blogi
Perjantai, 03.09.10
Made in Finland -osasto keräsi runsaasti kiinnostusta. Suomalainen perinteinen huonekalujen teko on jälleen kunniassa ja muodissa. Pieteetillä.
Tämä oli kyllä yksi minua eniten sykähdyttänyt osasto. Taitelija Netta Tiitinen tekee taideteoksia asiakkaiden toiveiden mukaan. Aivan upeita maalauksia pienistä lapsista ja vaikka mistä. Kannattaa tutustua. http://www.nettatiitinen.fi/
Ja kyllä yksi aivan ehdoton ykkösnimi tämän vuoden Habitaressa on Jukka Rintala. Jukan luomuksia useammalkin osastolla ja alla mm. aivan uutta huonekalusarjaa. Yksi messujen kuvatuimmista.
Kaikki unesta... Eli sänkytehtaita oli jälleen mukana Habitaressa todella paljon. Tässä yksi unen ammattilainen eli Unikulma omalla osastollaan.
Anttiina on laajentanut tuoteperhettään ja tarjolla olikin upeita uusia aivan perinteisestä Anttiinasta poikkeavia huippulaadukkaita käsityönä tehtyjä huonekaluja. Lisää Anttiinasta http://www.anttiina.com/
Niin se syksy vaan tulee. Keikkuen. Aikamoinen syysmyrsky eilen jo illalla ja koleaa on ulkona nytkin. Hellekesä muuttuu näin syksyksi, mikä sekin upea vuodenaika ainakin ruskan ja värien suhteen.
Tänään perjantaina on kohteena Helsingin Messukeskus. Habitare-messut on Helsingin messukeskuksessa avoinna yleisölle 2.-5.9.2010 ja luvassa jälleen paljon uutta nähtävää sisustuksen maailmasta. Tämän vuoden vahvoja teemoja messuilla ovat kotimaisuus ja ekologisuus. Sisustustrendejä nyt ainakin kierrättäminen ja uusiokäyttö, lähituotanto ja myös kodin ja työn yhdistäminen. Hienoa, että sisustaminen elää näin. Odotan päivää mielenkiinnolla ja illalla täällä toivottavasti tuhti paketti minun suosikkeja Habitaresta.
...
Tuoreimmat talouden ennusteet lupailevat maallemme hyvää. IMF:n tuoreimman arvion mukaan maamme talous toipuu lamasta tämän ja ensi vuoden aikana. Mutta kyllä Kansainvälinen valuuttarahaston arvioon kuuluu tai sisältyy pari muttaakin. Ennuste on vielä erittäinkin epävarma ja kasvutahti IMF:n mukaan hidas. Työtä siis tulee riittämään ja täytyy tietenkin muistaa, että maamme talous koki koko EU:n kovimman rysäyksen tässä talouskriisissä 2008 alkaen. Maamme BKT laski viime vuonna peräti kahdeksan prosenttia. Se on itseasiassa pahin pudotus koko euroalueella, mutta oikein ajoiteltulla ja tehokkaalla ja kovalla elvytyksellä näytämme selviävän tästäkin varsin hyvin. Toivottavasti.
Talouden elpyminen alkaa näkyä myös kunnissa ja jotain positiivistäkin kuuluu. Esimerkiksi aiempaa harvempi kunta lomauttaa opettajia tänä vuonna, vaikka itse olen sitä mieltä, että yksikin opettaja- ja kasvatusalan työntekijälomautus on liikaa. OAJ:n eli Opetusalan Ammattijärjestön mukaan tänäkin vuonna kuitenkin lomautuksia on paljon ja ne koskevat noin 3000:ta opettajaa. Tämä on kuitenkin noin puolet viimevuotista vähemmän ja lomauttavien kuntien määrä on putoamassa paristakymmenestä viiteentoista. Samaan aikaan me odotamme eduskuntaan sivistysvaliokunnalle opetushallitukselta ja opetusministeriöltä toimia lomautusten mahdollisesti kokonaan estämiseksi tai ainakin niiden vaikutusten ennalta-arvioimiseksi. Esityksiä pitäisi tulla vielä tänä syksynä. Aiheeseen tulen palaamaan vielä monta kertaa.
...
Mutta nyt Habitareen....
...
Kello 17.25 ja hetki sitten Helsingistä takaisin Lopelle. Habitare 2010 nyt koettu ja nähty ja kyllähän siellä olisi vielä toisenkin päivän aikaa saanut kulumaan. Useampi tapaaminen oli myös messuille sovittuna ja erityisen mukava oli nähdä uusia nuoria suomalaisia suunnittelijoita ja heidän töitään, suomalaista vanhanajan käsityöosaamista ala 2010-luku ja Made in Finland -osasto kokonaisuudessaan. Ja tietenkin takuuvarmaa oli jälleen Jukka Rintalan osaaminen. Vaatteet, tekstiilit yms saivat nyt rinnalleen myös olohuoneen sohvakalustoja ja toimii ammattimiehen ote niissäkin. Ehkäpä messujen kuvatuimpia.
Myös mukavan lisän messuille toi kierrätys- ja uusiokäyttö -teema. Monenlaisia hienoja ideoita ja oivalluksia ja osaa voisi vaikkapa itsekin mökillä ensi kesänä kokeilla. Hauskoja juttuja, joita kannattaa mennä katsomaan vielä huomenna tai ylihuomenna. Tässä myös muutama kuva tältä päivältä - tämä vain pintaraapaisu kaikesta mitä tarjolla on.
....
Juuri sain myös puhelinsoiton Ruotsista. Helsingistä ehdokkaaksemme lähtevä Fatbardhe Hetemaj soitteli ja kertoi kuulumisia. Kampanja on rakentumassa hyvää vauhtia ja eilen samasta aiheesta hieman palaveerasimme myös Ben Zyskowiczin kanssa. Faden kampanjasta tulee mielenkiintoinen ja varmasti näkyy ja kuuluu. Olen niin onnellinen, että Fade päätti lähteä mukaan. Olen täysillä mukana auttamassa sen minkä osaan ja toivon, että Fadesta tulee osaava tekijä, herättelijä ja keskustelija ja ennen muuta vahva vaikuttaja eduskuntaamme 2011 alkaen. Lisää myöhemmin. Mutta tsekatkaapa tuo http://www.hetemaj.fi/ ja myös tänne mukaan komppaamaan http://www.facebook.com/fadehetemaj.
Nyt päivän lehdet ja sitten ilta suomalaisen yrittäjyyden illassa. Hieno ilta luvassa.
....
Nyt jo pakko luovuttaa. Kello 21.28 ja juuri kotiin. Tänään juhlistimme mukavalla porukalla yrittäjyyttä. Sitä kyllä kannattaa juhlistaa useinkin ja monessakin paikassa, sillä ilman yrittäjyyttä ei olisi työpaikkojakaan ja vain menestyvä yritys työllistää. Tänään me juhlistimme samalla ja erityisesti vuosikymmenten upeaa yrittäjäuraa. Hienoja tarinoita. Mutta nyt siis aika painaa kohta pää jo pehkuun. Huomenna markkinakiertuetta eli Kärkölään ja Hartolaan. Ensin siis kello 10-11 Kärkölän Maalaismarkkinoilla ja sitten kello 12.30-13.30 Hartolan markkinoilla. Tervetuloa juttusille ja katsotaan jos vielä paluumatkalla keksimme jotain. Ilmoittelen siitä vaikkapa FB:ssä vielä huomenna.
Torstai, 02.09.10
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö otti eilen kantaa Tampereella presidentin valtaoikeuksiin. Olen Niinistön kanssa samaa mieltä, että tuoreen pääministerin Mari Kiviniemen ehdoton tiukka kanta jättää presidentti vastaisuudessa pois kaikista EU-huippukokouksista on erikoinen. Niinistö kyselikin, että "onko se Suomen suurin ongelma" toteamalla ulostulon olleen tarmokkain pitkään aikaan. Valtaoikeuksiahan pohditaan paraikaa perustuslain uudistamistyössä ja itse näen tilanteen hyvinkin samalla tavalla kuin Niinistö. Olen myös itse pohtinut sitä miten ulkopolitiikan kiistakysymykset pitäisi tulevaisuudessa ratkaista. Itse kannattaisin mieluiten mallia jossa presidentin ja hallituksen mahdollinen erinäköisyys ratkaistaisiin eduskunnassa eikä suunnitellusti valtioneuvoston kanta olisi tällaisissa tilanteissa vahvempi.
Niinistö pohti myös presidentin mandaattia mielenkiintoisesti. Hän totesi, että "presidentinvaaleissa ...äänestäjiä on yli 300 000 enemmän kuin eduskuntavaaleissa. Presidentin kansalta saama mandaatti on äänestäjillä mitaten suurempi kuin eduskunnan enemmistön mandaatti". "Omakohtainen kokemukseni niistä vaaleista jätti yksiselitteisen kuvan: kansa valitsee valtaa käyttävän, ei pelkästään edustusta hoitavan presidentin".
Tästä varmasti keskustelu jatkuu ja hyvä niin.
....
Tänään suuntaan itse Helsinkiin. Aamuksi sovittu palaveri ja neuvottelu siirtyi parilla viikolla liittyen ammattikorkeakouluihin ja niiden tulevaisuuteen Hämeessä ja Uudellamaallakin, mutta muuten töitä sitten päivään piisaakin.
....
Päivä näin takana ja aika tiukkaan politiikalle. Kannanottoni ja huoleni taito- ja taideaineiden lisäyksen varmistamisesta tuntijakouudistuksessa on saanut erinomaisen vastaanoton. Osittain työryhmän esitys on varmasti vain vaikeaselkoinen, mutta ainakin itse haluan niin, että nyt asia käydään huolella läpi ja varmistetaan, että taito- ja taideaineiden tuntimäärät aidosti lisääntyvät peruskoulussamme surkean 2003 uudistuksen jälkeen. Tämä on saanut runsaasti siis kiitosta ja palautetta on tullut. Mielelläni muuten otan teiltä vastaan myös aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja "tulkintoja" jos olette tuohon laajaan pumaskaan tutustuneet. Pohtimalla ja vääntämällä ne mahdolliset sudenkuopat sieltä löytyy.
Eduskunnassa tänään kuitenkin muuten varsin hiljaista. Ben Zyskowicz siellä luonnollisesti kalustoon kuuluvana oli paikalla, mutta eipä oikeastaan muita. Muutama avustaja ja talonväkeä. Niinpä työt etenivät joutuisasti. Sitten päivän päätteeksi vielä verenluovutukseen. Kesäkuun jälkeen kahden kuukauden luovutusraja tuli eilen jälleen täyteen ja tänään sain käteni ojentaa. 69. kerta ja se tuttu haaste teille kaikille blogini lukijoille myös. Ojentakaapa tekin kätenne hengenpelastajina näin syksyn alkajaisiksi. Verta tarvitaan joka päivä. Jälleen muuten tänään nappasin matkaani facebookin kautta yhden ensikertalaisenkin. Eli jälleen yksi uusi luovuttaja lisää.
Päivän Metro-lehti nosti esiin asian josta itse olen kantanut huolta pidempään. Minua on ihmetyttänyt, että poliisi ei ole puuttunut millään tavalla Greenpeacen mainoslakanoiden levittämiseen. Neste Oil Rallyssa 2009 järjestö peitti luvallisia ja maksettuja mainoksia omilla laittomilla lakanoillaan. 2010 puoluekokouksessamme sama pelleily jatkui. Ja poliisi vain seurasi leikkiä. Nyt sitten se tapahtui, kun lakanat todennäköisesti aiheuttivat ketjukolarin Helsingissä. Metro-lehti kertoi, että nyt poliisi selvittää laittomien lakanoiden osuutta onnettomuuteen ja täytyy todeta, että hyvä niin. Tällainen toiminta täytyy saada loppumaan ja siinä ratkaisevassa asemassa on poliisi. Greenpeacenkin tulee hakea mainoksilleen luvat ja näin tätä kautta voidaan huolehtia siitä, että ne eivät loukkaa toisten oikeuksia, eivät peitä toisten luvallisia ja maksamia mainoksia eivätkä varsinkaan aiheuta onnettomuusvaaraa. Se vaan näyttää maassamme olevan sellainen tapa, että aina pitää jotain sattua ennen kuin asioihin puuttutaan.
Mutta huomenna sitten jälleen Helsinkiin. Olen kutsuvieraana Habitare-messuilla ja siellä monenlaista sovittuna. Odotan mielenkiinnolla.
Keskiviikko, 01.09.10
Tunnelmia Lahden Kuukausimarkkinoilta. Mukana kansanedustajista tänään Ben Zyskowicz, Tuija Nurmi, Kalle Jokinen ja Timo Heinonen ja kansanedustajaehdokkaistamme Sari Niinistö. Mutta suurin kiitos kuuluu kuitenkin Lahden Kokoomuksen kunnallisjärjestölle ja Lahden kokoomuslaisille hienoista järjestelyistä. Ruuhkaa teltalla riitti koko päivän.
Nyt meni viimeinenkin pohja suomalaisesta keinotekoiselta Venäjä-keskustelujärkytykseltä. Näin on siis todistettu, että kaikki muut ovat ymmärtäneet mm. Jyrki Kataisen puheet paitsi osa suomalaisesta mediasta ja suomalaiset ulkopolitiikan dinosaurukset.
Nyt nimittäin myös Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov liittyi Kataisen kehujiin ja itseasiassa jopa kiitteli Kataista Venäjä-puheesta ja häntä ”Venäjästä aidosti kiinnostuneeksi poliitikoksi, joka pyrkii henkilökohtaisesti ymmärtämään, mitä nyky-Venäjällä tapahtuu”.
Hei, aika hieno analyysi, joka osuu ja uppoaa. Juuri tästä oli kyse Kataisen puheessa ja tiesimme, että he jotka puheen oikeasti kuulevat niin tietävät mistä on kyse. Omaan joukkoon ja arvoon osasimme jo heti jättää sitten ne kommenttiautomaatit jotka olivat järkyttyneitä, että miten nyt venäläiset suuttuvat ja kyllä nyt tuli sanottua rumasti jne. Todennäköisesti tämä joukko ei puhetta ollut edes kuullut vaan tarkoitus oli vain aiheuttaa hämmennystä tai olla rähmällään itse.
Kosatshov kirjoitti aiheesta jopa blogissaan ja paljasti myös sen miten Suomesta tarkoitushakuisesti annettiin väärää tietoa ja haettiin sen avulla paheksuvia kommentteja. Voi vain kysyä mikä on tällaisen toiminnan tarkoitus? Ja Kosatshov jopa kertoo asialla olleen myös journalistejä?? Kosatchovilta hänen sanoin ”kiskottiin närkästynyttä ja loukkaantunutta kommenttia tyyliin "kuinka, kuka siellä uskalsi epäillä Venäjän suuruutta?". Kosatshov ei näin lapselliseen toimintaan mennyt vaan halusi tietää asian todellisen laidan ja todennäköisesti siis aavisti tällaisen juonittelun.
Hän selvitti asian ja lopulta Kataista Kosatshov itseasiassa kiittelee ja kehuu ja jopa toivoo, että Kataisenlaisia poliitikkoja saisi olla enemmän Venäjän naapurimaissa ja muissakin maissa. Itseasiassa Kosatshov jopa arvelee Kataisen olevan seuraava maamme pääministeri. Hän myös kehui miten Venäjän suhteet Suomeen ovat kehittyneet tasavertaiseen suuntaan. Juuri näin
Hauska nähdä miten suuria otsikoita tästä lehtiin laitetaan? Koko kohu oli siis tarkoitushakuista ja sisäsiittoista. Suomettumista 2010-luvun tyyliin. Valitettavasti.
....
Tänään suuntaamme Benin kanssa Päijät-Hämeeseen. Kesärundimme jatkuu Lahden markkinoilla ja olemme Lahden Kokoomuksen kunnallisjärjestön kuukausimarkkinoiden teltalla klo 11-13. Tervetuloa siis juttusille. Zyskowicz & Heinonen KESÄRUNDI siis jatkuu myös syksyn tullen. Lisää kohteita vielä tulossa. Mutta tänään siis Lahti.
....
Kello 16.40 ja juuri Päijät-Hämeestä kotiin. Lahden Kuukausimarkkinat päästiin tänäänkin käymään upeassa auringonpaisteesta ja väkeä riitti tungokseksikin asti ainakin Kokoomuksen Korvakahvilateltalla. Kansanedustajaehdokkaitamme oli hienosti mukana ja keskusteluissa ehkä tänään kuumimpana Lahden Uusikunta -hanke. Niin kuin itse totesin ei tällaisessa asiassa tarvitse eikä pidäkään muita mennä neuvomaan - ainakin itse luotan, että jokainen kunta osaa tehdä kannaltaan parhaan mahdollisen ratkaisun tässäkin tilanteessa. Jäämme siis mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää. Sen uskallan veikata, että jos hanke nyt kaatuu niin ainakin osassa kuntia siihen palataan jo varsin piankin. Näin uskoisin.
Mutta nyt siis jo kotona ja tänään vapaailta. Katsotaan mitä keksitään.
Tiistai, 31.08.10
2003 demariopetusministerin aikana suomalaisesta peruskoulusta karsittiin kovalla kädellä taito- ja taideaineiden opetusta ja valinnaisuutta. Tiesimme jo silloin, että metsään mennään ja suunta on väärä ja nyt 7 vuotta myöhemmin jo kaikki puolueet aina demareita myöten on samaa mieltä. Siksi peruskoulun tuntijakoa päätettiin uudistaa näinkin nopeasti toistamiseen ja tavoitteenamme nimenomaan valinnaisuuden lisääminen, liikunnan lisääminen ja muidenkin taito- ja taideaineiden lisääminen. Tätä varten asetettiin laaja työryhmä valmistelemaan uudistusta. Työryhmä jossa hallituspuolueiden lisäksi oli myös mukana SDP ja oikeastaan kaikki mahdolliset tahot koulumaailmaa läheltä ja laajemminkin. Työryhmän puheenjohtajana toimii Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen.Työryhmän kokoonpano oli seuraava:
johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus
kehittämispäällikkö Juha Karvonen, Suomen Kuntaliitto
erityisasiantuntija Riitta Sarras, Opetusalan ammattijärjestö OAJ
asiantuntija Jari-Pekka Jyrkänne, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK
asiantuntija Mirja Hannula, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
neuvottelupäällikkö Vuokko Piekkala, Kunnallinen työmarkkinalaitos
rehtori Päivi Laukkanen, Suomen Rehtorit ry - Finlands Rektorer rf
kansanedustaja Tuomo Hänninen, Suomen Keskusta
kansanedustaja Raija Vahasalo, Kansallinen Kokoomus
rehtori Risto Rönnberg, Vihreä liitto
kansanedustaja Mikaela Nylander, Ruotsalainen kansanpuolue
kansanedustaja Tuula Peltonen, Suomen Sosialidemokraattinen puolue
toiminnanjohtaja Tuija Metso , Suomen Vanhempainliitto
ekonomi Christel von Frenckell-Ramberg, Hem och Skola rf
rehtori Jukka Tanska, Yksityiskoulujen liitto
Työryhmän sihteereinä toimivat Opetushallituksesta opetusneuvos Irmeli Halinen ja opetusneuvos Ritva Järvinen.
Asia siis haluttiin valmistella ja keskusteluttaa mahdollisimman kattavan ja laajan ryhmän yhteistyöllä.
Työryhmä sai sitten työnsä päätökseen tämän vuoden toukokuun loppupuolella ja ehdotuksessa se esittää mm. vähimmäistuntimäärää esitetään nostettavaksi, perusopetuksen valinnaisuutta lisättäväksi, kieliohjelmaa laajennettavaksi ja uusiksi oppiaineiksi etiikkaa ja draamaa. Hyvinkin juuri sitä mitä toimeksiannossakin toivottiin.
Työryhmä esittää oppilaan vähimmäistuntimäärää korotettavaksi neljällä vuosiviikkotunnilla ja nämä lisätunnit suunnattaisiin nyt 1. ja 2. vuosiluokalle siten, että oppilaan vähimmäistuntimäärä viikossa olisi 20 tuntia kummallakin vuosiluokalla, sekä 5. ja 6. vuosiluokalle, siten että oppilaan vähimmäistuntimäärä viikossa olisi 25 tuntia molemmilla vuosiluokalla.
Mutta kyllä ehdottomasti merkittävin muutos nykyiseen vuoden 2003 tuntijakoon verrattuna on vallinaisten opintojen tuntimäärän erittäin huomattava lisääminen. Nythän tuntijaossa valinnaisuuteen on varattu vain 13 vuosiviikkotuntia, mutta työryhmän esityksessä valinnaisten opintojen määrää ehdotetaan nostettavaksi 34 vuosiviikkotuntiin. Eli aivan erityisen merkittävästä painopisteen muutoksesta on kyse. Ja näistä 21 vuosiviikkotuntia tulisi vuosiluokille 7-9 ja loput 13 tuntia vuosiluokille 3-6. Eli käytännössä läpi peruskoulun aivan alaluokkia lukuunottamatta lisättäisiin valinnaisuutta merkittävästi.
Nyt lausunnolla olevan ehdotuksen mukaan A1-kielen opinnot alkaisivat viimeistään toiselta vuosiluokalta ja tulevaisuudessa oppilaalle tulisi tarjota vähintään kolmea vaihtoehtoa A1-kieleksi, joista yksi olisi toinen kotimainen kieli. B1-kielen opiskelu tulisi aloittaa viimeistään 6. vuosiluokalta. Tuntijakotyöryhmän ehdotuksen mukaan opetuksen järjestäjän tulisi käynnistää kielen opetusryhmä viimeistään siinä tapauksessa, että kyseisen kielen valinneita oppilaita on vähintään kymmenen.
Merkittävä uudistus on sekin, että jatkossa ns. kansalaisen taidot määriteltäisiin osaksi perusopetuksen yleisiä tavoitteita ja ne liitettäisiin myös oppiainekokonaisuuksien ja oppiaineiden tavoitteisiin sekä niiden arviointiperusteet määriteltäisiin. Kansalaisen taidot jäsennettäisiin viideksi taitoryhmäksi: ajattelun taidot, työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot, käden ja ilmaisun taidot, osallistumisen ja vaikuttamisen taidot sekä itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot.
Tämä kaikki on siis vasta työryhmän esitystä. Painotan ja alleviivaan, että mitään ei ole päätetty ja tämä on vasta laaja-alaisen työryhmän esitys. Nyt Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin pyytänyt eri tahojen lausuntoa perusopetuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmistelleen työryhmän ehdotuksista 3.9.2010 mennessä.
Jos ja kun kaikki etenee suunnitellusti niin opetusministeri voisi vahvistaa uuden tuntijaon vielä tällä hallituskaudella ja uuteen valinnaisuutta ja taito- ja taideaineita painottavaan tuntijakoon siirtyminen tapahtuisi opetussuunnitelman perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien laadinnan jälkeen lukuvuoden 2014 - 2015 alussa.
Itse olen työryhmäesitykseen perehtynyt erittäin tarkasti ja itseasiassa seurannut keskustelua jo hyvinkin pitkään. Itse pidän kaikista tärkeimpänä, että tulevassa tuntijakouudistuksessa turvataan suunniteltu taito- ja taideaineiden ja liikunnan lisääminen. Peruskoulun tutkijakoa lähdettiin uudistamaan nimenomaan sen takia, että haluamme kouluihin lisää käsillä tekemistä ja liikuntaa. Liikunta on hyvinvoinnin ja jaksamisen sekä sitä kautta myös kaiken oppimisen perusta.
Samalla minä kuitenkin vielä pohtisin sitäkin, että löytyisikö uudelle suunnitellulle draama-oppiaineelle ehkä sopivampikin oppiainenimi esimerkiksi ilmaisutaidosta. Mitä mieltä tästä olisitte?
Mutta itse siis koen tärkeäksi, että teoreettispainotteinen peruskoulu saa nyt lisää luovuutta tarjontaansa. Odotukset olivat työryhmää asetettaessa hyvinkin korkealla myös muiden taito- ja taideaineiden osalta. Mutta nyt julkisuudessa on nyt esitetty väitteitä puolesta ja vastaan tuntijakotyöryhmän ehdotusten vaikutuksista taito- ja taideaineille. Pidänkin nyt erittäin tärkeänä ja välttämättömänä, että nyt tehdyt ehdotukset arvioidaan ja tarkistetaan huolella esitetyn kritiikin pohjalta. Emme voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että yksi työlle asetetuista keskeisistä tavoitteista oli nimenomaan taito- ja taideaineiden tarjonnan aito vahvistaminen ja tämän pitää toteutua.
Tässä työssä näen uuden tuntijaon ja koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen kannalta tärkeänä seikkana myös esitysten taloudellisten vaikutusten huomioimisen kuntien valtionosuuksissa. Muun muassa ehdotettu kokonaistuntimäärän lisääminen on hyvä tasa-arvoa edistävä esitys, sillä nykyisin kuntien tarjoaman opetuksen määrässä voi olla suuriakin eroja. Kuitenkin huomioiden kuntien herkän taloustilanteen, olisi syytä harkita, että valtio korvaisi kunnille uudesta tuntijaosta koituvat lisäkustannukset täysimääräisinä.
Keskustelu siis asiasta jatkuu ja lausuntoaika päättyy vielä tällä viikolla. Katsotaan mitä eri tahot työryhmän esityksestä lausuvat. Sen voin taata ja luvata, että huomattavasti parempaan suuntaan menemme joka tapauksessa jos tilannetta verrataan 2003 vuoden fiaskoon. Seitsemän vuotta oli jo liian pitkä koeaika, kun kyse lapsista.
Mielelläni otan myös teidän blogini lukijoiden kommentteja ja ajatuksia asiasta vastaan. Laittakaapa postia tulemaan: timo.heinonen(a)eduskunta.fi. Tuon työryhmän pohjaesityksen löydätte täältä: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr01.pdf?lang=
....
Tänään tiistaina eilisen Riihimäki-päivän jälkeen Hämeenlinna-päivä. Hämeenlinnassa kalenteri täynnä työasioita ja hieman myös aikaa muutenkin. Käytetään päivä nyt siellä tehokkaasti hyväksi ja sitten iltapäivällä kello 15.30 jälleen suora radiokeskustelu Ylellä. Mutta sitä ennen vielä paljon ja monenlaista.
....
Kello 20.43 ja juuri kunnantalolta kotiin. Tänään siis päivä Hämeenlinnassa, mutta ilta sitten taas Lopella. Tänään kävin moikkaamassa meidän kirkkovaltuustoehdokkaiden joukkoa. Kiva tekemisen meininki. Mutta päivä siis Hämeenlinnassa. Monta asiaa hyvään malliin ja niistä tulette vielä kuulemaan, mutta ei vielä kuitenkaan. Politiikan Puhemylly olikin tänään sitten Ylessä jälleen erikoinen. Paikalle ei ilmaantunutkaan ketään muuta kansanedustajaa ja näin puolituntinen kahden toimittaja Pertti Lampisen kanssa. Esillä laajasti aselain uudistaminen, mutta myös valtion talous ja kunta- ja palvelurakennekin.
Itse toistin sen saman viestin joka minusta nyt tässä taloustilanteessa kaiken a ja o. Vaikka tänään jo uutisoitiin, että elvytyksemme on toiminut erinomaisesti ja olemme voittaneet jo taantuman. Myös uuden jälkijäristyksen eli taantuman kakkosvaiheen uhka on pienentynyt ja osan ekonomisteistä mielestä jo ohikin. Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila kommentoi tilannetta Iltalehdessä mm. näin: "Yritysten tilauskannat ovat nousseet, ja konkurssitkin jäivät aika matalaksi verrattuna 90-luvun alun lamaan. Hyvin positiivinen havainto tämän vuoden Suomesta on se, että työttömyyskin kääntyi jo alamäkeen. Se ei toteutunut läheskään niin korkeana kuin ennustettiin, että työttömyysaste nousee 10 - 11 prosentin paikkeille. Se ylti yhdeksään ja kääntyi sen jälkeen alaspäin."
Mutta siis tästäkin huolimatta pelkkä talouskasvu ei tule maamme julkisentalouden alijäämää korjaamaan. Tarvitsemme hyvän talouskasvun ja sitä pitää tukea, mutta tarvitsemme myös lisää työtä ja työntekemistä ja kolmanneksi vielä palveluiden rakenteiden uudistamista. Näistä kolmesta ja niissä onnistumisesta sitten riippuu se onko edessä kuinka kova kulukuuri ja myös millaiset veronkorotukset. Siksi itse toivon, että kolmessa ensimmäisessä "lääkkeessä" onnistuisimme mahdollisimman hyvin.
Kuntarakennekeskustelu oli esillä sitten Päijät-Hämeen tilanteen valossa. Lahden seudun Uusi Kunta -hanke koko kovan kolauksen kun useamman kunnan kuntalaiset sanoivat jyrkän ein kuntalaisäänestyksessä. Itse totesin, että kuntaliitoksista ja uusista kunnista päättää jokainen kunta aina itse ja itsenäisesti ja itse en ylhäältä sanelua ja pakkoliitoksia kannata. Siksi haluan kunnioittaa näiden kuntien ja kuntalaisten sanomaa. Jos he haluavat ja uskovat, että pystyvät peruspalvelut itse tuottamaan ja vielä järkevään hintaan niin silloin he tekevät niin. Päätös on jokaisen kunnan täysin oma ja itsenäinen.
Toki itse näen niin, että palvelurakennetta tulee uudistaa ja tehostaa. Niin kuin edellä totesin niin se on yksi taloutemme tervehdyttämisenkin kulmakivi. Itse painotan ennen muuta palveluita ja lähipalveluiden turvaamista ja niin kuin radiossakin tänään totesin niin itse Jyrki Kataisen sanoin rakastan enempi peruskoulua ja päivähoitoa kuin vaikkapa valtuuston puheenjohtajan titteliä ja asemaa. Minulle tärkeintä siis hyvät ja laadukkaat peruspalvelut tulevaisuudessakin ja tätä kautta hyvinvointiyhteiskunta 2020:kin.
Mutta tuo koko haastattelu tai keskustelumme Ylen Radiossa on kuultavissa tästä linkistä: http://www.yle.fi/media/asxgen.php?file=radiosuomi/radiohame/popu310810.wma.
....
Huomenna sitten jatkamme Benin kanssa Kesärundiamme ja kohteena nyt Lahti. Olemme Lahden kuukausimarkkinoilla mukana klo 11-13 ja minä itseasiassa jo aina kello 10 alkaen. Zyskowicz & Heinonen KESÄRUNDI jatkuu siis syksylläkin :) Tervetuloa mukaan.
Toritapahtumia syyskuussa
ke 1.9. klo 11-13 Zyskowicz & Heinonen KESÄRUNDI: Lahden kuukausimarkkinoilla, mukana myös Ben Zyskowicz
la 4.9. klo 10-11 Kärkölän Maalaismarkkinoilla
la 4.9. klo 12.30-13.30 Hartolan markkinoilla
su 12.9 klo 10-15 Zyskowicz & Heinonen KESÄRUNDI: Riihimäen Asematapahtumassa, mukana myös Ben Zyskowicz
Maanantai, 30.08.10
Pyhäpäivä, työpaikkarakkaus ja itsetunto ovat kaikki, vain yksi monista syistä, miksi yhä useammilla pitäisi olla työpaikka.
Tällaisella teemalla sisarpuolueemme Ruotsin kokoomus lähtee syksyn vaaleihin. "Ruotsin ainoa työväenpuolueen" eli moderaattien mainosvideot on tehty teemalle työnteko ja näin ollen pyhäpäivä, työpaikkarakkaus ja itsetunto ovat kaikki vain siis yksi monista syistä, miksi yhä useammilla pitäisi olla työpaikka.
Tässä yksi kolmesta Ruotsin Kokoomuksen vaalivideoista kun vaaleihin on aikaa kolmisen viikkoa:
Seurataan mielenkiinnolla mitä Ruotsissa tapahtuu....
.....
Mutta tänään minulla siis Riihimäki-päivä. Nyt aamusta ensin yksi nopea asioiden hoito ja sitten kello 11 alkaen tutustuminen Eläinten Auttajat ry:n Eläinsuojelukeskus ja eläinhoitola Onnentassuun Riihimäellä. Paikka vastaa alueellamme mm. myös löytöeläinten hoidosta, mutta siis paljon muustakin. Mielenkiintoinen alku siitä tälle päivälle.
ps. Kuvat ovat kadonneet sivuiltani, mutta asiaa selvitellään jo. Runsaasti kuvia mm. Kartanoputiikista, Metsästäjätutkinnosta ja muista siis nyt kadoksissa, mutta pyrimme saamaan kaiken kuntoon asap.
....
Kello 16.50 ja nyt kymmenen minuuttia vielä kunnanhallituksen alkuun. Takana siis jo Riihimäen vierailut, puheenjohtajisto kuin myös ryhmäkokouskin. Onnentassun vierailussa vierähtikin aikaa enemmän kuin kuvittelin. Kahvipöydässä kävimme läpi asioita paljon eläimiin ja eläinten suojeluun, mutta paljon myös aivan muuta. Mukavat keskustelut. Mutta erityisesti tuo itse toimintaan tutustuminen oli mielenkiintoinen. 16 vuotta jo toiminut yhdistys on laajentanut hienosti toimintaansa ja nykyisin koirahotelli/hoitola ja pieneläin hoitolapalvelut rahoittavat osaltaan löytöeläinten hoitoa. Fiksu malli siis. Omat toimitilat Riihimäelle yhdistys rakennutti 2006 ja nyt 600m2 tiloissa toimii upeat ja modernit tilat niin löytöeläinten hoito- ja tarkastusjaksoille, mutta myös kotieläinten hoitolalle. Kolme ihmistä vakituisessa työsuhteessa ja muutamia vapaaehtoisia ja homma toimii. Eli paikka siis toimii mm. Lopen ja Hausjärven löytyeläinten vastaanottopaikkana eli sinne siis yhteyttä jos tällaisia ilmenee nurkkiin tai muualle. Lisää paikasta netissä: http://www.elaintenauttajat.org ja puhelin Onnentasuun 019-722 333.
Mutta nyt kunnanhallitukseen....
.....
Kello 20.36 ja kunnanhallitus takana. Tänään saimme useampaakin kaava-asiaan eteenpäin ja myös muutkin asiat erinomaisesti laajasti keskustellen eteenpäin. Erityisen tyytyväinen olin periaatelinjaukseen liittyen kuntakeskuksemme ns. Pikku- ja Isokorkeen metsäalueen tulevaisuuden linjauksista. Itse en ole oikein ymmärtänyt millään alueelle tehtyjä isompia avohakkuita ja nyt kunnanhallitus linjasikin, että aluetta hakataan tulevaisuudessakin, mutta pieteetelli lähi- ja virkistysalueperiaatteella. Näin olen toivonut jo pitkään ja hienoa, että nyt myös näin edetään. Samalla muita hakkuita tulee, mutta ne tehdään metsänhoidollisesti muille varsinaisille metsäalueillemme. Niitä pitääkin hakata ja hoitaa ja joskus myös päätehakkuinakin. Muutenkin asiat esitettyissä muodoissa eteenpäin ja hyvässä hengessä. Hyvä niin.
Huomenna sitten tämänpäiväisen Riihimäki päivän sijaan Hämeenlinna päivä. Monenlaista siellä ohjelmassa. Ja koko pitkän päivän. Hyvä niin.
















