hieno.
Kunnanjohtajamme Ilkka Salmisen sekä hyvinkääläisten ja hausjärveläisten kanssa kenttälounaalla.
Kaupunginjohtaja Raimo Lahti isännöi nyt kaupunkinsa kanssa yli 15 000 suunnistajaa ja parin vuoden päästä sitten varmasti upeimpia asuntomessuja. Hyvinkäällä menee hyvin.
Käsityöläiset vastasivat illan musiikista ja sen tietää mitä silloin saa - parasta.
Puolijoukkuetelttoja oli aivan älyttömästi. Upean näköinen.
Eiliset puheeni eduskunnan salissa huomioitiin myös mediassa ja hyvä niin. Tässä vielä linkki Yle Areenaan missä tuo pääpuheenvuoroni katsottavissa: Yle Areenan video puheestani. Uutiskynnyksen ylitti sekä tuo alku missä esille nostin Arhinmäen käsienpesun innoittamana heidän omat vaalirahailmoitussotkunsa jotka edelleen siis korjaamatta. Toivotaan, että nyt puheenjohtaja Paavo Arhinmäki tarttuu asiaan ja laittaa oman eduskuntaryhmänsä ruotuu ja myös nuo avoimet kysymykset saadaan selvitetyksi ja kuntoon. Tätä luottamuksen palauttaminen ja vankistaminen vaatisi kaikilta puolueilta eikä Arhinmäen tyyliseen kättenpesuun olisi mitään syytä varsinkaan kun omapesä on tuollaisessa kunnossa.

Mutta enemmän tyytyväinen olin siihen, että media poimi puheestani myös tuon ajatuksen luoda eduskuntaan ja politiikkaan omat lobbaussäännöstöt. Mielestäni kolmas asia tässä nyt vaalirahoituslainsäädönnön ja lahjontalainsäädännön uudistamisen rinnalla, joka pitää nostaa nyt esille tässä samassa kokonaisuudessa, on demokratiassa ja myös eduskunnassa tapahtuva lobbaus. Tarvitsemme myös tähän toimintaan selkeät pelisäännöt. Lobbausuudistusten punaisena lankana tulee minusta olla ennen muuta sama kuin tässä vaalirahoituksessa: avoimuus ja seurattavuus. Mitä avoimempi järjestelmä on, sen vähemmän on epäselvyyksiä. Tiukentamalla ja selkeyttämällä sääntöjä ehkäisemme ennalta myös väärinkäytöksiä.

Meidän lainsäätäjinä tulee kuunnella kaikkia tahoja tasapuolisesti. Tänä keväänä olemme nähneet paljon ydinvoimalobbareita, olemme nähneet kansalaisjärjestölobbareita. Heidän kaikkien pitää olla samalla viivalla, kumpikin ajaa omaa asiaansa. Demokratiaan ja hyvään hallintotapaan kuuluukin, että kaikkia halukkaita tahoja kuullaan päätöksenteon yhteydessä. Esimerkiksi ammattijärjestöt lobbaavat työntekijöiden puolesta ja työnantajat lobbaavat työnantajien etujen puolesta.

Tänä keväänä ja viime vuosina myös olemme nähneet ja kokeneet sen, miten suuret yritykset muun muassa Itämeren kaasuputkihankkeeseen ovat palkanneet ammattilaisia hoitamaan yhteiskuntasuhteitaan ja myös kansalaisjärjestöt lobbaavat tehokkaasti omia näkemyksiään. Myös Suomi lobbaa omia kantojaan Euroopan unionissa, sen eri instituutioissa.

Europarlamentaarikkoaikanaan Alexander Stubb, nykyinen ulkoministerimme, kirjoitti Euroopan parlamentin perussopimusvaliokunnalle mietinnön lobbaussääntöjen uudistamisesta EU:ssa. Stubbin ansiota on se, että hän sai vakuutettua europarlamentaarikot siitä, että EU-parlamentti tarvitsee lobbaussäännöt, jotka toivat parlamentin toimintaan parempaa läpinäkyvyyttä. Nyt Stubbin ansiosta Euroopan parlamentin työjärjestyksessä säädetään ohjeet siellä toimiville lobbareille. Edunvalvojat sitoutuvat kunnioittamaan Euroopan parlamentin lobbareille tarkoitettuja eettisiä sääntöjä. Euroopan parlamentin lobbaussäännöt on uudistettu, ja komissio sai näin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa sitovat säännöt.

Käytin tässä tarkoituksella niin kuin eilen eduskuntasalissakin puhuessani lukuisia kertoja verbiä lobata. Se herättää nimittäin meissä suomalaisissa intohimoja, ja sillä on usein mielissämme negatiivinen kaiku, vähän epäilyttäväkin verho, samanlainen kuin tänä päivänä valitettavasti myös vaalirahoituksella. Lobbaamista pidetään jotenkin hämäränä ja vähintäänkin epäilyttävänä toimintana, jopa oman edun tavoitteluna. Sellaisena sitä ei pitäisi nähdä.

On kiistaton tosiasia ja aivan hyväksyttävääkin, että lobbaaminen kuuluu päätöksenteon arkeen kaikissa parlamentaarisissa järjestelmissä niin täällä Suomen eduskunnassa kuin myös ympäri maailman. Haluamme tai emme, puhumme sitten lobbaamisesta tai vaikuttamisesta, puhumme sitten keskusteluista tai tapaamisista, on päivänselvää, että eri tahot pyrkivät vaikuttamaan meihin lainsäätäjiin kannaltaan suotuisalla tavalla. Sille emme voi mitään, ja näin on hyvä.

On varmasti olemassa meillä Suomessakin juuri nytkin eri näkemyksiä siitä, onko lobbaus ongelma tänä päivänä tai onko nykyisissä lobbauskäytännöissä eduskunnassa ongelmia. Ainakaan niitä ei kukaan valvo eikä seuraa. Minusta me voisimmekin tämän vaalirahoituslainsäädännön ja sitten lahjontalainsäädännön seuraksi ottaa vielä nyt työn alle myös lobbaussäädökset. Minusta me voisimme Suomessakin seurata Stubbin EU:hun tuomaa mallia ja luoda vähintäänkin uuden eettisen ohjeistuksen eduskunnan omaa toimintaa koskien ja myös rekisterin lobbaajista. Näin tämä kokonaisuus tulisi entistä avoimemmaksi.

Toivotaan, että esitys saa tuulta purjeisiin. Uskon, että ulkoministerillämme olisi tähänkin työhön paljon annettavaa. Se tietotaito mitä hän käytti asian eteenpäin saattamiseksi ja kuntoonlaittamiseksi EU:ssa olisi nyt hyvä valjastaa käyttöön koti-Suomessakin. Olisi aika tulla tässäkin asiassa 2010-luvulle ja avoimimpien maiden eturintamaan. Nyt emme sitä valitettavasti ole.

....

Tänään päivä töiden parissa tiukasti. Valiokuntien kokouksia ei nyt kalenterissa ole, mutta paljon muuta. Tarkoitus vielä hieman käydä läpi yhteishaun tuloksia ja sitä mitä tarvitsemme Hämeessä aloituspaikkojen suhteen lisää. Lisäpaikkoja nimittäin jaetaan vielä tällä viikolla. Sitten ryhmäkokous ja illalla Hyvinkäälle Kytäjälle Jukolanviestin avajaisiin.

....


Kello 15.26 ja odottelen tässä juuri kyselytunnin alkua. Ryhmäkokouksessa tänään kävimme läpi askelmerkkejä kohti uutta hallitusta ja sen hallitusneuvotteluja. Palaan aiheeseen myöhemmin.

Lupasin palata myös tuohon juuri julkistettuun yhteenvetoon kevään yhteishausta. On todella valitettavaa, että moni nuori näillä meidänkin alueilla jäi nyt ilman syksyn opiskelupaikkaa. Tämä kertoo siis siitä, että alueellamme on merkittävästi liian vähän opiskelupaikkoja ja toisaalta siitäkin, että muuallapäin Suomea paikkoja on liikaa ja niitä jää tyhjäksi. Kohtaanto-ongelma on siis selvä, mutta sitä on vaikea korjata. Opetusministeri Henna Virkkunen on tosin ansiokkaasti tätä korjaillut, mutta surullinen aluepolitiikka ja kotiipäinveto aivan turhanpäiväisellä aiheella vaikeuttaa työtä. En mitenkään ymmärrä, että mitä pahaa on siinä, että jostain ammattikoulusta otettaisiin 10-30 tyhjäksi jäävää, käyttämättä jäävää, aloituspaikkaa ja siirretäisiin sinne missä saman verran ja jopa enemmän tarvittaisiin lisäpaikkoja? Kertokaa nyt joku mitä pahaa siinä olisi? Näinhän näissä pitäisi juuri elää ja toimia. Suuntaan ja toiseen. Paikkoja pitää olla siellä missä on tarvetta. Suunta voi tarpeen muuttuessa olla myös toinen. Tämä asia pitää nostaa viimeistään 2011 hallitusneuvotteluissa kunnolla esille. Haluan nyt vielä alleviivata, että en itse kannata yhdenkään oppilaitoksen lopettamista eikä tämä sitä tarkoittaisikaan. Mutta en voi hyväksyä sitä, että tyhjiä paikkoja makuutetaan ja toisaalla nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa. Järki hoi - äly älä jätä.

Mutta nyt siis kevään ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaussa haki kaiken kaikkiaan jatko-opiskelupaikkaa 100 509 hakijaa. Heistä 78 166 saa nyt koulutuspaikan syksyllä 2010 alkavaan koulutukseen. Ihan vertailun vuoksi vuotta aiemmin kevään 2009 haku keräsi 95 500 hakijaa, joista opiskelupaikan sai silloin 76 745. Hakijamäärät siis nousivat ja ammatillinen koulutus lisäsi suosiotaan entisestään. Ammatilliseen koulutukseen oli tänä vuonna 67 262 hakijaa. Heistä 46 524 eli noin 70 % saa koulutuspaikan.

Peruskoulunsa päättävistä hakematta jätti jatko-opintoihin onneksemme nyt vain n. 2,4 %. Myös ylioppilaiden hakijamäärä lisääntyi viime vuodesta. Ylioppilaspohjaiseen ammatilliseen koulutukseen oli 10 682 hakijaa, joista 5 873 saa opiskelupaikan tässä vaiheessa.

Aloittain jos tilannetta hieman tarkastelee niin luonnollisesti suosituin opintoala oli sosiaali- ja terveysala, jonne haki 8 670 nuorta eli noin 1000 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Seuraavaksi suosituimmat olivat ajoneuvo- ja kuljetustekniikka 6 200 hakijaa (700 enemmän), liiketalous ja kauppa 6 030 hakijaa (500 enemmän), arkkitehtuuri ja rakentaminen 5 670 hakijaa (200 enemmän), majoitus- ja ravitsemisala 5 470 hakijaa (500 enemmän) sekä kauneudenhoitoala 5 310 hakijaa (1000 enemmän).

Luikoihin haki yhteensä 33 270 hakijaa eli hakijoiden määrä on pysynyt kutakuinkin samana viime vuoteen verrattuna. Opiskelupaikan lukiosta saa 31 623 hakijaa (v. 2009 31 465).

Nyt homma etenee niin, että kaikki oppilaitokset julkistavat valintojen tulokset aikaisintaan perjantaina 16.6.2010. Sitten opiskelijoiden tulee mahdollisimman pian tuloksen saatuaan ottaa opiskelupaikka vastaan, kuitenkin viimeistään keskiviikkona 30.6.2010. Tämän jälkeen Opetushallitus postittaa 16.6.2010 kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille jälkiohjauskirjeen, jossa on tiedot mm. hakijan yhteishakutuloksista ja mahdollinen sijoittuminen varasijoille.

Laitetaan nyt vielä hieman tietoa tuosta täydennyshaustakin. Eli ilman opiskelupaikkaa jääneiden on vielä varsinaisen yhteishaun jälkeen mahdollisuus saada opiskelupaikka 12.-23.7.2010 järjestettävässä täydennyshaussa. Nettihaku
avataan maanantaina 12.7.2010 osoitteessa www.haenyt.fi

En malta olla palaamatta hieman vielä tuohon kohtaanto-ongelmaan. Miettikääpä nyt tätä tilannetta. Uudellamaalla jokaista aloituspaikkaa kohden oli nyt 1,34 hakijaa ja meillä Kanta-Hämeessä 1,17 ja Päijät-Hämeessä lähes puolitoista hakijaa jokaista aloituspaikkaa kohden (1,47). Samaan aikaan esimerkiksi Etelä-Savossa hakijoita on selkeästi vähemmän kuin aloituspaikkoja. Aloituspaikkoja jää siis käyttämättä. Savossa yhtä aloituspaikkaa kohden hakijoita 0.82, Satakunnassa 0,95, Etelä-Pohjanmaalla 0,90, Pohjanmaalla 0,76 eli lähes joka neljäs paikka ilman ensisijaista hakijaa. Itä-Uudellamaallakin vain 0.80.

Vielä hieman tarkemmin kun nyt vaikka katsoo Kanta-Hämettä niin noin 600 nuorta jäi ilman opiskelupaikkaa tässä haussa. Päijät-Hämeessä jopa yli 1700? Hei eihän tässä ole mitään järkeä. Oman alueemme Hyria koulutus Oy:ssä esimerkiksi yli 120 ensisijaista hakijaa jäi ilman aloituspaikkaa. Forssassa paikat kutakuinkin riittivät, mutta sielläkin toistakymmentä ilman paikkaa. Koulutuskeskus Tavastiassa yli 220 ensisijaista hakijaa ilman paikkaa. Ja Päijät-Hämeessä tasaisesti jokapaikassa liian vähän aloituspaikkoja. Nuoret siis ilman opiskelupaikkaa.

Aiheeseen tänään jo tartuinkin ja keskustelin aiheesta. Ensi viikolla lisää aloituspaikkoja OKM:stä jakoon ja nyt täytyy todella toivoa, että tätä epäsuhtaa korjataan. Päijät-Häme ja Kanta-Häme ansaitsevat ehdottomasti lisää aloituspaikkoja ja nyt lisäpaikkojen haussa tätä on korjattava. Tulen tekemään työtä vielä aiheeseen eteen.

Nyt kuitenkin kello jo 15.50 ja juuri kohta aloitamme salissa kyselytunnin. Sen jälkeen Kytäjälle. Päivän kalenterin "tyhjennys" näin siis jatkuu...

.....

Olipas jälleen totutun vaisu ja laimea kyselytunti. Vasemmisto-opposition puhti on täysin poissa ja tänäänkin tuli sellainen olo, että olisipa jo tunti ohi ja näin pääsisivät hekin piinastaan. Sellaisia nuo kyselytunnit nykyisin heille näyttää olevan. Uusia avauksia ja esityksiä odottaisi, mutta kerta toisensa jälkeen tuloksena on katkeraa ja pettynyttä puhetta siitä miten he olisivat nyt yllättäen halunneetkin tehdä asiat vielä muutaman miljoona euroa paremmin. Siis ne kaikki asiat jotka he jättivät mm. viime hallituskaudella Heinäluoman johdolla hoitamatta. No joo....

Kyselytunnin jälkeen sitten Hyvinkään Kytäjälle kutsuvieraaksi tutustumaan viikonlopun Jukolan Viestin järjestelyihin. Hyvinkää isännöi nyt kaikkien aikojen suurinta tapahtumaa ja kaikkien aikojen kansainvälisintä tapahtumaa ja kaikki oli kertakaikkisen upeasti valmiina. Vielä aikalailla rauhallista, mutta viikonloppun täysi vilske kun yli 15 000 suunnistajaa kisaa yhdessä maailman suurimmista kisoista. Kannattaa ehdottomasti mennä nauttimaan viikonloppuna tunnelmasta vaikkapa yöllä. Luvassa huikea viikonloppu.

Mutta nyt kello jo 22.06 ja juuri kotiin. Huomenna jatkamme eduskunnassa kevään asioita valmiiksi ja sen jälkeen tarkoitus vielä suunnata tekemään MTV3:lle yksi ohjelma viikonlopuksi. Eli hieman erilainen päivä huomenna.