blogi
Sivu:
13
Lauantai, 10.07.10
Tänään Kokoomus Kuunteli Hauhon Kesätorilla. Tässä kanssani Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaista Sanni Grahn-Laasonen ja Sari Niinistö ja aktiiveistamme Elina Salonen (os. Kökkö).
Tänään ilta sitten Lopella dir.can. Pekka Perkon 75-vuotisjuhlakonsertissa ja kuoronjohtajan vaihto Hyvästi kultasein -konsertissa. Tässä tunnelmia illalta ja viimeiseen kappaleeseen kutsuttiin meidät vanhat kuorolaisetkin mukaan. Hieno tunne laulaa jälleen.
Pekka Perko on tehnyt Lopella todella pitkän ja menestyksekkään uran kuoromusiikin parissa. Tänään aika haikea tunnelma, kun Pekka sanoi Hyvästit rakkaalleen 75-vuotisjuhlakonsertissaan.
Lopen Vapaa-aikatoimenjohtaja Tuula Pirinen piti ihastuttavan puheen konsertin aluksi. Kiittäen Pekkaa arvokkaasta työstä Lopen ja itseasiassa koko Suomenkin hyväksi. Kyllä Tuulakin kiitoksen ansaitsee. Ei edes uskallettu arvailla kuinka montaa kuorokonserttia Tuula on ollut järjestelemässä ja kaikki muut tapahtumat ja jutut päälle. Kuntamme tehonaisia.
Pekka Perko yllätti Mesimarjatangon aikaan ja kumarsi rakkaalle vaimolleen. Yli 50 yhteistä vuotta parilla takana myös mm. kuorojemme parissa. Tippa oli monella silmässä.
Tapio Rannanmaa oli konsertissa mukana harmonikkansa kanssa. Hieman erilaista kuorokoreografiaa tässä.
Viimeinen laulu - Hyvästi kultasein - ja sen jälkeen jokaiselta timoteiläiseltä kaunis ruusu kiitokseksi vuosista ja tottakai myös halaukset.
Ja ensimmäinen laulu. Uusi Timotein taiteellinen johtaja ja kuoronjohtaja Anneli Julín johti konsertin minullekin rakkaan Ei saa mitte vaik olla -laulun. Itse aikanaan olin laulamassa kuorossamme silloin kun tuo laulu Ellerheim-kuoron matkassa meille matkasi. Seuraava vuonna olimme ensimmäisenä ulkomaisena kuorona mukana Tallinnan laulujuhlilla päälavalla. Upea muisto sekin.
... ja sitten kutsuttiin mukaan myös meidät kaikki Lopen kuorolaiset eli laulajat vuosien varrelta Lopen Lapsi- ja Nuorisokuorosta. Näin siis minäkin pääsin mukaan.
....
Hieno päivä Hauholla takana. Väkeä helteisessä säässä liikkeellä todella paljon ja parkkipaikkaa olikin aamupäivällä enää vaikea löytää. Meidän kokoomusteltalla oli väkeä myös hyvin paikalla uusista kansanedustajaehdokkaistamme nyt ainakin Sirpa Tilander, Sanni Grahn-Laasonen, Sari Niinistö, Timo Saviniemi ja Arto Viljanen. Olen todella tyytyväinen Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana, että nyt jo asetettu ehdokasjoukkomme on näin aktiivinen ja innokas tekemään ja puuhamaan ja tänään jo sovimmekin monen kanssa seuraavia askelmerkkejä. Tulevalla viikollakin jotain ja sitten ensi viikonloppuna Rengossa jälleen yksi hämäläinen suurtapahtuma. Itse olen viellä tällä kertaa kutsuvieraana ja Tervehaudan sytyttäjänä. Hieno kunniatehtävä, minkä mielelläni teen.
Tänään Hauholla tapasin myös vanhoja tuttuja työkavereitakin ja paljon torikansaa ja erittäin paljon myös kaupunkilaisia jotka Hauholla ja lähiseudulla kesänvietossa. Taisi mennä niinkin, että muutama rupattelutuokio satoi Benin pussiin, kun helsinkiläisiä olivat. Ja muutamalle myös vinkkasin Helsingistä ehdokkaaksi Fatbardhe Hetemajta ja lupasivat tutustua paremmin. Pelataan siis maaliin useamallakin kentällä :)
....
Tänään Ilta-Sanomat uutisoi hienosti eilisen vaatimukseni väkivaltarikollisten vaarallisuuden arvioinnin laajentamiseksi. Paine oikeusministeri Tuija Braxin ympärillä siis kovenee ja samassa jutussa jossa minun ajatuksiani myös siteerattiin laajasti lainattiin myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin samansuuntaisia vaatimuksia. Sasi totesi Iltsikan verkkosivuilla, että "oikeusministeriössä olisikin Porvoon tapahtumien jälkeen syytä miettiä lainvalmistelun prioriteetteja ja sitä, ohjaako kriminaalipolitiikkaa vain vankeusrangaistusten vähentäminen ja lyhentäminen rahan säästämiseksi".
....
Tänään täällä Hämeessä siis aivan huippukuuma kesäpäivä. Lieko ukkostakin ilmassa. Nyt aikaa mökillä ja sitten illalla Timotei-kuoron ja Pekka Perkon juhlakonserttiin.
....
Kello 22.22 ja saunanlämmityksessä. Hetki sitten Pekkalan mökille takaisin. Ilta siis tänään haikeissa tunnelmissa, kun loppilaisen kuoromusiikin isä Pekka Perko jätti jäähyväiset kuoroilleen. Vuosikymmenten työ näin päätökseen 75-vuotisjuhlakonsertissa Hyvästi kultaseni -konsertissa. Sali täynnä väkeä ja upeassa kesäsäässä lämmintä riitti. Kertakaikkisen hieno konsertti, jossa kaikki pyyhkivät jossain vaiheessa silmäkulmiaan. Pekka Perkon johdolla loppilainen kuoromusiikki on niittänyt menestystä maailmassa eri maissa ja jopa eri maanosissa. Viimeksi juuri Pietarissa. Nyt tuo upea ura näiltä tehtäviltä päätökseen ja dir.can. Pekka Perko luovutti Timotein taiteellisenjohtajan tehtävät Anneli Julénille. Olen kuitenkin varma, ettei Pekka musiikkia koskaan kokonaan jätä ja tulemme hänet varmasti näkemään vielä mukana monessa.
Tänään kuitenkin päälimmäisenä mielessä kiitollisuus. Itsekin sain aikanaan ennen äänenmurrostani laulaa Pekan ja sitä ennen jo edesmenneen Kirsti Kytömäen kuoroissa pitkään ja sieltä vuosilta paljon hienoja muistoja. Tänään ilta saikin ikimuistoisen päätöksen kun meidät kaikki entiset kuorolaisetkin kutsuttiin lavalle Kesäillan valssiin. Oli hieno tunnelma laulaa entisten kuorokavereiden keskellä rinnalla mm. silloinkin nuorta poikaa tukeneet Hanna-Pia ja Kati Rasinen ja Hietasen Tiina ja Tuire. Ja moni muu. Olen usein muistellut niitä aikoja kun sain yhdessä Leanderin Jannen kanssa mukana olla. Hienoja juttuja. Kuoroleirit Lopella ja ympäri Suomen. Ulkomaan matkat ja kaikki muut. Sydämessä mukana.
Mutta nyt haluan vielä täälläkin, entisenä kuorolaisena ja Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajanakin kiittää Pekka Perkoa ja myös Seija Perkoa erittäin pitkästä ja menestyksekkäästä urasta loppilaisen kuoromusiikin hyväksi. Loppi on kuoropiireissä paljon väkilukuaan suurempi kuorokunta ja siitä kiitos kuuluu hyvin isolta osalta juuri Perkoille. Voisi varmasti todeta, että he jos jotkut saavat tällaisen työn jälkeen olla vaikkapa ansaitusti Lopen Uupuneita. Kiitos.
Nyt Lopella kääntyy uusi sivu. Anneli Julén ottaa Timotein haltuunsa ja jään odottamaan suurella mielenkiinnolla tulevaa syksyä ja ensimmäisiä konsertteja Annelin johdolla. Tulemme varmasti näkemään jotain uuttakin. Mutta pieteetillä loppilaisia kuoroarvoja ja -perinteitä vaalien. Onnea siis myös Annelille isoissa saappaissa. Olen varma, että vielä joskus saamme Lopella osoittaa isot kiitokset myös Sinulle. Nyt on kuitenkin työn aika.
Perjantai, 09.07.10
Uusi päivä käyntiin. Aurinko paistaa jälleen ja lämmintäkin näyttää riittävän. Tänään aamupäivä lomaa ja sitten Hämeenlinnaan Vanajanlinnalle iltapäiväksi ja illaksi. Huomenna sitten tuo Hauhon Kesätori. Siellä olen paikalla kello 11-13 markkinatunnelmissa eli toivottavasti jälleen näemme mahdollisimman monen kanssa. Nautitaan Suomen ja Hämeen Suvesta.
....
Arvoisa oikeusministeri - teillä on mahdollisuus toimia ja hoitaa asia. Pelkkä puhe ja päivittely ei nyt ministeri Tuija Brax riitä.
Kyse siis vapautuvien vankien vaarallisuuden arvioimisesta ennen vapautumista. Aihehan nousi jälleen kerran esille, kun nyt elinkautisesta vapautunut vanki tappoi lyhyen vapaanaolon jälkeen kolme sivullista Porvoossa. Iltapäivälehdessä Vihreä oikeusministeri Tuija Brax totesi, että hän "teettäisi huomattavasti laajemmat arviot vankien vaarallisuudesta". Vaarallisuusarviointi tulee laajentaa nykyisestä minusta kaikkiin väkivaltarikollisiin ja myös rikollisten seurantaan tai valvontaa vapautumisen jälkeen mm. väkivaltarikoksissa, murhat, tapot ja seksuaalirikokset tulee merkittävästi uudistaa ja tehostaa. Brax esimerkiksi toteaa, että tietyissä tapauksissa voitaisiin tehdä uudelleen myös mielenkitilatutkimus. Eikö näin pitäisi mieluumminkin aina olla.
Nykykäytännössähän väkivaltarikoksista tuomituille tällainen vaarallisuusarvio tehdään vain silloin kun heillä on takana pitkä väkivaltarikollisen tausta ja kun he he suorittavat tuomionsa päivälleen. Sen sijaan elinkautisvangeille ei tällaista psykiatrien vaarallisuusarviota tehdä nykyisin lainkaan ennen vapauttamista.
Kyllä varmasti samaan aikaan pitää myös pohtia sitä, että onko tuontyyllisestä rikoksesta mistä tämäkin tekijä oli 90-luvun puolivälissä tuomittu elinkautiseen syytä vapauttaa vajaan 15 vuoden päästä. Kun meillä Suomessa vielä keskiarvo istunta elinkautisessa on vielä tätäkin lyhyempi reilu 13 vuotta.
Arvoisa oikeusministeri, emme voi aina vain odottaa. Nyt teillä on mahdollisuus tehdä. Ja teidän on syytä tehdä. Syksyllä asiasta on tultava eduskuntaan esitys, jossa ongelmaan puututaan laintasolla pelkkien päivittelyjen ja puheiden sijaan. Ministerillä on siihen aito mahdollisuus ja ehdoton velvollisuus.
....
Mukava kesäpäivä takana. Tämä siis aikalailla lomalle ja perheelle siis vaan. Niin sitä välillä pitääkin. Nyt ilta kavereiden kanssa Hämeenlinnassa ja huomenna aamusta Hauholle. Siellä torilla kello 11-13. Nähdään. Nauttikaahan tekin.

Torstai, 08.07.10
Porvoon järkyttävät tiistain tapahtumat ovat nostattaneet jälleen kiivaan keskustelun. Viestejä on tullut valtavasti niin teiltä jotka näette tässä jälleen yhden syyn kieltää kaikki aseet maastamme ja myös teiltä jotka olette todenneet, että ase oli jälleen laiton ja ei tällaisia tapauksia estetä aseiden täyskiellolla vaan muulla avulla ja hoidolla. Järkyttävä tapaus puhuttaa ja niin pitääkin. Ja tärkeää on myös antaa nyt kaikki tarvittava apu tapauksen kanssa kosketuksiin joutuneille mm. hampurilaisravintolan urheille työntekijöille ja myös uhrien omaisille. Heille myös minun osanottoni ja surunvalitteluni.
Lueskelin tuossa myös uutisia ulkomailta aiheesta. CNN:n uutiset ja keskustelu ovat nostaneet esille myös maamma rangaistuskäytännön. Aamulla sivuilla oli aihetta koskettaneen uutisen alla jo yli 520 kommenttia aiheeseen ja paljon ihmetystä aiheutti juuri se, että tekijä oli murhannut jo vuonna 1995 eli 15 vuotta sitten yhden ihmisen ja saanut siitä elinkautisen ja sitten vapautunut ja nyt uusii tekonsa. Varsin aiheellinen kysymys, mikä elinkautinen sitten oikein on? Tuossa keskustelussa amerikkalainen lainsäädäntö sai huomattavasti enemmän kiitosta. Me ja tiedä onko niinkään, mutta varmasti meidän pitää pohtia Suomessakin rangaistuskäytäntöjämme ja ennen muuta myös vapautuvien elinkautisvankien ja muidenkin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden riskikartoitusta rikoksen uusintaan. Minusta tällainen käytäntö riskikartoituksesta pitäisi ottaa automaatioksi ja osaksi mahdollista vapautusprosessia. Samalla pitää myös tarkentaa ja tiukentaa seksuaalirikollisten rangaistuksia, mutta se ei liity tähän tapaukseen, mutta kokonaisuuteen kylläkin. Otan mielelläni tästä aiheesta myös kommentteja ja ajatuksia ja ehdotuksiakin vastaan.
....
Aivan toisenlainen kummastus oli keskustan varapuheenjohtajan entisen luomuviljelijän Timo Kauniston pohdinta genimanipulaation eli GMO:n sallimisesta ruuantuotannossa kasvienjalostuksessa Suomessa. Kaunisto toteaa Verkkoapilassa, että "se on minun mielestäni ekologisempi tapa lisätä viljelykulttuurin kestävyyttä kuin se, että mennään epätäsmälliseen luomuviljelyyn tai tavanomaisen viljelyyn". Kaunisto vähättelee jutussa myös GMO-ruuan riskejä ja uhkia. Itse osallistuin keväällä Kauniston kanssa ympäristövaliokunnassa laajaan asiantuntijakuulemiseen liittyen juuri GMO-viljelyyn ns. rinnakkaiselolain käsittelyssä. Minulle jäi täysin erilainen kuva tilanteesta ja sen hallinnasta ja siksi itse sanon näin epävarmassa tilanteessa EI geenimunnellulle ruualle.
Kyllä tuossa asiantuntijakuulemisessa tuli hyvin vahvasti esille ja selväksi se, että GMO-viljely tuhoaisi maastamme luomuviljelyn. Itse en esimerkiksi usko, että luomupeltoja voitaisiin enää tuollaisen Kauniston toimintamallin jälkeen pitää GMO-vapaina kun pelkään, että jo pelkkä rinnakkaiselolakikin voi tulevaisuudessa mahdollisesti laajentuessaan muihinkin lajikkeisiin kuin nyt tärkkelysperunaan vaarantaa sen.Luomutuotannossahan geenimuuntelu ei ole luonnollisestikaan sallittu. Ja itseasiassa jo hyvin vähäinenkin GMO:n leviäminen tai voisiko puhua jopa GMO-saastunta olisi turmiollinen koko luomuviljelyn jatkamiselle. Ei muutamien metrien tai kymmenien metrien suojaetäisyydet suojaa esimerkiksi edes perunan leviämiseltä. Mukuloista leviävänä peruna on helpoiten hallittavissa, mutta riski on edelleen suuri.
Itse näkisin mieluumminkin tilanteen täysin päinvastoin. Minusta pitää panostaa aivan uudella tavalla luomuviljelyyn, lähituotteisiin ja korkeaan laatuun. Ja tehdä esimerkiksi GMO-vapaasta maasta todellinen kilpailuvaltti. Allekirjoitankin ajatuksen siitä, että tällaisella lähiruualla ja luomulla pitäisi olla esimerkiksi muuta ruokaa alempi verokanta.
Minusta meidän ei pidä lähteä Kauniston GMO-tielle vaan meidän tulee jatkaa työtä EU:ssa sen eteen, että voimme kansallisesti päättää maamme GMO-vapaudesta. Mutta varmasti keskustelu tästäkin asiasta jatkuu. Varsinkin kun nyt keskustan varapuheenjohtaja liputtaa tällä tavalla.
....
Suurella mielenkiinnolla joudumme seuraamaan nyt myös läpi kesän miten maamme ja Euroopan ja itseasiassa koko maailman talous kehittyy. Meillä Suomessa työttömyysluvut edelleen liian korkealla vaikka onnistunut elvytyspolitiikka onkin pystynyt pitämään tilanteen edes kohtuullisesti kurissa. Työtä kuitenkin riittää vaikka käänne parempaan on jo tälläkin saralla tapahtunut.
Vaikka on vaikea uskoa niin tässäkin tilanteessa edessä on pian aivan toisenlainen haaste. Maamme väestön eli työvoiman ikääntymisestä ja suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä johtuen työvoiman tarjonta alkaa supistua tästä vuodesta eteenpäin. Työmarkkinoilta poistuu tästä eteenpäin noin 17 000 henkilöä joka vuosi, vaikka maahanmuuttajien määrä kasvaisi 7 500 henkilöllä vuodessa. Kaikkiaan vuosina 2010-2025 työikäinen väestö vähenee arvioiden mukaan noin 265 000 henkilöllä. Maamme siis siirtyy kaikesta tästä taantumasta ja sen aiheuttamasta työttömyydestä huolimatta pian niukkenevan työvoiman aikaan. Työmarkkinoilta poistuvien määrä ylittää työmarkkinoille tulevien määrän. Näin tilanne on varsin haastava ja tietyllä tavalla jopa uskomaton.
Mutta edelleen meidän pitää tehdä aktiivisesti työtä kaikkien heidän eteen jotka nyt juuri ovat työttöminä. Heitä ei inhimillisellä tasolla yhtään helpota se tieto, että tulevaisuudessa työvoimasta tullee olemaan jopa pulaa.
Mutta nyt maamme talouden kokonaistuotannon arvioidaan kääntyneen kasvuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 kesän. Tämä on hyvä tieto. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kokonaistuotanto eli BKT kasvoi huhtikuussa 2,9 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna ja maaliskuusta kasvua mitattiin 1,2 prosenttia. Tuo huhtikuun hyvä kasvu lupailee siis parempaa ja myös se, että teollisuuden jalostustoimialan kasvu oli huhtikuussa jo 8 prosenttia ja itseasiassa vahvinta kasvu oli maa- ja metsätaloudessa alkutuotannossa. Mutta vaikka nämä enteilevät parempaa ja ehkä hyvääkin niin siitä huolimatta olemme edelleen kaukana parin vuoden takaisesta. Arvion mukaan BKT on edelleen noin kymmenisen prosenttia alempana.
Mutta seurataan tilannetta ja eletään edelleen vahvasti ajassa. Voi olla että tarvitsemme vielä lisätoimenpiteitäkin. Myös Euroopan tilanne voi vielä tuottaa ongelmia.
....
Tänään töitä alkuun koneella. On se vaan oiva laite tuo läppäri ja Soneran-nettitukku. Toimii täällä järvenrannassakin ja tuo koko maailman ruudulle. Nyt kirjoittamaan. Yksi kolumni odottaa ja yksi haastiskin. Mukavia juttuja.
....
Päivä näin päätökseen. Illansuussa saimme vielä otettua muutamat uudet mainoskuvatkin jotka alkuviikolla jäivät ukkosmyrskyn takia väliin. Kirjoitustyötkin tehty ja nyt jälleen kotona. Enkeleitä onneksi kotimatkassakin. Jouduimme pieneen auto-onnettomuuteen, mutta kaiken pitäisi olla hyvin. Huomenna uusi päivä ja jälleen Hämeenlinnaankin. Maakuntamatkailua siis.

Keskiviikko, 07.07.10
Esitykseni eduskunnan poliittisen vaikuttamisen eettiseksi säännöstöksi on saanut erinomaisen vastaanoton. Aihe on noussut entistäkin ajankohtaisemmaksi kun ex-pääministerit ovat ottaneet tavakseen nyt siirtyä yritysten ja vastaavien lobbaustehtäviin. Mutta muutenkin lobbaukselle on syytä luoda läpinäkyvät pelisäännöt ja minusta meilläkin pitäisi ottaa käyttöön EU:n tapaan eettiset ohjesäännöt poliittiseen vaikuttamiseen eli lobbaukseen. Samalla eduskuntaan tulisi perustaa erillinen rekisteri lobbaajista. Tämä olisi itseasiassa tärkeä ja luonteva jatko vaalirahoitus- ja lahjuslainsäädännön uudistamistyölle.
Me tarvitsemme selkeät eettiset pelisäännöt tällaiseen vaikuttamiseen. Tämän viimeisen kolmenkin vuoden aikana ns. käytäväpolitiikka on yleistynyt koko ajan ja nyt on hyvä paikka luoda siihen pelisäännöt.
Tiedämme hyvin miten aikanaan nykyinen ulkoministerimme silloinen MEP Alexander Stubb sai läpi vastaavien sääntöjen luomisen EU:ssa. Euroopan Parlamentin työjärjestyksessä on nyt sen seurauksena lobbareille ohje, jossa he sitoutuvat eettisiin sääntöihin. Termi "lobata" herättää meissä intohimoja ja sillä on meidän mielissämme usein negatiivinen kaiku, vähän samoin kuin valitettavasti myös vaalirahoituksella. Mutta toisaalta meidän lainsäätäjien ja poliitikkojen on kuunneltava kaikkia tahoja tasapuolisesti hoitaakseen hyvin tehtävänsä. Hyvään hallintotapaan kuuluu nimittäin, että kaikkia tahoja kuullaan päätöksenteon yhteydessä.
On kiistaton tosiasia, ja myös aivan hyväksyttävääkin, että vaikuttaminen kuuluu päätöksenteon arkeen kaikissa parlamentaarisissa järjestelmissä. Haluamme tai emme, puhumme sitten lobbaamisesta tai vaikuttamisesta, keskusteluista tai tapaamisista, niin on päivänselvää että eri tahot pyrkivät vaikuttamaan meihin lainsäätäjiin. Minusta tämän takia kaikkien lobbaajien pitää olla samalla viivalla, oli kanta asiaan sitten mikä tahansa. Jo nyt on olemassa eri näkemyksiä siitä, onko lobbaus ongelma tai onko nykykäytäntö hyvä.
Kun pelisäännöt on selvät ja kaikille samat, niin lobbauksessa ei ole kyse moraalisesti arveluttavasta väkisin vaikuttamisesta, vaan nimenomaan henkilökohtaisista tapaamisista ja keskusteluista, joissa omat, yleensä asiantuntemukseen perustuvat näkemykset ilmaistaan meille päätöksentekijöille.
Esitinkin nyt maamme hallitukselle, että vaalirahoituslainsäädännön ja lahjuslainsäädännön lisäksi työlistalle pitää nyt ottaa myös lobbaussäädökset ja seurata Stubbin EU:hun tuomaa mallia. Näin vaikuttamisen ja päätöksenteonkokonaisuus tulisi entistä avoimemmaksi. Mitä mieltä te olette aiheesta?
...
Sähköä näyttää olevan ilmassa edelleen. Aamulla heräsin eilistä paljon hentoisempaan jyrinään, mutta ukkosta siis edelleen ja pilviä roikkuu aika alhaallakin. Tänään tarkoitus suunnata päivällä ensin Riihimäelle ja sitten illalla vielä kollegani 50-vuotissyntymäpäiville Espooseen. Mutta nautitaan lämmöstä nyt ainakin vielä, kun sitä piisaa.
....
Kello 23.04 ja juuri hetki sitten Espoosta Teekkarikylästä kotiin. Siellä tänään juhlistimme kollegani ja tulevan Espoon kaupunginjohtajan Jukka Mäkelän 50-vuotispäiviä. Paikalla paljon tuttuja politiikasta niin kunta kuin valtakunnankin tasolta, mutta myös paljon Espoon väkeä ja teekkarijoukkoja tietenkin. Mukavat juhlat ja erinomaisen hyvä tunnelma niin kuin yhden parhaan tuntemani seuramiehen juhlissa pitääkin olla. Mäksyä tulee kyllä ikävä eduskunnassa. Hänen työnsä siellä jää pahasti kesken ja olen vakuuttunut, että hän olisi ollut kovassa hississä jo seuraavien vaalien jälkeenkin. Kovassa hississä hän nytkin on. Oikeastaan korkeammalle ei enää kaupunginjohtajana oikeastaan voikaan nousta. Jukalla hoidettavana yksi maamme tärkeimmistä kaupungeista monessakin mielessä ja mitä tunnen häntä politiikasta ja mm. eduskunnasta ja sivistysvaliokunnastakin niin tiedän, että parempaa miestä olisi saanut etsiä. Erittäin osaava ja taitava moniottelija. Vain eduskuntaryhmämme puolesta tilanne harmittaa. Me häviämme. Mutta toisaalta Mäksy pääsee nyt sinne minne hän tässä tilanteessa Tapiolan omana poikana halusi.
Muuten päivä tänään aikalailla vapaalla. Muutamia Lopen asioita tullut hoidettua ja muutama myös loppuviikon sovituksi. Mutta muuten kesälomaa. Huomennakin päivässä kivasti tilaa, mutta illalla sitten jälleen töidenkin pariin. Nyt kuitenkin jännittämään Saksan ja Espanjan välieräpeliä. Espanjalla maalin johto, mutta aikaa on vielä.

Tiistai, 06.07.10
Tänään Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla. Aivan mahtava päivä ja yli 100 pullakahvilippua meni hetkessä hyvien keskustelujen siivittämänä. Kiitos kaikille poikenneille tutuille ja vieraamille. Uusia tuttuja aina kiva saada.
....
Huh hellettä :) Tänään paahtavan kuuma päivä Hämeenlinnan torilla. Kuukausimarkkinat keräsivät jälleen keskustan täyteen väkeä ja tällä kertaa tempaisimme hieman erilaisella jutulla. Jakoon toista sataa pullakahvilippua torin parhaaseen kahvilatelttaan Kahvi-Jussiin. Paljon erinomaisia keskusteluja kahvin lomassa ja muutenkin takana ja esillä mm. Hämeenlinnan kaupungin ajankohtaiset asiat, maaseutupitäjien palvelut, Hämeenlinnan OKL:n ja HAMK:n tulevaisuuskysymykset ja tietenkin energia-, talous- ja myös ympäristökysymykset. Jatkamme näitä kahvilippujuttuja läpi kesän niin Hämeenlinnassa kuin elokuussa myös Lahdenkin kuukausimarkkinoilla.
Hämeenlinnasta sitten päivä jatkui Lounais-Hämeeseen. Siellä ensin yksi kokous ja siitä sitten eteenpäin. Tehokas päivä siis takana.
....
Kello 22.05 ja ukkossateesta toivutaan. Olipahan aikamoinen mylläkkä täällä Lopella. Helteisen kuuma päivä Hämeenlinnassa ja Forssassa sai siis sateen kasteleman lopun valtavan jyrinän ja salamoinnin kera. Hieman sähkövaurioita mökkiin ja täytyy huomenna tilata korjaajaa. Oli iskenyt aivan päälle ja ulko-ovikin rävähti iskun voimasta auki. Uskomatonta.
Itse pitelin sadetta ystäväni kanssa Vanhalla kirkolla. Tarkoitus oli ottaa minulle muutamia mainoskuvia kesäkäyttöön, mutta ne jäivät nyt odottamaan parempia säitä. Suomen kesä osaa aina yllättää.